Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: lapset

Miten selättää lasten jet lag?

Paula Gaston

Ensimmäinen viikko kotosalla Kaliforniassa on vierähtänyt nopeasti. Varsinaiset arkirutiinit eivät ole meillä vielä alkaneet, sillä koulu alkaa täällä vasta elokuun lopulla, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet takaisin Kalifornian aikaan. Ja elämään. Olemme päässeet keskelle varsinaista helleaaltoa, mittarissa on nyt ollut jo useamman päivän +36C tai +37C. Huh huh! Päivisin olemme olleet lähinnä sisällä tai uimassa, mikä sinällään on vähän vaikeuttanut aikaerosta toipumista. Jet lagistä meille onkin kertynyt rutkasti kokemusta tässä suhatessa Suomen ja Kalifornian väliä, eikä sen kanssa tasapainoileminen lasten kanssa ole aina mitään herkkua. Tässä postauksessa tuleekin nyt muutama meidän perheen vinkki, että miten selättää lasten jet lag.

cowboy_boots.jpg

SE PAHAINEN AIKAEROVÄSYMYS

Vanhempien rooli ei aina ole se helpoin kun aikaerosta johtuva väsymys iskee lapsiin. Meidän kokemuksen mukaan olemme valvoskelleet molempien lasten kohdalla eniten heidän taapero-aikana. 7-vuotiaamme tuntuu sujahtavan uuteen aikaan varsin helposti, jos vain päivälle on suunniteltu jotakin hauskaa ohjelmaa. Tuntui myös, että vauva-aikana pääsimme aika helpolla uuteen rytmiin, kunhan vaan ei päästänyt päiväunia liian pitkiksi. Mutta 2-vuotiaan kanssa kaikki tuntuu olevan haastavampaa. On noustava ylös silloin kun neiti päättää nousta, ja kikkailtava sitten päikkäreiden kanssa niin, etteivät ne lyhentäisi tulevia yöunia.

Ehdottomasti haastavampaa on ollut myös talvella matkustaminen. Pimeys tuntuu sekottavan pakkaa normaalia enemmän, sillä silloin tarvitsee unta enemmän ja väsymys on läsnä koko ajan. Kesän valoisat päivät auttavat sopeutumaan uuteen aikaan. Vaikka jet lagistä johtuva väsymys voi kestää viikonkin, pahimmat heräilyt ovat yleensä ohi kolmessa-neljässä päivässä.

boots_bunny.jpg

MITEN SELÄTTÄÄ LAPSEN JET LAG - MEIDÄN VINKIT

  • Yritä päästä päivärytmiin kiinni heti. Laita lapset nukkumaan normaaliin nukkumaan meno aikaan ja herätä aamulla siihen aikaan, kuin he normaalisti heräävät.

  • Vältä liian pitkiä päiväunia. Yritä pysyä kotoa tutussa rutiinissa. Jet lagissä tulee helposti nukuttua liikaa, varsinkin jos oma kello luulee, että on aamuyö. Neljän-viiden maissa aamuyöllä ollaan monesti syvimmässä unessa. Vaikka lasta voi olla vaikea saada hereille päikkäreiltä, on parempi herätellä ja lähteä vaikka ulos. Muuten illalla ei sitten tule uni. Me yritämme pitää päikkärin saman pituisina kuin kotona vaikka oltaisiinkin juuri tultu uuteen maahan.

  • Keksi ohjelmaa ensimmäisille päiville. Tämähän on helppoa kun ollaan uudessa paikassa mutta ei tosiaankaan yhtä helppoa kun tullaan takaisin kotiin. Olisi kuitenkin tärkeää sinnitellä hereillä ja se on helpompaa, kun on tekemistä, ollaan ulkona tai liikkeellä jossakin. Liikkeessä kannattaa olla ainakin ne lähtömaan aamyön tunnit jolloin lapsi on kaikista väsynein, ja yrittää sinnitellä sinne illan nukkumaanmenoaikaan saakka.

  • Valitse yölentoja pitkille väleille. Meidän on ollut aina helpompi päästä uuteen rytmiin kiinni kun pitkälle lennolle ollaan lähdetty illalla yötä vasten. Lentokin menee kivemmin kun jossakin vaiheessa lapset simahtaa yöunille, ja perille tullessa ei olla jo valmiiksi ihan poikki.

Melatoniinia emme ole koskaan kokeilleet. Melatoniinihan on hormooni, joka auttaa nukahtamisessa, ja voi näin ollen auttaa toipumaan aikaerosta. Pari vuotta sitten kiinnostuin melatoniinista mutta olin silloin itse raskaana, eikä sitä suositella otettavaksi raskausaikana. Lapselle en ole sitä antanut tuttavien kirjavien kokemusten vuoksi. Toiset sanovat, että siitä on suuri apu, ja toiset, että ei auta ollenkaan. Monet varoittelevat ottamasta liian isoa annosta, sillä silloin sen vaikutus katoaa, kun taas toiset sanovat, että Suomesta saatava melatoniini on niin mietoa, että kannattaa ostaa vahvempaa versiota täältä Yhdysvalloista. Tosiasiahan on se, että melatoniinin vaikutuksia ei ole vielä paljoa tutkittu. Niin, että kertokaapas te, jotka olette sitä kokeilleet, että millaisia kokemuksia teillä on!

cowboy_boots_girls.jpg

Tällaisilla eväillä me ollaan pärjätty jet lagin kanssa. Millaisia vinkkejä tai kokemuksia teillä on aikaerosta ja siitä selviämisestä?

 

Taaperon kireä huulijänne

Paula Gaston

Nyt tulee vähän erilainen postaus, joka liity varsinaisesti blogin teemaan! Tai sikäli liittyy, että matkalla oltiin tässäkin kun matkustimme toissa viikolla Etelä-Kaliforniaan nuorimman lapsemme kireän huulijänteen vuoksi. Tuolta reissulta kirjoitinkin jo käynnistämme Los Angelesin akvaarioon. Nyt moni miettii siellä kuumeisesti, että mikä ihme se sellainen kireä huulijänne oikein on? Tai että mitä sille oikein tehtiin ja miksi? Kireät huuli- ja kielijänteet jäävät usein diagnosoimatta, ja aiheuttavat kaikenlaista ongelmaa. Moni lääkäri ei tunnu tästä aiheesta tietävän ja jotkut eivät edes usko niiden olemassa oloon. Ei siis ihme, että vanhemmat eivät osaa tällaista ongelmaa edes epäillä. Siitä syystä halusinkin kirjoittaa tämän postauksen, sillä itse sain kaivella tietoa asiasta melkoisesti.

(Tähän väliin tosin pieni disclaimer: Nämä ovat omia kokemuksiani enkä suinkaan ole lääkintä-alan ihminen)

Tässä vähän tunnelmia ennen ja jälkeen jänne operaation, ja tietysti itse leikkauspöydältä.

MIKÄ ON KIREÄ HUULIJÄNNE?

Kireä huuli- ja kielijänne kulkee yleensä käsikädessä. Ja ymmärtääkseni juuri niin päin, että jos lapsella on kireä kielijänne, todennäköisesti myös huuli on kireä. En hirveästi halua puhua kielijänteestä nyt, sillä en ole siihen niin hyvin perehtynyt. Meillä nimittäin on ollut alusta asti selvää, että kieli toimii. Tosin kielijänne aiheuttaa yleensä tuplasti enemmän ongelmia esimerkiksi imetyksessä, syömisessä ja puheen oppimisessa. Kireän huulijänteen ongelmia ei ole tutkittu niin paljoa kuin kielijänteen, sillä sen ongelmat tiettävästi ovat vähän pienempiä. Pääasiallisena ongelmana on rako etuhampaiden välissä, kariesta hampaissa hampaiden harjauksen hankaluuden vuoksi, sekä harvoissa tapauksissa puheen oppimisen vaikeuksia. Samoin imetysongelmat voivat johtua kireästä huulijänteestä. Operoiva hammaslääkärimme oli myös sitä mieltä, että se voi aiheuttaa lapsilla uniapneaa, ja sitä kautta vaikuttaa jopa lapsen kallon ja kuulon kehitykseen.

Meillä huulijänne huomattiin vasta 1,5-vuotiaana kun aloimme ihmettelemään suurta rakoa etuhampaiden välissä. Harmittavasti edes oma lastenlääkärimme ei ollut tätä diagnosoinut, sillä jos olisimme huomanneet kireyden aiemmin, olisimme saaneet sen hoidettua paikallisella hammaslääkärillä. Täällä yleensä suuhun liittyvät operaatiot hoitaa hammaslääkäri eikä lastenlääkäri. Meillä olisi ollut näihin erikoistunut lekuri ihan lähellä, joka leikkasi tyylillä jonka halusimme. Hän kuitenkin pari vuotta sitten hän päätti, ettei enää operoi yli 1-vuotiaita lapsia. Lääkäreitä toki löytyy, mutta leikkaustyylejäkin tuntuu olevan monia. Näin jälkeenpäin olen miettinyt myös aikaa jolloin vielä imetin. Pääosin kaikki hoitui hyvin, mutta ne kaikki hetkelliset ongelmat saattoivat varmasti viitata jänteen kireyteen. Silloin en vain tiennyt asiasta mitään.

Kireästä jänteestä oli vaikea saada kuvia sillä huulen nostaminen ylöspäin varmaankin sattui. Tästä kuitenkin näkee miten se menee ihan hampaiden väliin.

Kireästä jänteestä oli vaikea saada kuvia sillä huulen nostaminen ylöspäin varmaankin sattui. Tästä kuitenkin näkee miten se menee ihan hampaiden väliin.

Lääkäreitä tuntuu olevan tässä asiassa montaa eri koulukuntaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että jänne operoidaan vasta kun pysyvät hampaat ovat tulossa jottei niiden väliin jää rakoa, jotkut ovat sitä mieltä, että raonhan voi sitten korjata raudoilla. Jotkut hoitavat taaperoita vain nukutuksessa (laserilla tai saksilla) tai ilokaasua käyttämällä. Joidenkin mielestä kireä huulijänne ei juurikaan aiheuta mitään ongelmia. Etsiessäni tietoa asiasta, mielipiteitä tuntui olevan yhtä paljon kuin lääkäreitäkin.

MITEN HOMMA ETENI

Pitkän viikonlopun jälkeen meillä oli aika varattuna Dr. James Jessen klinikalle heti aamusta. Dr. Jesse on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimpia asiantuntijoita kieli- ja huulijänteiden leikkausasioissa, ja leikkaa sekä lapsia, että aikuisia. Me valitsimme Dr. Jessen useammasta eri syystä. Yksi toki oli hänen pitkä kokemus ja asiantuntemus tässä asiassa, mutta pääsyynä oli tapa, jolla toimenpide hänen klinikallaan tehdään. Dr. Jesse leikkaa laserilla ilman nukutusta. Puudutuksen jälkeen, itse leikkaus on ohi 20:ssä sekunnissa. Laser -toimenpiteen uskotaan olevan parempi myös siinä suhteessa, että se paranee nopeammin eikä ole niin herkkä infektioille. Jänteen umpeen kasvamisen mahdollisuus laser -leikkauksen jälkeen on erittäin pieni. Meillä vanhempina oli vahva näkemys siitä, että jos leikkauksen voi hoitaa ilman nukutusta, se on meidän tapamme hoitaa asia.

Saavuimme klinikalle hyvissä ajoin. Ilmoittautuessa uuteen lääkärikeskukseen, täällä Yhdysvalloissa täytellään yleensä kaikenlaisia rekisteröitymiskaavakkeita ja vakuutuslomakkeita. Meillä oli tiedossa, että tämä operaatio ei mahdollisesti mene läpi sairasvakuutuksessamme, joten olimme varautuneet maksamaan. Leikkauksen hinta oli $400. Sellaisenkin huomion voisin kertoa tähän väliin, että nukutuksen kanssa olisi se maksanut meille jotain $2500-3500, vaikka se ei nyt ollutkaan syy siihen miksi päädyimme tälle klinikalle. Ilmoittautumisen jälkeen odottelimme vuoroamme, ja sitten meidät ohjattiin sisään hammaslääkärin huoneeseen. Hoitaja selitti meille miten kaikki tulisi tapahtumaan ja sitten odotimme lääkärin tuloa. Käytännössä ensin oli edessä konsultaatio, ja sitten jos hammaslääkäri toteaisi kireän jänteen, se operoitaisiin heti.

james_jesse.jpg
jesse_office.jpg

Käytännössä toinen vanhemmista istui hammaslääkärin tuoliin lapsi sylissään. Ja kuten arvata saattaa, taapero-ikäinen lapsihan ei tietenkään rauhassa paikallaan istu, vaan häntä on pideltävä tiukasti. Minä pidin lasta tuolissa, mieheni piteli jalkoja ja hoitaja päätä. Onneksi operaatio oli tosiaan ohi sekunneissa, ja lapsi rauhoittui heti kun päästimme hänestä irti. Lääkärille lähti jopa “high five” vielä tuolissa istuessa. Meille jäi todella hyvä kuva Dr. Jessestä. Hän oli tosi ammattimainen ja kertoi juurta jaksaen huuli- ja kielijänteistä. Sitten saimme ohjeet jälkihoidosta ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Meitä suoraan sanottuna vähän hirvitti koko kotimatka, sillä edessä oli yli seitsemän tunnin ajo San Bernardinosta kotiin pysähdyksineen. Olimme varanneet mukaan kipulääkettä ja paljon aikaa. Mutta kotiin oli päästävä, sillä olimme jo kuluttaneet yhden koulu- ja työpäivän tähän. Heti matkan alussa neiti nukahti takapenkille ja veti unta kuulaan kolme tuntia. Sen jälkeen annoimme hänelle särkylääkettä, mutta minkäänlaisesta kivusta ei ollut merkkiäkään, ja ruokaakin hän söi normaalisti. Kotiin siis päästiin ja matka meni hyvin.

Illalla suu näytti tältä…

Illalla suu näytti tältä…

Paraneminen myös meni yllättävän kivuttomasti. Ohjeeksi meille annettiin venyttää huulta nostamalla sitä nenää kohti 3 kertaa kerrallaan, viisi kertaa päivässä. Tätä teimme seuraavan kymmenen päivän ajan. Jälki huulen alla oli aluksi vähän ruman näköinen sillä se oli ihan musta, mutta on pikkuhiljaa pienentynyt ja pienentynyt. Lääkärin mukaan elämä voi jatkua normaalisti heti operaation jälkeen, eli ei tarvitse varoa tuttia tai hampaiden harjausta, tai muutakaan. Toivomme, että tällä toimenpiteellä helpotamme pikkuisemme elämää, ja ehkä samalla vähän omaammekin.

… ja parin päivän päästä tältä.

… ja parin päivän päästä tältä.

Jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän aiheesta, suosittelen Dr. Ghaherin nettisivuja. Hän tosin myös puhuu enemmän kireästä kielijänteestä, mutta siellä täällä on tietoa myös huulijänteestä. Häntä pidetään täällä lähes tämän alan “guruna”. Hänen blogi on varsin mielenkiintoinen, ja hän vastaa nopeasti myös kysymyksiin. Facebookissa on myös hyviä vertaistukiryhmiä, Suomessa ja täällä Yhdysvalloissa, joista itse asiassa tuntuu saavan enemmän tietoa kuin mistään muualta.

googoo.jpg

Onko sinulla kokemuksia kireistä huuli- tai kielijänteistä?

 

Miten nähdä Arizonan Antelope Canyon lasten kanssa

Paula Gaston

Kevätloman road trip on edennyt jo Utahista Arizonaan, ja meillä oli vielä monta hienoa paikkaa näkemättä ennen paluuta kotiin Kaliforniaan. Toistaiseksi mieleen olivat parhaiten jääneet Utahin puolella Kanabissa olleet upeat hoodoot, mutta Snow Canyon oli myös hieno kokemus. Zionin kansallispuistossa telomani peukalo vähän haittasi menoa, mutta pahin turvotus oli jo laskenut ja Walmartista löytämäni tukiside auttoi paljon. Olimme ajaneet Pagen kaupunkiin ja oli aika mennä katsomaan yksi vuosia haaveissani ollut paikka; nimittäin Antelope Canyon. Minulla ei koskaan ole ollut varsinaista bucket listiä, mutta sillä jollain salaisella oman pään sisällä olevalla listalla, Antelope Canyon on ollut korkealla. Meillä oli vain yksi dilemma; Miten päästä Antelope Canyonille lasten kanssa.

TAPPAVAN VAARALLINEN MUTTA UPEA ANTELOPE CANYON

Antelope Canyon on ihan Utahin ja Arizonan rajalla, Pagen kaupungissa oleva veden muovaava kapea kanjoni. Kanjoni on Navajo intiaanien maalla, joten siellä vierailemiseen tarvitaan Navajoen lupa. Nykyään vierailijoiden on ostettava opastettu retki päästäkseen paikalle jo pelkästään turvallisuus syistä. Antelope Canyoniin kuuluu itse asiassa kaksi erillistä kanjonia, Upper Antelope Canyon ja Lower Antelope Canyon, joihin molempiin tehdään erillisiä retkiä.

 

Antelope Canyon on syntynyt vuosien saatossa kun vesisateiden vedet pakkautuvat kanjonien yläpuolelle keräten vauhtia ja hiekkaa mukaansa. Sieltä ne sitten vyöryvät valtavalla voimalla alas kanjoniin syöden sen hiekkakivisiä reunoja ja kuluttaen sinne ihmisen mentävän käytävän. Vuonna 1997, 11 ihmistä kuoli tulvaan kun Lower Antelope Canyon yllättäen täyttyi vedestä kesken päivän. Sen jälkeen turvallisuutta on tehostettu rakentamalla kanjoniin metalliportaat, kieltämällä yksittäiset vierailut ilman opasta ja asentamalla sinne hälytysjärjestelmä. Vuonna 2010 tulvavedet säikyttelivät matkailijoita Upper Antelope Canyonilla. Kukaan ei silloin kuollut, mutta muutama vieraista jäi kanjoniin jumiin kunnes vesi laskeutui jälleen niin alas, että he pääsivät kävelemään sieltä ulos.

Antelope Canyon on tullut nopeasti kuuluisaksi ihmisten nähtyä upeita kuvia sen punaisista seinämistä.

antelope_canyon_valo.jpg
antelope_canyon_red.jpg

ANTELOPE CANYONISSA LASTEN KANSSA

Etsin etukäteen kuumeisesti tietoa siitä, onnistuuko retki kanjoniin lasten kanssa. Ja etenkin pienten lasten. Muutama retkijärjestäjä tosiaan ottaa mukaan lapsia, ja huolellisen selvityksen jälkeen, päätimme tähdätä Upper Antelope Canyonille. Oppaaksemme valikoitui Navajo Tours, mikä sopikin mielestäni ihan hyvin, sillä nythän ollaan intiaanien mailla, niin jätän mielelläni rahani suoraan heille. Isommat lapsethan varmasti menevätkin retkillä ihan ok, mutta meidän pienin neiti on vasta alle 2-vuotias, joten on hyvä käyttää vähän harkintaa ihan jo muidenkin vieraiden vuoksi.

Tällaisissa oloissa kanjonissa kuljetaan

Tällaisissa oloissa kanjonissa kuljetaan

Välissä löytyi jopa hetki aikaa leikkiä hiekalla

Välissä löytyi jopa hetki aikaa leikkiä hiekalla

Valitsimme Upper Antelope Canyonin sen takia, että Lower Antelope Canyon on vaikeampi kulkuinen. Siellä kiivetään muun muassa metallirappusia ylös ja alas, ja ajoittain ylhäältä seinämistä voi valua hiekkaa niskaan.

Upper Antelope Canyonilla ei sallita minkäänlaisia laukkuja eikä reppuja, eikä lapsen kantaminen selässä ei siinä mielessä onnistu. Lapsen on siis kuljettava mukana sylissä tai kävellen. Meidän kanssa yhtäaikaa kanjoniin lähti myös pienempi vauva kantorepussa isän etupuolella, eli ilmeisesti sellainen sallitaan mutta kantorinkat ovat iso NO NO. Eikä lasta kyllä selässä voisi siellä pitääkään, sillä kanjoni on ahdas ja sen kivireunat teräviä. Luin, että kävely itsessään on aika lyhyt, ja että kanjonissa kuljetaan hyvin hitaasti ja pysähdellen. Siinä mielessä tiesin, että jaksamme hyvin kantaa lapsen tarvittaessa, ja kävelläkin hän voi käsi kädessä. Meillä kaikki meni enemmän kuin hyvin, mutta kannattaa harkita onko oma taapero sellainen, jonka kanssa kanjoniin voi lähteä. Siellä ei voi singahdella sinne tänne, eikä pysähdellä minne itse haluaa.

Jostakin löysin tietoa, että jokaisen olisi tuotava mukanaan oma turvaistuin retkelle, mutta nykyään lähes kaikki taitavat tehdä näitä kierroksia tällaisilla lava-autoilla, joissa lapsi voi istua matkan vanhempien sylissä. Ajomatka on lyhyt ja auto kulki muutenkin aika hitaasti hietikossa.

antelope_canyon_auto.jpg

UPEAAKIN UPEA UPPER ANTELOPE CANYON

Itse retki meni meidän osaltamme todella hyvin. Meidät ohjattiin autoihin 15 minuuttia ennen lähtöä, ja sitten huristeltiin kymmenisen minuuttia hiekassa. Kanjonin ovella jouduimme hieman odottelemaan, sillä siellä oli tunkua. Oppaamme kertoi koko ajan kanjonin synnystä, historiasta sekä osoitti meille parhaat valokuvauspaikat. Hän myös otti yhteiskuvia vieraiden kameroilla, sekä ohjeisti kokeilemaan erilaisia säätöjä ja etenkin puhelimen filttereitä. Hyvin tuntui olevan tiedossa miten ne parhaat kuvat paikalla saadaan.

Tältähän se todellisuudessa näytti kanjonin sisäänkäynnillä

Tältähän se todellisuudessa näytti kanjonin sisäänkäynnillä

Kanjoni on paikoin todella ahdas, ja jouduimme välillä odottelemaan vastaantulijoita, sillä takaisin kuljetaan tietenkin samaa reittiä. Se, että porukkaa on paikalla näin paljon, ja retkillä kuljetaan tiukassa komennuksessa voi olla monella buzz kill, mutta ymmärrettävästi homma ei toimi muuten. Meitä se ei niinkään haitannut. Kanjoni oli silti todella upea!

antelope_canyon_paula.jpg
antelope_canyon_rako.jpg
antelope_canyon_sydan.jpg
antelope_canyon_banner.jpg
antelope_canyon_aurinko.jpg

TÄMÄ KANNATTAA TIETÄÄ ENNEN VIERAILUA ANTELOPE CANYONILLA

Retket Antelope Canyonille ovat äärimmäisen suosittuja, ja parhaat ajat on myyty jo kuukausia ennen. Varaus kannattaa siis tehdä heti kun oma matka Pageen varmistuu. Paras kellon aika kanjonissa käynnille on keskipäivällä 11-13 välillä, jolloin aurinko on korkealla ja sen säteet paistavat suoraan kanjoniin sisälle.

Kun ilmoittauduimme tiskillä omalle retkellemme, kysyin huvikseni jos aikaisempaan retkeen olisi tilaa. Minulle kerrottiin, että koko päivän retket ovat täynnä ja kaikki ovat tulleet paikalle jo hyvissä ajoin. Jostain arvosteluista olin kuitenkin lukenut, että joskus voi päästä edellisen ryhmän mukaan jos paikkoja jää. Retkelle tulee siis ilmoittautua tuntia ennen (ainakin Navajo Toursilla), ja sitten on luppoaikaa noin 45 minuuttia kuluteltavana ennen kuin tulee olla odottamassa autoihin lastausta. Vaikka oli vasta huhtikuu, aurinko paistoi jo tosi kuumasti ja aika tuntui menevän hitaasti. Niinpä me hyppäsimmekin autoon ja ajoimme Pageen ostamaan vähän lounasta. Pienin neitikin otti siinä ajellessa samalla mukavat päikkärit. Meidän retki oli siis klo 12, paikalla piti olla klo 11 ilmoittautumassa ja maksamassa, ja autoille meidät ohjattiin klo 11.45. Olin muuten monesta arvostelusta lukenut, että jos ilmoittautumisesta myöhästyy minuuttiakaan, niin paikka saatetaan antaa jollekin muulle. Niinpä me tietenkin suomalaiseen tyyliin olimme paikalla jo paljon ennen klo 11.

Retkien hinnat ovat nousseet aika korkeiksi niiden suosion myötä. Retki maksoi $60 aikuisilta ja $30 lapsilta. Myös taaperostamme tuo maksu perittiin. Hinnat eri järjestäjillä olivat aikalailla samat, lasten hinta vähän vaihteli ja joillakin hinta oli kalliimpi tuohon prime aikaan klo 11-13. Summaan kuului $8 per lippu oleva Navajo intiaaneille tilitettävä lupa. Liput voi maksaa muuten luottokortilla mutta tuo lupamaksu on maksettava erikseen käteisellä. Lisäksi kannattaa varautua jättämään vähän tippiä omalle oppaalle. Check Innissä katsottiin myös henkilöllisyystodistus ja varausvahvistus, jonka näytin vain puhelimesta. Retki kesti noin 1,5 tuntia.

Odottelusta johtuen, ottaisin siis mukaan omaan autoon jotain syötävää, ja vettä tietenkin. Retkelle ei sallita mitään laukkuja, lasten kantorinkkoja, selfietikkuja tai tripodeja. Läpinäkyvä vesipullo on ok. Myöskään videota siellä ei saa kuvata, joten GoPro:t olivat pannassa. Aurinkorasvaa on tietysti hyvä olla mutta kanjonissa ei paljoa auringolle altistu. Sen sijaan hattu, aurinkolasit ja jonkunlainen huivi tai pandana tuli enemmän kuin tarpeeseen. Auton lavalla istuessa nimittäin hienojakoinen hiekka pöllysi ympäriinsä, ja sai ihmiset yskimään ja pyyhkimään silmiään.

Tässä sitä mennään - Miten nähdä Antelope Canyon lasten kanssa

Tässä sitä mennään - Miten nähdä Antelope Canyon lasten kanssa

Olipa mahtava paikka! Kaikki meni hyvin, ja muistoksi meille jäi upeat kuvat Antelope Canyonista. Suosittelen kyllä. Seuraavaan kertaan! Silloin taas tiedossa yksi upea paikka Arizonasta.

 

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos Utahissa

Paula Gaston

Reissumme yksi parhaista patikkapoluista löytyi hieman yllättäen Utahin ja Arizonan rajalta, ihan tien varresta. Olimme jo jättäneet taaksemme kuuluisan Zionin kansallispuiston ja yöpyneet Kanabin pikkukaupungissa. Siitä lähdimme sitten ajelemaan kohti Pagen kaupunkia, jonne majoittuisimme seuraavaksi. Karttaa katsoessa olin kuitenkin bongannut erikoisia hoodoita, eli kivimuodostelmia, melkein tien varresta. Kun kyltti Toadstoolille tuli vastaan, päätimme hetken mielenjohteesta pysähtyä katsomaan, olisiko se jotain mitä voisimme käydä katsomassa.

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos polun alku (Utah)

Grand Staircase-Escalante ja Toadstool Hoodoos polun alku (Utah)

 

UPEA GRAND STAIRCASE-ESCALANTE

Toadstool Trail on osa kiisteltyä Grand Staircase-Escalanten National Monumentia. Kiistaa on aiheuttanut se, että alue on todella laaja, ja kun presidentti Bill Clinton teki siitä suojelualueen, kyseenalaistettiin presidentin valtuudet nimittää monumentiksi niin iso alue. Grand Staircase-Escalanten alueelta löytyy lukuisia määriä erilaisia kivimuodostelmia, sadevesien muovaavia solia ja kanjoneita, sekä kalliomaalauksia. Lisäksi nyt ollaan dinosauriiden entisillä asuinalueilla, ja maastosta on löytynyt paljon fossiileja ja jalanjälkiä. Vuonna 2013 kalliokosta löydettiin jopa kokonaan uusi laji. Grand Staircase-Escalanten nimi juontaa sen kiviseinämästä, joka kauempaa näyttää portaikolta. Escalante taas on alueella virtaava joki.

Vuonna 2017 presidentti Donald Trump määräsi monumentin pinta-alaa pienennettäväksi 47%:lla, avaten ovia maan käytölle kaivos- ja tienrakennustarkoituksiin. Pienennystä vastaan nostettiin useita lakisyytteitä, joten asian käsittely toistaiseksi jatkuu.

TOADSTOOL TRAIL JA HIENOT SIENIKIVET

Polku joka johdattaa hoodoo -kiville lähtee siis ihan Highway 89 varresta. Sen luona on pieni parkkipaikka, ja kyltti joka kertoo alueesta. Kun saavuimme parkkipaikalle, siellä oli jokunen muukin auto, ja ihmisiä lähdössä patikoimaan. Polku on edestakaisin käveltynä vain (1,5 mailia) pitkä, ja maasto helppokulkuista, joten tämä reitti sopii myös lapsille. Osan matkaa kuljimme jonkunlaisen pienen puron hiekkaista pohjaa, ja ajoittain sen viererssä kulki myös polku. Muutamaan otteeseen jouduimme kiipeämään muutaman kiven verran, mutta ei mitään sellaista mistä lapsoset eivät suoriutuisi. Isommalla neidillä oli hauskaa kiipeillessä ja pienempi otti pienet päiväunet kantorinkassa.

Polkuja Toadstool Trailillä Utahissa

Polkuja Toadstool Trailillä Utahissa

toadstool_maisema.jpg
toadstool_lara.jpg

Ensimmäinen toadstool on varsin vaikuttava, ja sen näkee jo kaukaa. Kerrankin oli mukavaa olla paikassa, jossa ei ollut tuhottomasti muuta populaa, vaan saimme aika rauhassa näpsiä kuvia sienikivien kanssa läheltä ja kaukaa. Nämä kivet ovat muovautuneet tuulen ja eroosion vaikutuksesta. Pehmeämmän hiekkakiven päällä on kovempi kivikuori, joka sitten jää isommaksi kuluessaan hitaampaa kuin alaosa. Näin syntyy toadstool joka tarkoittaa englanniksi sientä. Jonakin päivänä eroosio syö lopullisesti reiän näidenkin kivien varsiin ja ne kaatuvat… nyyh!

toadstool_banner.jpg
Toadstool Hoodoo, Utah

Toadstool Hoodoo, Utah

toadstool_sienet.jpg
Vähän hirvitti mennä tämän kiven alle kekkuloimaan.

Vähän hirvitti mennä tämän kiven alle kekkuloimaan.

Jossakin luki, että näiltä kiviltä jos jatkaa polku eteenpäin, näkee todella paljon lisää kiviä. Emme kuitenkaan olleet ihan varmoja mihin suuntaan tästä pitäisi lähteä, sillä näimme kaksi eri polkua. Toisen kävin itse kurkkaamassa ja se vaati vähän kiipeämistä. Se päättyi ylhäälle kivien päälle. Toinen polku näytti menevän todella jyrkkää mäkeä ylös, joten päätimme, että olimme nähneet tarpeeksi hoodoita ja palasimme autolle. Aurinko alkoi olla jo aika kuuma, ja nälkäkin kurni vatsassa. Siinä mielessä suosittelenkin tätä reittiä aamulla jo aikaisin, sillä sen varrella ei ole ollenkaan varjoa. Me olimme liikkeellä huhtikuussa puolen päivän aikaan, ja silloinkin alkoi olla jo melko kuuma. Mitähän se on sitten kesällä?! Parkkipaikkakin on varmaan helpompi löytää heti aamutuimaan.

Tämä oli tosi kiva pikkulenkki, joten jos olet joskus näillä kulmilla, niin ehdottomasti kannattaa pysähtyä. Me jatkoimme tästä kohti Pagen kaupunkia ja Lake Powellia. Niistä lisää myöhemmin! Halipazuippa!

 

Kun lapsi sairastuu matkalla

Paula Gaston

Meillä on tänä keväänä vietetty lasten sairaskierrettä ihan huolella. Onneksi ei mitään vakavampaa, mutta kun influenssa, flunssat, raastavat yskät ja oksutaudit tulevat peräjälkeen ja kiertävät vuorotellen perheenjäseneltä toiselle, alkaa sairastamiseenkin väsyä. Ensi viikolla meillä on edessä pitkä road trip Nevadan kautta Utahiin ja Arizonaan, ja nyt toivotaan, että sitä ennen saadaan viimeiset flunssat karistettua nurkista. Matkustaminen sairaana voi olla aika kauheaa, ja vielä karseampaa on, kun oma lapsi sairastuu matkalla. Siitäkin meillä valitettavasti on kokemuksia. Muutaman kokemuksen perusteella olemme alkaneet varautumaan mahdollisiin reissusairauksiin, mutta miten?

HELPOTTAA KUN SAIRASTUMISEEN VARAUTUU

Ensimmäinen kosketus lapsen sairastumiseen reissulla oli vanha kunnon norovirus kun ajelimme Suomen vieraidemme kanssa Kalifornian Highway 1:stä alaspäin. Silloin noin 4-vuotias neitimme oksensi yhden yön hotellissa, äidin tietenkin valvoessa sängynreunalla jonkunlaisen oksennuspussin kanssa. Olihan se kurja kokemus, varsinkin kun lähistöllä ei ole kauppoja tai apteekkeja, eikä ole mitään tietoa lähimmistä sairaaloistakaan. Onneksi lapsi virkosi nopeasti, ja pääsimme pääsimme kotiin asti. Vaikkakin me vanhemmat saimme taudin sitten vuorokauden päästä kotona, ja vieraatkin myöhemmin ollessaan lentokoneessa kohti koto-Suomea. Se oli rajuin oksennustauti jonka muistan koskaan kokeneeni, ja äitinä se tietenkin säikäytti pahemman kerran.

Siitä reissusta oppineena olen alkanut kantamaan mukanani lasten särkylääkettä, elektrolyyttipusseja, laastaria, desinfiointilappuja, käsidesiä, wet wipeseja, sekä lasten ja äidin vaihtovaatteita. Kuumemittarikin on matkassa aina välillä varmuuden vuoksi. Särkylääkettä olemme tarvineet lähinnä kuumeen laskemiseen, mutta tokihan siitä on apua myös, jos joku paikka kipeytyy. Kerran lensimme Yhdysvalloista Suomeen alkavassa flunssassa ja lastenlääkärimme täällä Kaliforniassa kehotti antamaan lapsille 15 minuuttia ennen nousuja ja laskuja särkylääkettä. Se auttaisi vähentämään tukkoisuutta.

Elektrolyyttipussit sen sijaan on tulleet meille tarpeeseen näiden oksennustautien myötä. Kotona meillä on valmista elektrolyyttijuomaa, mutta matkalla veteen sekoitettavat jauhepussit ovat käteviä ja menevät pieneen tilaan. Olen kyllä ostanut joskus jotain vastaavaa myös Suomesta. Oksennustaudissahan olisi tärkeää huolehtia riittävästä nesteen saannista, joka saattaa matkalla muutenkin unohtua, ja tästä lääkkeestä saa runsaasti ravinteita. Täällä Kaliforniassa näitä elektrolyyttituotteita myydään myös jäämehuina.

Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

Edes vähän helpotusta lapsen sairastumiseen matkalla saa kun varautuu sen mahdollisuuteen etukäteen

HYVÄ VAKUUTUS ANTAA TILAA HENGITTÄÄ HÄDÄN HETKELLÄ

Ehkä kaikista tärkein asia ajatellen sairastumista matkalla on hyvä vakuutus. Ja se, että ne vakuutustiedot on sitten helposti löydettävissä kun jotakin sattuu. Helpottaa kovasti, kun ei siinä hädän keskellä tarvi alkaa miettimään, että minne tässä pitikään soittaa, tai että voinko mennä lähimpään sairaalaan. Puhelinnumerot, vakuutuskortit ja muut tiedot on hyvä olla helposti löydettävissä koko ajan. Ainakaan täällä Yhdysvalloissa ei pääse paljoa ovea pidemmälle kun aletaan jo kyselemään maksumiestä. Netti toimii varmasti hyvänä apuna kun pitää löytää joko apteekki tai lääkäri, samoin hotellin respa.

Meille kävi yhdellä Suomen reissulla niin, että lapsi kaatui pääedellä ulko-oven vieressä olevaan lasi-ikkunaan joka meni rikki. Hetki piti oikein miettiä, että mitenkähän byrokratia kohdallamme toimii kun menemme ensiapuun. Tai kai me edes voimme mennä Suomessa ensiapuun? Emme kuulu siis Suomen sosiaaliturvaan. Amerikkalainen sairasvakuutuksemme korvaa kuitenkin sairaalakäynnit myös ulkomailla mutta sen omavastuu olisi todennäköisesti ollut kalliimpi kuin suomalainen klinikkamaksu. Onneksi siihen aikaan vielä kaikki alaikäiset hoidettiin Suomessa ilmaiseksi, emmekä siis tarvineetkaan vakuutusta, mutta on paljon helpompaa kun ei tarvi edes miettiä näitä asioita.

lapsi_sairastuu.jpg

RUOKAMYRKYTYS NEVADAN AUTIOMAASSA

Viime marraskuussa teimme tällaisen pitkän road tripin jossa ajoimme Nevadan läpi Utahiin ja sitten toista reittiä takaisin. Kotimatkalla ajoimme autiomaassa etsien ruokapaikkaa ennen viimeistä yöpymistä tienvarsihotellissa. Olin antanut silloin vuoden vanhalle neidillemme autossa pari valmista ruokapussia, koska hän vaikutti niin kovin nälkäiseltä. Ravintolan eteisessä, hupsista vaan, hän oksensikin päälleni. Ajattelimme, että nyt taisi tulla annettua vähän liikaa ruokaa neidille, eikä autokyytikään selkä menosuuntaan ole täydellä mahalla ehkä se miellyttävin. Ei muuta kuin vaihtamaan vaatetta ja siivoamaan äitinkin päältä oksuja. Hotellilla meille kuitenkin äkkiä selvisi, että nyt taisi olla jostakin muusta kuin ylensyönnistä kyse. Lapsi oli silminnähden todella huonovointinen, kalpea ja vetelä. Silmätkin kirjaimellisesti pyörivät päässä. Sydämessä ihan raasti, ja mietin, että miten hemmetissä löydän täällä keskellä ei mitään, Nevadan autiomaassa jonkun sairaalan. Ja keskellä yötä vielä!

Onneksi muutaman kerran oksentamisen jälkeen olo vähän koheni, ja lapsi joi kulauksen vettä ja nukkui seuraavaan aamuun asti. Minä tietysti nukuin vieressä oksennusastia kainalossa jokaisesta pienestä inahduksesta heräten. Onneksi pahin oli siis ohi, ja selvisimme kotiin asti seuraavana päivänä. Automatkalla hänelle nousi kuume. Koskaan meille ei selvinnyt, että oliko kyseessä mahatauti vai joku pilaantunut ruoka. Mutta epäilyni aamiaismunakasta kohtaan heräsivät kun oma mahani meni sekaisin. Jaoin aamiaisen vauvan kanssa eikä kukaan muu perheestä saanut mitään oireita. Tai sitten se oli vaan joku pöpö joka hyppäsi sitten miedonpana minullekin.

lekurissa.jpg


Itse olen sellainen huolehtija -tyyppi, että kun lapset sairastaa, olen kauhusta kankeana. Varsinkin jos se on jotakin uutta ja sellaista, minkä oireet eivät näytä tutuille. Saati sitten jos ei olla edes kotona, vaan jossakin maailmalla. Montaa kertaa olen miettinyt mielessäni, että MIKSI ihmeessä me ollaan taas jossakin hornassa kun tällaista sattuu. Onneksi meille ei ole toistaiseksi sattunut tämän vakavampia reissukokemuksia, ja mielellään en sellaisia otakkaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on lasten sairastamisesta matkalla? Tai onko antaa mitään vinkkejä miten selvitä näistä tilanteista?