Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: USA

Western States Horse Expo Kalifornian Sacramentossa

Paula Gaston

Moni ehkä tietää, että olen lapsesta saakka ollut henkeen ja vereen hevostyttö, ja olen entinen hevosen omistaja. Toivottavasti pääsen pian palaamaan täysipainoisesti tämänkin harrastuksen pariin, mutta kunnes se tapahtuu, tykkään käydä erilaisissa tapahtumissa haaveilemassa tulevasta. Kalifornian Sacramentossa järjestetään vuosittain hevosihmisten unelmatapahtuma, nimittäin Western States Horse Expo, ja tänä vuonna suuntasimme sinne ystäväni kanssa. Olen ollut siellä useana vuonna, mutta kaksi viimeistä vuotta on jäänyt välistä. Tapahtuma on ollut perinteisesti kesäkuun puolessa välissä; toissa kesänä olin viimeisilläni raskaana, ja viime kesänä olimme jo Suomessa tuohon aikaan. Tänä vuonna tapahtuma oli kuitenkin vaihtanut sekä aikaa, että paikkaa, ja pakkohan sinne oli mennä katsomaan hevosihmisten meininkiä.

MURIETA EQUESTRIAN CENTER

Western States Horse Expo on nelipäiväinen tapahtuma, ja se on tavannut olla osavaltiomme pääkaupungissa, Sacramentossa, Californian State Fairen aluella. Nyt koko homma oli siirtynyt Murieta Equestrian Centerille, eli kauemmaksi Sacramenton keskustasta, mutta itseasiassa vähän lähemmäksi meitä. Oli tietenkin mielenkiintoista nähdä tällainen massiivinen ratsastuskeskus, varsinkin kun olen kuullut siitä paljon. Murieta Equestrian Center isännöi useita isoja ratsastuskilpailuja vuodessa, maineikkaampina niistä muun muassa World Cupia.

 
Matkaa meiltä paikan päälle on noin parisen tuntia, joten kaffet jossakin välissä matkaa on ehdottoman must.

Matkaa meiltä paikan päälle on noin parisen tuntia, joten kaffet jossakin välissä matkaa on ehdottoman must.

Western States Horse Expo, Sacramento

Western States Horse Expo, Sacramento

Keskus oli kyllä todella hieno. Alueella oli viisi sisä- ja kaksitoista ulkokenttää. Suurimman areenan yhteydessä oli upeasti koristeltu kauppa. Lisäksi keskuksessa on useita aitauksia ja talleja jotka vastaanottavat siellä vierailevat hevoset. Ihan alkuun me jopa eksyimme alueella kun etsimme tiettyä areenaa.

Pääareenan kauppa

Pääareenan kauppa

KLINIKOITA MONEEN MAKUUN

Klinikoista jäi tänä vuonna erityisesti mieleen Chris Cox. Siis vau… ihan mahtavaa hevosen käsittelyä, ja todella jalat maassa oleva tyyppi. Hänen klinikalle osallistui kaksi hevosen omistajaa, joiden ongelmana oli omat pelkotilat omaa hevosta ratsastaessa. Cox painotti joka tilanteessa turvallisuutta, kypärän käyttöä ja asiantuntija-avun hankkimista tällaisissa tilanteissa. Kotona oli ihan pakko lukea lisää Chris Coxista, ja hänen metodeistaan.

Chris Cox

Chris Cox

Toinen klinikka jota seurasimme oli Euroopassakin tunnetun Pat Parellin klinikka. Hän on itseasiassa syntynyt naapurikaupungissamme Livermoressa, jossa on edelleen paljon hevosranchejä. Itse en ole hänen metodeihin kovasti perehtynyt mutta päällimmäisenä mieleen jäi vähän sellainen ylimielinen, vanhanajan ratsastuksenopettajan käytös. Itse en en ehkä tällaisen yleisön edessä hänen klinikalle haluaisi osallistua. Ratsastaja raukat!

Pat Parelli

Pat Parelli

Erilaisia klinikoita oli nopealla laskutoimituksella Expossa lähes kaksikymmentä, joten arvatenkin emme päässeet niitä kaikkia seuraamaan. Muutama tosi kiinnostavakin jäi näkemättä koska ne olivat olleet jo aikaisin aamulla. Esimerkiksi kouluratsastaja Sabine Rijssenbeekin klinikka olisi varmasti ollut hyödyllinen.

HIENOJA ESITYKSIÄ JA HARVINAISIA HEVOSROTUJA

Vuosien varrella olen ehtinyt näkemään Expossa jos jonkinmoista showta ja esitystä. Tänä vuonna pääesityksestä huolehtivat upeat California Cowgirlsit. Tästä esityksestä ei vauhtia ja jännitystä puutu. Olen nähnyt Cowgirlsit joskus ennenkin ja olin ihan innoissani kun huomasin ohjelmasta heidän olevan Horse Expossa. Ihan itsekin hengästyy kun katselee tätä ratsastusta, varsinkin tällä kerralla, sillä olimme aivan aidan vieressä. Show:n päätyttyä ratsukot palasivat vielä areenalle ja tulivat jututtamaan yleisöä.

California Cowgirls

California Cowgirls

california_cowgirls.jpg
cowgirl.jpg


MIELETTÖMÄT HEVOSTAVAROIDEN MARKKINAT

Perinteisesti Expossa on aina ollut myynnissä hevostavaraa laidasta laitaan. Tällä hetkellä kun en itse omista hevosta, eivät hevosten ruoat, vitamiinit ja muut eivät niin kovasti kiinnosta. Mutta muut tavarat kylläkin. Olen ostanut messuilta varsinkin vaatteita; bootseista aina hattuihin saakka. Vaikka tälläkin kertaa alueella oli ainakin kaksi tai kolme areenaa täynnä myyjiä, jotenkin tuntui, että ne parhaat myyjät tällä kertaa puuttuivat. Bootseja ei esimerkiksi ollut ollenkaan. Olin vähän pettynyt sen suhteen.

turparemmi.jpg
remmit.jpg

Yksi asia joka tällä kertaa Exposta puuttui kokonaan; hevoshuutokauppa. Myytäviä hevosia ja muuleja oli kyllä paikalla, mutta itse huutokauppa loisti poissaolollaan. Sitä on ollut aina hauska käydä seuraamassa ihan jo senkin takia, että meklarit kuulostavat täällä kyllä ihan utopistisille. Itse en ainakaan siitä laulusta saa mitään selvää. Samalla on ollut kiva nähdä missä hinnoissa minkäkinlaiset hevoset täällä liikkuvat.

Näin yleisön kannalta tykkäsin vanhasta Expon paikasta ehkä hitusen enemmän, tosin oli mukavaa katsella klinikoita auringolta suojassa katetuilla areenoilla. Sacramentossa perinteisesti tultiin aina kotiin jonkunmoisen palaneen ihokaistaleen kanssa. Ajomatka Murieta Equestrian Centerille sen sijaan oli mukavampi kuin vanhaan paikkaan. Nyt emme ohittaneet kaupungin keskustaa joten vältyimme kaikenlaisilta ruuhkaisilta kohdilta, ja saimme nauttia maaseudun maisemista. Ensi vuonna taas uudestaan!

 

Minäkin olen 90 Day Fiancé

Paula Gaston

Tähän matkatarinoiden sekaan, tuli nyt kirjoitettua myös vähän erilainen postaus. Aloin nimittäin tänä talvena katsomaan telkusta sarjaa nimeltä 90 Day Fiancé, ja se herätti minussa monenlaisia tunteita. Ensinnäkin varmasti siksi, että meno ohjelmassa on aika päätöntä, ja pariskunnat varsinaisia persoonia, mutta osin myös siksi, että minäkin olen oikeasti yksi noista 90 day fiancésta. Viime viikolla sarjalle saatiin jatkoa, ja jäin tuijottamaan ohjelmaa lapsen päiväuniaikoina, pudistelemaan päätäni, ja muistelemaan omaa 90:tä päivää morsiamena. Olipa sekin aikaa! Mahtaako tämä sarja pyöriä Suomessa?

wedding_chapel.jpg

Siinä vaiheessa kun suunnittelee avioliittoa amerikkalaisen kanssa, kannattaa miettiä kahdesti jaksaako koko rulijanssia läpi. Kuten ohjelmastakin käy ilmi, se voi olla aika stressaava aikaa. Ohjelman nimi tulee siitä, että viisumin saamisen ja maahan tulon jälkeen, sinulla on oikeasti 90 päivää aikaa mennä naimisiin ja lähettää hakemus pysyvään oleskelulupaan. Siinä ajassa joudut tottumaan uuteen kotimaahasi, kulttuuriin, perheeseen, ja mahdollisesti siihen, ettet tunne yhtään ketään uudessa kotikaupungissasi. Samalla suunnittelet häitä ja yrität kerätä todisteita green card -hakemusta varten, että olette oikeasti edelleen yhdessä. Puhumattakaan kaikesta byrokratiasta ja paperisodasta mitä tuolloin kohtaa. Kaikki on uutta ja jännittävää, vähän pelottavaakin! Se aika mikä pitäisi ehkä olla elämäsi hienointa aikaa rakkaudessa, onkin suhteen todellinen koetin kivi. Ehkä hyvä niin… mutta kuka muu oikeasti menee naimisiin näin nopeasti tällaisissa olosuhteissa? Mutta ollakseen yhdessä on pakko.

Meidän tarinan voi muuten kokonaisuudessaan lukea täältä.

Tämä kasa papereita ja kuvia todisteeksi pitäisi mahtua tähän kirjekuoreen… hmm.

Tämä kasa papereita ja kuvia todisteeksi pitäisi mahtua tähän kirjekuoreen… hmm.

Itse jo muutto toiseen maahan on aika iso elämänmuutos. Sitten vielä muutat saman katon alle ihmisen kanssa jonka kanssa et ole ennen asunut. Olet juuri jättänyt taaksesi kaiken; entisen elämäsi perheineen ja ystävineen, harrastukset, työn ja mahdollisesti koko omaisuutesi. Sitten huomaat, että uudessa maassa et olekaan kukaan. Sinulla ei ole statusta, koska et ole virallisesti vielä pysyvä asukas. Ilman green cardia et saa luottokorttia, ajokorttia, puhelinliittymää, vakuutusta… olet täysi NOBODY amerikkalaisen byrokratian silmissä! Miehesi perhe miettii, oletko tullut maahan vain green card mielessä. Kaikille pitää todistaa olevansa joku! Ei siis ihme, että tässäkin ohjelmassa nähdään aika räiskyviä kohtauksia, riitoja, itkua ja eroja. Ja valitettavasti niitäkin, jotka eivät tule oikeasti tänne rakkauden perässä.

Ohjelmassa nähdään myös kahden kulttuurin vastakkain asettelua, joka seuraa näitä pareja varmaan hamaan hautaan saakka. Joskus oikeasti harmittaa, että on monia suomalaisia asioita, joita ei vaan voi ulkomaalaiselle selittää. Jos sanon miehelleni, vaikka että villasukkia ei voi pestä joka kerta kun ne on olleet jalassa, hän pudistelee päätään. On myös vaikeaa selittää, miksi jääkiekko herättää suomalaisessa niin suuria tunteita. Tai mikä Uuno Turhapurossa on niin hauskaa. Yhä kahdeksan vuoden jälkeenkin hän ihmettelee lounaaksi tekemääni nakkikeittoa; “Miksi kukaan haluaisi syödä hot dog soup?” Tai miksi laitan kaurapuuroon suolaa ja voita fariinisokerin sijaan. Tykkään myös viljellä suomalaisia sanontoja, ja monesti arkielämässä olisi kiva paukauttaa tilanteeseen sopiva sanonta ilmoille. Mutta mitenpä käännät: “Levisi kuin Jokisen eväät” tai “Hävisi kuin pieru Saharaan”. Ei vaan kuulosta samalle enkuksi. Toki molemmat opimme toisiltamme uusia asioita ja tapoja tehdä asioita, mutta ymmärrän siis, miksi tämän ohjelman pariskunnat taplaavat tämän kulttuuri-asian kanssa.

fiance_banner.jpg

Täytyy kyllä joskus vähän ihmetellä mahtavatko tässä ohjelmassa olevat parit olla ihan keskivertoa, vai onko nyt hakemalla haettu ne, joilla sitä draamaa syntyy. Eihän se muuten olisi kovin viihdyttävää katsojien kannalta. Ja 90 Day Fiancésta astetta vielä hauskempi ohjelma on siitä seuraavana päivänä tuleva Pillow Talk, jossa muut sarjan parit katsovat kyseisen viikon ohjelmaa telkusta ja kommentoivat muiden toilailuja. Ai että olen saanut hyvät naurut moneen kertaan!

Onko sinulla jotain sarjaa johon olet koukussa?

 

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatki National Monumentilla

Paula Gaston

Utahin ja Arizonan road trip sen kuin jatkuu, ja matkalle mahtui muutama vähän yllättäväkin kohde joita ei oltu etukäteen suunniteltu. Sen jälkeen kun olimme siirtyneet Utahin Snow Canyonilta ja Zionin kansallispuistosta Arizonan puolelle, olimme suunnitelleet käyvämme Antelope Canyonilla ja Hosreshoe Bendillä. Olimme jättäneet vähän luppoaikaa reissullemme, sillä emme tienneet jos joku sukulaisista jäisi vielä näihin maisemiin, tai jos löytäisimme jotain jännää matkan varrelta. Niinpä meillä oli yksi kokonainen päivä tyhjää täynnä, eli ei muutakuin suunnittelemaan sille tekemistä.

Juuri ennen road tripille lähtöä, olin huomannut kartasta, että vain pienen koukkauksen päässä reitiltämme on kaksi kansallispuistoyksikköä; Wupatki National Monument ja Sunset Volcano Crater National Monument. Miestäni kiinnosti kovasti nähdä puebloja, eli intiaanien vanhoja asuinrakennuksia. Toisaalta, meitä kiinnosti myös lähialueella olevat dinosaurusten jalanjäljet. Ajattelimme, että jos ajamme Wupatki National Monumentille tutustumaan puebloihin, voimme palatessa katsastaa myös dinosaurukset. No emmepä kuitenkaan siinä vaiheessa hoksanneet, että Wupatki ja Sunset Crater ovat kytköksissä toisiinsa, ja saimme näissä puistoissa kulumaan koko päivän.

 

INTIAANI PUEBLOT

Pueblo tarkoittaa Amerikan intiaanien vanhaa asutusta tai yhteisöä, siis eräänlaista kylää. Niitä on löytynyt muun muassa Arizonasta, New Mexicosta ja Teksasista. Yleensä pueblot ovat tiilestä rakennettuja taloja tai vuorenseinämiin kaiverrettuja luolamaisia asutuksia, joitakin puisiakin puebloja on löydetty. Wupatkissa pueblot ovat punaisesta hiekkakivestä tehtyjä rakennuksia. Pueblo intiaanit viljelivät maata kuivassa Arizonassa, ja todisteiden mukaan myös luultavimmin kävivät kauppaa.

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

WUPATKI NATIONAL MONUMENT

Wupatkin alue on ollut asutettuna noin 900 vuotta sitten. Wupatki on hopin kieltä, ja tarkoittaa korkeaa taloa. Alueella oli useita puebloja, ja niistä suurin oli nimeltään Wupatki, ja siitä tulee myös puiston nimi. Wupatki Pueblossa oli aikanaan jopa yli 100 huonetta, ja se oli täynnä elämää. Arvellaan, että vuonna 1182 siellä on asunut noin 80-100 ihmistä. Muut alueen pueblot olivat pienempiä mutta nekin ovat näkemisen arvoisia. Alueella tehdään edelleen arkeologisia kaivauksia, joten siellä ei voi patikoida tai harhailla oman mielen mukaan. Puebloille johtavat tiet ja polut ovat kuitenkin avoinna koko päivän, samoin kuin muutama puistossa oleva patikkapolku.

Me aloitimme kierroksen Visitor Centeristä. Siellä on mielenkiintoinen pieni museo, ja saimme mukaamme vihkosen joka kertoi mitä kaikkea Wupatkissa oli ollut. Polku Wupatki Pueblolle lähtee ihan Visitor Centerin pihasta. Kiersimme ensin varsinaisen rakennuksen ja sitten sen pihamaan. Alueella oli sen aikaiseen pallopeliin tarkoitettu kenttä, sekä “kiva” eli uskonnollisiin tarkoituksiin ja kokouksiin tarkoitettu pyöreä rakennelma. Kivassa joidenkin tietojen mukaan saatettiin myös jakaa ruokaa. Wupatkin kiva näkyy yllä olevassa kuvassa jossa katselen raunioita sen keskeltä.

Wupatki ennen ja nyt

Wupatki ennen ja nyt

wupatki_sign.jpg
Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Kävimme myös katsomassa paria muuta puebloa Wupatkin alueella. Jotkut eivät olleet niin hyvin säilyneitä, mutta sanoisin, että ainakin Wukoki Pueblo kannattaa käydä kurkkaamassa. Paikalla ei ollut meidän lisäksi montaa muuta ihmistä, joten saimme ihailla näitä rakennuksia ihan rauhassa.

IHMEELLINEN ILMAREIKÄ - BLOW HOLE

Wupatkin pihassa oli myös niin sanottu “blow hole”. Se on eräänlainen reikä, joka väliin imee itseensä ilmaa, ja väliin puhaltaa ilmaa ulos. Ilma voi tulla ulos niin lujaa, että se saa hameesi nousemaan ylös… ha ha. Onnekseni minulla oli päällä pitkä hame, enkä tuntenut reiän kohdalla mitään ilmavirtausta. Sain siis käyskennellä huoletta hameeni kanssa!

Kukaan ei täysin tiedä, mikä tämä reiän alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut intiaanien elämässä, mutta nykyään sen tarina kiehtoo monia. Ei myöskään täysin tiedetä mitä reiän alapuolella on, mutta tutkijoiden mukaan maan alla on rakoja, joissa ilma voi kulkea edes takaisin. Alueella on muitakin ilmareikiä joiden maanrakojen arvellaan olevan kytköksissä toisiinsa. Ilmareikä toimii niin, että kun ilma reiän yläpuolella on lämpimämpää kuin maan alla olevassa raossa, ilma tulee ulos. Kun tilanne taas on toisinpäin, reikä vetää itseensä lisää ilmaa. Myös ilmanpaine vaikuttaa siihen milloin ilma tulee ulos tai menee sisään.

Wupatki blow hole, Arizona

Wupatki blow hole, Arizona

Vielä nykyäänkin tarinat Wupatkista kulkevat eri intiaaniheimojen; Hopien, Navajojen ja Zunien mukana vanhemmilta lapsille. Vaikka puebloissa ei enää ole virallisesti asutusta, Hopi-intiaanit uskovat, että sen entiset asukkaat ovat edelleen läsnä vartioimassa aluetta. Ja jotenkin sen hengellisyyden pystyy myös siellä vierailessa aistimaan… tuossa aavikon omassa hiljaisuudessa.

Jätän kertomukset Sunset Craterin tulivuoresta ensi kertaan, muuten tästä tulee liian pitkä sepustus. Vaikka puistot ovat yhteisen tien varressa ja toisissaan kiinni, ne ovat totaalisen erilaisia. Kannattaa siis tulla kurkkaamaan seuraavakin postaus mustan hiekan ja laavan maisemista!

 
 

Arizonan Horseshoe Bend ja Glen Canyon

Paula Gaston

Vitsi miten mielettömiä paikkoja tällä reissulla Arizonaan ja Utahiin on jo nähty! Toivottavasti näitte kuvat Antelope Canyonista, jossa kävimme. Ehdottomasti bucket listille kuuluva paikka! Vaikka Utahin Snow Canyon ja Zionin kansallispuisto olivatkin hienoja, ja tykkäsimme kovasti Toadstool Hoodoista, veti Antelope Canyon kyllä voiton näistä kaikista. Mutta siinä ei suinkaan ollut vielä kaikki näistä hienoista paikoista. Seuraavaksi nimittäin suuntasimme Glen Canyonille, ja siihen kuuluvalle kuuluisalle Horseshoe Bendille. Olet ehkä nähnyt kuvia tuosta upeasta joen mutkasta? Nyt kerromme mistä se löytyy, ja milloin on paras aika vierailla siellä.

GLEN CANYONIN PATO JA SEN MIELETTÖMÄT MAISEMAT

Heti kun lähestyimme Glen Canyonia, alkoivat maisemat muuttua. Ensin ohitimme satama-alueen, josta lähtevät muun muassa veneet Rainbow Bridgelle. Rainbow Bridge on maailman suurin kivinen luonnon muodostama kaari, ja se on yksi kansallispuistoyksikkö (National Monument). Pettymyksekseni en sinne tällä kertaa päässyt, sillä emme halunneet viettää koko päivää pienessä veneessä lasten kanssa. Mutta Glen Canyonilla oli paljon muutakin nähtävää. Glen Canyon Recreation Area kuuluu sekin kansallispuistoihin.

glen_canyon_joki.jpg

Pysähdyimme näköalatasanteelle josta näimme Coloradojoen, ja sen jälkeen suuntasimme Visitor Centerille aivan Glen Canyonin padon juureen. Glen Canyon Dam on Hooverin padon jälkeen Amerikan toiseksi suurin pato. Se valmistui vuonna 1964, ja sen avulla säädellään Coloradojoen veden virtaa sekä tuotetaan sähköä. Coloradojoki kulkee usean osavaltion läpi, ja monet alueet kärsivät vuosittain kuivuudesta, joten veden säätely on tärkeää. Padon ympäristövaikutuksista kuitenkin kiistellään yhä, ja moni on sitä mieltä, että se pitäisi kokonaan purkaa. Ylhäältä Visitor Centeristä oli hienot maisemat katsella patoa ja siltaa, ja siellä oli siistit hyvät vessat vaipanvaihtopisteineen. Käväisimme myös sisällä olleessa museossa ja matkamuistomyymälässä.

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Dam

Glen Canyon Bridge

Glen Canyon Bridge

ARIZONAN UPEA HORSESHOE BEND

Glen Canyonin varmaankin vierailluin paikka on Horseshoe Bend, joka sijaitsee Pagen kaupungissa. Se on kohta Coloradojoessa, jossa joki tekee hevosenkengän muotoisen käännöksen. Se sijaistee ihan Highway 89:n varressa ajettaessa Pagesta eteläänpäin.

 

Horseshoe Bend on tullut viime vuosina tunnetuksi sosiaalisen median välityksellä, ja yhtäkkiä sen vierailijamäärät ovat nousseet huimasti. Valitettavasti siellä ovat nousseet myös kuolemat, sillä ihmiset selfie-hurmioissaan menivät ihan kallion reunalle ottamaan kuvia. Viimeksi joulunaikaan kuulimme, että 14-vuotias kalifornialaistyttö tippui alas ja kuoli. Näistä syistä johtuen, joen edustalle oli nyt rakennettu näköalapaikka, josta oli turvallista katsella alas aidan takaa. Samalla alueelle oli avattu uusi parkkipaikka, ja polulle oli asennettu penkkejä sekä katos. Nämä kaikki valmistuivat noin viikko ennen vierailuamme, ja samalla asetettiin parkkialueelle maksu $10. Ihan rehellisesti sanottuna, maksan sen ihan mielelläni silloin kun saan samalla käyttöön turvallisemmat puitteet, vessat ja vartioidun parkkipaikan.

Polku Horseshoe Bendille

Polku Horseshoe Bendille

Patikkapolku näköalapaikalle ja takaisin on noin 2,5 km. Takaisin tullessa se on hienoista ylämäkeä, ja aurinko lämmittää kuumasti, joten penkit reitin varrella olivat kovassa käytössä. Käynti Horseshoe Bendillä ei siis vie hirveästi aikaa. Me olimme siellä ehkä noin reilun tunnin verran, ja perille pääsee ihan hyvin vaikka lastenrattaiden kanssa. Paras aika vierailuun on aamupäivästä alkaen myöhäiseen iltapäivään. Aikaisin aamulla joki on varjon peitossa, ja illalla aurinko paistaa silmiin tai kameraan.

Horseshoe Bend

Horseshoe Bend

Paikkoja riekkua kallionkielekkeillä on uudesta aidasta huolimatta Horseshoe Bendillä yllinkyllin. Ja aika uhkarohkeasti siellä monet kiipeilivätkin, vieläpä lasten kanssa. Ymmärrän, että mutkaisesta joesta oli vaikea saada sellaista kuvaa jossa koko joki näkyisi. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että paras maisema oli siinä näköalatasanteella. Me pidimme lapset visusti aidan takana, ja kävelimme vain vähän ympäriinsä ihmetellen muiden touhuja. Minä sentään uskalsin mennä aika reunalle mutta valitsin sellaisen paikan josta ei päässyt tippumaan.

horseshoe_bend_paula.jpg

Tämä oli mukava pikku visiitti, ja maisemathan tällä suunnalla ovat mahtavia lähtipä sitten minnepäin tahansa. Pagesta teimme sitten myös toisen “täsmäiskun” lähialueen kansallispuistoihin, mutta niistä lisää ensi kerralla.

 

Neverlandin jälkimainingeissa - mekin kävimme siellä

Paula Gaston

Katsoin viime viikolla paljon kohutun dokumentin Leaving Neverland. Vaikka kuinka etukäteen olin jo mielessäni päättänyt, että tässähän taas ollaan rahan keruu mielessä liikenteessä, niin hiljaiseksihan se kyllä veti. Ei voi mitään. Ja surulliseksi! Ne tutun näköiset Neverlandin portit vilahtivat dokumentissa useastikin, ja se vartijankoppikin, sillä me kävimme noissa maisemissa vuosi, pari sitten (postauksen voit lukea täältä). Nyt jos menisin sinne uudelleen, niin fiilikset olisivat varmaan aika erilaiset.

Michael Jacksonin Neverland Kaliforniassa

Michael Jacksonin Neverland Kaliforniassa

Halusin kovasti uskoa, että kaikki nämä syytökset Michael Jacksonia kohtaan olisivat keksittyjä. Täällä Yhdysvalloissa kun tuntuu mikä tahansa olevan mahdollista. Kaikki on Suomen mittakaavassa x100. Mutta voiko kukaan kertoa omista kokemuksistaan noin uskottavasti jos ne eivät oikeasti ole totta? Dokumenttia on kritisoitu siinä olevista epäkohdista, ja yhden huomasin kyllä itsekin. Mietin sitä pitkään. Toinen pojista kertoo nimittäin jossain kohti, mitä yhdellä vierailulla tapahtui, ja että sen jälkeisillä kerroilla he palasivat tekemään “niitä tuttuja seksijuttuja”. Minuutin päästä hän kuitenkin sanoo, että se oli viimeinen kerta kun oli Michaelin kanssa. Niin, että miten se nyt oikein meni?!

Samalla mietin, että miten ihmeessä nämä perheet olivat niin “starstruck” etteivät he missään kohdassa edes epäilleet mitään? Siis varmasti tällaisen tähden karisma sokaisee kenet tahansa alussa, ja on mahtavaa saada kutsu Neverlandiin, mutta ettäkö heti ensimmäisellä kerralla jättäisin lapsen nukkumaan jonkun aikuisen miehen huoneeseen ja vielä samaan sänkyyn? Tuskin. Elokuvien katselu ja lautapelien pelailu makkarissa voisi ehkä vielä mennä, mutta olisin kyllä ihmeissäni, jos joku lähes vieras ihminen pyytäisi saada nukkua lapseni kanssa. Ja olihan se aikuisen miehen alituinen hengailu lasten kanssa vähintäänkin erikoista. Voiko ilmaiset matkat, talot, autot ja muut sokaista vanhemmat niin, että luotto on tähän henkilöön 100%. Kyseessä kuitenkin on omat lapset! Varmaan jossain kohtaa voi, mutta tässä oltiin Michaelin sängyssä jo ensimmäisestä illasta lähtien.

puu_neverland.jpg

Lasten sokaistumiseen uskon täysillä. Itse kun on 6-vuotiaan tytön äiti, niin oli hirveän helppo ymmärtää se lasten syvä ihastuminen MJ:hin. Lapset ovat niin älyttömän viattomia ja naiiveja tuossa vaiheessa. Meillä esimerkiksi palvotaan tällä hetkellä omaa iskää. Kaikki mitä hän sanoo, on jollakin tavalla coolia ja kotona on aina mälsää kun iskä on töissä. Tänäänkin kun hain lapsen taidekoulun tunnilta, ensimmäinen mitä hän sanoi oli: “Is Dada home?”. Kun siis mietin omaa lastani, niin en epäile yhtään etteikö näitä poikia olisi ollut helppo aivopestä olemaan kertomatta tapahtumista. Varsinkin, kun he näkivät kuinka heidän omat vanhemmatkin ihailivat Michaelia. Sieltähän sitä mallia varsinkin otetaan. Lapset elävät suuresti ja tunteella.

Katsoin myös Jacksonin perheen oman dokumentin, joka oli tavallaan vastine Leaving Neverlandille. Siinä tuotiin esiin juurikin näitä epäkohtia joita Leaving Nervelandissä oli. Lisäksi siinä kerrottiin erilaisista rahastamisyrityksistä joissa julkkiksilta yritetään kiristää rahaa. Valitettavasti ne ovat varmasti ihan arkipäivää maailman julkuille, ja totista totta. Ja kieltämättä, tämänkin dokumentin toisella pojista on ollut aika monta yritystä rahastaa tällä asialla ennen tätä dokumenttia. Sekin pistää miettimään. Mikä kaikki sitten on totta ja mikä ei, liekö tähän koskaan tulee todellista selvyyttä. Aikamoinen vyyhti, ja on vaikea ajatella, että ihan kaikki syytökset olisivat kokonaan keksittyä tarinaa.

Minua jäi jossain kohdassa myös vaivaamaan se, että mitä näille kaikille muille pojille on tapahtunut tämän jälkeen, joten luin aika monta artikkelia asiasta. Todella surullista oli huomata, että näistä perheistä kahdessa, isät olivat päätyneet itsemurhaan. Niin, että olipa totuus mikä tahansa, niin aika monen perheen elämän Michael Jackson on tavalla tai toisella saanut sekaisin.

Neverland_kivi.jpg

Molemmissa dokumenteissa näytettiin paljon kuvia Neverlandistä. Siellä on kyllä varmasti ollut todellinen Liisa Ihmemaassa -meininki ja tunnelma. Sen tunnelman pystyi jotenkin vieläkin aistimaan paikan portilla, jossa siis kävimme pyörähtämässä. Olimme ohikulkumatkalla, kun mieheni setä sanoi, että: “Ajatte ihan Neverlandin läheltä, pysähtykää siellä”. Vaikka Neverland on ollut jo vuosia tyhjillään, sen portin lähellä olevat muurit olivat vielä täynnä fanien kirjoituksia, ja vartijankopissa istui vartija. Porteissa oli suuret joulukranssit ja lippu oli salossa. Mutta se porteissa ollut teksti “NEVERLAND” ei ollut siinä enää. En ole ollut Michael Jacksonin superfani, mutta olen silti aina tykännyt hänestä ja hänen musiikista. Ja hän oli ensimmäinen superstara jonka konsertissa olen koskaan ollut. Sitä konserttia en unohda ikinä! Oli jotenkin hienoa käydä Neverlandin luona lukemassa muistokirjoituksia. Mutta nyt noihin muistoihin tullut tahra!

Oletko katsonut Leaving Neverlandin tai Jacksonien oman dokumentin? Mitä mieltä olet asiasta?