Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

blogi_banner_uusin.jpg

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: road trip Utah Arizona

Route 66: Oatman ja sen kesyt villi burrot

Paula Gaston

Tämän reissun viimeinen juttu tulee vihdoinkin tässä! Ja sitten on aika siirtyä muihin aiheisiin, tapahtumiin ja reissuihin joita on jo ehditty kokemaan Utahin ja Arizonan road tripin jälkeen. Viime viikonloppu vierähti esimerkiksi Los Angelesin suunnalla, ja Sacramentossakin on ehditty käymään hevosasioissa. Mutta nyt ollaan siis vielä Arizonassa Route 66:llä ajamassa kotia kohti. Pysähdyttyämme Seligmaniin lounaalle, pääsimme vihdoin siihen aaseistaan kuuluisaan viilinlännen kaupunkiin, Oatmaniin, jota olin niin kovasti odottanut.

 

Route 66, Oatman ja villit aasit

Oatman on yksi niistä pienen pienistä vanhoista kaupungeista Route 66:n varrella, joista viime postauksessani kirjoitin. Se oli alkujaan kaivostyöläisten camping paikka, mutta kehittyi nopeasti kaupungiksi kun kaivauksissa alueelta löydettiin kultaa. Kun kultakausi alkoi olla ohi, Oatman oli jonkun aikaa Route 66:llä ajavien pysähdyspaikka, mutta vuonna 1953 rakennettu uusi tie tyrehdytti liikenteen lähes kokonaan. Sen jälkeen Oatman joutui hylätyksi kunnes siitä alettiin kehitellä turistikaupunkia.

Oatmanin vetonaula on sen vapaana vaeltelevat kesyt burrot, eli aasit. Kun kullankaivajat vuosia sitten lähtivät Oatmanista, he jättivät jälkeensä apunaan käyttämänsä aasit. Siitä asti aasit ovat eläneet villinä näillä alueilla. Sana burro on espanjaa, ja on laajasti käytössä myös Kaliforniassa aaseista puhuttaessa. Vaikka Oatmanin aasit ovat villejä, ne ovat tottuneet turisteihin ja heiltä saamiinsa makupaloihin. Joka aamu ne saapuvat kaupunkiin etsimään ihmisiä, ja illan tullen palaavat sitten takaisin vuorille. Aaseja voi silitellä ja syöttää, mutta aina välillä ne saattavat heittäytyä liian tuttavallisiksi, joten varovainenkin kannattaa olla. Oatmanin kaupoista voi ostaa niille tarkoitettuja, terveellisiä makupaloja.

Oatmanissa on myös paljon historiallisia ja vanhoja rakennuksia. Niistä kuuluisin lienee Oatman Hotel, jonka sviitissä aikoinaan viettivät kuherruskuukautta Clark Gable ja Carole Lombard. Huonetta voi jopa käydä katsomassa. Jos mahdollista, visiitti Oatmaniin kannattaa ajoittaa viikonlopulle, sillä silloin voi päästä näkemään erilaisia villin lännen show:n tai vanhoja autoja.

Moottoripyörät ja me

Tällä kertaa meidän käynnillämme ei ollut täysin onni myötä. Matkan varrella nimittäin alkoi jo näkymään normaalia enemmän moottoripyöräilijöitä. Ajattelimme ensin, että Route 66 on tietenkin kaikenlaisten motoristien haavelistalla, mutta varmaan aivan erityisesti moottoripyöräilijöiden. Vähänpäs me tiesimme tuossa vaiheessa mitä tuleman piti itse kohteessa. Tie Oatmaniin on pieni ja mutkainen, vähän pelottavakin joissain kohtaa, sillä se kulkee ylös vuoren reunaa pitkin. Jossakin mutkassa oli pystyssä iso teltta ja sen pihalla yläosattomat nuoret naiset möivät olutta moottoripyöräilijöille. Vielä tuossakaan vaiheessa emme ymmärtäneet, että nyt ei ollutkaan ihan normaali viikonloppu meneillään.

Matkalla; Route 66 ja kohta Oatmanissa

Matkalla; Route 66 ja kohta Oatmanissa

Kun lopulta pääsimme Oatmaniin asti, iski karu totuus silmille. Pikkukaupungin joka ikinen kolkka oli täynnä moottoripyöriä, ja liikennettäkin oli ohjaamassa sheriffit. Kyseessä oli Laughlin River Run 2019, eli tämän rannikon suurin moottoripyörätapahtuma, ja me olimme tietenkin olleet autuaan tietämättömiä kyseisestä hommasta. Oatman oli tupaten täynnä, hyvä kun sekaan mahtui, eikä autoakaan saanut minnekään parkkiin. Miestänihän tämä ei suuresti haitannut, sillä hän mielellään ihmetteli pyöriä siinä kun minä ihmettelin aaseja, mutta ei tämä nyt ihan lapsiperheen tapahtumalta näyttänyt. Niinpä käytännössä ajoimme Oatmanin läpi hissukseen pariin otteeseen, otimme vähän kuvia ja häivyimme sitten paikalta yhtä vähin äänin kuin olimme sinne tulleetkin.

Apua! Ihan vaan pari pyörää…

Apua! Ihan vaan pari pyörää…

Aasit käyskentelivät rennosti rakennusten edessä…

Aasit käyskentelivät rennosti rakennusten edessä…

…ja välillä myös tien tukkona.

…ja välillä myös tien tukkona.

Oatmanin museo toimi poliisien tukikohtana tapahtuman aikana. Alun perin se on ollut Oatman Drug Company, ja talo on rakennettu vuonna 1915.

Oatmanin museo toimi poliisien tukikohtana tapahtuman aikana. Alun perin se on ollut Oatman Drug Company, ja talo on rakennettu vuonna 1915.

Fast Fanny’s Place tilalla tapasi olla ennen ilotalo.

Fast Fanny’s Place tilalla tapasi olla ennen ilotalo.

oatman_emporium.jpg
oatman_classyass.jpg

Meillä on toiveissa palata joskus vielä tutustumaan kaupunkiin paremmin. Jos ajelet Route 66:llä niin Oatmania ei kannata missään nimessä ohittaa pysähtymättä! Ja vinkatkaahan tännekin päin mitä meillä jäi siellä näkemättä!

Jos Route 66 kiinnostaa, niin näistä vanhoista postauksista löytyy myös juttua reitin varrelta:
Route 66 ja Seligman, Arizona
Legendaarinen Peggy Suen 50’s Diner Kaliforniassa ja Route 66
Pala amerikkalaista historiaa - McDonald’s Museum, Kalifornia

 

Route 66 ja Seligman, Arizona

Paula Gaston

Kotimatka Utahin ja Arizonan road tripiltä alkoi meillä kuuluisalta Route 66:ltä joka halkoo läpi Amerikan aina Chicagosta Los Angelesiin saakka. Olemme ajelleet ennenkin Route 66:llä mutta silloin Kalifornian puolella, emme koskaan Arizonassa. Olikin ihan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea välille Williams - Oatman oikein mahtuu. Ja mahtuihan sitä… ainakin aika paljon historiaa!

route66_banner.jpg

Grand Canyonilla käymisen jälkeen vietimme yön Williamsissa, ja jatkoimme sitten matkaa aamulla. Tarkoituksena oli ajaa Route 66:ä ainakin Oatmanin kaupunkiin saakka, sillä halusin käydä katsomassa sen villejä aaseja, jotka kuuleman mukaan tulevat turisteja ihmettelemään, ja ovat sillä tavalla kesyjä. Route 66 kulkee Williamsin läpi ja siitä kohti Kaliforniaa. Ensimmäinen paikka johon saavuimme oli Ash Forkin lähes kuollut kaupunki. Pysähdyimme ottamaan pari kuvaa ja jatkoimme sitten matkaa Seligmaniin, jossa sitten yllättäen oli väkeä senkin edestä.

 

ROUTE 66:N KUOLLEET KAUPUNGIT

Grand Canyonilla käymisen jälkeen vietimme yön Williamsissa, ja jatkoimme sitten matkaa aamulla. Tarkoituksena oli ajaa Route 66:ä ainakin Oatmanin kaupunkiin saakka, sillä halusin käydä katsomassa sen villejä aaseja, jotka kuuleman mukaan tulevat turisteja ihmettelemään, ja ovat sillä tavalla kesyjä. Route 66 kulkee Williamsin läpi ja siitä kohti Kaliforniaa. Ensimmäinen paikka johon saavuimme oli Ash Forkin lähes kuollut kaupunki. Pysähdyimme ottamaan pari kuvaa ja ihmettelemään sitä, ettei ketään näkynyt yhtään missään.

U.S. Route 66, niin sanottu “the Mother of Highways”, toimi pitkään länteen päin suuntaavien pääväylänä. Ash Forkin ja sen lähellä olevien kaupunkien kohdalla Route 66 oli ainoa tie vuosien 1926 ja 1978 välillä, kunnes sitten sen viereen rakennettiin suurempi ja nopeampi Interstate 40. Yhtäkkiä kaikki näissä kaupungeissa ennen pysähtyneet ihmiset katosivat, ja yksi toisensa jälkeen kaupungit kuolivat.

Joskus ennen Ash Forkinkin keskusta oli täynnä kuhinaa, sillä se oli yksi rautatien varrella olevista kaupungeista. Mutta kaupungin kohtalon sinetöivät Route 66:n kuoleminen ja vuonna 1977 kaupungissa riehunut tulipalo. Sitä seurasi vielä toinen tulipalo vuonna 1987 joka vei mennessään kaupungin keskustan, ja samalla monta Route 66:n varrella ollutta historiallista rakennusta. Näitä tällaisia kummituskaupunkeja mahtuu tämän tien varrelle useita.

Ash Forkin kuuluisin rakennus lienee tämä DeSoto’s Salon joka on vanha kauneushoitola/parturi. Nyt se on kuitenkin tyhjillään.

Ash Forkin kuuluisin rakennus lienee tämä DeSoto’s Salon joka on vanha kauneushoitola/parturi. Nyt se on kuitenkin tyhjillään.

Ash Fork, Arizona - Tyhjää täynnä

Ash Fork, Arizona - Tyhjää täynnä

Yritimme seurata sitä aitoa U.S. Route 66:ä niin paljon kuin pystyimme. Aina välillä oli kuitenkin pakko ottaa jonkunlainen kiertotie.

Yritimme seurata sitä aitoa U.S. Route 66:ä niin paljon kuin pystyimme. Aina välillä oli kuitenkin pakko ottaa jonkunlainen kiertotie.

Tuonne se aito ja oikea historiallinen tie menee… jonkun pellolle. Sitten taas hetken päästä löysimme missä tie jatkui ja pääsimme eteenpäin.

Tuonne se aito ja oikea historiallinen tie menee… jonkun pellolle. Sitten taas hetken päästä löysimme missä tie jatkui ja pääsimme eteenpäin.

HISTORIAA HUOKUVA ROUTE 66 JA SELIGMAN

Seuraava kaupunki eli Seligman on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen jos haluaa hetken kuvitella elävänsä Route 66:n kulta-aikaa. Vuonna 1987 Seligmanissa herättiin siihen, että kaupunki näivettyy muiden kaupunkien tapaan näivettymistään, ja sitä alettiin kehittämään matkailumielessä. Se kannatti, sillä nyt Seligmanissa pysähtyy paljon ohikulkijoita ja sen pieni keskusta on taas eloa täynnä. Meidänkin siellä ollessa useampi linja-auto pysähtyi kaupunkiin tuoden sinne mahdollisesti Grand Canyonille menossa olleita turisteja. Pikkukaupungin kaikki kaikki liikkeet olivat selvästi suunnattu vain turisteja varten.

Me istahdimme ensiksi pieneen kahvilaan nimeltä RoadRunner syömään vähän lounasta, ja kiertelimme sitten Seligmanin pienissä kaupoissa. Myynnissä oli paljon Route 66 krääsää; koristeita, t-paitoja ja muuta sellaista. Liikkeiden pihoilla oli kaikenlaisia vanhoja autoja ja koristeita turistien houkuttimina, ja olipa kaupungissa jopa pari motelliakin. Ihan hauska paikka lyhyelle pysähdykselle tai kahvitauolle jos näillä seuduilla liikkuu!

RoadRunner -ravintola Seligmanissa

RoadRunner -ravintola Seligmanissa

1953 vuoden Chrysler on toiminut joskus poliisiautona New Yorkissa

1953 vuoden Chrysler on toiminut joskus poliisiautona New Yorkissa

route66_stop.jpg
route66_seligmantown.jpg
route66_bensis.jpg

Seligmanista matkamme jatkui pitkin hyvin kunnossa pidettyä, peltojen ja maatilojen välissä kulkevaa Route 66:ä pitkin aina vuorille saakka. Montaa “elävää” kaupunkia ei tuohon välille mahtunutkaan, mutta määränpäämme Oatman olikin sitten sitäkin mukavampi. Mutta siitä lisää ensi kerralla. Jos haluat kuitenkin vielä lukea lisää Route 66:stä, niin tästä löytyy juttua edellisestä kerrasta kyseisellä tiellä:

Legendaarinen Peggy Suen 50’s Diner Kaliforniassa ja Route 66

 

Sunset Crater Volcano National Monument, Arizona

Paula Gaston

Utahin ja pohjoisen Arizonan upeiden punaisten kallioiden jälkeen, matkamme jatkuikin yllättäen pikimustiin maisemiin. Olimme lähteneet päiväksi katsomaan pueblo-intiaanien rakennusten raunioita Wupatki National Monumentille, mutta tulimme samalla käyneeksi myös tulivuorella. Wupatki olikin nimittäin vähän yllättäen kytköksissä toiseen kansallispuistoon; Sunset Crater Volcano National Monumentiin. Lähdimme Wupatkin punakivisistä maisemista ja alle puolessa tunnissa olimme mustan laavan keskellä kaukana ihmisasutuksesta.

sunset_volcano_kyltti.jpg

Sunset Crater Volcano sijaitsee lähellä Arizonan Flagstaffiä, ja kuuluu San Francisco nimiseen vulkaaniseen vuoririvistöön. Vuonna 1085 se alkoi syöstä sisästään laavaa, ja lähialueet peittyivät mustaan tuhkaan. Paikalta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten siellä asuneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.

Vuonna 2015 luultiin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseessä olikin metsäpalo. Silloin siis vältyttiin suurelta katastrofilta.

 

Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuori lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa. Itse en muista tällaista paikkaa nähneeni muualla kuin Havaijin Volcanoes National Parkissa Big Islandilla. Paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

sunset_crater_rinne.jpg

Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan. Se kiellettiin vuonna 1973 kun todettiin vierailjoiden turmelleen aluetta liikaa. Sen sijaan muutama lyhyempi patikkapolku vuoren juurella on edelleen, ja niissä pääsee näkemään niin laavakenttää kuin siellä eläviä eläimiäkin. Alueella oli ennen myös laava sisään rakentunut luola, mutta aikojen saatossa se murtui. Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla, muodostaen karkeaa laavaa jossa on teräviä reunoja.

sunset_crater_paula.jpg
sunset_crater_hiekka.jpg

Sunset Volcano National Monument on samaisen tien varressa kuin Wupatki National Monument, joten samalla visiitillä kannattaa katsastaa molemmat. Vaikka molemmilla paikoilla onkin omat Visitor Centerinsä, samalla lipulla voi silti ajaa katsomaan molemmat paikat. Me vietimme enemmän aikaa Wupatkissa, joten Sunset Crater jäi meillä iltapäivän kohteeksi. Pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia, patikoimme vähän ja kävimme Visitor Centerissä. Kummassakaan puistossa ei myydä mitään syötävää, joten on ihan hyvä idea tuoda mukanaan eväät ja vesipullo.

Tämä paikka oli meille positiivinen yllätys sillä olimme pääsääntöisesti lähteneet Wupatkiin katsomaan intiaani puebloja. Päivä kului nopsaan, ja pian meidän oli palattava majapaikkaamme. Seuraavana päivänä meillä oli tiedossa vähän Navajo intiaanien alueeseen tutustumista, ja ajomatka Grand Canyonille. Eli niistä sitten ensi kerralla! Morjensta!

 

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatki National Monumentilla

Paula Gaston

Utahin ja Arizonan road trip sen kuin jatkuu, ja matkalle mahtui muutama vähän yllättäväkin kohde joita ei oltu etukäteen suunniteltu. Sen jälkeen kun olimme siirtyneet Utahin Snow Canyonilta ja Zionin kansallispuistosta Arizonan puolelle, olimme suunnitelleet käyvämme Antelope Canyonilla ja Hosreshoe Bendillä. Olimme jättäneet vähän luppoaikaa reissullemme, sillä emme tienneet jos joku sukulaisista jäisi vielä näihin maisemiin, tai jos löytäisimme jotain jännää matkan varrelta. Niinpä meillä oli yksi kokonainen päivä tyhjää täynnä, eli ei muutakuin suunnittelemaan sille tekemistä.

Juuri ennen road tripille lähtöä, olin huomannut kartasta, että vain pienen koukkauksen päässä reitiltämme on kaksi kansallispuistoyksikköä; Wupatki National Monument ja Sunset Volcano Crater National Monument. Miestäni kiinnosti kovasti nähdä puebloja, eli intiaanien vanhoja asuinrakennuksia. Toisaalta, meitä kiinnosti myös lähialueella olevat dinosaurusten jalanjäljet. Ajattelimme, että jos ajamme Wupatki National Monumentille tutustumaan puebloihin, voimme palatessa katsastaa myös dinosaurukset. No emmepä kuitenkaan siinä vaiheessa hoksanneet, että Wupatki ja Sunset Crater ovat kytköksissä toisiinsa, ja saimme näissä puistoissa kulumaan koko päivän.

 

INTIAANI PUEBLOT

Pueblo tarkoittaa Amerikan intiaanien vanhaa asutusta tai yhteisöä, siis eräänlaista kylää. Niitä on löytynyt muun muassa Arizonasta, New Mexicosta ja Teksasista. Yleensä pueblot ovat tiilestä rakennettuja taloja tai vuorenseinämiin kaiverrettuja luolamaisia asutuksia, joitakin puisiakin puebloja on löydetty. Wupatkissa pueblot ovat punaisesta hiekkakivestä tehtyjä rakennuksia. Pueblo intiaanit viljelivät maata kuivassa Arizonassa, ja todisteiden mukaan myös luultavimmin kävivät kauppaa.

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

WUPATKI NATIONAL MONUMENT

Wupatkin alue on ollut asutettuna noin 900 vuotta sitten. Wupatki on hopin kieltä, ja tarkoittaa korkeaa taloa. Alueella oli useita puebloja, ja niistä suurin oli nimeltään Wupatki, ja siitä tulee myös puiston nimi. Wupatki Pueblossa oli aikanaan jopa yli 100 huonetta, ja se oli täynnä elämää. Arvellaan, että vuonna 1182 siellä on asunut noin 80-100 ihmistä. Muut alueen pueblot olivat pienempiä mutta nekin ovat näkemisen arvoisia. Alueella tehdään edelleen arkeologisia kaivauksia, joten siellä ei voi patikoida tai harhailla oman mielen mukaan. Puebloille johtavat tiet ja polut ovat kuitenkin avoinna koko päivän, samoin kuin muutama puistossa oleva patikkapolku.

Me aloitimme kierroksen Visitor Centeristä. Siellä on mielenkiintoinen pieni museo, ja saimme mukaamme vihkosen joka kertoi mitä kaikkea Wupatkissa oli ollut. Polku Wupatki Pueblolle lähtee ihan Visitor Centerin pihasta. Kiersimme ensin varsinaisen rakennuksen ja sitten sen pihamaan. Alueella oli sen aikaiseen pallopeliin tarkoitettu kenttä, sekä “kiva” eli uskonnollisiin tarkoituksiin ja kokouksiin tarkoitettu pyöreä rakennelma. Kivassa joidenkin tietojen mukaan saatettiin myös jakaa ruokaa. Wupatkin kiva näkyy yllä olevassa kuvassa jossa katselen raunioita sen keskeltä.

Wupatki ennen ja nyt

Wupatki ennen ja nyt

wupatki_sign.jpg
Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Kävimme myös katsomassa paria muuta puebloa Wupatkin alueella. Jotkut eivät olleet niin hyvin säilyneitä, mutta sanoisin, että ainakin Wukoki Pueblo kannattaa käydä kurkkaamassa. Paikalla ei ollut meidän lisäksi montaa muuta ihmistä, joten saimme ihailla näitä rakennuksia ihan rauhassa.

IHMEELLINEN ILMAREIKÄ - BLOW HOLE

Wupatkin pihassa oli myös niin sanottu “blow hole”. Se on eräänlainen reikä, joka väliin imee itseensä ilmaa, ja väliin puhaltaa ilmaa ulos. Ilma voi tulla ulos niin lujaa, että se saa hameesi nousemaan ylös… ha ha. Onnekseni minulla oli päällä pitkä hame, enkä tuntenut reiän kohdalla mitään ilmavirtausta. Sain siis käyskennellä huoletta hameeni kanssa!

Kukaan ei täysin tiedä, mikä tämä reiän alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut intiaanien elämässä, mutta nykyään sen tarina kiehtoo monia. Ei myöskään täysin tiedetä mitä reiän alapuolella on, mutta tutkijoiden mukaan maan alla on rakoja, joissa ilma voi kulkea edes takaisin. Alueella on muitakin ilmareikiä joiden maanrakojen arvellaan olevan kytköksissä toisiinsa. Ilmareikä toimii niin, että kun ilma reiän yläpuolella on lämpimämpää kuin maan alla olevassa raossa, ilma tulee ulos. Kun tilanne taas on toisinpäin, reikä vetää itseensä lisää ilmaa. Myös ilmanpaine vaikuttaa siihen milloin ilma tulee ulos tai menee sisään.

Wupatki blow hole, Arizona

Wupatki blow hole, Arizona

Vielä nykyäänkin tarinat Wupatkista kulkevat eri intiaaniheimojen; Hopien, Navajojen ja Zunien mukana vanhemmilta lapsille. Vaikka puebloissa ei enää ole virallisesti asutusta, Hopi-intiaanit uskovat, että sen entiset asukkaat ovat edelleen läsnä vartioimassa aluetta. Ja jotenkin sen hengellisyyden pystyy myös siellä vierailessa aistimaan… tuossa aavikon omassa hiljaisuudessa.

Jätän kertomukset Sunset Craterin tulivuoresta ensi kertaan, muuten tästä tulee liian pitkä sepustus. Vaikka puistot ovat yhteisen tien varressa ja toisissaan kiinni, ne ovat totaalisen erilaisia. Kannattaa siis tulla kurkkaamaan seuraavakin postaus mustan hiekan ja laavan maisemista!

 
 

Arizonan Horseshoe Bend ja Glen Canyon

Paula Gaston

Vitsi miten mielettömiä paikkoja tällä reissulla Arizonaan ja Utahiin on jo nähty! Toivottavasti näitte kuvat Antelope Canyonista, jossa kävimme. Ehdottomasti bucket listille kuuluva paikka! Vaikka Utahin Snow Canyon ja Zionin kansallispuisto olivatkin hienoja, ja tykkäsimme kovasti Toadstool Hoodoista, veti Antelope Canyon kyllä voiton näistä kaikista. Mutta siinä ei suinkaan ollut vielä kaikki näistä hienoista paikoista. Seuraavaksi nimittäin suuntasimme Glen Canyonille, ja siihen kuuluvalle kuuluisalle Horseshoe Bendille. Olet ehkä nähnyt kuvia tuosta upeasta joen mutkasta? Nyt kerromme mistä se löytyy, ja milloin on paras aika vierailla siellä.

GLEN CANYONIN PATO JA SEN MIELETTÖMÄT MAISEMAT

Heti kun lähestyimme Glen Canyonia, alkoivat maisemat muuttua. Ensin ohitimme satama-alueen, josta lähtevät muun muassa veneet Rainbow Bridgelle. Rainbow Bridge on maailman suurin kivinen luonnon muodostama kaari, ja se on yksi kansallispuistoyksikkö (National Monument). Pettymyksekseni en sinne tällä kertaa päässyt, sillä emme halunneet viettää koko päivää pienessä veneessä lasten kanssa. Mutta Glen Canyonilla oli paljon muutakin nähtävää. Glen Canyon Recreation Area kuuluu sekin kansallispuistoihin.

glen_canyon_joki.jpg

Pysähdyimme näköalatasanteelle josta näimme Coloradojoen, ja sen jälkeen suuntasimme Visitor Centerille aivan Glen Canyonin padon juureen. Glen Canyon Dam on Hooverin padon jälkeen Amerikan toiseksi suurin pato. Se valmistui vuonna 1964, ja sen avulla säädellään Coloradojoen veden virtaa sekä tuotetaan sähköä. Coloradojoki kulkee usean osavaltion läpi, ja monet alueet kärsivät vuosittain kuivuudesta, joten veden säätely on tärkeää. Padon ympäristövaikutuksista kuitenkin kiistellään yhä, ja moni on sitä mieltä, että se pitäisi kokonaan purkaa. Ylhäältä Visitor Centeristä oli hienot maisemat katsella patoa ja siltaa, ja siellä oli siistit hyvät vessat vaipanvaihtopisteineen. Käväisimme myös sisällä olleessa museossa ja matkamuistomyymälässä.

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Bridge

Glen Canyon Bridge

ARIZONAN UPEA HORSESHOE BEND

Glen Canyonin varmaankin vierailluin paikka on Horseshoe Bend, joka sijaitsee Pagen kaupungissa. Se on kohta Coloradojoessa, jossa joki tekee hevosenkengän muotoisen käännöksen. Se sijaistee ihan Highway 89:n varressa ajettaessa Pagesta eteläänpäin.

 

Horseshoe Bend on tullut viime vuosina tunnetuksi sosiaalisen median välityksellä, ja yhtäkkiä sen vierailijamäärät ovat nousseet huimasti. Valitettavasti siellä ovat nousseet myös kuolemat, sillä ihmiset selfie-hurmioissaan menivät ihan kallion reunalle ottamaan kuvia. Viimeksi joulunaikaan kuulimme, että 14-vuotias kalifornialaistyttö tippui alas ja kuoli. Näistä syistä johtuen, joen edustalle oli nyt rakennettu näköalapaikka, josta oli turvallista katsella alas aidan takaa. Samalla alueelle oli avattu uusi parkkipaikka, ja polulle oli asennettu penkkejä sekä katos. Nämä kaikki valmistuivat noin viikko ennen vierailuamme, ja samalla asetettiin parkkialueelle maksu $10. Ihan rehellisesti sanottuna, maksan sen ihan mielelläni silloin kun saan samalla käyttöön turvallisemmat puitteet, vessat ja vartioidun parkkipaikan.

Polku Horseshoe Bendille

Polku Horseshoe Bendille

Patikkapolku näköalapaikalle ja takaisin on noin 2,5 km. Takaisin tullessa se on hienoista ylämäkeä, ja aurinko lämmittää kuumasti, joten penkit reitin varrella olivat kovassa käytössä. Käynti Horseshoe Bendillä ei siis vie hirveästi aikaa. Me olimme siellä ehkä noin reilun tunnin verran, ja perille pääsee ihan hyvin vaikka lastenrattaiden kanssa. Paras aika vierailuun on aamupäivästä alkaen myöhäiseen iltapäivään. Aikaisin aamulla joki on varjon peitossa, ja illalla aurinko paistaa silmiin tai kameraan.

Horseshoe Bend

Horseshoe Bend

Paikkoja riekkua kallionkielekkeillä on uudesta aidasta huolimatta Horseshoe Bendillä yllinkyllin. Ja aika uhkarohkeasti siellä monet kiipeilivätkin, vieläpä lasten kanssa. Ymmärrän, että mutkaisesta joesta oli vaikea saada sellaista kuvaa jossa koko joki näkyisi. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että paras maisema oli siinä näköalatasanteella. Me pidimme lapset visusti aidan takana, ja kävelimme vain vähän ympäriinsä ihmetellen muiden touhuja. Minä sentään uskalsin mennä aika reunalle mutta valitsin sellaisen paikan josta ei päässyt tippumaan.

horseshoe_bend_paula.jpg

Tämä oli mukava pikku visiitti, ja maisemathan tällä suunnalla ovat mahtavia lähtipä sitten minnepäin tahansa. Pagesta teimme sitten myös toisen “täsmäiskun” lähialueen kansallispuistoihin, mutta niistä lisää ensi kerralla.