Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

blogi_banner_uusin.jpg

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: matkustaminen

Kun lapsi sairastuu matkalla

Paula Gaston

Meillä on tänä keväänä vietetty lasten sairaskierrettä ihan huolella. Onneksi ei mitään vakavampaa, mutta kun influenssa, flunssat, raastavat yskät ja oksutaudit tulevat peräjälkeen ja kiertävät vuorotellen perheenjäseneltä toiselle, alkaa sairastamiseenkin väsyä. Ensi viikolla meillä on edessä pitkä road trip Nevadan kautta Utahiin ja Arizonaan, ja nyt toivotaan, että sitä ennen saadaan viimeiset flunssat karistettua nurkista. Matkustaminen sairaana voi olla aika kauheaa, ja vielä karseampaa on, kun oma lapsi sairastuu matkalla. Siitäkin meillä valitettavasti on kokemuksia. Muutaman kokemuksen perusteella olemme alkaneet varautumaan mahdollisiin reissusairauksiin, mutta miten?

HELPOTTAA KUN SAIRASTUMISEEN VARAUTUU

Ensimmäinen kosketus lapsen sairastumiseen reissulla oli vanha kunnon norovirus kun ajelimme Suomen vieraidemme kanssa Kalifornian Highway 1:stä alaspäin. Silloin noin 4-vuotias neitimme oksensi yhden yön hotellissa, äidin tietenkin valvoessa sängynreunalla jonkunlaisen oksennuspussin kanssa. Olihan se kurja kokemus, varsinkin kun lähistöllä ei ole kauppoja tai apteekkeja, eikä ole mitään tietoa lähimmistä sairaaloistakaan. Onneksi lapsi virkosi nopeasti, ja pääsimme pääsimme kotiin asti. Vaikkakin me vanhemmat saimme taudin sitten vuorokauden päästä kotona, ja vieraatkin myöhemmin ollessaan lentokoneessa kohti koto-Suomea. Se oli rajuin oksennustauti jonka muistan koskaan kokeneeni, ja äitinä se tietenkin säikäytti pahemman kerran.

Siitä reissusta oppineena olen alkanut kantamaan mukanani lasten särkylääkettä, elektrolyyttipusseja, laastaria, desinfiointilappuja, käsidesiä, wet wipeseja, sekä lasten ja äidin vaihtovaatteita. Kuumemittarikin on matkassa aina välillä varmuuden vuoksi. Särkylääkettä olemme tarvineet lähinnä kuumeen laskemiseen, mutta tokihan siitä on apua myös, jos joku paikka kipeytyy. Kerran lensimme Yhdysvalloista Suomeen alkavassa flunssassa ja lastenlääkärimme täällä Kaliforniassa kehotti antamaan lapsille 15 minuuttia ennen nousuja ja laskuja särkylääkettä. Se auttaisi vähentämään tukkoisuutta.

Elektrolyyttipussit sen sijaan on tulleet meille tarpeeseen näiden oksennustautien myötä. Kotona meillä on valmista elektrolyyttijuomaa, mutta matkalla veteen sekoitettavat jauhepussit ovat käteviä ja menevät pieneen tilaan. Olen kyllä ostanut joskus jotain vastaavaa myös Suomesta. Oksennustaudissahan olisi tärkeää huolehtia riittävästä nesteen saannista, joka saattaa matkalla muutenkin unohtua, ja tästä lääkkeestä saa runsaasti ravinteita. Täällä Kaliforniassa näitä elektrolyyttituotteita myydään myös jäämehuina.

Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

HYVÄ VAKUUTUS ANTAA TILAA HENGITTÄÄ HÄDÄN HETKELLÄ

Ehkä kaikista tärkein asia ajatellen sairastumista matkalla on hyvä vakuutus. Ja se, että ne vakuutustiedot on sitten helposti löydettävissä kun jotakin sattuu. Helpottaa kovasti, kun ei siinä hädän keskellä tarvi alkaa miettimään, että minne tässä pitikään soittaa, tai että voinko mennä lähimpään sairaalaan. Puhelinnumerot, vakuutuskortit ja muut tiedot on hyvä olla helposti löydettävissä koko ajan. Ainakaan täällä Yhdysvalloissa ei pääse paljoa ovea pidemmälle kun aletaan jo kyselemään maksumiestä. Netti toimii varmasti hyvänä apuna kun pitää löytää joko apteekki tai lääkäri, samoin hotellin respa.

Meille kävi yhdellä Suomen reissulla niin, että lapsi kaatui pääedellä ulko-oven vieressä olevaan lasi-ikkunaan joka meni rikki. Hetki piti oikein miettiä, että mitenkähän byrokratia kohdallamme toimii kun menemme ensiapuun. Tai kai me edes voimme mennä Suomessa ensiapuun? Emme kuulu siis Suomen sosiaaliturvaan. Amerikkalainen sairasvakuutuksemme korvaa kuitenkin sairaalakäynnit myös ulkomailla mutta sen omavastuu olisi todennäköisesti ollut kalliimpi kuin suomalainen klinikkamaksu. Onneksi siihen aikaan vielä kaikki alaikäiset hoidettiin Suomessa ilmaiseksi, emmekä siis tarvineetkaan vakuutusta, mutta on paljon helpompaa kun ei tarvi edes miettiä näitä asioita.

lapsi_sairastuu.jpg

RUOKAMYRKYTYS NEVADAN AUTIOMAASSA

Viime marraskuussa teimme tällaisen pitkän road tripin jossa ajoimme Nevadan läpi Utahiin ja sitten toista reittiä takaisin. Kotimatkalla ajoimme autiomaassa etsien ruokapaikkaa ennen viimeistä yöpymistä tienvarsihotellissa. Olin antanut silloin vuoden vanhalle neidillemme autossa pari valmista ruokapussia, koska hän vaikutti niin kovin nälkäiseltä. Ravintolan eteisessä, hupsista vaan, hän oksensikin päälleni. Ajattelimme, että nyt taisi tulla annettua vähän liikaa ruokaa neidille, eikä autokyytikään selkä menosuuntaan ole täydellä mahalla ehkä se miellyttävin. Ei muuta kuin vaihtamaan vaatetta ja siivoamaan äitinkin päältä oksuja. Hotellilla meille kuitenkin äkkiä selvisi, että nyt taisi olla jostakin muusta kuin ylensyönnistä kyse. Lapsi oli silminnähden todella huonovointinen, kalpea ja vetelä. Silmätkin kirjaimellisesti pyörivät päässä. Sydämessä ihan raasti, ja mietin, että miten hemmetissä löydän täällä keskellä ei mitään, Nevadan autiomaassa jonkun sairaalan. Ja keskellä yötä vielä!

Onneksi muutaman kerran oksentamisen jälkeen olo vähän koheni, ja lapsi joi kulauksen vettä ja nukkui seuraavaan aamuun asti. Minä tietysti nukuin vieressä oksennusastia kainalossa jokaisesta pienestä inahduksesta heräten. Onneksi pahin oli siis ohi, ja selvisimme kotiin asti seuraavana päivänä. Automatkalla hänelle nousi kuume. Koskaan meille ei selvinnyt, että oliko kyseessä mahatauti vai joku pilaantunut ruoka. Mutta epäilyni aamiaismunakasta kohtaan heräsivät kun oma mahani meni sekaisin. Jaoin aamiaisen vauvan kanssa eikä kukaan muu perheestä saanut mitään oireita. Tai sitten se oli vaan joku pöpö joka hyppäsi sitten miedonpana minullekin.

lekurissa.jpg


Itse olen sellainen huolehtija -tyyppi, että kun lapset sairastaa, olen kauhusta kankeana. Varsinkin jos se on jotakin uutta ja sellaista, minkä oireet eivät näytä tutuille. Saati sitten jos ei olla edes kotona, vaan jossakin maailmalla. Montaa kertaa olen miettinyt mielessäni, että MIKSI ihmeessä me ollaan taas jossakin hornassa kun tällaista sattuu. Onneksi meille ei ole toistaiseksi sattunut tämän vakavampia reissukokemuksia, ja mielellään en sellaisia otakkaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on lasten sairastamisesta matkalla? Tai onko antaa mitään vinkkejä miten selvitä näistä tilanteista?

 

Lentokenttäkokemus joka ei hevillä unohdu

Paula Gaston

Lentoliikenne on kahlannut viime aikoina melkoisessa kaaoksessa. Mutta ihan ilman tämän viikon lentokatastrofiakin, aina välillä ei reissut mene ihan putkeen. Meillä on ollut monenlaisia kommelluksia reissuillamme; Milloin on jääty koneesta kokonaan, milloin on laukut olleet hukassa ja milloin lentolakko muuttanut koko suunnitelmat. Mutta yhtä matkakokemusta Helsinki-Vantaan lentokentällä ei valitettavasti pääse aikakaan kultaamaan. Sen verran kovaa se kolahti, että vielä vuosienkin jälkeen nousee mieleen kun palaan kyseiselle kentälle.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Olimme olleet isommalla porukalla pidemmällä työmatkalla. Matka oli kertakaikkisen onnistunut kaikin puolin, ja meillä oli kasassa tosi hyvä porukka. Lentomme Lontoosta oli reippaasti myöhässä, ja ilman sen kummempia selityksiä, meidät jätettiin odottelemaan koneeseen pääsyä. Useiden tuntien odottelun jälkeen meille kaikille taisi olla jo selvää, että tulemme mahdollisesti myöhästymään jatkolennoltamme maakuntaan. Lopulta pääsimme lennolle Helsinkiin, ja matkaankin kunhan kone ensin odotteli lähtölupaa. Vaikka kaikki olivat reissusta jo vähän väsyneitä, ja odottivat kotiinpääsyä, oli jengi kuitenkin hilpeällä tuulella ja naurua riitti. Kunnes…

Helsingin päässä juoksimme seuraavalle portille tuli takapuolessa, toiveikkaana siitä, että kone olisi odotellut meitä. Olimme pikkukoneen matkustajista varmasti hyvinkin puolet, ja operoiva lentoyhtiökin oli sama, joten pieni toivon kipinä eli. Mutta turhaan. Lentokoneesta ei näkynyt jälkeäkään, ja masentuneena ja hikisenä juoksemisen jälkeen käännyimme kannoillamme ja suuntasimme Maahantulopalvelujen tiskille. Kellokin näytti jo yli puoltayötä. Sielläpä meitä odottelikin se illan varsinainen yllätys.

Tiskillä meitä oli vastassa kiukkuinen virkailija, jolta ei juurikaan sympatioita herunut. Toki meille luvattiin hotellihuoneet ja lennot seuraavalle päivälle, mutta tapa jolla se tehtiin oli kertakaikkiaan jotain uskomatonta. En ole koskaan missään, en ennen enkä jälkeen tämän, nähnyt vastaavanlaista asiakaspalvelua. Ensin meille hyvin harvasanaisesti yrmyiltyään hän alkoi korottamaan ääntään, ja lopulta hän hyppäsi ylös tiskin takaa ja lähti kävelemään. Hän ei enää puhunut, vaan hän huusi. En liioittele tätä asiaa yhtään. Ymmärsimme, että meidän oli määrä seurata häntä, mutta hän meni niin lujaa, että osa porukasta ei pysynyt perässä. Mutkittelimme jonkunlaisen henkilökunnan tilan läpi hakemaan laukkujamme, ja siinä hötäkässä hän paiskasi heilurioven kiinni niin, että se osui työkaveriani päähän. Siinä vaiheessa porukkamme, joka oli toistaiseksi pystynyt hillitsemään ihmetystään, alkoi olla jo raivon partaalla ja alkoi pikkuhiljaa menettää malttiaan. Yksi lähti sairaalan ensiapuun tikkauttamaan otsaansa kun toiset kipusivat bussiin ja matkasivat hotelliin. Kaikki olivat niin pöyristyneitä ja järkyttyneitä, että nukkumisesta ei tullut mitään, vaan oli kokoonnuttava hetkeksi pieneen kriisipalaveriin aulaan. Huh huh! Olipa melkoinen yö!

finnair_kone.jpg

Seuraavana päivänä pääsimme kuin pääsimmekin kotiin ja elämä jatkui. Tapahtunutta tietenkin selviteltiin useampaan otteeseen mutta ymmärtääkseni emme koskaan kostuneet siitä anteeksi pyyntöä kummempaa. Toivon todella, että asianomainen virkailija pääsi pois asiakaspalvelutehtävistä. Hän ei niihin kyllä soveltunut, eikä varmasti itsekään nauttinut työstään. Täällä Yhdysvalloissahan hänellä olisi melko varmasti lakisyyte vastassa. Kaiken huipuksi laukkumme eivät myöskään löytäneet uudelle lennollemme, vaan ne tulivat perässä sitten kotiovelle päivän viiveellä. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisimmehan olleet oikeutettuja korvauksiin ainakin lennon myöhästymisestä. Tätähän lentoyhtiö ei missään vaiheessa tietenkään maininnut. Se kannattaa siis muistaa, että mikäli viivästys on yli kolme tuntia pitkä, kannattaa tarkistaa onko muuten oikeutettu lentoyhtiön korvaukseen. Mikäli ei asiaa osaa tai halua hoitaa itse, voi koittaa antaa sen hoidettavaksi niitä hoitavalle yritykselle.. Meidän kohdalla tapaus on jo vanhentunut mutta muuten korvausta voi anoa vielä jälkikäteen riippuen maasta.

Onko sinulla ollut ikimuistoisia kokemuksia lentokentällä? Tai kokemuksia korvauksen hakemisesta lentoyhtiöiltä?

 

Kesä ja Köpis

Paula Gaston

Huh hei… vihdoin on lennot tälle kesälle Suomeen varattuna. Finnair oli muistanut tänä vuonna hinnoitella itsensä ulos aika monen perheen kesälomabudjetista, joten tällä kertaa menopeliksi valikoitui SAS. Ihan ensimmäistä kertaa itse asiassa. Tänä vuonna lennot näyttivät täältä suunnasta Eurooppaan olevan reippaasti kalliimpia kuin viime vuonna, Finnair niistä reilusti kalleimpana. Olkoonkin, että lento olisi tietysti suora, mutta kipuraja tuli vastaan. Lento oli kyllä miellyttävä, viime vuonna nimittäin valitsimme kyseisen lennon, että siinä mielessä vähän harmi. Ja kyllä sitä on tuntunut harmittelevan koko Piilaakson suomalainen yhteisö.

09216D43-3592-4D14-A488-F9876A979D10.JPG

No nyt kun kerran lennetään Scandinavian Airlinesillä on meillä vaihto Kööpenhaminassa. Ihan hetken mielijohteesta, päätimme ottaa parin päivän pienen irtioton menomatkalla, ja tutustua Kööpenhaminaan ennen Suomeen menoa. Yllättäen tajusinkin, että en oikeastaan tiedä Kööpenhaminasta paljoa mitään, joten siltäkin osin on hauska viettää siellä pari päivää. Niin että nyt niitä vinkkejä kehiin, mitä pitäisi nähdä? Mitä ruokia kokeilla? Missä käydä? Mitä ylipäätänsä ehtii parissa päivässä edes näkemään? Toivottavasti jet lag ei ota meistä valtaa niin että näemme edes jotakin, ja voimme oikeasti sanoa käyneemme Tanskassa.

Olemme Kööpenhaminassa siis vain pari päivää, ja jatkamme siitä sitten Suomeen juuri ennen juhannusta. Siellä sitten vierähtääkin jälleen koko kesä. Jostain syystä tänä vuonna emme ole tehneet kesälle vielä mitään suunnitelmia. Ehkä onkin parempi niin, sillä meidän perheen suunnitelmat eivät näytä koskaan ihan menevän niin kuin pitäisi. Viime kesänä tarkoitus oli ajaa Norjaan Lofooteille mutta päädyimmekin Venäjälle, hups! Ja ensi kuussa meidän piti olla Meksikossa mutta ollaankin Arizonassa. Ihan pieniä muutoksia… ha ha!

C2ED9A81-BF57-4044-9107-4AA45F8A3B87.JPG

Ja kyllä tässä jo onkin ollut kesää ikävä. Talvi täällä Kaliforniassa on ollut tänä vuonna erityisen sateinen, ja kylmäkin, joten ajatukset ovat olleet jo kauan kesässä. Flunssapöpöt jyllää ja kävivät myös meillä kierroksen. Ihanaa kun aurinko on vihdoin ottanut vallan ja kevätkukat ovat puhjenneet kukkaan. Ajatukset alkaa väkisinkin kääntymään kesää kohti. Sitä ennen kuitenkin pyörähdän Napa Valleyssä maistelemassa viinejä, ja teemme road tripin Utahiin ja Arizonaan. Mutta haaveissa on jo se Köpis…

 

Mikä ihme niissä lapsissa voi niin paljon ärsyttää?

Paula Gaston

Olin taannoin mukana Facebook -keskutelussa, jossa aloittaja kertoi olleensa lennolla Malediiveille jolla vauva itki 11 tuntia ja 40 minuuttia. Tähän joku kommentoi, että häiritseville lapsille ja humalaisille pitäisi olla koneessa oma “sikaosastonsa”, jonne ne voidaan laittaa kesken lennon. En malttanut olla tähän kommentoimatta, että sikaosaston nimi lentokoneessa on economy, jättäen mainitsematta, että business- ja ykkösluokat ovat sitten niille, jotka ovat valmiita maksamaan ylimääräisestä tilasta, palvelusta ja rauhasta. Keskustelu kärjistyi nopeasti niin, että se poistettiin ylläpitäjän toimesta kokonaan. Itse siirryin siinä jo aiemmin takavasemmalle, mutta en voinut olla miettimättä, että mikä ihme niissä lapsissa (tässä tapauksessa vieläpä pienessä vauvassa) voi niin paljon ärsyttää suomalaisia, että keskustelukaan ei pysy asiallisella tasolla?

137A2D57-C65D-4DAC-AD52-C7C5D2AEAB21.JPG

Nyt voisin tietysti ihan ensiksi kääntyä itseeni päin, ja kysyä samaa itseltäni. Muistan nimittäin sellaisenkin ajan elämässäni, kun matkustin usein San Franciscoon ystäväni luokse, ja join parvekkeella kahvia manaten pihalla metelöiviä lapsia. 10 vuotta Yhdysvalloissa asunut sinkku ja lapseton ystäväni ei voinut vaan ymmärtää, miksi leikkivät lapset ärsyttivät minua niin paljon. Enkä kyllä itsekään tiedä vastausta. Jotenkin ajattelen, etteivät ne äänet oikeasti minua edes härinneet, olin vain Suomessa oppinut sellaisen tavan, että tästäkin piti päästä purnaamaan. Mutta ystävääni eivät lapset tuntuneet ärsyttävän missään; ei rannalla, ei ravintolassa eikä edes siellä lentokoneessa.

Muistan, että juttelimme tästä asiasta hänen kanssaan sen jälkeen kun muutin Yhdysvaltoihin. Oma sietokykyni oli alkanut pikkuhijlaa muuttua, ja viimeinen niitti sille tietysti oli se, että meille syntyi omia lapsia. Väittäisin, että ympäristö tekee kaltaisekseen. Lapsia on täällä joka paikka täynnä. Ne kulkevat vanhempien mukana kaikkialle, sillä eihän niitä kotiinkaan voi jättää, ja elämää pitää kuitenkin elää kodin ulkopuolellakin. Ja kun ketään muutakaan ei lapset häiritse, niin ei kai ne sitten minuakaan. Lapsille jutellaan ja hymyillään, ja niitä tervehditään aina samalla kun aikuisiakin tervehditään. Olen oppinut itse tekemään samoin.

E8335D57-90A3-4822-846D-D90D814C5A9E.JPG

Toki minuakin joskus ärsyttää. Ei niinkään häiriökäyttäyvät lapset, vaan välinpitämättömät vanhemmat. Sellaiset, jotka lentokoneessa ja ravintoloissa eivät opeta lapselle käytöstapoja, vaan itse tuijottavat puhelimia ja muita vempaimia silloin kuin lapset meuhkaavat aiheuttaen pahennusta. Mitä silloin voi lapselta odottakkaan? Vauvat eivät minua häiritse. Mutta kieltämättä 11 tuntia ja 40 minuuttia vauvan itkua olisi saanut havahtumaan; olisin ollut huolesta suunniltaan. Mikään vauva ei nimittäin itke putkeen niin kauaa ellei sillä ole todella joku hätä; kipu, nälkä tai joku muu vaiva. Eiväthän vauvat edes valvo niin pitkään yhteen putkeen! En usko, että kovinkaan moni itkevän vauvan vanhempi nauttii sellaisesta tilanteesta. Voi olla, että he eivät edes olisi halunneet lentää, mutta meidänkin on pakko olla pitkällä lennolla, jos haluamme joskus lasten näkevän isovanhempiaan. Olemme tosin olleet onnekkaita, sillä pahimmilta itkukohtauksilta on vältytty, ja lennot on menneet pitkälti lasten nukkuessa.

Eräs amerikkalaistunut suomalaisrouva ihmetteli kerran eräässä keskustelu sitä, että oli Suomessa käydessään kovasti koittanut jutella tuttujensa lapsille, mutta lapset olivat kerta toisensa jälkeen seisoneet tuppisuuna tai jopa piiloutuen vanhempien jalkojen taakse. Aina välillä kun puheissa käy Suomeen muutto, jään miettimään näitä asioita. Teoriassa lasten kannalta Suomeen muutto olisi kuin lottovoitto; ilmaiset koulut ja kouluruoat, tasokas opetus, turvallinen kasvuympäristö ja sukulaiset lähellä. Elämää ilman sitä pelkoa, että milloin meidän koulussa ammuskellaan. Mutta sitten mietin, että haluanko sellaista ujoa ja pelokasta lasta, joka ei uskalla puhua kenellekkään, tai kenelle ei kukaan koskaan hymyile kaupassa tai tervehdi.

B1697ABA-4208-4389-B695-E4D2C073DCE3.JPG

Olen jotenkin väsynyt tähän aiheeseen, mutta nyt vaan tällainen vuodatus oli tarpeen höyryjen päästämiseksi ulos. Sitä miten erilailla täällä suhdaututaan lapsiin kuin Suomessa, ei varmasti voi ymmärtää, kuin asumalla hetki lasten kanssa Yhdysvalloissa. Tai useissa muissa maissa. Aurinkoisissa maissa. Sellaisissa, jossa ei jakseta lasten itkulla omaa päivää pilata kun se aurinko paistaa taivaalla. Ehkä se onkin se aurinko, joka tähänkin asiaan vaikuttaa!

 

Äiti on vähän väsynyt - millaista on reissata lasten kanssa

Paula Gaston

Just nyt tuntuu siltä, että äiti on vähän väsynyt! Olen ollut lasten kanssa 24/7 kohta useamman kuukauden. Lähdimme kesäkuun alussa Suomeen ja palasimme takaisin Kaliforniaan kolme viikkoa sitten. Mieheni oli reissussa mukana kolme viikkoa kunnes palasi kotiin töihin, ja me tytöt jatkoimme Suomen lomaa. Tuona aikana kävin kokonaista kaksi kertaa kampaajalla yksikseni, muuten lapsista vähintääkin toinen oli koko ajan mukanani. Kotiin päästyäni alkoi tuntumaan, että yhdellä parin tunnin kynsisalonkireissulla ei vielä päätä nollata. Nyt tarvitaan vähän isompi repäisy äidin omaa aikaa. Miten ihmeessä ne yksinhuoltajavanhemmat joilla ei ole lähellä perhettä tai sukulaisia, oikein jaksaa? Meilläkään ei ole perhettä täällä apuna, mutta meitä on sentään kaksi.

aiti_banner.jpg

ENNEN NÄMÄKIN ASIAT OLIVAT ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄ

MEIKKAAMINEN

Kahden lapsen kanssa reissussa olo on tietenkin todella antoisaa mutta samalla kiireistä. Siinä vaiheessa kun jonnekin pitää lähteä ja on saanut molemmat neidit lähtökuntoon; aamupalat tai muut on syöty ja laukussa on ne tavarat mitä tarvitaan, ei olekaan enää aikaa itselle. Yleensä ehdin juuri ja juuri heittää vaatteet päälle. Ei siis kannata haaveillakaan meikkaamisesta tai hiusten kanssa pipertämisestä, ja monesti syön itse vasta autonratissa. Kuulostaakohan tämä kenestäkään muusta tutulle, vai olenko se vain minä, joka kuljen tukka pystyssä vanhoissa verkkareissa? Natural look on ollut tänä kesänä hittini, halusinpa sitä tai en.

SUIHKUSSA KÄYMINEN

Peseytymisestä onkin hetkessä tullut kaikkien muiden etuoikeus. Pienen vauvan kanssa oli vielä suhteellisen helppoa; ei muuta kuin sitteri kylppäriin ja suihku päälle. Vauvan mielestä lasista suihkuseinää pitkin valuvat vesipisarat olivat kauhean jänniä. Mutta mihin laittaa ympäriinsä viilettävä 1-vuotias teräviä kulmia täynnä olevassa hotellihuoneessa? Tietenkin olisi helppoa käydä suihkussa vasta kun lapsi nukkuu, mutta sittenpä ei enää saa hiuksia kuivattua kun fööni pitää niin kamalaa meteliä. Viikonloppu kun tulee ja mies voi katsoa lapsia, suihkuilen huoletta niin kauan että muutun rusinaksi. Ei muuta kuin ovi lukkoon ja hana täysille! Ihana vapaus! Ainakin oppii arvostamaan sitä 10 minuuttista ihan eri tavalla kun saa vapaasti nauttia lämpimästä vedestä.

SYÖMINEN

Äidithän syövät aina silloin kun vain kiireiltään muistavat tai ehtivät, ja useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun ruoka lautasella on jo kylmää. Automatkalle tai lennolle, tai minne tahansa lähdettäessä, laukussa on takuulla lapsille jotakin evästä ja naposteltavaa, mutta eipä taida taaskaan olla äipälle mitään. Sehän tietenkin unohtui. Ja yhdentoista tunnin lennolla sylilapsen ja 6-vuotiaan kanssa syömisestäkin tulee taitolaji. Pöytähän ei aukea alas kun on lapsi sylissä, joten on pidettävä kaksi tarjotinta päällekkäin toisella pöydällä ja syötävä vuorotellen. Samalla pitää sekä hoputtaa 6-vuotiasta syömään (että ehdimme molemmat syödä ennen kuin tarjottimet kerätään pois) että varoa ettei kuumat ruoat kaadu lasten päälle. Vauva yrittää tietenkin tarttua joka tavaraan mikä lähelle tuodaan. Pyysin lentoemännältä puoli lasia punaviiniä hermojen lepuuttamiseen. Se oli kumottava yhdellä kulauksella tai muuten sekin olisi ollut jonkun sylissä.

NUKKUMINEN

Iloisena yllätyksenä meidän 1-vuotias neiti nukkui ensimmäistä kertaa kokonaisen yön omassa sängyssä heräämättä kertaakaan viime viikolla. Jihuu! Tietysti se oli vain yhden yön ilo, mutta ehkä pikku hiljaa siitäkin tulee pysyvä tila. Vaikkei tämä lapsi olekaan ollut yhtä hyvä nukkuja kuin esikoisemme, en ole kantanut tästä suurta huolta tai tehnyt mitään unikouluja sun muita. Asiat etenevät omalla painollaan ja lapset kasvavat. Nyt nautitaan vauva-elämästä, vaikka se sitten tarkoittaisikin vajaita yöunia äidille. Selvisin ensimmäiset vauvan kuukaudet kahvin ja karkkien voimalla, sen jälkeen helpotti vähän. Mutta enemmän kuin unta, kaipaan omaa aikaa. Sitten kun olisi mahdollisuus mennä aikaisin nukkumaan, eihän sitä tietenkään malta, kun pitää ensin siivota keittiö ja valmistella toiselle lapselle eväät kouluun, ja sitten istua punaviinilasin kanssa blogin ääreen.

Mutta sellaistahan se on, äitiys! Ja päivääkään en vaihtaisi pois, tietenkään!

Lisää vinkkejä lasten kanssa reissamiseen täältä: Vauvan tai lasten kanssa lennolle