Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyle-blogi Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Pohjois-Kalifornia

Onnenkeksien tehtaalla - San Franciscon Fortune Cookie Factory

Paula Gaston

Pari viikkoa sitten juhlimme kiinalaista uuttavuotta San Franciscon Chinatownissa. Ennen juhlavaa paraatia kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa, tietenkin. Täällä kiinalaisissa ravintoloissa tavataan ruokailun päätteeksi tuoda aina koko seurueelle onnenkeksit (fortune cookie), joiden sisältä löytyy viesti. Olimme suunnitelleet visiittiä myös kulman takana sijaitsevalle onnenkeksien tehtaalle; Golden Gate Fortune Cookie Factorylle, ja niin päätimme piipahtaa siellä vielä ennen kuin lähdimme etsimään paikkaa paraatikatujen varrelta.

chinese_food.jpg
1F10064A-C8D0-4244-BB4E-BD10E59E356D.JPG

KIINALAINEN ONNENKEKSI EI OLEKAAN KIINALAINEN


En ollut koskaan ajatellut sellaista asiaa, että nämä onnenkeksit ovatkin yhdysvaltalainen tapa, eikä niihin välttämättä törmää Aasiassa. Niiden ihan varsinainen alkuperä ei ole varmuudella tiedossa, mutta uskotaan, että ne ovat kulkeutuneet Yhdysvaltoihin japanilaisten maahanmuuttajien mukana 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa. Japanin Kiotossa on edelleen myynnissä saman tyyppinen keksi, joka kenties voisi olla sukua tälle amerikkalaiselle versiolle. Magoto Hagiwaran sanotaan olevan ensimmäinen, joka tarjosi ihmisille onnenkeksejä San Franciscon Golden Gate puiston japanilaisessa puutarhassa. Muutama muu taho on sittemmin myös väittänyt olevansa onnenkeksien oikea keksijä, mutta kukaan ei ole voinut todistaa sitä todeksi.

Keksi on leivottu jauhoista, sokerista ja seesaminsiemenöljystä, ja se on yleensä maustettu vaniljalla. Alunperin kaikki onnenkeksit tehtiin käsin, mutta niiden tekeminen vauhdittui suuresti kun avuksi keksittiin “fortune cookie machine” Kalifornian Oaklandissa. Sisällä olevassa viestissä on usein joku aforismi tai ennustus, ja välillä myös lottonumerot.

PISKUINEN GOLDEN GATE FORTUNE COOKIE FACTORY

Kun saavuimme Fortune Cookie Factorylle, olimme kääntyä kannoillamme, sillä jono sisälle oli aika pitkä. Se kuitenkin tuntui etenevän vauhdilla, ja pian meille selvisikin miksi. Tehdas on todella pieni, siis ihan pikkuruinen, ja sen kiertämiseen kuluvan ajan voi laskea minuuteissa yhden käden sormilla. Kävijöillä on mahdollisuus nähdä kuinka pari työntekijää taittelee onnenkeksejä, sekä ostaa erilaisia keksejä kotiin viemisiksi. Tarjolla on perinteisten keksien lisäksi ainakin suklaisia ja eri makuisia keksejä sekä jättionnenkeksejä. Tehtaalta voi ostaa myös onnenkeksin omalla viestillä, eli sen sisään voi kirjoittaa ihan mitä itse haluaa. Siinäpä vinkki jollekin vaikkapa kosintaa ajatellen, vai mitä?!

fortune_cookie_factory.jpg

Me seurasimme tehtaan sisälle jonossa ja ostimme kotiinviemisiksi rasiat suklaisia keksejä. Lisäksi ehdimme napata muutaman kuvan sisältä vaikka jono liikkuikin koko ajan ripeästi. Valokuvaaminen tehtaalla on sallittua, mutta kuvien ottamista vastaan toivotaan vierailijoiden joko ostavan jotakin, taikka lahjoittavan 50 centtiä keräsylaatikkoon. Fortune Cookie Factory on avattu vuonna 1962 ja sen omistaa Franklin Yee. Tehdas valmistaa yli 10 000 keksiä päivittäin.

fortune_factory.jpg
fortune_factory_cookies.jpg
fortune.jpg
fortune_cookies_chocolate.jpg

Viikko vierailumme jälkeen luin uutisista, että tehdas saattaa joutua sulkemaan ovensa sillä San Franciscon pilviin nousseet vuokrahinnat ovat laittaneet paikalliset yritykset todella ahtaalle. Olisipa harmi jos näin kävisi. Golden Gate Fortune Cookie Factory on sentään pala Chinatownin historiaa ja todella hauska vierailukohde!

 

Näin juhlitaan kiinalaista uuttavuotta San Franciscon Chinatownissa

Paula Gaston

Niin se sitten alkoi, Sian vuosi! Tarkemmin ottaen oikein ruskean sian vuosi. Jo usean vuoden ajan olen yrittänyt päästä San Franciscon Chinatowniin katsomaan kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa, ja sen kuuluisaa paraatia, mutta aina se on jäänyt välistä. Milloin mistäkin syystä; sataa vettä, lapsi sairaana… ja kaikkea maan tai taivaan väliltä. Mutta tänä vuonna vihdoin suuntasin ystäväni kanssa viettämään tätä juhlapäivää maailman suurimpaan Aasian ulkopuoliseen kiinalaiseen kaupunginosaan. Ja vaikka olikin hyytävän kylmä ilta, oli kuitenkin hauskaa olla paikan päällä pommien paukkeessa ja ruudin haistessa.

Jos haluat nähdä millaista meno oli, kurkkaa videot Instagramistani Instastoriesin alta!

SAN FRANCISCON HISTORIALLINEN CHINATOWN

San Franciscon Chinatown, eli kiinalainen kaupunginosa, on perustettu vuonna 1848 ja se on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Lähes 35 000 ihmistä asuu tässä kaupunginosassa, ja se on Manhattanin jälkeen koko maan tiheimmin asuttu alue. Se on pitkän historiansa aikana nähnyt monenlaista aina maanjäristyksistä aasialaisjengien yhteenottoihin saakka. Monet lähialueilla asuvat kiinalaiset tulevat Chinatowniin ostoksille ja eri tapahtumiin, matkailijat taas katselemaan paikkoja ja syömään. Sen kujilla kävellessä unohtaa välillä olevansa Amerikassa eivätkä kaikki sen asukkaat edes osaa englantia. Chinatown on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos muuten on kaupungissa.

 

UPEA UUDEN VUODEN PARAATI

Joka vuosi noin pari viikkoa kiinalaisen uudenvuoden alkamisesta Chinatownissa järjestetään suuri paraati. Illan hämärtyessä ihmiset pakkautuvat kadun varsille odottamaan, ja ilotulitepommit alkavat paukkua. Jos mielii eturivin paikalle, on oltava reitin varrella jo vähintään tuntia ennen paraatin alkua. Paraati kestää useita tunteja, ja se päättyy tuomarien teltalle, jossa valitaan illan paras esiintyjä tai float, eli eräänlainen koristelu liikkuva kärry.

Paraati on sekoitus kiinalaisia kansanperinteitä ja amerikkalaista paraatikulttuuria. Koko homma alkoi poliisisaattueella ja jatkui siitä sitten erilaisten esiintyjien sisääntulolla. Sian -vuotena koristeet olivat tietenkin kyseisen teeman mukaisia. Kiinalaisia perinteitä olivat muun muassa lukuisat lohikäärmetanssijat, eri taistelulajien esittelijät ja muut tanssijat. Amerikkaa taisivat edustaa monet marssiorkesterit, poliisien ja palokunnan edustajat piipaa-autoineen ja ne floatsit tietenkin. Mieleen jäivät erityisesti juuri ne värikkäät lohikäärmeet ja koristellut San Franciscon cable carit, jotka tällä kertaa kulkivat rattailla.

chinese_police.jpg
EF34FEEC-4B56-40E8-B50F-752B7908A7E9.JPG
32932144-06BF-44AD-897B-B0522004A9D4.JPG
Pikkupossuja

Pikkupossuja

F49E284B-5053-4241-A159-7B84AB37AE9E.JPG
chinese_float.jpg
99629CE4-D3CA-4DB9-B795-94EE6A43A162.JPG

Ensimmäinen paraati järjestettiin jo vuonna 1858, mutta uuden vuoden viettoon kuuluu Chinatownissa paljon muitakin tapahtumia. Vuosittain juostaan ainakin Chinese New Year Run, kilpaillaan Miss Chinatown U.S.A. tittelistä ja pidetään kukkamarkkinoita. Miss Chinatown perintöprinsessoineen olikin mukana paraatissa. Paraati oli itseasiassa niin pitkä, että ehdimme jo hakea kuumaa teetä ja iltapalaa lähileipomosta, ja lähteä kävelemään juna-asemaa kohti kun näimme vielä sen viimeiset osallistujat matkan varrella. Sormet kohmeisena kaivoimme vielä puhelimia taskuista kuvia varten.

694967C1-BCED-4624-BCFA-297944A8A25B.JPG
6E915567-C724-49A7-9F8D-9DC41188A6BD.jpg
C0F4DD6D-51A2-4E41-882A-C7CC4B3E301E.JPG

Paraati päättyi “Grand Finaleen” jossa tanssi Golden Dragon. Lohikäärme on valmistettu Kiinassa, ja se on yli 80 metriä pitkä. Sen kantamiseen paraatissa tarvitaan 100 ihmistä. Ja kylläpä se kieltämättä olikin upea kun se mutkitteli ohitsemme melkein hipoen kameroitamme.

CCB854C0-E155-428E-B665-EB8D9DF5C39D.JPG

Kotiin lähtiessä totesimme, että tämä oli hyvä harjoitteluvuosi. Ensi vuonna tullaan paikalle isommalla porukalla, taitettavien tuolien, kahvitermarin ja lämpimimpien vaatteiden kera. Nyt tiedämme myös mistä kohdalta paraatia on parasta seurata. Parhaat paikat tien reunalla ovat heti katomopenkkien jälkeen, sillä esiintyjät pysähtyvät aina katsomoiden eteen tekemään rutiininsa. Tai sitten kannattaa satsata $35 päästäkseen penkille istumaan. Muutenhan paraatia voi seurata ilmaiseksi.

Olipa hieno kokemus! Hyvää Sian vuotta kaikille!

 

Shamppanjabrunssilla San Franciscon ikonisessa Cliff Housessa

Paula Gaston

Ystävänpäivän kunniaksi kävimme toissa viikolla sunnuntaibrunssilla San Franciscon kuuluisassa Cliff Housessa. Kuten kerroin jo aiemmin, lähdemme harvemmin liikenteeseen sinä ihan oikeana Ystävänpäivänä, ja niin tälläkin kertaa juhlimme vasta viikonloppuna. Jo useamman vuoden olen miettinyt, että Cliff Housessa olisi joskus kiva käydä syömässä, onhan se sentään aivan ikonen paikka San Franciscossa, ja sitten luin niceMATKAAJA -blogista kokemuksia brunssista, ja innostuin asiasta. Saimme vihdoin potkittua itsemme Cliff Houseen asti herkuttelemaan ja se kannatti.

CLIFF HOUSEN PITKÄ JA VÄRIKÄS HISTORIA

Cliff House -ravintola sijaitsee aivan upealla paikalla Ocean Beachin viressä olevilla kallioilla San Franciscossa. Ravintola avattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1858, ja se on itse asiassa rakennettu tai remontoitu uudelleen viisi kertaa vuosien saatossa. Toinen Cliff House rakennettiin samalle paikalle 1863, ja siitä tuli suuri menestys. Myöhemmin kyseinen rakennus vaurioitui dynamiittilastissa olleen purjealuksen ajautuessa ravintolan alla olevalle kivikolle ja räjähtäessä. Ravintola korjattiin mutta jouluna 1894 se lopulta tuhoutui kokonaan tulipalossa. Myös sen asiakasrekisteri paloi, tuhoten todisteet sen kuuluisista asiakkaista kuten amerikkalaisista presidenteistä ja muista.

Adolph Sutro, joka oli aiemmin ostanut Cliff Housen, rakensi kolmannen ravintolan tulipalon jälkeen. Siitä tuli upea viktoriaaninen kartano, joka tunnettiin nimellä “the Gingerbread Palace” (Piparkakku palatsi). Samana vuonna hän aloitti myös Sutro Bathsin rakentamisen Cliff Housen viereen; tuon oman aikansa suurimman sisäuimalan koko maailmassa. Upea ravintolarakennus selvisi San Franciscon suuresta maanjäristyksestä vuonna 1906 pienin vaurion vain palaakseen maan tasalle heti seuraavana vuonna. Niin alkoi neljännen Cliff Housen aikakausi. Myös Sutro Baths tuhoutui tulipalossa myöhemmin vuonna 1966, ja sen rauniot ovat edelleen nähtävissä Cliff Housen vieressä.

Tulipalon jälkeen Sutron tytär, Emme Merritt otti ohjat käsiinsä, ja rakennutti uuden ravintolan palaneen tilalle. Sen jälkeen rakennus on käynyt läpi mittavia remontteja. Lopulta sen otti haltuunsa National Park Service eli kansallispuistoyhdistys, joka palautti rakennuksen uusklassisen tyylin, ja palkkasi siihen ravintolan pitäjät. Ravintoloiden lisäksi rakennuksessa toimii myös lahjatavarakauppa.

Nykyinen Cliff House

Nykyinen Cliff House

POHJATTOMAT MIMOSAT JA HERKKUJA NOTKUVA PÖYTÄ

Cliff Housessa on kaksi erillistä ravintolaa; Bistro Restaurant ja vähän fiinimpi Sutro’s. Sunnuntaibrunssi tarjoillaan kuitenkin Terrace Roomissa josta on aivan upeat näköalat merelle. Kattauksia oli kolme, ja me tällä kertaa olimme niistä siinä viimeisimmässä, eli kello kahdelta iltapäivällä. Paikka oli ihan tupaten täynnä, ja saimmekin varatessa varmaan yhden viimeisistä pöydistä.

Brunssiin kuului hyvin perinteinen pohjaton shamppanjamimosa, alkoholittomat juomat ja kahvi. Pohjattomalla tarkoitan sitä, että mimosaa saa juoda niin paljon kuin haluaa, eli täällä sanotaan “bottomless mimosas”. Ja lasi ei kyllä juurikaan kerennyt tyhjänä olla, tarjoilu pelasi kyllä saumattoman hyvin. Miedän 6-vuotias neitikin oli innoissaan, kun sai hörppiä alkoholitonta siideriä hienosta lasista, eikä niistä iänikuisista muovikupeista mitä täällä lapsille aina annetaan.

CCF80FEE-2829-4858-A282-CCAEBE80C91F.JPG
C548A2F3-CCF3-4E44-A7C1-A9AA74B50FD9.JPG

Buffetpöydästä löytyi perinteisiä aamiaisruokia; munakasta, aamiaismakkaroita, eggs benedict (joka on suurta herkkuani), pekoonia ja perunagratiinia. Lisäksi tarjolla oli kalaa monella eri tavalla valmistettuna, samoin kuin katkarapuja. Meille tämä sopi enemmän kuin hyvin, sillä rakastamme mereneläviä. Oma suosikkini näistä oli miso -kastikkeessa marinoidut lohimedaljongit. Maistoimme myös paellaa, erilaisia juustoja ja leikkeleitä, sekä monenlaisia salaatteja. Tarjottavaa oli itseasiassa niin monenlaista, että en ihan kaikkea edes maistanut. Esimerkiksi valtavalta hedelmätarjottimelta maistoin vain muutamaa laatua, sillä maha alkoi olla jo todella täynnä. Jälkkäreista ehdoton suosikkini oli kananmunankuoren sisään tehty butterscotch cream. Nom nom!

F85D6221-D516-4229-9CC9-CAD54B4DC97E.JPG
3F98029E-78AC-4E09-8AD3-27C6131B8C5B.JPG
paella.jpg
0061F9D5-E0E2-4B71-A9EA-4B8676CC788B.JPG
0D2B2E6E-85D6-45AA-98D0-EF3304FA5A17.JPG
C028CAA8-37C5-43D7-8106-E7676F674D49.JPG

Sunnuntaibrunssi maksoi $65, josta lapset puoleen hintaan. 1,5 -vuotiaasta neidistämme he eivät veloittaneet mitään, vaikka aluksi luulimme, että hänestäkin maksu menee. Brunssin aikana oli mahdollisuus kuunnella harppumusiikkia. Se jotenkin sopikin hirmu hyvin tämän paikan tunnelmaan.

Cliff Housessa käynnin voi kivasti yhdistää vaikka pieneen kävelylenkkiin Lands Endillä, jossa Sutro Bathsin rauniot ovat. Polun alussa alhaalla on pieni luola, ja jos polkua jatkaa eteenpäin on edessä upeat näkymät Golden Gaten sillalle.

Tällaisia ovat maisemat Lands Endillä.

Tällaisia ovat maisemat Lands Endillä.

Auringonlasku Sutro Bathsilla. Kylpylän altaiden rauniot ovat vielä nähtävillä.

Auringonlasku Sutro Bathsilla. Kylpylän altaiden rauniot ovat vielä nähtävillä.

Miten teillä vietettiin ystävänpäivää?

Kun karkkihammasta kolottaa - Kalifornian Jelly Belly Factory

Paula Gaston

Pari viikkoa sitten teimme päiväretken Jelly Bellyn karkkitehtaalle. Jelly Belly Factory on yhden Amerikan tunnetuimman karkin; Jelly Beansin, kotitehdas ja pääpaikka. Jelly Beansit ovat pieniä, pavun muotoisia sokerikarkkeja, joita saa monen eri makuisina. Jelly Belly Factory sijaitsee Fairfieldissä, noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta, ja on ihan hauska käyntikohde vaikka sadepäivän ratoksi. Ja mikä parasta, tehdas kierros siellä on täysin ilmainen!

 
2DBE4B74-E8FF-47B3-9D3E-8442DDE4FF47.JPG
2D7D66B3-4C5E-4244-A436-8D09D020CBBF.JPG

JELLY BEANS -KARKIT SYNTYVÄT

Jelly Beansien historia ulottuu aina vuoteen 1869 jolloin nuori Gustav Goelitz avasi ensimmäisen karkkikauppansa Illinoisin osavaltiossa. Itse Jelly Beansit syntyivät 1960-luvulla Gustavin kolmannen polven kehitellessä uudenlaisia karkkeja ja makuja. Samalla syntyivät myös Yhdysvalloissa kaikkien tuntemat Candy Corn -karkit, joita syödään etenkin Halloweenin aikaan. Vuonna 1966 Kalifornian silloinen kuvernööri Ronald Reagan maistoi Jelly Beanseja ja ihastui niihin kovasti. Hän kirjoitti tehtaalle kirjeen, jossa kerrottiin, että he tuskin pitävät yhtäkään kokousta jossa tarjolla ei olisi Jelly Beanseja. Vuonna 1976 uudet Jelly Beans maut, kuten root beer, vihreä omena, lakritsi ja monet muut löivät itsensä läpi, ja vuoteen 1980 mennessä virallisia makuja oli tullut jo 40. Nämä makuja valmistetaan edelleenkin tänä päivänä.

Lopullisesti Jelly Beansit tulivat ihmisten tietoisuuteen kun Presidentti Ronald Reagan tilasi 3,5 tonnia karkkeja virkaanastujaisiinsa vuonna 1981. Viisi vuotta sen jälkeen yritys aloitti suuren rakennusprojektin, ja rakensi Fairfieldin karkkitehtaan, jossa nyt olimme. Tuossa vaiheessa Jelly Beansien valmistaja tunnettiin vielä nimellä Herman Goelitz Candy Co., mutta myöhemmin yrityksen nimi vaihtui yksinkertaisesti Jelly Belly Candy Companyksi. Samalla avattiin myös ovet toiselle karkkitehtaalle, joka sijaitsee Wisconsinissa toisella puolella maata.

Nykyään Jelly Beanseja myydään Yhdysvalloissa lähes tulkoon kaikissa kaupoissa.

Karkkitaidetta

Karkkitaidetta

TEHDASKIERROKSELLA LASTEN KANSSA

Tehdaskierroksia tehdään siis Jelly Bellyn kahdessa eri tehtaassa; Kaliforniassa ja Wisconsinissa. Me olimme luonnollisestikin Kalifornian Fairfieldissä, yhtiön päämajassa, sillä se ei ole kovin kaukana kotoamme. Tehdasvierailu on oikein mukava kokemus, ja itseasiassa itse olinkin siellä jo kolmatta kertaa. Heti sisään astuessa näkee Jelly Belly myymälän, ja odotusalueen josta tehdaskierrokset lähtevät. Kierrokset lähtevät aika usein, joten tälläkään kertaa emme odotelleet jonossa kovin kauaa. Mitä aikaisemmin paikalle saapuu, sitä vähemmällä jonottamisella selviää.

Kierroksen alussa henkilökunta kertoo vähän miten homma toimii, näyttää lyhyen videon ja jakaa kaikille maistiaisia. Sen jälkeen jokainen on vapaa tekemään kierroksensa omaan tahtiin. Alussa on mahdollisuus ottaa yhteiskuva Jelly Bellyn maskotin kanssa, ja kuvat ovat sitten myynnissä ihan kierroksen lopussa. Sen jälkeen pääsee näkemään mitä tehtaalla tapahtuu aina karkkien valmistamisesta värjäämiseen ja pakkaamiseen saakka. Siellä täällä käytävän varrella on kohtia joissa pyörii tehtaan toiminnasta kertovia videonpätkiä. Seinätauluista voi myös lukea koko yrityksen historian nykypäivään saakka. Pienemmätkin lapset on huomioitu, sillä isojen ikkunoiden alla on pienemmät, lasten korkeudella olevat ikkunat. Kierrokselle pääsee myös hyvin lastenrattaiden kanssa.

D74DDC5E-5349-4366-90A3-074D7CFB885C.JPG
Tässä lisätään väriä karkkeihin…

Tässä lisätään väriä karkkeihin…

…ja sitten karkit pusseihin ja pussit laatikoihin.

…ja sitten karkit pusseihin ja pussit laatikoihin.

Mielestäni hauskin osuus koko kierroksesta on “Jelly Belly Smell Station”. Eri makuiset Jelly Beansit tuoksuvat tietenkin myös erille, ja tällä osastolla voi haastaa itsensä yhdistämään oikeat tuoksut oikeisiin makuihin.

064CBC55-DF92-4DE4-91B4-2150D5128FA3.JPG
Napista painamalla näistä tötteröistä tulee karkkien hajua. Luukussa on ensin vinkki, ja luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen, eli mistä karkista on kyse.

Napista painamalla näistä tötteröistä tulee karkkien hajua. Luukussa on ensin vinkki, ja luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen, eli mistä karkista on kyse.

Jelly Beansejä niiden kaikissa mahdollisissa mauissa ja väreissä

Jelly Beansejä niiden kaikissa mahdollisissa mauissa ja väreissä

Kierroksen lopuksi kaikille jaettiin vielä karkkipussit ja karkkirasiat. Toinen rasioista olikin melkoinen yllätys, nimittäin Bean Boozled. Se sisältää aina kaksi samannäköistä karkkia joista toinen on “normaali maku” ja toinen joku hirvitys. Ja sitten ei kuin maistelemaan esimerkiksi kuollutta kalaa, hammastahnaa, koiranruokaa ja Minionin pieruja. Toinen saman tyylinen karkkilaatikko löytyy myymälästä ja se on tehty Harry Potter -teemalla. Siitä löytyy muun muassa korvavaikkua, räkää, sardiinia, oksennusta ja pilaantunutta kananmunaa. Makoisia karkkihetkiä!

Maistuisiko haisevat sukat tai korvavaikku?

Maistuisiko haisevat sukat tai korvavaikku?

LOUNAS JELLY BELLYN TYYLIIN JA TULIAISET

Koska lähdimme liikkeelle aikaisin, meillä oli vielä lounas syömättä. Tällä kertaa päätimme syödä karkkitehtaan omassa kahviossa, sillä ravintolan etsiminen vesisateessa ei meitä oikein houkutellut. Ja nälkäkin oli jo. Kahvilan menu oli yllättävän kattava, ja sieltä löytyi kaikenlaista aina salaateista voileipiin, keittoihin ja hampurilaisiin saakka. Hetken harkitsimme karkkipavun muotoon leivotun pizzan tilaamista, mutta kun näin, että hampurilaiset pääsee täyttämään itse, päädyin sitten peri-amerikkalaiseen vaihtoehtoon. Täytteitä oli moneen lähtöön, ja kaikki näytti herkullisen tuoreelle ja hyvälaatuiselle. Positiivinen ylläri!

jelly_bean_burger.jpg

Syömisen jälkeen suuntasimme tottakai myymälään, emmehän me toki ilman karkkeja voineet kotiin lähteä. Heti myymälän reunalla on Sample Bar, jossa saa käydä maistelemassa eri karkkimakuja. Jokainen saa valita kolme eri makua, joista sitten saa näytteet. Itse taisin maistaa vähän erikoisempia makuja kuten Mansikka Daiquiria, Mojitoa ja Peach Belliniä. Myymälästä löytyy myös Chocolate Shoppe jossa myydään suussa sulavaa suklaata ja kinuskia. Suomeen vietäväksi ostin tölkin oluen makuisia Jelly Beansejä. Saas nähdä millainen niiden menestys on.

Tarjolla olisi myös pannukakut vaahterasiirapilla tai suklaavanukas…

Tarjolla olisi myös pannukakut vaahterasiirapilla tai suklaavanukas…

…vai miten olisi jotakin tujumpaa, kuten Tabascoa?

…vai miten olisi jotakin tujumpaa, kuten Tabascoa?

Meillä oli hauska aamupäivä karkkitehtaalla, ja varsinkin lapset tykkäsivät tästä paikasta. Toive tänne tuloon tulikin itseasiassa vanhemmalta tyttäreltämme, mutta tästä nauttivat yhtälailla myös aikuiset. Jos olet San Franciscon alueella, niin Jelly Belly Factory ei ole yhtään hullumpi vierailukohde!

 

Amerikan vähiten vierailtu kansallispuisto - surullinen Port Chicago

Paula Gaston

Viime toukokuussa pääsimme vierailemaan varsin erikoisessa paikassa. Port Chicago Naval Magazine National Memorial San Franciscon lähellä on sekä muistopaikka Port Chicagon onnettomuuden kunniaksi, että edelleen toiminnassa oleva sotilastukikohta. Sisään ei pääse ihan kuka tahansa eikä milloin tahansa, ja mukana kierroksella on aina opas. Meille kerrottiin, että Port Chicago on kaikista kansallispuistojen yksiköistä vähiten vierailtu. Pääsimme kunnioittamaan paikallista Memorial -päivää, eli kaatuneiden muistopäivää, ja auttamaan lipunlaskussa puoleen tankoon muistopaikalla. Aika mielenkiintoinen päivä!

 

PORT CHICAGON RÄJÄHDYS

Port Chicagon kaupungissa lastattiin Toisen maailman sodan aikaan ammuksia laivoihin. Heinäkuun 17. vuonna 1944 koko San Franciscon alueen asukkaat heräsivät voimakkaaseen räjähdykseen kun kaksi lastauksessa olevaa alusta räjähti vieden mukanaan 320 merijalkaväen miestä. Sen lisäksi 390 miestä loukkaantui. Port Chicagon räjähdys oli sota-ajan pahin onnettomuus kotirintamalla, ja nosti esiin sekä turvallisuus- että tasa-arvokysymykset. Ammuksia lastaamaan laitettiin käytännössä vain afroamerikkalaisia sotamiehiä, eivätkä he saaneet siihen kunnollista koulutusta.

Onnettomuuden jälkeen monet miehistöstä kieltäytyivät palaamasta töihin vedoten siihen, ettei työ ollut turvallista. 50 kieltäytyjää tuomittiin kieltäytymisen vuoksi vankeuteen. Koko onnettomuus ja niiden jälkeinen oikeudenkäynti kertoo Port Chicagon miesten epäoikeudenmukaisesta ja rasistisesta kohtelusta, ja on häpeäpilkku koko Amerikan sotilashistoriassa. Tapahtumia on yritetty lakaista kaikessa hiljaisuudessa maton alle ja unohtaa, eikä vankilatuomioita ole vieläkään monista yrityksistä huolimatta saatu oikaistua ja kumottua.

PORT CHICAGON MUISTOMERKKI

Port Chicagoon rakennettiin muistomerkki vuonna 1994. Se liitettiin kansallispuistoihin vuonna 2002 toiveena saada paikalle lisää rahoitusta ja julkisuutta. Näin tiedot paikasta ehkä liitettäisiin myös koulujen opetusmateriaaleihin, ja ihmiset oppisivat tietämään Port Chicagon historiasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Port Chicagon räjähdys on jäänyt monella tavalla unholaan.

Nykyään muistomerkille pääsee vierailulle National Park Systemin järjestämillä opastetuilla kierroksilla, joita tehdään torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Mutta koska alue on edelleen toimiva sotilastukikohta, kierroksille pääsevät vain Amerikan kansalaiset läpäistyään turvatarkastuksen. “Background checkiä” varten varausvaiheessa annetaan jokaisen vierailijan henkilötiedot. Jos muistan oikein, kun jokunen vuosi sitten katselin näitä kierroksia, niin silloin vierailijoilta “vain” vaadittiin green cardia, mutta nyt se on muuttunut kansalaisuudeksi. Varsinaista syytä tähän en tiedä, mutta joko viime vuosien erilaiset terrori-iskut tai nykyhallinnon tiukentunut linja on vaikuttanut myös tähän asiaan.

port_chicago_merkki.jpg

Kierroksemme alkoi visitor centeristä joka sijaitsee Martinezin kaupungissa. Aluksi katsoimme videon elämästä Port Chicagossa ja itse räjähdyksestä, ja saimme ohjeita mitä tukikohdassa saa ja ei saa tehdä. Alueella on esimerkiksi paikkoja joita ei saa valokuvata lainkaan. Meitä oli myös varoitettu siitä, että varaamamme kierros saattaa peruuntua milloin tahansa mikäli armeija alkaa lastaamaan jälleen ammuksia. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt vaan pääsimme vierailulle sovittuna ajankohtana. Alkujorinoiden jälkeen jälkeen ranger ajoi meidät bussilla tukikohdan alueelle, jossa nousimme kirjautumaan sisään ja näyttämään henkkarit henkilökunnalle. Tästä tuli vähän mieleen rajatarkastus, olisikohan luukulta kenties saanut jonkunlaisen leiman passiin jos sellainen olisi ollut mukana… ha ha.

Ajoimme bussilla muistomerkille jossa opas kertoi meillä todella kattavasti Port Chicagon tapahtumista. Koska oli Memorial Day, laskimme paikalla olevan lipun puoleen tankoon yhdessä rangerin kanssa. Oppaamme oli hirmu hyvä tarinankertoja, ja olimme juuri eläneet mielessämme suuronnettomuuden hetkiä, joten lipunlaskuun osallistuminen tuntui meistä erityiselle kunnialle. Sitten kävimme vielä katsomassa junanlastauspaikkaa joka oli ihan muistomerkin vieressä. Alueelta lähtiessä pysähdyimme hetkeksi kohdassa jossa Port Chicagon kaupungin keskusta oli ennen ollut. Nyt tilalla oli enää vain keltaiseksi kuivunutta heinämaata. Kuvittelimme mielessämme ihmiset kävelemään kohti kauppaa, lapset leikkimään kaduille ja miehet palaamaan koteihinsa töistä. Paikalla jossa seisoimme oli ennen ollut elokuvateatteri. Vuonna 1968 nämä kaikki kaupungin vanhat rakennukset tuhottiin hallituksen toimesta jotta sotilastukikohta saataisiin turvallisen matkan päähän asutuksesta.

Vanhat laiturintukipylväät vedessä ovat ainoa asia joka on jäänyt jäljelle vanhasta ammustenlastauspaikasta.

Vanhat laiturintukipylväät vedessä ovat ainoa asia joka on jäänyt jäljelle vanhasta ammustenlastauspaikasta.

port_chicago.jpg
port_chicago_kyltti.jpg
port_chicago_lippu.jpg

Vierailu Port Chicagoon veti meidät aika hiljaiseksi. Ensiksikin siksi, että kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä oli todella suuri, ja myös siksi, että koko tämä surullinen tapahtuma on haluttu kokonaan unohtaa historiankirjoista. Olimme kiitollisia että saimme käydä kunnioittamassa näiden sotilaiden muistoa!