Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

Kuolo oli korjata mieheni kirkon pihalla - Mission Santa Inés

Matkablogi Lifestyle-blogi Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Kuolo oli korjata mieheni kirkon pihalla - Mission Santa Inés

Paula Gaston

Näistä Kalifornian missioista olen kirjoitellut aikaisemminkin, joten en nyt voi sivuuttaa tätäkään. Joulureissulla kävimme tutustumassa nimittäin Mission Santa Inésiin joka sijaitsee lähes Solvangin keskustassa. Solvanghan on se tanskalaistyylinen kaupunki jonne päädyimme kotimatkalla, kun kaikki muut vaihtoehdot vesittyivät syystä tai toisesta.

mission_ulkoa.jpg

MIKÄ ON MISSIO?

Aiemmin olen kirjoittanut missioista näin: "Missionit on perustettu vuosien 1769 ja 1833 välillä El Camino Real -tien (Highway 101) varrelle Espanjasta tulleiden lähetyssaarnaajien tukikohdiksi. Niillä on pitkä historia, ja ne ovat olleet erittäin tärkeitä Kalifornian kehitykselle. Lähestysaarnaajat olivat katolisia pappeja tai fransiskaaneja, ja he toivat mukanaan muutakin kuin vain itsensä; he toivat mukanaan palan kulttuuria. Näin opittiin uskonnon lisäksi myös syömään eurooppalaisia hedelmiä ja ruokia, hoitamaan karjaa ja viljelemään viiniä. Vuosien saatoissa, osa näistä missioneista on tuhoutunut tai ne ovat olleet kokonaan muussa käytössä. Nykyään monet niistä elävät matkailusta, mutta katolinen kirkko edelleenkin ylläpitää niissä museoita ja toiminnassa olevia kirkkoja. Lähes kaikki missionit on jouduttu restauroimaan tai rakentamaan melkein kokonaan uudestaan, mutta onneksi joistakin löytyy vielä alkuperäisiäkin rakennuksia."

Mission Santa Inés on 19. Kalifornian 21:stä missiosta. Sen perustaja on fransiskaani Estévan Tapis, ja se on perustettu vuonna 1804. Alunperin missiossa opetettiin kristinuskoa alkuperäiskansoille, tässä tapauksessa Chumash intiaaneille. Franciskaanit José Calzada ja Romualdo Gutiérrez toimivat mission vetäjinä ja opettajina, ja heidät onkin haudattu kirkon alttarin alle.

KIERROS MISSIOSSA

Kävimme kierroksella missionissa heti aamulla. Koska oli lauantai, paikalla oli vain matkailijoita, mutta varsinkin sunnuntaisin kannattaa ajoittaa vierailu niin, että päivän messu on jo loppunut. Ellei sitten halua varta vasten siihen osallistua. Nyt kirkko oli tyhjillään ja kauniisti koristeltu joulua varten. 

Kaikissa käymissäni missioissa on ollut pienimuotoinen museo ja matkamuistomyymälä, josta kierros alkaa. Kirkon ja museon lisäksi pääsee yleensä käymään puutarhaan sekä vanhalle hautausmaalle. Ne eivät tällä kertaa olleet kovin suuret, mutta hautausmaalta oli kaunis näkymä mission kellotorniin. Kellot ovat aina olleet tärkeä osa missionien arkea, ja niille eräänlainen symboli. Santa Inéksen alkuperäinen kellotorni tuhoutui vuoden 1812 maanjäristyksessä. Seuraavan tornin kohtaloksi koitui todella paha vesisade vuonna 1911, joka käytännössä sulatti tornin pois. Nykyään tornissa on neljä kelloa joista vanhin on vuodelta 1804.

Mikäli olet kiinnostunut missioneista, olen aiemmin kirjoittanut ainakin Mission San Diego de Alcalásta ja Mission San Miguelista.

mission_cemetary.jpg
 Missionin pienoismalli

Missionin pienoismalli

missipn_alttari.jpg

RAIVOSTUNUT PAPPARAINEN

Mission kierroksemme jälkeen olimme lähdössä ensin Michael Jacksonin Neverlandiin käymään, ja sieltä sitten kotia kohti. Välttääkseni ylimääräisiä pysähdyksiä reitillä, päätin syöttää mukana olevan vauvan ensin. Sen verran yritin olla häveliäs, etten nyt sentään halunnut paljastella kirkon pihalla, vaan menin imettämään auton takapenkille. Sillä aikaa mies keksi ottaa mukaansa vanhemman neidin, ja lähteä tutkimaan parkkipaikan toisessa päässä olleita rakennuksia. 

Kun vauva on melkein syötetty, paikalle paukahti raivosta punaisena puhkuva mies ja ilmiselvästi ihmeissään oleva pikkuneiti. He ovat olleet ylittämässä parkkipaikkaa kun joku vanhempi herra on Ari Vatasen lailla ajanut kaasu pohjassa heidän ohitseen, ja vieläpä tyyttäillyt heille. Mies on juuri ja juuri ehtinyt vetäisemään itsensä ja lapsen pois auton alta. Tästä raivostuneena hän on harpponut papparaisen auton luo ja sanonut pari valittua sanaa miehelle. Mutta tämä papparainenpa olikin alkanut kiroamaan miestäni painokelvottomilla sanoilla.

Me olemme aikalailla tottuneet siihen, että autoilijat täällä Kaliforniassa hidastavat ja väistävät jalankulkijoita, ja etenkin jos joukossa on vieläpä lapsia. Ero Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on mielestäni tässä asiassa silmiinpistävä. Niinpä ymmärrän oikein hyvin, että mieheni raivostui tästä kaasuttelijasta. Mutta täällä suunnalla kannattaa muistaa se, että valitettavasti ikinä ei voi tietää kenellä on autossaan kättä pidempää. Turvallisinta olisi aina niellä raivonsa ja jatkaa muina miehinä matkaa. Älä siis tee kuten mieheni teki! Tällaisista kaahailijoista olisi aina varminta soittaa poliisille sillä sheriffihän ei näitä hyvällä katso. Mutta siinä tohinassa mieheni ei sitten ollut tajunnut ottaa ylös rekisterinumeroa.

Täytyy vielä todeta, että olimme melkein jäädä erään iäkkään rouvan auton alle samana aamuna Solvangin keskustassa. Hän päätti ajaa päin punaisia vieläpä koukaten kääntyessään vastaantulevien kaistalta. Siinä hyppäsi sivuun yks jos toinenkin jalankulkija. Vaikka saimmekin Solvangissa hyvää ja ystävällistä palvelua, jotenkin minusta tuntuu, että paikalliset taitavat olla vähän väsyneitä turisteihin.