Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Yhdysvallat

Sunset Crater Volcano National Monument, Arizona

Paula Gaston

Utahin ja pohjoisen Arizonan upeiden punaisten kallioiden jälkeen, matkamme jatkuikin yllättäen pikimustiin maisemiin. Olimme lähteneet päiväksi katsomaan pueblo-intiaanien rakennusten raunioita Wupatki National Monumentille, mutta tulimme samalla käyneeksi myös tulivuorella. Wupatki olikin nimittäin vähän yllättäen kytköksissä toiseen kansallispuistoon; Sunset Crater Volcano National Monumentiin. Lähdimme Wupatkin punakivisistä maisemista ja alle puolessa tunnissa olimme mustan laavan keskellä kaukana ihmisasutuksesta.

sunset_volcano_kyltti.jpg

Sunset Crater Volcano sijaitsee lähellä Arizonan Flagstaffiä, ja kuuluu San Francisco nimiseen vulkaaniseen vuoririvistöön. Vuonna 1085 se alkoi syöstä sisästään laavaa, ja lähialueet peittyivät mustaan tuhkaan. Paikalta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten siellä asuneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.

Vuonna 2015 luultiin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseessä olikin metsäpalo. Silloin siis vältyttiin suurelta katastrofilta.

 

Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuori lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa. Itse en muista tällaista paikkaa nähneeni muualla kuin Havaijin Volcanoes National Parkissa Big Islandilla. Paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

sunset_crater_rinne.jpg

Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan. Se kiellettiin vuonna 1973 kun todettiin vierailjoiden turmelleen aluetta liikaa. Sen sijaan muutama lyhyempi patikkapolku vuoren juurella on edelleen, ja niissä pääsee näkemään niin laavakenttää kuin siellä eläviä eläimiäkin. Alueella oli ennen myös laava sisään rakentunut luola, mutta aikojen saatossa se murtui. Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla, muodostaen karkeaa laavaa jossa on teräviä reunoja.

sunset_crater_paula.jpg
sunset_crater_hiekka.jpg

Sunset Volcano National Monument on samaisen tien varressa kuin Wupatki National Monument, joten samalla visiitillä kannattaa katsastaa molemmat. Vaikka molemmilla paikoilla onkin omat Visitor Centerinsä, samalla lipulla voi silti ajaa katsomaan molemmat paikat. Me vietimme enemmän aikaa Wupatkissa, joten Sunset Crater jäi meillä iltapäivän kohteeksi. Pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia, patikoimme vähän ja kävimme Visitor Centerissä. Kummassakaan puistossa ei myydä mitään syötävää, joten on ihan hyvä idea tuoda mukanaan eväät ja vesipullo.

Tämä paikka oli meille positiivinen yllätys sillä olimme pääsääntöisesti lähteneet Wupatkiin katsomaan intiaani puebloja. Päivä kului nopsaan, ja pian meidän oli palattava majapaikkaamme. Seuraavana päivänä meillä oli tiedossa vähän Navajo intiaanien alueeseen tutustumista, ja ajomatka Grand Canyonille. Eli niistä sitten ensi kerralla! Morjensta!

 

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatki National Monumentilla

Paula Gaston

Utahin ja Arizonan road trip sen kuin jatkuu, ja matkalle mahtui muutama vähän yllättäväkin kohde joita ei oltu etukäteen suunniteltu. Sen jälkeen kun olimme siirtyneet Utahin Snow Canyonilta ja Zionin kansallispuistosta Arizonan puolelle, olimme suunnitelleet käyvämme Antelope Canyonilla ja Hosreshoe Bendillä. Olimme jättäneet vähän luppoaikaa reissullemme, sillä emme tienneet jos joku sukulaisista jäisi vielä näihin maisemiin, tai jos löytäisimme jotain jännää matkan varrelta. Niinpä meillä oli yksi kokonainen päivä tyhjää täynnä, eli ei muutakuin suunnittelemaan sille tekemistä.

Juuri ennen road tripille lähtöä, olin huomannut kartasta, että vain pienen koukkauksen päässä reitiltämme on kaksi kansallispuistoyksikköä; Wupatki National Monument ja Sunset Volcano Crater National Monument. Miestäni kiinnosti kovasti nähdä puebloja, eli intiaanien vanhoja asuinrakennuksia. Toisaalta, meitä kiinnosti myös lähialueella olevat dinosaurusten jalanjäljet. Ajattelimme, että jos ajamme Wupatki National Monumentille tutustumaan puebloihin, voimme palatessa katsastaa myös dinosaurukset. No emmepä kuitenkaan siinä vaiheessa hoksanneet, että Wupatki ja Sunset Crater ovat kytköksissä toisiinsa, ja saimme näissä puistoissa kulumaan koko päivän.

 

INTIAANI PUEBLOT

Pueblo tarkoittaa Amerikan intiaanien vanhaa asutusta tai yhteisöä, siis eräänlaista kylää. Niitä on löytynyt muun muassa Arizonasta, New Mexicosta ja Teksasista. Yleensä pueblot ovat tiilestä rakennettuja taloja tai vuorenseinämiin kaiverrettuja luolamaisia asutuksia, joitakin puisiakin puebloja on löydetty. Wupatkissa pueblot ovat punaisesta hiekkakivestä tehtyjä rakennuksia. Pueblo intiaanit viljelivät maata kuivassa Arizonassa, ja todisteiden mukaan myös luultavimmin kävivät kauppaa.

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

WUPATKI NATIONAL MONUMENT

Wupatkin alue on ollut asutettuna noin 900 vuotta sitten. Wupatki on hopin kieltä, ja tarkoittaa korkeaa taloa. Alueella oli useita puebloja, ja niistä suurin oli nimeltään Wupatki, ja siitä tulee myös puiston nimi. Wupatki Pueblossa oli aikanaan jopa yli 100 huonetta, ja se oli täynnä elämää. Arvellaan, että vuonna 1182 siellä on asunut noin 80-100 ihmistä. Muut alueen pueblot olivat pienempiä mutta nekin ovat näkemisen arvoisia. Alueella tehdään edelleen arkeologisia kaivauksia, joten siellä ei voi patikoida tai harhailla oman mielen mukaan. Puebloille johtavat tiet ja polut ovat kuitenkin avoinna koko päivän, samoin kuin muutama puistossa oleva patikkapolku.

Me aloitimme kierroksen Visitor Centeristä. Siellä on mielenkiintoinen pieni museo, ja saimme mukaamme vihkosen joka kertoi mitä kaikkea Wupatkissa oli ollut. Polku Wupatki Pueblolle lähtee ihan Visitor Centerin pihasta. Kiersimme ensin varsinaisen rakennuksen ja sitten sen pihamaan. Alueella oli sen aikaiseen pallopeliin tarkoitettu kenttä, sekä “kiva” eli uskonnollisiin tarkoituksiin ja kokouksiin tarkoitettu pyöreä rakennelma. Kivassa joidenkin tietojen mukaan saatettiin myös jakaa ruokaa. Wupatkin kiva näkyy yllä olevassa kuvassa jossa katselen raunioita sen keskeltä.

Wupatki ennen ja nyt

Wupatki ennen ja nyt

wupatki_sign.jpg
Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Kävimme myös katsomassa paria muuta puebloa Wupatkin alueella. Jotkut eivät olleet niin hyvin säilyneitä, mutta sanoisin, että ainakin Wukoki Pueblo kannattaa käydä kurkkaamassa. Paikalla ei ollut meidän lisäksi montaa muuta ihmistä, joten saimme ihailla näitä rakennuksia ihan rauhassa.

IHMEELLINEN ILMAREIKÄ - BLOW HOLE

Wupatkin pihassa oli myös niin sanottu “blow hole”. Se on eräänlainen reikä, joka väliin imee itseensä ilmaa, ja väliin puhaltaa ilmaa ulos. Ilma voi tulla ulos niin lujaa, että se saa hameesi nousemaan ylös… ha ha. Onnekseni minulla oli päällä pitkä hame, enkä tuntenut reiän kohdalla mitään ilmavirtausta. Sain siis käyskennellä huoletta hameeni kanssa!

Kukaan ei täysin tiedä, mikä tämä reiän alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut intiaanien elämässä, mutta nykyään sen tarina kiehtoo monia. Ei myöskään täysin tiedetä mitä reiän alapuolella on, mutta tutkijoiden mukaan maan alla on rakoja, joissa ilma voi kulkea edes takaisin. Alueella on muitakin ilmareikiä joiden maanrakojen arvellaan olevan kytköksissä toisiinsa. Ilmareikä toimii niin, että kun ilma reiän yläpuolella on lämpimämpää kuin maan alla olevassa raossa, ilma tulee ulos. Kun tilanne taas on toisinpäin, reikä vetää itseensä lisää ilmaa. Myös ilmanpaine vaikuttaa siihen milloin ilma tulee ulos tai menee sisään.

Wupatki blow hole, Arizona

Wupatki blow hole, Arizona

Vielä nykyäänkin tarinat Wupatkista kulkevat eri intiaaniheimojen; Hopien, Navajojen ja Zunien mukana vanhemmilta lapsille. Vaikka puebloissa ei enää ole virallisesti asutusta, Hopi-intiaanit uskovat, että sen entiset asukkaat ovat edelleen läsnä vartioimassa aluetta. Ja jotenkin sen hengellisyyden pystyy myös siellä vierailessa aistimaan… tuossa aavikon omassa hiljaisuudessa.

Jätän kertomukset Sunset Craterin tulivuoresta ensi kertaan, muuten tästä tulee liian pitkä sepustus. Vaikka puistot ovat yhteisen tien varressa ja toisissaan kiinni, ne ovat totaalisen erilaisia. Kannattaa siis tulla kurkkaamaan seuraavakin postaus mustan hiekan ja laavan maisemista!

 
 

Arizonan Horseshoe Bend ja Glen Canyon

Paula Gaston

Vitsi miten mielettömiä paikkoja tällä reissulla Arizonaan ja Utahiin on jo nähty! Toivottavasti näitte kuvat Antelope Canyonista, jossa kävimme. Ehdottomasti bucket listille kuuluva paikka! Vaikka Utahin Snow Canyon ja Zionin kansallispuisto olivatkin hienoja, ja tykkäsimme kovasti Toadstool Hoodoista, veti Antelope Canyon kyllä voiton näistä kaikista. Mutta siinä ei suinkaan ollut vielä kaikki näistä hienoista paikoista. Seuraavaksi nimittäin suuntasimme Glen Canyonille, ja siihen kuuluvalle kuuluisalle Horseshoe Bendille. Olet ehkä nähnyt kuvia tuosta upeasta joen mutkasta? Nyt kerromme mistä se löytyy, ja milloin on paras aika vierailla siellä.

GLEN CANYONIN PATO JA SEN MIELETTÖMÄT MAISEMAT

Heti kun lähestyimme Glen Canyonia, alkoivat maisemat muuttua. Ensin ohitimme satama-alueen, josta lähtevät muun muassa veneet Rainbow Bridgelle. Rainbow Bridge on maailman suurin kivinen luonnon muodostama kaari, ja se on yksi kansallispuistoyksikkö (National Monument). Pettymyksekseni en sinne tällä kertaa päässyt, sillä emme halunneet viettää koko päivää pienessä veneessä lasten kanssa. Mutta Glen Canyonilla oli paljon muutakin nähtävää. Glen Canyon Recreation Area kuuluu sekin kansallispuistoihin.

glen_canyon_joki.jpg

Pysähdyimme näköalatasanteelle josta näimme Coloradojoen, ja sen jälkeen suuntasimme Visitor Centerille aivan Glen Canyonin padon juureen. Glen Canyon Dam on Hooverin padon jälkeen Amerikan toiseksi suurin pato. Se valmistui vuonna 1964, ja sen avulla säädellään Coloradojoen veden virtaa sekä tuotetaan sähköä. Coloradojoki kulkee usean osavaltion läpi, ja monet alueet kärsivät vuosittain kuivuudesta, joten veden säätely on tärkeää. Padon ympäristövaikutuksista kuitenkin kiistellään yhä, ja moni on sitä mieltä, että se pitäisi kokonaan purkaa. Ylhäältä Visitor Centeristä oli hienot maisemat katsella patoa ja siltaa, ja siellä oli siistit hyvät vessat vaipanvaihtopisteineen. Käväisimme myös sisällä olleessa museossa ja matkamuistomyymälässä.

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Bridge

Glen Canyon Bridge

ARIZONAN UPEA HORSESHOE BEND

Glen Canyonin varmaankin vierailluin paikka on Horseshoe Bend, joka sijaitsee Pagen kaupungissa. Se on kohta Coloradojoessa, jossa joki tekee hevosenkengän muotoisen käännöksen. Se sijaistee ihan Highway 89:n varressa ajettaessa Pagesta eteläänpäin.

 

Horseshoe Bend on tullut viime vuosina tunnetuksi sosiaalisen median välityksellä, ja yhtäkkiä sen vierailijamäärät ovat nousseet huimasti. Valitettavasti siellä ovat nousseet myös kuolemat, sillä ihmiset selfie-hurmioissaan menivät ihan kallion reunalle ottamaan kuvia. Viimeksi joulunaikaan kuulimme, että 14-vuotias kalifornialaistyttö tippui alas ja kuoli. Näistä syistä johtuen, joen edustalle oli nyt rakennettu näköalapaikka, josta oli turvallista katsella alas aidan takaa. Samalla alueelle oli avattu uusi parkkipaikka, ja polulle oli asennettu penkkejä sekä katos. Nämä kaikki valmistuivat noin viikko ennen vierailuamme, ja samalla asetettiin parkkialueelle maksu $10. Ihan rehellisesti sanottuna, maksan sen ihan mielelläni silloin kun saan samalla käyttöön turvallisemmat puitteet, vessat ja vartioidun parkkipaikan.

Polku Horseshoe Bendille

Polku Horseshoe Bendille

Patikkapolku näköalapaikalle ja takaisin on noin 2,5 km. Takaisin tullessa se on hienoista ylämäkeä, ja aurinko lämmittää kuumasti, joten penkit reitin varrella olivat kovassa käytössä. Käynti Horseshoe Bendillä ei siis vie hirveästi aikaa. Me olimme siellä ehkä noin reilun tunnin verran, ja perille pääsee ihan hyvin vaikka lastenrattaiden kanssa. Paras aika vierailuun on aamupäivästä alkaen myöhäiseen iltapäivään. Aikaisin aamulla joki on varjon peitossa, ja illalla aurinko paistaa silmiin tai kameraan.

Horseshoe Bend

Horseshoe Bend

Paikkoja riekkua kallionkielekkeillä on uudesta aidasta huolimatta Horseshoe Bendillä yllinkyllin. Ja aika uhkarohkeasti siellä monet kiipeilivätkin, vieläpä lasten kanssa. Ymmärrän, että mutkaisesta joesta oli vaikea saada sellaista kuvaa jossa koko joki näkyisi. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että paras maisema oli siinä näköalatasanteella. Me pidimme lapset visusti aidan takana, ja kävelimme vain vähän ympäriinsä ihmetellen muiden touhuja. Minä sentään uskalsin mennä aika reunalle mutta valitsin sellaisen paikan josta ei päässyt tippumaan.

horseshoe_bend_paula.jpg

Tämä oli mukava pikku visiitti, ja maisemathan tällä suunnalla ovat mahtavia lähtipä sitten minnepäin tahansa. Pagesta teimme sitten myös toisen “täsmäiskun” lähialueen kansallispuistoihin, mutta niistä lisää ensi kerralla.

 

Miten nähdä Arizonan Antelope Canyon lasten kanssa

Paula Gaston

Kevätloman road trip on edennyt jo Utahista Arizonaan, ja meillä oli vielä monta hienoa paikkaa näkemättä ennen paluuta kotiin Kaliforniaan. Toistaiseksi mieleen olivat parhaiten jääneet Utahin puolella Kanabissa olleet upeat hoodoot, mutta Snow Canyon oli myös hieno kokemus. Zionin kansallispuistossa telomani peukalo vähän haittasi menoa, mutta pahin turvotus oli jo laskenut ja Walmartista löytämäni tukiside auttoi paljon. Olimme ajaneet Pagen kaupunkiin ja oli aika mennä katsomaan yksi vuosia haaveissani ollut paikka; nimittäin Antelope Canyon. Minulla ei koskaan ole ollut varsinaista bucket listiä, mutta sillä jollain salaisella oman pään sisällä olevalla listalla, Antelope Canyon on ollut korkealla. Meillä oli vain yksi dilemma; Miten päästä Antelope Canyonille lasten kanssa.

TAPPAVAN VAARALLINEN MUTTA UPEA ANTELOPE CANYON

Antelope Canyon on ihan Utahin ja Arizonan rajalla, Pagen kaupungissa oleva veden muovaava kapea kanjoni. Kanjoni on Navajo intiaanien maalla, joten siellä vierailemiseen tarvitaan Navajoen lupa. Nykyään vierailijoiden on ostettava opastettu retki päästäkseen paikalle jo pelkästään turvallisuus syistä. Antelope Canyoniin kuuluu itse asiassa kaksi erillistä kanjonia, Upper Antelope Canyon ja Lower Antelope Canyon, joihin molempiin tehdään erillisiä retkiä.

 

Antelope Canyon on syntynyt vuosien saatossa kun vesisateiden vedet pakkautuvat kanjonien yläpuolelle keräten vauhtia ja hiekkaa mukaansa. Sieltä ne sitten vyöryvät valtavalla voimalla alas kanjoniin syöden sen hiekkakivisiä reunoja ja kuluttaen sinne ihmisen mentävän käytävän. Vuonna 1997, 11 ihmistä kuoli tulvaan kun Lower Antelope Canyon yllättäen täyttyi vedestä kesken päivän. Sen jälkeen turvallisuutta on tehostettu rakentamalla kanjoniin metalliportaat, kieltämällä yksittäiset vierailut ilman opasta ja asentamalla sinne hälytysjärjestelmä. Vuonna 2010 tulvavedet säikyttelivät matkailijoita Upper Antelope Canyonilla. Kukaan ei silloin kuollut, mutta muutama vieraista jäi kanjoniin jumiin kunnes vesi laskeutui jälleen niin alas, että he pääsivät kävelemään sieltä ulos.

Antelope Canyon on tullut nopeasti kuuluisaksi ihmisten nähtyä upeita kuvia sen punaisista seinämistä.

antelope_canyon_valo.jpg
antelope_canyon_red.jpg

ANTELOPE CANYONISSA LASTEN KANSSA

Etsin etukäteen kuumeisesti tietoa siitä, onnistuuko retki kanjoniin lasten kanssa. Ja etenkin pienten lasten. Muutama retkijärjestäjä tosiaan ottaa mukaan lapsia, ja huolellisen selvityksen jälkeen, päätimme tähdätä Upper Antelope Canyonille. Oppaaksemme valikoitui Navajo Tours, mikä sopikin mielestäni ihan hyvin, sillä nythän ollaan intiaanien mailla, niin jätän mielelläni rahani suoraan heille. Isommat lapsethan varmasti menevätkin retkillä ihan ok, mutta meidän pienin neiti on vasta alle 2-vuotias, joten on hyvä käyttää vähän harkintaa ihan jo muidenkin vieraiden vuoksi.

Tällaisissa oloissa kanjonissa kuljetaan

Tällaisissa oloissa kanjonissa kuljetaan

Välissä löytyi jopa hetki aikaa leikkiä hiekalla

Välissä löytyi jopa hetki aikaa leikkiä hiekalla

Valitsimme Upper Antelope Canyonin sen takia, että Lower Antelope Canyon on vaikeampi kulkuinen. Siellä kiivetään muun muassa metallirappusia ylös ja alas, ja ajoittain ylhäältä seinämistä voi valua hiekkaa niskaan.

Upper Antelope Canyonilla ei sallita minkäänlaisia laukkuja eikä reppuja, eikä lapsen kantaminen selässä ei siinä mielessä onnistu. Lapsen on siis kuljettava mukana sylissä tai kävellen. Meidän kanssa yhtäaikaa kanjoniin lähti myös pienempi vauva kantorepussa isän etupuolella, eli ilmeisesti sellainen sallitaan mutta kantorinkat ovat iso NO NO. Eikä lasta kyllä selässä voisi siellä pitääkään, sillä kanjoni on ahdas ja sen kivireunat teräviä. Luin, että kävely itsessään on aika lyhyt, ja että kanjonissa kuljetaan hyvin hitaasti ja pysähdellen. Siinä mielessä tiesin, että jaksamme hyvin kantaa lapsen tarvittaessa, ja kävelläkin hän voi käsi kädessä. Meillä kaikki meni enemmän kuin hyvin, mutta kannattaa harkita onko oma taapero sellainen, jonka kanssa kanjoniin voi lähteä. Siellä ei voi singahdella sinne tänne, eikä pysähdellä minne itse haluaa.

Jostakin löysin tietoa, että jokaisen olisi tuotava mukanaan oma turvaistuin retkelle, mutta nykyään lähes kaikki taitavat tehdä näitä kierroksia tällaisilla lava-autoilla, joissa lapsi voi istua matkan vanhempien sylissä. Ajomatka on lyhyt ja auto kulki muutenkin aika hitaasti hietikossa.

antelope_canyon_auto.jpg

UPEAAKIN UPEA UPPER ANTELOPE CANYON

Itse retki meni meidän osaltamme todella hyvin. Meidät ohjattiin autoihin 15 minuuttia ennen lähtöä, ja sitten huristeltiin kymmenisen minuuttia hiekassa. Kanjonin ovella jouduimme hieman odottelemaan, sillä siellä oli tunkua. Oppaamme kertoi koko ajan kanjonin synnystä, historiasta sekä osoitti meille parhaat valokuvauspaikat. Hän myös otti yhteiskuvia vieraiden kameroilla, sekä ohjeisti kokeilemaan erilaisia säätöjä ja etenkin puhelimen filttereitä. Hyvin tuntui olevan tiedossa miten ne parhaat kuvat paikalla saadaan.

Tältähän se todellisuudessa näytti kanjonin sisäänkäynnillä

Tältähän se todellisuudessa näytti kanjonin sisäänkäynnillä

Kanjoni on paikoin todella ahdas, ja jouduimme välillä odottelemaan vastaantulijoita, sillä takaisin kuljetaan tietenkin samaa reittiä. Se, että porukkaa on paikalla näin paljon, ja retkillä kuljetaan tiukassa komennuksessa voi olla monella buzz kill, mutta ymmärrettävästi homma ei toimi muuten. Meitä se ei niinkään haitannut. Kanjoni oli silti todella upea!

antelope_canyon_paula.jpg
antelope_canyon_rako.jpg
antelope_canyon_sydan.jpg
antelope_canyon_banner.jpg
antelope_canyon_aurinko.jpg

TÄMÄ KANNATTAA TIETÄÄ ENNEN VIERAILUA ANTELOPE CANYONILLA

Retket Antelope Canyonille ovat äärimmäisen suosittuja, ja parhaat ajat on myyty jo kuukausia ennen. Varaus kannattaa siis tehdä heti kun oma matka Pageen varmistuu. Paras kellon aika kanjonissa käynnille on keskipäivällä 11-13 välillä, jolloin aurinko on korkealla ja sen säteet paistavat suoraan kanjoniin sisälle.

Kun ilmoittauduimme tiskillä omalle retkellemme, kysyin huvikseni jos aikaisempaan retkeen olisi tilaa. Minulle kerrottiin, että koko päivän retket ovat täynnä ja kaikki ovat tulleet paikalle jo hyvissä ajoin. Jostain arvosteluista olin kuitenkin lukenut, että joskus voi päästä edellisen ryhmän mukaan jos paikkoja jää. Retkelle tulee siis ilmoittautua tuntia ennen (ainakin Navajo Toursilla), ja sitten on luppoaikaa noin 45 minuuttia kuluteltavana ennen kuin tulee olla odottamassa autoihin lastausta. Vaikka oli vasta huhtikuu, aurinko paistoi jo tosi kuumasti ja aika tuntui menevän hitaasti. Niinpä me hyppäsimmekin autoon ja ajoimme Pageen ostamaan vähän lounasta. Pienin neitikin otti siinä ajellessa samalla mukavat päikkärit. Meidän retki oli siis klo 12, paikalla piti olla klo 11 ilmoittautumassa ja maksamassa, ja autoille meidät ohjattiin klo 11.45. Olin muuten monesta arvostelusta lukenut, että jos ilmoittautumisesta myöhästyy minuuttiakaan, niin paikka saatetaan antaa jollekin muulle. Niinpä me tietenkin suomalaiseen tyyliin olimme paikalla jo paljon ennen klo 11.

Retkien hinnat ovat nousseet aika korkeiksi niiden suosion myötä. Retki maksoi $60 aikuisilta ja $30 lapsilta. Myös taaperostamme tuo maksu perittiin. Hinnat eri järjestäjillä olivat aikalailla samat, lasten hinta vähän vaihteli ja joillakin hinta oli kalliimpi tuohon prime aikaan klo 11-13. Summaan kuului $8 per lippu oleva Navajo intiaaneille tilitettävä lupa. Liput voi maksaa muuten luottokortilla mutta tuo lupamaksu on maksettava erikseen käteisellä. Lisäksi kannattaa varautua jättämään vähän tippiä omalle oppaalle. Check Innissä katsottiin myös henkilöllisyystodistus ja varausvahvistus, jonka näytin vain puhelimesta. Retki kesti noin 1,5 tuntia.

Odottelusta johtuen, ottaisin siis mukaan omaan autoon jotain syötävää, ja vettä tietenkin. Retkelle ei sallita mitään laukkuja, lasten kantorinkkoja, selfietikkuja tai tripodeja. Läpinäkyvä vesipullo on ok. Myöskään videota siellä ei saa kuvata, joten GoPro:t olivat pannassa. Aurinkorasvaa on tietysti hyvä olla mutta kanjonissa ei paljoa auringolle altistu. Sen sijaan hattu, aurinkolasit ja jonkunlainen huivi tai pandana tuli enemmän kuin tarpeeseen. Auton lavalla istuessa nimittäin hienojakoinen hiekka pöllysi ympäriinsä, ja sai ihmiset yskimään ja pyyhkimään silmiään.

Tässä sitä mennään - Miten nähdä Antelope Canyon lasten kanssa

Tässä sitä mennään - Miten nähdä Antelope Canyon lasten kanssa

Olipa mahtava paikka! Kaikki meni hyvin, ja muistoksi meille jäi upeat kuvat Antelope Canyonista. Suosittelen kyllä. Seuraavaan kertaan! Silloin taas tiedossa yksi upea paikka Arizonasta.

 

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos Utahissa

Paula Gaston

Reissumme yksi parhaista patikkapoluista löytyi hieman yllättäen Utahin ja Arizonan rajalta, ihan tien varresta. Olimme jo jättäneet taaksemme kuuluisan Zionin kansallispuiston ja yöpyneet Kanabin pikkukaupungissa. Siitä lähdimme sitten ajelemaan kohti Pagen kaupunkia, jonne majoittuisimme seuraavaksi. Karttaa katsoessa olin kuitenkin bongannut erikoisia hoodoita, eli kivimuodostelmia, melkein tien varresta. Kun kyltti Toadstoolille tuli vastaan, päätimme hetken mielenjohteesta pysähtyä katsomaan, olisiko se jotain mitä voisimme käydä katsomassa.

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos polun alku (Utah)

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos polun alku (Utah)

 

UPEA GRAND STAIRCASE-ESCALANTE

Toadstool Trail on osa kiisteltyä Grand Staircase-Escalanten National Monumentia. Kiistaa on aiheuttanut se, että alue on todella laaja, ja kun presidentti Bill Clinton teki siitä suojelualueen, kyseenalaistettiin presidentin valtuudet nimittää monumentiksi niin iso alue. Grand Staircase-Escalanten alueelta löytyy lukuisia määriä erilaisia kivimuodostelmia, sadevesien muovaavia solia ja kanjoneita, sekä kalliomaalauksia. Lisäksi nyt ollaan dinosauriiden entisillä asuinalueilla, ja maastosta on löytynyt paljon fossiileja ja jalanjälkiä. Vuonna 2013 kalliokosta löydettiin jopa kokonaan uusi laji. Grand Staircase-Escalanten nimi juontaa sen kiviseinämästä, joka kauempaa näyttää portaikolta. Escalante taas on alueella virtaava joki.

Vuonna 2017 presidentti Donald Trump määräsi monumentin pinta-alaa pienennettäväksi 47%:lla, avaten ovia maan käytölle kaivos- ja tienrakennustarkoituksiin. Pienennystä vastaan nostettiin useita lakisyytteitä, joten asian käsittely toistaiseksi jatkuu.

TOADSTOOL TRAIL JA HIENOT SIENIKIVET

Polku joka johdattaa hoodoo -kiville lähtee siis ihan Highway 89 varresta. Sen luona on pieni parkkipaikka, ja kyltti joka kertoo alueesta. Kun saavuimme parkkipaikalle, siellä oli jokunen muukin auto, ja ihmisiä lähdössä patikoimaan. Polku on edestakaisin käveltynä vain (1,5 mailia) pitkä, ja maasto helppokulkuista, joten tämä reitti sopii myös lapsille. Osan matkaa kuljimme jonkunlaisen pienen puron hiekkaista pohjaa, ja ajoittain sen viererssä kulki myös polku. Muutamaan otteeseen jouduimme kiipeämään muutaman kiven verran, mutta ei mitään sellaista mistä lapsoset eivät suoriutuisi. Isommalla neidillä oli hauskaa kiipeillessä ja pienempi otti pienet päiväunet kantorinkassa.

Polkuja Toadstool Trailillä Utahissa

Polkuja Toadstool Trailillä Utahissa

toadstool_maisema.jpg
toadstool_lara.jpg

Ensimmäinen toadstool on varsin vaikuttava, ja sen näkee jo kaukaa. Kerrankin oli mukavaa olla paikassa, jossa ei ollut tuhottomasti muuta populaa, vaan saimme aika rauhassa näpsiä kuvia sienikivien kanssa läheltä ja kaukaa. Nämä kivet ovat muovautuneet tuulen ja eroosion vaikutuksesta. Pehmeämmän hiekkakiven päällä on kovempi kivikuori, joka sitten jää isommaksi kuluessaan hitaampaa kuin alaosa. Näin syntyy toadstool joka tarkoittaa englanniksi sientä. Jonakin päivänä eroosio syö lopullisesti reiän näidenkin kivien varsiin ja ne kaatuvat… nyyh!

toadstool_banner.jpg
Toadstool Hoodoo, Utah

Toadstool Hoodoo, Utah

toadstool_sienet.jpg
Vähän hirvitti mennä tämän kiven alle kekkuloimaan.

Vähän hirvitti mennä tämän kiven alle kekkuloimaan.

Jossakin luki, että näiltä kiviltä jos jatkaa polku eteenpäin, näkee todella paljon lisää kiviä. Emme kuitenkaan olleet ihan varmoja mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä, sillä näimme kaksi eri polkua. Toisen kävin itse kurkkaamassa ja se vaati vähän kiipeämistä. Se päättyi ylhäälle kivien päälle. Toinen polku näytti menevän todella jyrkkää mäkeä ylös, joten päätimme, että olimme nähneet tarpeeksi hoodoita ja palasimme autolle. Aurinko alkoi olla jo aika kuuma, ja nälkäkin kurni vatsassa. Siinä mielessä suosittelenkin tätä reittiä aamulla jo aikaisin, sillä sen varrella ei ole ollenkaan varjoa. Me olimme liikkeellä huhtikuussa puolen päivän aikaan, ja silloinkin alkoi olla jo melko kuuma. Mitähän se on sitten kesällä?! Parkkipaikkakin on varmaan helpompi löytää heti aamutuimaan.

Tämä oli tosi kiva pikkulenkki, joten jos olet joskus näillä kulmilla, niin ehdottomasti kannattaa pysähtyä. Me jatkoimme tästä kohti Pagen kaupunkia ja Lake Powellia. Niistä lisää myöhemmin! Halipazuippa!