Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: USA

Neverlandin jälkimainingeissa - mekin kävimme siellä

Paula Gaston

Katsoin viime viikolla paljon kohutun dokumentin Leaving Neverland. Vaikka kuinka etukäteen olin jo mielessäni päättänyt, että tässähän taas ollaan rahan keruu mielessä liikenteessä, niin hiljaiseksihan se kyllä veti. Ei voi mitään. Ja surulliseksi! Ne tutun näköiset Neverlandin portit vilahtivat dokumentissa useastikin, ja se vartijankoppikin, sillä me kävimme noissa maisemissa vuosi, pari sitten (postauksen voit lukea täältä). Nyt jos menisin sinne uudelleen, niin fiilikset olisivat varmaan aika erilaiset.

Michael Jacksonin Neverland Kaliforniassa

Michael Jacksonin Neverland Kaliforniassa

Halusin kovasti uskoa, että kaikki nämä syytökset Michael Jacksonia kohtaan olisivat keksittyjä. Täällä Yhdysvalloissa kun tuntuu mikä tahansa olevan mahdollista. Kaikki on Suomen mittakaavassa x100. Mutta voiko kukaan kertoa omista kokemuksistaan noin uskottavasti jos ne eivät oikeasti ole totta? Dokumenttia on kritisoitu siinä olevista epäkohdista, ja yhden huomasin kyllä itsekin. Mietin sitä pitkään. Toinen pojista kertoo nimittäin jossain kohti, mitä yhdellä vierailulla tapahtui, ja että sen jälkeisillä kerroilla he palasivat tekemään “niitä tuttuja seksijuttuja”. Minuutin päästä hän kuitenkin sanoo, että se oli viimeinen kerta kun oli Michaelin kanssa. Niin, että miten se nyt oikein meni?!

Samalla mietin, että miten ihmeessä nämä perheet olivat niin “starstruck” etteivät he missään kohdassa edes epäilleet mitään? Siis varmasti tällaisen tähden karisma sokaisee kenet tahansa alussa, ja on mahtavaa saada kutsu Neverlandiin, mutta ettäkö heti ensimmäisellä kerralla jättäisin lapsen nukkumaan jonkun aikuisen miehen huoneeseen ja vielä samaan sänkyyn? Tuskin. Elokuvien katselu ja lautapelien pelailu makkarissa voisi ehkä vielä mennä, mutta olisin kyllä ihmeissäni, jos joku lähes vieras ihminen pyytäisi saada nukkua lapseni kanssa. Ja olihan se aikuisen miehen alituinen hengailu lasten kanssa vähintäänkin erikoista. Voiko ilmaiset matkat, talot, autot ja muut sokaista vanhemmat niin, että luotto on tähän henkilöön 100%. Kyseessä kuitenkin on omat lapset! Varmaan jossain kohtaa voi, mutta tässä oltiin Michaelin sängyssä jo ensimmäisestä illasta lähtien.

puu_neverland.jpg

Lasten sokaistumiseen uskon täysillä. Itse kun on 6-vuotiaan tytön äiti, niin oli hirveän helppo ymmärtää se lasten syvä ihastuminen MJ:hin. Lapset ovat niin älyttömän viattomia ja naiiveja tuossa vaiheessa. Meillä esimerkiksi palvotaan tällä hetkellä omaa iskää. Kaikki mitä hän sanoo, on jollakin tavalla coolia ja kotona on aina mälsää kun iskä on töissä. Tänäänkin kun hain lapsen taidekoulun tunnilta, ensimmäinen mitä hän sanoi oli: “Is Dada home?”. Kun siis mietin omaa lastani, niin en epäile yhtään etteikö näitä poikia olisi ollut helppo aivopestä olemaan kertomatta tapahtumista. Varsinkin, kun he näkivät kuinka heidän omat vanhemmatkin ihailivat Michaelia. Sieltähän sitä mallia varsinkin otetaan. Lapset elävät suuresti ja tunteella.

Katsoin myös Jacksonin perheen oman dokumentin, joka oli tavallaan vastine Leaving Neverlandille. Siinä tuotiin esiin juurikin näitä epäkohtia joita Leaving Nervelandissä oli. Lisäksi siinä kerrottiin erilaisista rahastamisyrityksistä joissa julkkiksilta yritetään kiristää rahaa. Valitettavasti ne ovat varmasti ihan arkipäivää maailman julkuille, ja totista totta. Ja kieltämättä, tämänkin dokumentin toisella pojista on ollut aika monta yritystä rahastaa tällä asialla ennen tätä dokumenttia. Sekin pistää miettimään. Mikä kaikki sitten on totta ja mikä ei, liekö tähän koskaan tulee todellista selvyyttä. Aikamoinen vyyhti, ja on vaikea ajatella, että ihan kaikki syytökset olisivat kokonaan keksittyä tarinaa.

Minua jäi jossain kohdassa myös vaivaamaan se, että mitä näille kaikille muille pojille on tapahtunut tämän jälkeen, joten luin aika monta artikkelia asiasta. Todella surullista oli huomata, että näistä perheistä kahdessa, isät olivat päätyneet itsemurhaan. Niin, että olipa totuus mikä tahansa, niin aika monen perheen elämän Michael Jackson on tavalla tai toisella saanut sekaisin.

Neverland_kivi.jpg

Molemmissa dokumenteissa näytettiin paljon kuvia Neverlandistä. Siellä on kyllä varmasti ollut todellinen Liisa Ihmemaassa -meininki ja tunnelma. Sen tunnelman pystyi jotenkin vieläkin aistimaan paikan portilla, jossa siis kävimme pyörähtämässä. Olimme ohikulkumatkalla, kun mieheni setä sanoi, että: “Ajatte ihan Neverlandin läheltä, pysähtykää siellä”. Vaikka Neverland on ollut jo vuosia tyhjillään, sen portin lähellä olevat muurit olivat vielä täynnä fanien kirjoituksia, ja vartijankopissa istui vartija. Porteissa oli suuret joulukranssit ja lippu oli salossa. Mutta se porteissa ollut teksti “NEVERLAND” ei ollut siinä enää. En ole ollut Michael Jacksonin superfani, mutta olen silti aina tykännyt hänestä ja hänen musiikista. Ja hän oli ensimmäinen superstara jonka konsertissa olen koskaan ollut. Sitä konserttia en unohda ikinä! Oli jotenkin hienoa käydä Neverlandin luona lukemassa muistokirjoituksia. Mutta nyt noihin muistoihin tullut tahra!

Oletko katsonut Leaving Neverlandin tai Jacksonien oman dokumentin? Mitä mieltä olet asiasta?

 

Näin juhlitaan kiinalaista uuttavuotta San Franciscon Chinatownissa

Paula Gaston

Niin se sitten alkoi, Sian vuosi! Tarkemmin ottaen oikein ruskean sian vuosi. Jo usean vuoden ajan olen yrittänyt päästä San Franciscon Chinatowniin katsomaan kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa, ja sen kuuluisaa paraatia, mutta aina se on jäänyt välistä. Milloin mistäkin syystä; sataa vettä, lapsi sairaana… ja kaikkea maan tai taivaan väliltä. Mutta tänä vuonna vihdoin suuntasin ystäväni kanssa viettämään tätä juhlapäivää maailman suurimpaan Aasian ulkopuoliseen kiinalaiseen kaupunginosaan. Ja vaikka olikin hyytävän kylmä ilta, oli kuitenkin hauskaa olla paikan päällä pommien paukkeessa ja ruudin haistessa.

Jos haluat nähdä millaista meno oli, kurkkaa videot Instagramistani Instastoriesin alta!

SAN FRANCISCON HISTORIALLINEN CHINATOWN

San Franciscon Chinatown, eli kiinalainen kaupunginosa, on perustettu vuonna 1848 ja se on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Lähes 35 000 ihmistä asuu tässä kaupunginosassa, ja se on Manhattanin jälkeen koko maan tiheimmin asuttu alue. Se on pitkän historiansa aikana nähnyt monenlaista aina maanjäristyksistä aasialaisjengien yhteenottoihin saakka. Monet lähialueilla asuvat kiinalaiset tulevat Chinatowniin ostoksille ja eri tapahtumiin, matkailijat taas katselemaan paikkoja ja syömään. Sen kujilla kävellessä unohtaa välillä olevansa Amerikassa eivätkä kaikki sen asukkaat edes osaa englantia. Chinatown on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos muuten on kaupungissa.

 

UPEA UUDEN VUODEN PARAATI

Joka vuosi noin pari viikkoa kiinalaisen uudenvuoden alkamisesta Chinatownissa järjestetään suuri paraati. Illan hämärtyessä ihmiset pakkautuvat kadun varsille odottamaan, ja ilotulitepommit alkavat paukkua. Jos mielii eturivin paikalle, on oltava reitin varrella jo vähintään tuntia ennen paraatin alkua. Paraati kestää useita tunteja, ja se päättyy tuomarien teltalle, jossa valitaan illan paras esiintyjä tai float, eli eräänlainen koristelu liikkuva kärry.

Paraati on sekoitus kiinalaisia kansanperinteitä ja amerikkalaista paraatikulttuuria. Koko homma alkoi poliisisaattueella ja jatkui siitä sitten erilaisten esiintyjien sisääntulolla. Sian -vuotena koristeet olivat tietenkin kyseisen teeman mukaisia. Kiinalaisia perinteitä olivat muun muassa lukuisat lohikäärmetanssijat, eri taistelulajien esittelijät ja muut tanssijat. Amerikkaa taisivat edustaa monet marssiorkesterit, poliisien ja palokunnan edustajat piipaa-autoineen ja ne floatsit tietenkin. Mieleen jäivät erityisesti juuri ne värikkäät lohikäärmeet ja koristellut San Franciscon cable carit, jotka tällä kertaa kulkivat rattailla.

chinese_police.jpg
EF34FEEC-4B56-40E8-B50F-752B7908A7E9.JPG
32932144-06BF-44AD-897B-B0522004A9D4.JPG
Pikkupossuja

Pikkupossuja

F49E284B-5053-4241-A159-7B84AB37AE9E.JPG
chinese_float.jpg
99629CE4-D3CA-4DB9-B795-94EE6A43A162.JPG

Ensimmäinen paraati järjestettiin jo vuonna 1858, mutta uuden vuoden viettoon kuuluu Chinatownissa paljon muitakin tapahtumia. Vuosittain juostaan ainakin Chinese New Year Run, kilpaillaan Miss Chinatown U.S.A. tittelistä ja pidetään kukkamarkkinoita. Miss Chinatown perintöprinsessoineen olikin mukana paraatissa. Paraati oli itseasiassa niin pitkä, että ehdimme jo hakea kuumaa teetä ja iltapalaa lähileipomosta, ja lähteä kävelemään juna-asemaa kohti kun näimme vielä sen viimeiset osallistujat matkan varrella. Sormet kohmeisena kaivoimme vielä puhelimia taskuista kuvia varten.

694967C1-BCED-4624-BCFA-297944A8A25B.JPG
6E915567-C724-49A7-9F8D-9DC41188A6BD.jpg
C0F4DD6D-51A2-4E41-882A-C7CC4B3E301E.JPG

Paraati päättyi “Grand Finaleen” jossa tanssi Golden Dragon. Lohikäärme on valmistettu Kiinassa, ja se on yli 80 metriä pitkä. Sen kantamiseen paraatissa tarvitaan 100 ihmistä. Ja kylläpä se kieltämättä olikin upea kun se mutkitteli ohitsemme melkein hipoen kameroitamme.

CCB854C0-E155-428E-B665-EB8D9DF5C39D.JPG

Kotiin lähtiessä totesimme, että tämä oli hyvä harjoitteluvuosi. Ensi vuonna tullaan paikalle isommalla porukalla, taitettavien tuolien, kahvitermarin ja lämpimimpien vaatteiden kera. Nyt tiedämme myös mistä kohdalta paraatia on parasta seurata. Parhaat paikat tien reunalla ovat heti katomopenkkien jälkeen, sillä esiintyjät pysähtyvät aina katsomoiden eteen tekemään rutiininsa. Tai sitten kannattaa satsata $35 päästäkseen penkille istumaan. Muutenhan paraatia voi seurata ilmaiseksi.

Olipa hieno kokemus! Hyvää Sian vuotta kaikille!

 

Utah & Arizona - Me tullaan taas!

Paula Gaston

Huhtikuussa pääsiäisen tienoilla suuntaamme jälleen kerran nokan kohti Utahia ja Arizonaa. Meidän piti olla siihen aikaan Meksikon Cancunissa mutta kohtalo päätti nyt toisin. Marraskuussa kävimme Utahissa tapaamassa lastemme sairastunutta iso-isoäitiä, joka nukkui sitten pois pari viikkoa vierailumme jälkeen. Kokoonnumme nyt pienellä perhepiirillä sirottelemaan isoäidin tuhkat vuorille ja muistelemaan häntä. Mutta koska on koulun spring break, ja meillä on kokonainen viikko aikaa, ajattelimme ajella Etelä-Utahissa hieman ja palata sitten Arizonan kautta takaisin. Reittisuunnitelma alkaa olla pääpiirteittäin kasassa, mutta mukana on myös muutama löyhä päivä jolloin suunnitelmaa voi muuttaa tarpeen tullen.

ST. GEORGE JA SNOW CANYON STATE PARK

Starttaamme kotoa San Franciscon Bay Arealta torstaina koulun jälkeen. Koulussa on yleensä lomia ennen lyhyt päivä, joten pääsemme liikenteeseen heti yhden jälkeen iltapäivällä, ja ajamme niin kauas kuin vaan jaksamme. Seuraavana päivänä ylitämme Kalifornian rajan ja ajamme Nevadan halki Las Vegasiin, ja siitä hetkeksi Arizonan puolelle ja Utahiin. Perjantai-iltana on tarkoitus olla St. Georgissa, jossa viimeksi yövyimme mormooni -historiaa huokuvassa Seven Wives Innissä.

Suunnitelman mukaan St. Georgen lähellä olevasta Snow Canyonista tulee iso-isoäidin viimeinen lepopaikka. Itse en ollut tästä puistosta koskaan kuullutkaan, mutta kuvien perusteella näyttää hyvin kauniille paikalle. Muistuttaa itse asiassa hyvin paljon Zionin kansallispuistoa joka onkin aika lähellä. Sanotaan, että jos tämä puisto olisi jossakin toisessa osavaltiossa, se olisi varmasti kansallispuisto. Tällä viitataan siis siihen, että se on niin upea, mutta Utahissa on jo niin monta kansallispuistoa ettei Snow Canyon mahdu sille listalle. Viikonloppua vietetään sitten todennäköisesti perhepiirissä, ja sunnuntaina suurin osa sukulaisista ajelee jo koteihinsa. Saattaa olla, että sinä päivänä tai maanantaina pistäydymme Zionissa vähän patikoimassa. Sinne olemme aina halunneet palata takaisin.

Zionin kansallispuisto on upea! Luonto on vaan niin ihmeellinen ja patikkapolut siellä mielettömiä.

Zionin kansallispuisto on upea! Luonto on vaan niin ihmeellinen ja patikkapolut siellä mielettömiä.

ANTELOPE CANYON, HORSE SHOE BEND JA RAINBOW BRIDGE

St. Georgista suuntaamme kohti Kanabin kaupunkia, koukaten ehkä tosiaan Zionin kansallispuistosta. Matkalla pysähdymme myös Pipe Springs National Monumentille, joka on Amerikan alkuperäisasukkaiden ja mormooni pioneerien vanhaa asutusaluetta. Kanabissa tarkoitus on pyörähtää ainakin Little Hollywoodin museossa joka on kuin pieni villinlännen kylä. Siellä on kuvattu lukuisia vanhoja elokuvia ja televisiosarjoja, joten on hauska käydä vähän fiilistelemässä vanhoilla kuvauspaikoilla. Kanabissa olisi vaikka kuinka paljon upeita patikkareittejä mutta jotkut niistä ovat sen verran haastavia, että lasten kanssa emme niihin lähde. Valitettavasti meidän oli myös haudattava pitkä aikainen haaveeni visiitistä Wave:n maisemiin. Paikkavaraukset tälle ajalle olivat jo menneet, ja vaikka voisimme toki osallistua arvontaan, Wave ei ole turvallinen pienten lasten kanssa. Mutta jonakin päivänä toivottavasti pääsen myös sinne. Wave on nimittäin todella upea! Kanabista kenties löytyy meille myös jonkunlainen yöpaikka, ja pysähdymme sinne hetkeksi.

Sitten jatkamme matkaa kohti Pagen kaupunkia. Matkalla ehkä pysähdymme katsomaan Toadstool Hoodoos, jotka ovat eroosion muodostamia kivipatsaita. Sen jälkeen majoitumme Pageen, ja torstaille meille on varattuna retki Antelope Canyonille. Antelope Canyon on veden virtauksen muodostama kanjoni tai tunneli vuoristossa, ja se on ollut bucket listallani jo pitkään. Koska kanjonista on tullut niin suosittu paikka, ja se sijaitsee Navajo intiaanien mailla, on sinne mentävä järjestelyllä retkellä. Yksi syy on myös turvallisuus. Vesisateiden sattuessa lähialueilla, vesi saattaa vyöryä kanjoniin suurella voimalla, ja historiassa on sattunut useita kuoleman tapauksia. Nyt vaan toivotaan sateetonta huhtikuuta Utahiin!

Tämä kuva on Arches National Parkista jonne emme tällä kertaa mene. Mutta näitä kivimuodostelmia ja hoodooita Utahissa riittää.

Tämä kuva on Arches National Parkista jonne emme tällä kertaa mene. Mutta näitä kivimuodostelmia ja hoodooita Utahissa riittää.

Sitten onkin aika käydä kurkkaamassa Horseshoe Bend josta aina näkee kuvia joka puolella. Se on huikea näköalapaikka alas Coloradojoelle, jossa se tekee hevosenkengän mallisen mutkan. Tarkoituksena on myös käydä ihailemassa Lake Powelia, ja haaveilen salaa retkestä myös Rainbow Bridgelle, joka on maailman suurin kivikaari joka on syntynyt tuulen ja eroosion voimasta. Myös tämä paikka on intiaanien mailla, joten sinne ei voi vain vaellella itsekseen. Rainbow Bridgelle pääsee lähes koko päivänä kestävällä veneretkellä, joten harkitsemme vielä, onko meillä aikaa siellä käymiseen.

GRAND CANYONILTA LÄÄKÄRIN PAKEILLE JA SITTEN KOTIIN

Koska emme ole koskaan käyneet Grand Canyonin eteläreunalla, haluamme käydä siellä nyt kun olemme näin lähellä. Pohjoisreunalla kävimme vuonna 2014. Sitten alkaa pitkääkin pidempi kotimatka, sillä ajamme ensin Etelä-Kaliforniaan mieheni perheen luokse. Tämä mutka siksi, että pienimmäisellämme on todettu kireä huulijänne joka operoidaan sitten maanantai aamuna. Leikkaustyylejä on monia, mutta koska laserilla leikatessa ei tarvitse nukutusta, se kuulosti meistä parhaalle vaihtoehdolle. Taaperoa laserilla leikkaavat lääkärit vain ovat yllättäen tässä osavaltiossa vähissä, ja siksi joudumme näin kauas. Moni leikkaa laserilla kyllä mutta ainoastaan alle 12 -kuukautisia vauvoja. Leikkauksen jälkeen meillä on pitkä ajomatka kotiin, joten toivotaan, ettei lapsen suu ole kauhean kipeä.

Näin savuista oli Grand Canyonilla kun siellä viimeksi oltiin, kiitos metsäpalojen! Joten on kiva päästä takaisin ja toivottavasti auringon kera.

Näin savuista oli Grand Canyonilla kun siellä viimeksi oltiin, kiitos metsäpalojen! Joten on kiva päästä takaisin ja toivottavasti auringon kera.

Koska ajomatka Rancho Cucamongalle kulkee osittain kuuluisaa Route 66:ä pitkin, on sielläkin varmasti jotein nähtävää. Ainakin jokunen vanhanajan diner ja vanhoja kyliä. Yksi mielenkiintoinen pysähdyspaikka välillä on Bottle Farm, jossa on yli 300 lasipullosta tehtyä puuta. Kaikenlaisia kummallisuuksia sitä tuolla erämaassa onkin!

Siinähän sitä näkemistä jo olikin koko viikon edestä. Itseäkin ihan hengästyttää! Suunnitelma on siis näiltä osin tällainen mutta muita varauksia emme ole vielä tehneet kuin Antelope Canyonin retken ja hotellin St Georgessa. Ja moni varmaan muistaakin, että meidän perheen suunnitelmat harvemmin menevät ihan puhtaasti niin kuin paperille on kirjoitettu. Eli saas nähdä minne päädytään!

Oletko käynyt näissä paikoissa? Millaista oli ja onko mitään vinkkejä?

 

Kun karkkihammasta kolottaa - Kalifornian Jelly Belly Factory

Paula Gaston

Pari viikkoa sitten teimme päiväretken Jelly Bellyn karkkitehtaalle. Jelly Belly Factory on yhden Amerikan tunnetuimman karkin; Jelly Beansin, kotitehdas ja pääpaikka. Jelly Beansit ovat pieniä, pavun muotoisia sokerikarkkeja, joita saa monen eri makuisina. Jelly Belly Factory sijaitsee Fairfieldissä, noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta, ja on ihan hauska käyntikohde vaikka sadepäivän ratoksi. Ja mikä parasta, tehdas kierros siellä on täysin ilmainen!

 
2DBE4B74-E8FF-47B3-9D3E-8442DDE4FF47.JPG
2D7D66B3-4C5E-4244-A436-8D09D020CBBF.JPG

JELLY BEANS -KARKIT SYNTYVÄT

Jelly Beansien historia ulottuu aina vuoteen 1869 jolloin nuori Gustav Goelitz avasi ensimmäisen karkkikauppansa Illinoisin osavaltiossa. Itse Jelly Beansit syntyivät 1960-luvulla Gustavin kolmannen polven kehitellessä uudenlaisia karkkeja ja makuja. Samalla syntyivät myös Yhdysvalloissa kaikkien tuntemat Candy Corn -karkit, joita syödään etenkin Halloweenin aikaan. Vuonna 1966 Kalifornian silloinen kuvernööri Ronald Reagan maistoi Jelly Beanseja ja ihastui niihin kovasti. Hän kirjoitti tehtaalle kirjeen, jossa kerrottiin, että he tuskin pitävät yhtäkään kokousta jossa tarjolla ei olisi Jelly Beanseja. Vuonna 1976 uudet Jelly Beans maut, kuten root beer, vihreä omena, lakritsi ja monet muut löivät itsensä läpi, ja vuoteen 1980 mennessä virallisia makuja oli tullut jo 40. Nämä makuja valmistetaan edelleenkin tänä päivänä.

Lopullisesti Jelly Beansit tulivat ihmisten tietoisuuteen kun Presidentti Ronald Reagan tilasi 3,5 tonnia karkkeja virkaanastujaisiinsa vuonna 1981. Viisi vuotta sen jälkeen yritys aloitti suuren rakennusprojektin, ja rakensi Fairfieldin karkkitehtaan, jossa nyt olimme. Tuossa vaiheessa Jelly Beansien valmistaja tunnettiin vielä nimellä Herman Goelitz Candy Co., mutta myöhemmin yrityksen nimi vaihtui yksinkertaisesti Jelly Belly Candy Companyksi. Samalla avattiin myös ovet toiselle karkkitehtaalle, joka sijaitsee Wisconsinissa toisella puolella maata.

Nykyään Jelly Beanseja myydään Yhdysvalloissa lähes tulkoon kaikissa kaupoissa.

Karkkitaidetta

Karkkitaidetta

TEHDASKIERROKSELLA LASTEN KANSSA

Tehdaskierroksia tehdään siis Jelly Bellyn kahdessa eri tehtaassa; Kaliforniassa ja Wisconsinissa. Me olimme luonnollisestikin Kalifornian Fairfieldissä, yhtiön päämajassa, sillä se ei ole kovin kaukana kotoamme. Tehdasvierailu on oikein mukava kokemus, ja itseasiassa itse olinkin siellä jo kolmatta kertaa. Heti sisään astuessa näkee Jelly Belly myymälän, ja odotusalueen josta tehdaskierrokset lähtevät. Kierrokset lähtevät aika usein, joten tälläkään kertaa emme odotelleet jonossa kovin kauaa. Mitä aikaisemmin paikalle saapuu, sitä vähemmällä jonottamisella selviää.

Kierroksen alussa henkilökunta kertoo vähän miten homma toimii, näyttää lyhyen videon ja jakaa kaikille maistiaisia. Sen jälkeen jokainen on vapaa tekemään kierroksensa omaan tahtiin. Alussa on mahdollisuus ottaa yhteiskuva Jelly Bellyn maskotin kanssa, ja kuvat ovat sitten myynnissä ihan kierroksen lopussa. Sen jälkeen pääsee näkemään mitä tehtaalla tapahtuu aina karkkien valmistamisesta värjäämiseen ja pakkaamiseen saakka. Siellä täällä käytävän varrella on kohtia joissa pyörii tehtaan toiminnasta kertovia videonpätkiä. Seinätauluista voi myös lukea koko yrityksen historian nykypäivään saakka. Pienemmätkin lapset on huomioitu, sillä isojen ikkunoiden alla on pienemmät, lasten korkeudella olevat ikkunat. Kierrokselle pääsee myös hyvin lastenrattaiden kanssa.

D74DDC5E-5349-4366-90A3-074D7CFB885C.JPG
Tässä lisätään väriä karkkeihin…

Tässä lisätään väriä karkkeihin…

…ja sitten karkit pusseihin ja pussit laatikoihin.

…ja sitten karkit pusseihin ja pussit laatikoihin.

Mielestäni hauskin osuus koko kierroksesta on “Jelly Belly Smell Station”. Eri makuiset Jelly Beansit tuoksuvat tietenkin myös erille, ja tällä osastolla voi haastaa itsensä yhdistämään oikeat tuoksut oikeisiin makuihin.

064CBC55-DF92-4DE4-91B4-2150D5128FA3.JPG
Napista painamalla näistä tötteröistä tulee karkkien hajua. Luukussa on ensin vinkki, ja luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen, eli mistä karkista on kyse.

Napista painamalla näistä tötteröistä tulee karkkien hajua. Luukussa on ensin vinkki, ja luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen, eli mistä karkista on kyse.

Jelly Beansejä niiden kaikissa mahdollisissa mauissa ja väreissä

Jelly Beansejä niiden kaikissa mahdollisissa mauissa ja väreissä

Kierroksen lopuksi kaikille jaettiin vielä karkkipussit ja karkkirasiat. Toinen rasioista olikin melkoinen yllätys, nimittäin Bean Boozled. Se sisältää aina kaksi samannäköistä karkkia joista toinen on “normaali maku” ja toinen joku hirvitys. Ja sitten ei kuin maistelemaan esimerkiksi kuollutta kalaa, hammastahnaa, koiranruokaa ja Minionin pieruja. Toinen saman tyylinen karkkilaatikko löytyy myymälästä ja se on tehty Harry Potter -teemalla. Siitä löytyy muun muassa korvavaikkua, räkää, sardiinia, oksennusta ja pilaantunutta kananmunaa. Makoisia karkkihetkiä!

Maistuisiko haisevat sukat tai korvavaikku?

Maistuisiko haisevat sukat tai korvavaikku?

LOUNAS JELLY BELLYN TYYLIIN JA TULIAISET

Koska lähdimme liikkeelle aikaisin, meillä oli vielä lounas syömättä. Tällä kertaa päätimme syödä karkkitehtaan omassa kahviossa, sillä ravintolan etsiminen vesisateessa ei meitä oikein houkutellut. Ja nälkäkin oli jo. Kahvilan menu oli yllättävän kattava, ja sieltä löytyi kaikenlaista aina salaateista voileipiin, keittoihin ja hampurilaisiin saakka. Hetken harkitsimme karkkipavun muotoon leivotun pizzan tilaamista, mutta kun näin, että hampurilaiset pääsee täyttämään itse, päädyin sitten peri-amerikkalaiseen vaihtoehtoon. Täytteitä oli moneen lähtöön, ja kaikki näytti herkullisen tuoreelle ja hyvälaatuiselle. Positiivinen ylläri!

jelly_bean_burger.jpg

Syömisen jälkeen suuntasimme tottakai myymälään, emmehän me toki ilman karkkeja voineet kotiin lähteä. Heti myymälän reunalla on Sample Bar, jossa saa käydä maistelemassa eri karkkimakuja. Jokainen saa valita kolme eri makua, joista sitten saa näytteet. Itse taisin maistaa vähän erikoisempia makuja kuten Mansikka Daiquiria, Mojitoa ja Peach Belliniä. Myymälästä löytyy myös Chocolate Shoppe jossa myydään suussa sulavaa suklaata ja kinuskia. Suomeen vietäväksi ostin tölkin oluen makuisia Jelly Beansejä. Saas nähdä millainen niiden menestys on.

Tarjolla olisi myös pannukakut vaahterasiirapilla tai suklaavanukas…

Tarjolla olisi myös pannukakut vaahterasiirapilla tai suklaavanukas…

…vai miten olisi jotakin tujumpaa, kuten Tabascoa?

…vai miten olisi jotakin tujumpaa, kuten Tabascoa?

Meillä oli hauska aamupäivä karkkitehtaalla, ja varsinkin lapset tykkäsivät tästä paikasta. Toive tänne tuloon tulikin itseasiassa vanhemmalta tyttäreltämme, mutta tästä nauttivat yhtälailla myös aikuiset. Jos olet San Franciscon alueella, niin Jelly Belly Factory ei ole yhtään hullumpi vierailukohde!

 

Lapsiperheiden suosikki - Excalibur hotelli Las Vegasissa

Paula Gaston

Joulun alla teimme road tripin Nevadan kautta Utahiin, ja sillä reissulla olimme kaksi yötä myös Las Vegasissa. Ehkä luitkin meidän vinkeistä mitä Vegasissa voi tehdä lasten kanssa, tai vaikka ihan ilmankin lapsia. Lupasin silloin, että kerron tarkemmin hotellistamme Excaliburista jossa yövyimme ensimmäistä kertaa. Eli tässä tulee nyt vähän tietoa mielenkiintoisesta majapaikastamme.

Excalibur.jpg

Excalibur Hotel & Casino on yksi Las Vegasin teemahotelleista Stripin, eli pääkadun varrella, ja on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Sen teemana on keskiaika ja se onkin rakennettu ritarinlinnaa mukaellen. Teeman lisäksi se houkuttelee perheitä sen ihka omalla huvipuistolla. Ainakin illalla hotelli oli helppo löytää, sillä sen linnan tornit loistavat mustaa taivasta vasten upeissa väreissä. Emmekä ajaneet rakennusta ympärikään kuin yhden kierroksen ennen kuin löysimme parkkihalliin.. ha ha. Self parking hallissa maksoi $10 per päivä, valet parkingin hintoja en tarkistanut, sillä emme sitä käyttäneet.

D87D65D8-47CA-430A-9860-AE5A849C2B6E.JPG
7E303396-539B-4B74-87D2-AB15006F061E.JPG
excalibur_aula.jpg

EXCALIBURIN HUONEET

Olin varannut huoneen Booking.comin kautta, ja koska matkustamme kahden lapsen kanssa, varaan aina twin queen tai twin king huoneen (kaksi vuodetta). Yhdysvalloissa majoittuminen perheen kanssa on siinä mielessä helppoa, että tällaisia huoneita on tarjolla paljon, ja niissä saa majoittua 4 henkilöä. Ylipäätänsä muutenkaan täällä ei nipoteta pienten lasten nukkumisesta esimerkiksi vanhempien välissä veloituksetta. Aika usein meillä onkin oma matkasänky vauvalle mukana, mutta nämä twin huoneet ovat ihan loistavia.

Check Innissä meille tarjottiin upgradea $10 per päivä Royal Toweriin, jonka huoneet olivat vastaanottovirkailijan mukaan parisen vuotta sitten uusittu. Koska mieheni oli vähän nikotellut hotellivalintaani ajatellen, että Excalibur on vanha ja kulahtanut, päätimme tarttua tarjoukseen. Olin ollut siinä käsityksessä, että kaikki hotellin huoneet on uusittu tällä vuosituhannella. Myöhemmin vähän harmittelin, että en pyytänyt huonetta jonka ikkunoista näkyisi linnan tornit. Virkailija kertoi, että näemme suoraan Stripille, ja se tuntui olevan hänen mielestään etu. Höh! Olisin mieluummin katsellut niitä kivoja tornien valoja sillä huoneessa itsessään ei kyllä ollut mitään linnaa muistuttavaa.

Twin huone Royal Towerissa

Twin huone Royal Towerissa

8CD213FD-F503-4DC5-AF9F-8220EA8571B8.JPG

Tyypilliseen Vegasin tapaan, huone oli hyvin normaali ja kulunut, ja siinä mielessä mielestäni ylihinnoiteltu. Mutta tämä ei tullut meille lainkaan yllätyksenä. Tunsin ihan samoin yöpyessäni Luxorissa, ja vieraillessani joissakin muissa hotelleissa. Tyypillisesti Vegasin hotelleissa otetaan rahat pois kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta vastoin ennakkotietoa, huoneessamme toimikin ilmainen wifi. Huonehinnat vaihtelevat todella suuresti, parista kympistä pariin sataan, riippuen ajankohdasta. Hintaan kuuluu toki allasosaston käyttö ja kuntosali. Harmiksemme olimme kuitenkin liikkeellä talvi-aikaan jolloin ulkona oleva allasalue on suljettuna.

EXCALIBURIN RUOKAPAIKAT

Ruokapaikkoihin ilta-aikaan oli reippaasti jonoa mutta sehän on tyypillistä Vegasissa. Toisena iltana söimme italialaisessa paikassa, Buca di Beppossa, joka osoittautui todella kivaksi ravintolaksi. Olin ajatellut, että käymme Dick’s:ssä, mutta kun näin menon ja meiningin siellä, totesimme, että se ei ehkä ole perheille kaikista sopivin. Musiikki pauhasi täysillä, ravintola oli ahdas ja meno hilpeää. Erikoisuutena Dick’s Last Resortissa on “huono palvelu” mutta hauskalla tavalla. Asiakkaille jaetaan myös paperiset hatut. Ehkä joskus sitten kun olemme paikalla ilman lapsia, voimme kokeilla tätäkin ravintolaa. Excaliburissa on yhteensä kahdeksan ravintolaa, eli ruokaa kyllä pitäisi löytyä jokaiseen makuun.

Aamupalapaikat olivat meillä vähän hakusassa, sillä joka paikkaan tuntui olevan karsean pitkä jono. Lopulta päädyimme ostamaan kahvit ja sämpylät Luxorin Starbucksista, ja satsasimme sitten lounaaseen. Buffet aamiainenkin oli todella hintava, ja jono näytti siltä, että siinä vierähtäisi tunti jos toinenkin. Vaikka rakastankin kunnon aamiaisia, nyt halusimme vain nopeasti murua rinnan alle ja liikenteeseen.

JUNALLA LUXORIIN JA MUUTA TEKEMISTÄ

Hotellin alakerrassa on tietenkin kasino, kuten asiaan Las Vegasissa kuuluu. Ja kasinothan on suunniteltu mahdollisimman sekaviksi, joten mekin seikkailimme ympäriinsä molempina päivinä yrittäessä löytää eri paikkoihin. Kesällä olisimme takuulla olleet Excaliburin allasosastolla, mutta nyt emme juurikaan aikaa hotellilla viettäneet. Excalibur Family Fun Center ei meitä houkutellut ja vuoristoratakin näytti liian vaativalta lapsille. Family Centerissä olisi ollut kaikenlaista minigolfia ja kartingia, mutta sellaistahan pääsee tekemään muuallakin kuin Vegasissa. Ohjelmaa hotellilla olisi myös ollut ritariturnajaisista aina Cirque du Soleil show:n saakka mutta me päädyimme kiertelemään Stripillä aivan muita paikkoja.

Mandalay Bay Tram vie Excaliburista ilmaiseksi Mandalay Bay hotelliin ja Luxoriin, jotka ovat kaikki osa MGM Resortsien ryhmää. Jälkimmäisessä on ihan kiva ainakin käväistä haistelemassa Egyptin tunnelmaa. Mandalay Bayhan taas on tuo surullisen kuuluisa paikka josta massamurhaaja ampui 58 ihmistä vuonna 2017.

C2F86939-5E6F-49E4-8865-C6734E7F3C9E.JPG

Kokemuksemme Excaliburista oli ihan ok. Mieleen ei jäänyt mitään erityisen hienoa tai huonoa. Mutta 6-vuotias neitimme muistelee vieläkin yötään ritarinlinnassa.