Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: kansallispuistot

Sunset Crater Volcano National Monument, Arizona

Paula Gaston

Utahin ja pohjoisen Arizonan upeiden punaisten kallioiden jälkeen, matkamme jatkuikin yllättäen pikimustiin maisemiin. Olimme lähteneet päiväksi katsomaan pueblo-intiaanien rakennusten raunioita Wupatki National Monumentille, mutta tulimme samalla käyneeksi myös tulivuorella. Wupatki olikin nimittäin vähän yllättäen kytköksissä toiseen kansallispuistoon; Sunset Crater Volcano National Monumentiin. Lähdimme Wupatkin punakivisistä maisemista ja alle puolessa tunnissa olimme mustan laavan keskellä kaukana ihmisasutuksesta.

sunset_volcano_kyltti.jpg

Sunset Crater Volcano sijaitsee lähellä Arizonan Flagstaffiä, ja kuuluu San Francisco nimiseen vulkaaniseen vuoririvistöön. Vuonna 1085 se alkoi syöstä sisästään laavaa, ja lähialueet peittyivät mustaan tuhkaan. Paikalta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten siellä asuneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.

Vuonna 2015 luultiin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseessä olikin metsäpalo. Silloin siis vältyttiin suurelta katastrofilta.

 

Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuori lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa. Itse en muista tällaista paikkaa nähneeni muualla kuin Havaijin Volcanoes National Parkissa Big Islandilla. Paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

sunset_crater_rinne.jpg

Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan. Se kiellettiin vuonna 1973 kun todettiin vierailjoiden turmelleen aluetta liikaa. Sen sijaan muutama lyhyempi patikkapolku vuoren juurella on edelleen, ja niissä pääsee näkemään niin laavakenttää kuin siellä eläviä eläimiäkin. Alueella oli ennen myös laava sisään rakentunut luola, mutta aikojen saatossa se murtui. Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla, muodostaen karkeaa laavaa jossa on teräviä reunoja.

sunset_crater_paula.jpg
sunset_crater_hiekka.jpg

Sunset Volcano National Monument on samaisen tien varressa kuin Wupatki National Monument, joten samalla visiitillä kannattaa katsastaa molemmat. Vaikka molemmilla paikoilla onkin omat Visitor Centerinsä, samalla lipulla voi silti ajaa katsomaan molemmat paikat. Me vietimme enemmän aikaa Wupatkissa, joten Sunset Crater jäi meillä iltapäivän kohteeksi. Pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia, patikoimme vähän ja kävimme Visitor Centerissä. Kummassakaan puistossa ei myydä mitään syötävää, joten on ihan hyvä idea tuoda mukanaan eväät ja vesipullo.

Tämä paikka oli meille positiivinen yllätys sillä olimme pääsääntöisesti lähteneet Wupatkiin katsomaan intiaani puebloja. Päivä kului nopsaan, ja pian meidän oli palattava majapaikkaamme. Seuraavana päivänä meillä oli tiedossa vähän Navajo intiaanien alueeseen tutustumista, ja ajomatka Grand Canyonille. Eli niistä sitten ensi kerralla! Morjensta!

 

Arizonan Horseshoe Bend ja Glen Canyon

Paula Gaston

Vitsi miten mielettömiä paikkoja tällä reissulla Arizonaan ja Utahiin on jo nähty! Toivottavasti näitte kuvat Antelope Canyonista, jossa kävimme. Ehdottomasti bucket listille kuuluva paikka! Vaikka Utahin Snow Canyon ja Zionin kansallispuisto olivatkin hienoja, ja tykkäsimme kovasti Toadstool Hoodoista, veti Antelope Canyon kyllä voiton näistä kaikista. Mutta siinä ei suinkaan ollut vielä kaikki näistä hienoista paikoista. Seuraavaksi nimittäin suuntasimme Glen Canyonille, ja siihen kuuluvalle kuuluisalle Horseshoe Bendille. Olet ehkä nähnyt kuvia tuosta upeasta joen mutkasta? Nyt kerromme mistä se löytyy, ja milloin on paras aika vierailla siellä.

GLEN CANYONIN PATO JA SEN MIELETTÖMÄT MAISEMAT

Heti kun lähestyimme Glen Canyonia, alkoivat maisemat muuttua. Ensin ohitimme satama-alueen, josta lähtevät muun muassa veneet Rainbow Bridgelle. Rainbow Bridge on maailman suurin kivinen luonnon muodostama kaari, ja se on yksi kansallispuistoyksikkö (National Monument). Pettymyksekseni en sinne tällä kertaa päässyt, sillä emme halunneet viettää koko päivää pienessä veneessä lasten kanssa. Mutta Glen Canyonilla oli paljon muutakin nähtävää. Glen Canyon Recreation Area kuuluu sekin kansallispuistoihin.

glen_canyon_joki.jpg

Pysähdyimme näköalatasanteelle josta näimme Coloradojoen, ja sen jälkeen suuntasimme Visitor Centerille aivan Glen Canyonin padon juureen. Glen Canyon Dam on Hooverin padon jälkeen Amerikan toiseksi suurin pato. Se valmistui vuonna 1964, ja sen avulla säädellään Coloradojoen veden virtaa sekä tuotetaan sähköä. Coloradojoki kulkee usean osavaltion läpi, ja monet alueet kärsivät vuosittain kuivuudesta, joten veden säätely on tärkeää. Padon ympäristövaikutuksista kuitenkin kiistellään yhä, ja moni on sitä mieltä, että se pitäisi kokonaan purkaa. Ylhäältä Visitor Centeristä oli hienot maisemat katsella patoa ja siltaa, ja siellä oli siistit hyvät vessat vaipanvaihtopisteineen. Käväisimme myös sisällä olleessa museossa ja matkamuistomyymälässä.

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Bridge

Glen Canyon Bridge

ARIZONAN UPEA HORSESHOE BEND

Glen Canyonin varmaankin vierailluin paikka on Horseshoe Bend, joka sijaitsee Pagen kaupungissa. Se on kohta Coloradojoessa, jossa joki tekee hevosenkengän muotoisen käännöksen. Se sijaistee ihan Highway 89:n varressa ajettaessa Pagesta eteläänpäin.

 

Horseshoe Bend on tullut viime vuosina tunnetuksi sosiaalisen median välityksellä, ja yhtäkkiä sen vierailijamäärät ovat nousseet huimasti. Valitettavasti siellä ovat nousseet myös kuolemat, sillä ihmiset selfie-hurmioissaan menivät ihan kallion reunalle ottamaan kuvia. Viimeksi joulunaikaan kuulimme, että 14-vuotias kalifornialaistyttö tippui alas ja kuoli. Näistä syistä johtuen, joen edustalle oli nyt rakennettu näköalapaikka, josta oli turvallista katsella alas aidan takaa. Samalla alueelle oli avattu uusi parkkipaikka, ja polulle oli asennettu penkkejä sekä katos. Nämä kaikki valmistuivat noin viikko ennen vierailuamme, ja samalla asetettiin parkkialueelle maksu $10. Ihan rehellisesti sanottuna, maksan sen ihan mielelläni silloin kun saan samalla käyttöön turvallisemmat puitteet, vessat ja vartioidun parkkipaikan.

Polku Horseshoe Bendille

Polku Horseshoe Bendille

Patikkapolku näköalapaikalle ja takaisin on noin 2,5 km. Takaisin tullessa se on hienoista ylämäkeä, ja aurinko lämmittää kuumasti, joten penkit reitin varrella olivat kovassa käytössä. Käynti Horseshoe Bendillä ei siis vie hirveästi aikaa. Me olimme siellä ehkä noin reilun tunnin verran, ja perille pääsee ihan hyvin vaikka lastenrattaiden kanssa. Paras aika vierailuun on aamupäivästä alkaen myöhäiseen iltapäivään. Aikaisin aamulla joki on varjon peitossa, ja illalla aurinko paistaa silmiin tai kameraan.

Horseshoe Bend

Horseshoe Bend

Paikkoja riekkua kallionkielekkeillä on uudesta aidasta huolimatta Horseshoe Bendillä yllinkyllin. Ja aika uhkarohkeasti siellä monet kiipeilivätkin, vieläpä lasten kanssa. Ymmärrän, että mutkaisesta joesta oli vaikea saada sellaista kuvaa jossa koko joki näkyisi. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että paras maisema oli siinä näköalatasanteella. Me pidimme lapset visusti aidan takana, ja kävelimme vain vähän ympäriinsä ihmetellen muiden touhuja. Minä sentään uskalsin mennä aika reunalle mutta valitsin sellaisen paikan josta ei päässyt tippumaan.

horseshoe_bend_paula.jpg

Tämä oli mukava pikku visiitti, ja maisemathan tällä suunnalla ovat mahtavia lähtipä sitten minnepäin tahansa. Pagesta teimme sitten myös toisen “täsmäiskun” lähialueen kansallispuistoihin, mutta niistä lisää ensi kerralla.

 

Loukkaantuminen Zionin kansallispuistossa Utahissa

Paula Gaston

Matkamme Utahissa jatkui pääsiäisen jälkeen. Vietimme siis pääsiäistä perheen kesken, sillä kokoonnuimme sukulaisten kanssa Snow Canyon State Parkiin sirottelemaan isoisomummin tuhkat vuorille. Se oli tämän road trippimme perimmäinen tarkoitus. Seuraavana päivänä söimme porukalla pääsiäisbrunssin The Fish Rock Grille At The Ledges -ravintolassa, joka sijaitsee St. Georgen kaupungissa. Pääsiäispupukin oli sinne eksynyt ilahduttamaan lapsia. Harvemmin tulee nähtyä niin isoa kööriä sukulaisia kerralla, ja lapsilla oli tietenkin hauskaa leikkiessään serkkujen kanssa. Harvemmin tulee myös kompuroitua ja tiputtua kallion kielekkeeltä alas, kuten minä myöhemmin tein.

Brunssin jälkeen sukulaisten oli aika erkaantua omiin suuntiinsa, ja mekin lähdimme kohti Hurricane nimistä kaupunkia. Yövyimme siellä ennen päiväämme kuuluisassa Zionin kansallispuistossa. Käynti Zionissa oli meille jo toinen, joten osa puistosta oli meillä jo nähtynä. Molemmilla kerroilla olemme kuitenkin olleet liikkeellä lasten kanssa, joten ne kaikista vaativimmat (ja kuuluisimmat) patikkareitit, kuten Narrows ja Angels Landing on jätetty suosiolla myöhemmälle.

 
zion_kivet.jpg

ZION NATIONAL PARK JA PARKKIPAIKKA NIGHTMARE

Zion on Yhdysvaltojen kolmanneksi vierailluin kansallispuisto. Itse edelleen liputan Bryce Canyonin kansallispuiston puolesta ennen Zionia, mutta näen kyllä mistä tämä suosio johtuu. Zionilla on tarjota puiston alueella niin monenlaista erilaista maisemaa ja patikkapolkua, että niiden kaikkien koluamiseen saisi varmaan kulumaan useita viikkoja. Yksi asia, jota olen aina inhonnut näissä suosituissa kansallispuistoissa, on shuttle bussilla ajeleminen ympäriinsä. Vaikka ymmärränkin oikein hyvin miksi näin on tehtävä, en siitä silti tykkää. Se nimittäin aina hidastaa pääsyä patikoimaan ja sieltä pois, ja on hankalaa varsinkin ihan pienten lasten kanssa. Ja Zionissa voi parhaimmillaan joutua menemään bussilla kahteenkin otteeseen; ensin lähikaupungista itse puistoon, ja siitä sitten vielä patikkapoluille laaksoon. Kannattaa siis saapua paikalle hyvin aikaisin aamulla, niin kuin me teimme, niin saattaa saada auton vielä puiston sisäpuolelle parkkiin.

Shuttle bussit lähtevät Visitor Centerin pihasta alas Zionin laaksoon. Matkan varrella on muun muassa museo, ja muitakin palveluita. Parhaat patikkapolut ovat ehdottomasti laaksossa, kuten Narrows, Emerald Pools ja monet muut. Me kävimme sekä Lower että Upper Emerald Poolsin reitin viime kerralla, ja Narrows oli runsaiden sateiden vuoksi suljettuna. Myrskytuhoista johtuen myös Emerald Poolsin reitti oli suljettu.

zion_kalliot.jpg

WATCHMAN TRAIL JA KOHTALOKAS KAATUMINEN

Koska olimme jo edellisellä kerralla käyneet Zionin laaksossa, päätimme tällä kertaa lähteä patikoimaan suoraan Visitor Centeriltä jossa automme oli parkissa. Polkuja oli kaksi; helppo Pa’rus Trail ja keskivaikea Watchman Trail. Me valitsimme niistä jälkimmäisen. Polku mutkitteli vuoren rinnettä ylös näköalatasanteelle, jossa söimme eväät, ja sitten alas samaa reittiä. Tämä reitti on lähes viisi kilometriä pitkä ja sopii lapsille. Ainakin meidän 6-vuotias jaksoi matkan ihan hyvin ja pienempi neiti tuli tietysti kantorinkassa. Ylhäällä sitten levähdimme, söimme eväitä ja päästimme pienimmäisenkin jalottelemaan.

Täytyy kuitenkin sanoa, että Watchman Trail ei kyllä näköaloiltaan ole sitä Zionin parasta antia. Näin voi sanoa, kun tietää mitä muutakin siellä on tarjolla. Näköalat ylhäältä olivat toki kivat, mutta eivät mitenkään henkeäsalpaavat. Polku on varsin kivinen, ja se kulkee muutamassa kohdassa ihan kielekkeen reunaa, eli lapsia on hyvä pitää silmällä. Ja varmaan aikuisiakin! Onnistuin nimittäin alastullessa astumaan irtokiven päälle jolloin ja jalkani lipesi, jolloin kaaduin useamman kiviportaan verran alaspäin. Ja suoraan vastaantulijoiden edessä, tottakai! Siinä rytäkässä peukaloni vääntyi aika kipeästi, ja nyt olen sitten viikon verran tuskaillut niin sanottua “hiihtäjän peukaloa”. Toivotaan, että se paranee itsekseen eikä lääkäriä tarvita. Ainakin turvotus on hävinnyt eikä kipuakaan enää ole kuin sormea vääntäessä. Tilannetta helpotti se, että sain lioteltua sormea jääkylmässä joessa kun pääsimme alas polulta, ja lopulta sain Visitor Centeristä myös jääpussin. Ja onneksi perheen pienimmäinen oli sentään miehellä kantorinkassa, eikä minulla.

Watchman Trail Zion National Parkissa

Watchman Trail Zion National Parkissa

Näköalat Watchman Traililtä

Näköalat Watchman Traililtä

Southwestern Tent Caterpillar, eli perhosen toukka tekee keväisin teltan näköisiä viritelmiä puihin.

Southwestern Tent Caterpillar, eli perhosen toukka tekee keväisin teltan näköisiä viritelmiä puihin.

Tällä mennään nyt hetken aikaa.

Tällä mennään nyt hetken aikaa.

VIIME KERRAN PATIKKAREITIT - EMERLAD POOLS, CHECKERBOARD MESA JA MANY POOLS

Viime kerralla me saavuimme Zioniin toista kautta ja ajoimme sen läpi. Siinä matkalla näki monenlaista maisemaa. Tälläkin kerralla oli tarkoitus poistua tuota toista sisäänkäyntiä käyttäen, mutta tie olikin suljettu toistaiseksi tietöiden vuoksi. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä ajelemassa puistossa ihmettelemässä upeita kivimuodostelmia. Tien varresta lähtee myös useita pienempiä ja vähemmän tunnettuja patikkareittejä. Me esimerkiksi löysimme kivan pikkupolun jonka varresta löytyi useita sadeveden täyttämiä kallioon muotoutuneita altailta. Myöhemmin luin, että tuota aluetta paikalliset kutsuvat nimellä “Many Pools”.

Many Pools oli hauska pieni retki, mutta tätä reittiä ei ole merkattu mitenkään. Me löysimme sen yhdestä Zionista kertovasta kirjasta.

Many Pools oli hauska pieni retki, mutta tätä reittiä ei ole merkattu mitenkään. Me löysimme sen yhdestä Zionista kertovasta kirjasta.

Myös Checkerboard Mesa on mielenkiintoinen luonnon muovaava nähtävyys. Tuuli ja eroosio ovat tehneet tähän hiekkakiviseen kallioon ikään kuin shakkilautakuvion, ihan kuin Snow Canyonillakin näimme. Checkerboard Mesan näkee ihan vaikka pysähtymällä näköalapaikalle, tai voi tehdä lyhyen patikoinnin katsomaan sitä lähempää.

Checkerboard Mesa

Checkerboard Mesa

Emerald Pools lienee yksi Zionin tunnetuimpia reittejä. Vuoren rinteelle on muodostunut kaksi kirkasta allasta johon sadevesi laskee kallioiden seinämiä pitkin. Niiden luokse on aika jyrkkä kiipeäminen, mutta me kävimme katsomassa molemmat; ylemmän ja alemman poolin.

Emerald Pools

Emerald Pools

Patikoinnin jälkeen tapasimme vielä mieheni enon vaimoineen parkkipaikalla. He olivat olleet myös patikoimassa ja suuntasivat nyt Bryce Canyonille. Me olimme suunnitelleet päivälle myös toista patikkaretkeä, mutta loukkaantumisestani johtuen päätimmekin lähteä puistosta aikaisemmin kuin oli suunniteltu. Seuraavaksi yöksi suuntasimme itäänpäin, Kanabin kaupunkiin. Suunnitelmissa oli ajella Arizonaan, pysähdellä patikoimaan ja vierailla kansallispuistoissa. Pääsimmepä maistamaan kalkkarokäärmeburgeriakin, mutta siitä lisää ensi kerralla. Siiihen saakka morjensta!

 

Utahin upeissa maisemissa - Cedar Breaks National Monument

Paula Gaston

Kun saavuimme Cedar Cityyn oli road trippimme tullut kutakuinkin puoleen väliin. Edessä oli vielä Kiitospäivän vietto sukulaisten luona (josta kirjoittelin jo aiemmin) ja kotimatka Utahin suolatasankojen kautta takaisin Nevadaan ja sieltä Kaliforniaan. Kyseessä oli matkan viides päivä, ja olimme ehtineet kotoa Kaliforniasta jo Manzanarin keskitysleirin kautta Kuolemanlaaksoon, pariksi yöksi Las Vegasiin ja sieltä Hooverin padolle. Yksi syy miksi vietimme aikaa Nevadan puolella oli se, että monet Utahin mielettömistä kansallispuistoista ovat tähän vuoden aikaan lumen peitossa. Mietimme visiittiä joko Zioniin tai Cedar Breaksiin, mutta päädyimme sitten jälkimmäiseen, sillä Zionissa olemme jo kerran käyneet. Zioniin haluamme myös palata takaisin joskus ajan kanssa, sillä siellä on niin paljon tekemistä, mutta tiesimme, että Cedar Breaks suhteellisen pieni puisto.

 
Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Cedar Breaks National Monument muistuttaa minua monella tavoin Bryce Canyonista, joka on ehkä upein toistaiseksi näkemäni Yhdysvaltojen kansallispuisto. Sen kiviset maisemat ja hoodoot ovat amfiteatterin muodostelmassa syvällä kanjonissa. Mutta Cedar Breaks on huomattavasti pienempi kuin sen isoveli Bryce, ja sen voi autoilla helposti läpi parissa tunnissa pysähdellen näköalatasanteilla. Näköalapaikkoja on tien varrella neljä, ja muutamasta niistä lähtee patikkapolkuja, jotka ovat kesäaikaan varmaan ihan kivoja. Nyt ne kuitenkin olivat jäässä, ja metsäkin oli kovettuneen lumen peitossa. Koko monumentti onkin virallisesti avoinna vain kesäkuusta lokakuun loppuun saakka. Muuna aikana sen visitor center ja palvelut ovat kiinni. Cedar Breaksissä voi kuitenkin vierailla mikäli päätie on saatu lumelta aukaistua. Tilanteen voi tarkastaa kansallispuistojen sivuilta tai voi kurkata kuvaa webbikamerasta täältä (valitse valikosta paikaksi Brian Head).

cedar_breaks.jpg
cedar_breaks_maisema.jpg
cedar_breaks_paula.jpg

Suosittelen ajamaan Cedar Breaksin ympäri sillä se ei juuri vie enempää aikaa kuin palaisi takaisin päätietä pitkin. Meidän käydessä vuoren toisella laidalla olevat hiihtokeskukset olivat jo täydessä käynnissä, ja niitä näytti olevan useampia. Talviaikaan Cedar Breaksillä menee useita moottorikelkkareittejä ja se on varmaan oiva paikka myös lumikenkäilylle. Kesäaikaan puistossa on avoinna myös camping -alue. Jos yöpaikkaa Cedar Cityn alueelta etsii, niin kannattaa katsastaa Abbey Inn. Me tykästyimme tähän keskitason hotelliin, joka oli hinnaltaan erittäin edullinen. Huonehintaan kuului ihan kattava aamiainen, ja monilla pienillä asioilla, ja sydämellisellä palvelulla, he ovat keränneet upeat arvostelut.

595693A2-47E7-4726-AD76-C356D1A14C02.JPG

Täytyy kyllä sanoa, että kun lähdimme San Franciscon Bay Arean maastopalojen savuisesta ilmasta ja vietimme muutaman päivän Las Vegasissa tupakansavussa, vasta täällä todella tunsin hengittäväni kunnolla puhdasta, kirpakkaa pakkasilmaa. Kyllä ulkona olo on ihanaa!

 

Maailman kuumin paikka; Kuolemanlaakso

Paula Gaston

Road trip Kaliforniasta Utahiin viettämään Kiitospäivää oli hyvällä alulla, ja olimme viettäneet ensimmäisen yön vielä Kalifornian puolella Mojaven kaupungissa. Sen jälkeen suuntasimme kohti Kuolemanlaaksoa ihan Kalifornian ja Nevadan rajalla. Pysähdyimme ostamaan vähän evästä ja vettä paikallisesta ruokakaupasta, ja ennen menoa Kuolemanlaaksoon, vierailimme Manzanarin keskitysleirillä, josta kerroin teille viime viikolla. Meille vierailu Kuolemanlaaksoon oli ensimmäinen, vaikka sitä on suunniteltu jo monena erillisenä vuotena, ja se suhteellisen lähellä meitä onkin. Jostain syystä se ei vaan ole sattunut aiemmin meidän reiteille.

 

Kuolemanlaakso (Death Valley) on aavikkolaakso Sierra Nevadan vuoristossa. Se on saanut nimensä Kultakuumeen aikana, kun useat kullanetsijät ja muut yrittivät kulkea Kuolemanlaakson läpi koskaan pääsemättä perille. Kesällä erämaan lämpötilat nousevat helposti todella korkeiksi ja talvella öisin saattaa olla jopa pakkasta. Kuolemanlaaksossa onkin mitattu koko maapallon lämpöennätys vuonna 1913, joka oli 56,7 C. Huh huh! Kesäkuukausien normaalit lämpötilat pyörivät nekin lähellä 50C, joten kannattaa todella harkita milloin laaksossa vierailee. Joskus talvikuukausien vesisateet yllättävät alueen ja aiheuttavat siellä tulvia. Viime vuonna kaksi ihmistä kuoli tulvien alle. Olosuhteet ovat siis kaikin puolin haastavat. Lisäksi Kuolemanlaakso on Amerikan matalin kohta sillä se on enimmillään jopa 86 metriä merenpinnan alapuolella. Alue liitettiin Amerikan kansallispuistoihin vuonna 1994.

Maisemia matkalta alas laaksoon

Maisemia matkalta alas laaksoon

A3E6D49F-2691-41D4-89EC-10FFA0CB2210.JPG

Meidän harmiksemme emme ehtineet nauttimaan Kuolemanlaaksosta kovinkaan kauaa, sillä vietimme Manzanarissa enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, ja meidän piti ehtiä illaksi vielä Las Vegasiin. Olisi ollut mukava käydä vähän patikoimassa ja katsomassa myös alueita hieman etäämmällä päätiestä. Olisin halunnut käydä ainakin Devil’s Golf Coursella, Bad Water Basinin suolatasangoilla ja Racetrackillä, jossa kivet mysteerisesti liikkuvat itsekseen. Vaikka erämaat eivät itseeni ehkä iske samoin kuin muut luonnonpuistot, voisin hyvinkin palata yökuntiin leirintäalueelle ja viettää siellä muutama päivä tutkien paikkoja. Muutamana viime keväänä sateiden jälkeen Kuolemanlaaksossa on nähty niin sanottu Super bloom, jolloin erilaiset erämaan kukat ovat puhjenneet kukkaan ennennäkemättömällä tavalla. Mikä olisikaan siis parempi aika palata paikan päälle kuin kevät?!

Me vietimme aikaa lähinnä Furnace Creekin alueella, joka on Kuolemanlaakson syvin ja kuumin kohta. Näimme myös Mesquite Flatin hiekkadyynit, joilla olisi ollut kiva käydä vähän käveleskelemässä, mutta aika ei antanut siihen myöden. Erikoisia maisemia ja paikkoja pysähdellä on Kuolemanlaakson päätielläkin riittämiin ensikertalaiselle, ja Furnace Creekin Visitor Centerissä oli esillä mielenkiintoinen näyttely erämaan eläimistä ja kasveista.

Marraskuu ja mukavat 22C

Marraskuu ja mukavat 22C

Matkalla merenpinnan alapuolelle…

Matkalla merenpinnan alapuolelle…

Kuolemanlaaksossa on nyt siis käyty vaikka vähän jäikin hampaankoloon, että niin monia paikkoja siellä jäi vielä näkemättä. Niille, jotka suunnittelevat vierailua, suosittelen ehdottomasti varaamaan aikaa muuhunkin kuin puiston läpiajamiseen. Mieluiten kannattaa tulla vaikka yökuntiin. Ja sitten ei muuta kuin erämaahan seikkailemaan! Ensi postauksessa ollaan sitten jo Las Vegasissa.