Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: Road trip Utah

Illallinen sademetsässä - Rainforest Cafe, Las Vegas

Paula Gaston

Taannoisella matkallamme, jolla pysähdyimme Las Vegasiin pariksi päiväksi, kävimme syömässä Rainforest Cafessa. Rainforest Cafe on tunnettu teemaravintola Yhdysvalloissa, jossa pääsee hetkeksi hyppäämään sademetsän tunnelmaan. Vaikka sen sisustus liikkuvine ja ääntelevine eläimineen on vähän koominenkin, se on ihan hauska paikka joka sopii erityisesti lapsiperheille. Eläimet eivät tietenkään ole oikeita, vaan mekaanisia, ja suurin osa kasveistakin taitaa olla muovia. Kävimme tässä samaisessa ravintolassa jokunen vuosi sitten, ja olen myös syönyt San Franciscon Rainforest Cafessa, joka sulki ovensa lopullisesti viime vuonna (2017). Melkein uskaltaisin väittää, että olen käynyt joskus myös Chicagon ravintolassakin. Meillä on ollut Rainforest Cafesta aina ihan hyviä kokemuksia, ja lapset ainakin tykkäsivät Las Vegasin ravintolavalinnastamme.

rainforest_cafe.jpg

TROOPPISIA ELÄIMIÄ JA REVONTULIA

Rainforest Cafe on siis amerikkalainen ketjuravintola, joka on saanut alkunsa vuonna 1994 Minnesotan Mall of Americasta. Sieltä se on levinnyt kymmeneen eri osavaltioon, ja ulkomaillekin muutamiin suurkaupunkeihin. Yleensä jo kahvilan ulkopuolella on trooppisia kasveja valtoimenaan ja vesihöyryä tuomassa sademetsän tuntua. Lyhyen väliajoin ravintolassa alkaa jylinä kun eläimet alkavat tömistelemään ja ääntelemään. Norsut heiluttelivat korviaan, apina riippui keinussa ja käärmekin sihisi näyttäen meille kieltään. Yksi vähän erikoinenkin ilmiö oli sademetsän taivaalla. Nimittäin päivän jälkeen taivaalla kimalsivat tähdet ja yllättäen myös revontulet. No nyt ei ihan heti tule mieleen missäpäin maailmaa sademetsässä nautitaan revontulista… ha ha.

rainforest_inside.jpg
4D81BD41-0151-4F1B-B49C-603596780013.JPG
34C42F61-C4D7-47D9-93EB-6B38F338470A.JPG

Ravintolassa kannattaa käydä pienellä kävelykierroksella sillä aikaa kun odottelee ruokia, että näkee kaikki siellä olevat otukset. Alimmassa kerroksessa tai aulassa on yleensä myös lahjatavaraliike josta voi ostaa kaikenlaisia matkamuistoja kotiin viemisiksi.

HUPS, MIKÄ JUOMA JA HERKULLISET KATKARAVUT

Koska kerran olimme Vegasissa, päätin että otanhan nyt kerrankin alkudrinksun ennen ruokaa. Ajattelin, että kokeilen jotakin vähän erilaista Margaritaa, mutta jotenkin epähuomiossa tilasinkin sitten CoronaRitan. No, siinähän tuli sitten tavallaan kaksi drinkkiä yhdessä lasissa, joten oli aikamoinen litkiminen. Mutta hei, koska ollaan Vegasissa, voi loput paukusta kaataa muina miehinä pillimukiin ja lähteä sen kanssa jatkamaan matkaa. Vähän karsastin alkoholin kanssa ulkoilua lapsen ollessa rattaissa, mutta emme näyttäneet olleen ainoita vanhempia jotka liikkuivat mukien kanssa. Ja itsehän toki tiesimme, että päivään mahtui vain yksi tujumpi juoma, sillä meitä nukkumatti kutsui iltaisin heti yhdeksän jälkeen kun lapset oli saatu nukkumaan.

4B92A62B-6639-4074-A89C-C3B2143F0283.JPG
CARIBBEAN COCONUT FRIED SHRIMP

CARIBBEAN COCONUT FRIED SHRIMP

Tämän alkupalalajitelman tilasimme kerran isommalla porukalla ja hyvää oli!  AWESOME APPETIZER ADVENTURE; Chimi-Cha-Chas, Spinach & Artichoke Dip, Cheese Sticks, Chicken Strips, guacamole

Tämän alkupalalajitelman tilasimme kerran isommalla porukalla ja hyvää oli!
AWESOME APPETIZER ADVENTURE; Chimi-Cha-Chas, Spinach & Artichoke Dip, Cheese Sticks, Chicken Strips, guacamole

Rainforest Cafen ruokalistan sanoisin olevan tyypillinen amerikkalaisen ravintolan lista. Paljon kaikkea ja kaikille jotakin. On salaatteja, snacksejä, hampurilaisia, sandwichejä, pastaa, pizzoja, kalaa, kanaa ja lihaa…ja lapsille on tietenkin oma lista. Itse en ollut kovin nälkäinen joten valitsin kookoskatkaravut perunamuusin kanssa. Meillä pienin lapsi tarvitsee vielä helposti purtavaa ruokaa ja jakaa usein äidin kanssa annoksen kun olemme ravintolassa.

1222BCEC-AE07-4377-AF32-452AB850212C.JPG

Jos siis matkusta pikkuväen kanssa tai muuten vaan haluat kokea jotain erilaista, niin Rainforest Cafe on ihan hyvä vaihtoehto. Ruoka on hyvää vaikkakin vähän tavallista ravintolaa hintavampaa. Mekin lähdimme jälleen kerran vatsat täynnä ja lompakot tyhjänä jatkamaan iltaa Las Vegasin kaduille.

 

Utahin upeissa maisemissa - Cedar Breaks National Monument

Paula Gaston

Kun saavuimme Cedar Cityyn oli road trippimme tullut kutakuinkin puoleen väliin. Edessä oli vielä Kiitospäivän vietto sukulaisten luona (josta kirjoittelin jo aiemmin) ja kotimatka Utahin suolatasankojen kautta takaisin Nevadaan ja sieltä Kaliforniaan. Kyseessä oli matkan viides päivä, ja olimme ehtineet kotoa Kaliforniasta jo Manzanarin keskitysleirin kautta Kuolemanlaaksoon, pariksi yöksi Las Vegasiin ja sieltä Hooverin padolle. Yksi syy miksi vietimme aikaa Nevadan puolella oli se, että monet Utahin mielettömistä kansallispuistoista ovat tähän vuoden aikaan lumen peitossa. Mietimme visiittiä joko Zioniin tai Cedar Breaksiin, mutta päädyimme sitten jälkimmäiseen, sillä Zionissa olemme jo kerran käyneet. Zioniin haluamme myös palata takaisin joskus ajan kanssa, sillä siellä on niin paljon tekemistä, mutta tiesimme, että Cedar Breaks suhteellisen pieni puisto.

 
Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Cedar Breaks National Monument muistuttaa minua monella tavoin Bryce Canyonista, joka on ehkä upein toistaiseksi näkemäni Yhdysvaltojen kansallispuisto. Sen kiviset maisemat ja hoodoot ovat amfiteatterin muodostelmassa syvällä kanjonissa. Mutta Cedar Breaks on huomattavasti pienempi kuin sen isoveli Bryce, ja sen voi autoilla helposti läpi parissa tunnissa pysähdellen näköalatasanteilla. Näköalapaikkoja on tien varrella neljä, ja muutamasta niistä lähtee patikkapolkuja, jotka ovat kesäaikaan varmaan ihan kivoja. Nyt ne kuitenkin olivat jäässä, ja metsäkin oli kovettuneen lumen peitossa. Koko monumentti onkin virallisesti avoinna vain kesäkuusta lokakuun loppuun saakka. Muuna aikana sen visitor center ja palvelut ovat kiinni. Cedar Breaksissä voi kuitenkin vierailla mikäli päätie on saatu lumelta aukaistua. Tilanteen voi tarkastaa kansallispuistojen sivuilta tai voi kurkata kuvaa webbikamerasta täältä (valitse valikosta paikaksi Brian Head).

cedar_breaks.jpg
cedar_breaks_maisema.jpg
cedar_breaks_paula.jpg

Suosittelen ajamaan Cedar Breaksin ympäri sillä se ei juuri vie enempää aikaa kuin palaisi takaisin päätietä pitkin. Meidän käydessä vuoren toisella laidalla olevat hiihtokeskukset olivat jo täydessä käynnissä, ja niitä näytti olevan useampia. Talviaikaan Cedar Breaksillä menee useita moottorikelkkareittejä ja se on varmaan oiva paikka myös lumikenkäilylle. Kesäaikaan puistossa on avoinna myös camping -alue. Jos yöpaikkaa Cedar Cityn alueelta etsii, niin kannattaa katsastaa Abbey Inn. Me tykästyimme tähän keskitason hotelliin, joka oli hinnaltaan erittäin edullinen. Huonehintaan kuului ihan kattava aamiainen, ja monilla pienillä asioilla, ja sydämellisellä palvelulla, he ovat keränneet upeat arvostelut.

595693A2-47E7-4726-AD76-C356D1A14C02.JPG

Täytyy kyllä sanoa, että kun lähdimme San Franciscon Bay Arean maastopalojen savuisesta ilmasta ja vietimme muutaman päivän Las Vegasissa tupakansavussa, vasta täällä todella tunsin hengittäväni kunnolla puhdasta, kirpakkaa pakkasilmaa. Kyllä ulkona olo on ihanaa!

 

Amerikan kuuluisin pato - Hoover Dam

Paula Gaston

Road trippimme jatkui Las Vegasista kohti Nevadan ja Arizonan rajaa. Matkan päämääränä oli visiitti Utahissa, mutta ennen sitä halusimme pysähtyä Hooverin padolle, joka on ehdottomasti Yhdysvaltojen tunnetuin pato. Se sijaitsee Coloradojoessa ihan Nevadan ja Arizonan rajalla. Aika moni Las Vegasin vierailija yhdistää vierailun Hooverin padolle matkaansa.

 

Ajomatkaa Las Vegasista padolle ei ole kuin vajaan tunnin verran. Pato on kuitenkin verrattain suosittu vierailukohde, joten loppumatkasta mekin jouduimme odottelemaan jonossa turvatarkastukseen. Tarkastukseen poimittiin jonosta autoja sieltä täältä, ja meidätkin ohjattiin sivummalle. Liekö syynä auton tummennetut taka-ikkunat, vai olimmeko muuten vaan epäilyttävän näköisiä, mutta tarkastukseen näytti joutuvan pääasiassa katumaasturit ja sitä isommat autot. Tarkastus oli onneksi varsin nopea. Tarkastaja katsoi sisään autonikkunoista ja pyysi avaamaan takaluukun. Vähän jäin miettimään, että kuinka tehokasta tämä tarkastaminen oikein on, sillä meidän takaluukku oli ainakin ihan ääriään myöden tavaraa, eikä niistä katseltu kuin pintapuolisesti muutaman sekunnin ajan. Sitten luukut kiinni ja matka jatkui.

22086909-D00D-4EBF-BC97-DC4B9F601719.JPG

Hooverin pato tuottaa energiaa Nevadan ja Arizonan lisäksi myös Etelä-Kaliforniaan. Se oli valmistuessaan vuonna 1936 suurin betoninen pato koko Yhdysvalloissa. Ja Yhdysvallat on aika iso maa, uskokaa pois. Sen kokoa ei ehkä tajuakkaan, ennen kuin on itse käynyt muutamassa eri osavaltiossa, tai lentänyt maan toiselta laidalta toiselle. 112 miestä sai surmansa patoa rakennettaessa, ja se on nimetty presidentti Herbert Hooverin mukaan. Nykyään pato on melkoinen turistirysä; lähes miljoona ihmistä vierailee siellä vuosittain. Autoja tuntui olevan joka puolella ja iso parkkitalokin oli ääriään myöten täynnä. Onnekseen paikalla on aina joku, joka on lähdössä, ja saimme auton parkkiin. Lähdimme tutkimaan paikkoja.

Pato on siitä jänskä, että jos sen yli kävelee joen toiselle puolelle, niin ollaankin yhtäkkiä eri osavaltiossa jossa on eri aika. Eli saa siirtää kelloa tunnilla eteenpäin. Sitten voi kävellä takaisin ja siirtää kellon takaisin Pacific aikaan. Padon päältä aukeaa upeat näkymät joelle, sekä uudelle sillalle joka on rakennettu 2010. Hoover Dam Bypass rakennettiin helpottamaan liikennettä niille, jotka haluavat vain ohittaa padon nopeasti. Ja jos kurkkaa alaspäin, näkee kaiken sen betonin jota patoon upotettiin. Betonia kului 3,4 miljoonaa kuutiometriä.

939DEAB5-92CC-4B0A-AEC3-76B6390B40D7.JPG
Tässä ollaan Nevadan ajassa.

Tässä ollaan Nevadan ajassa.

F21443BE-11EC-400C-AA30-6343E38AFAC4.JPG

Hooverin padolla voi osallistua myös opastetulle kierrokselle joka vie vierailijat voimalaitokseen ja visitor centeriin. Meidän ollessa padolla, visitor center oli remontissa, ja kierroskin oli supistettu pieneen osaan voimalaitosta. Niinpä jätimme sisällä käymisen väliin, ja sen sijaan suuntasimme näköalatasanteelle. Omasta mielestäni näköalatasanne oli itse asiassa paljon vaikuttavampi kuin itse padon päällä oleminen. Tasanne on nimittäin tuolla kuvassa näkyvän sillan päällä. Mieheni oli tästä kuitenkin eri mieltä, joten makunsa kullakin. Pääsy tasanteelle on padolta johtavalta tieltä juuri ennen itse patoa. Seuraa kylttiä; Mike O’Callaghan - Pat Tillman Memorial Bridge Plaza. Siellä pääsee myös aivan “Welcome to Nevada” -kyltin viereen poseeraamaan.

3DD6477A-08D8-46DA-AC0D-6A9D0B69B3FD.JPG
05560682-91A2-4FA7-A8F7-001FE11F3003.JPG
20844298-F6B7-4783-BD98-86249CB7F07E.JPG

Visiitti Hooverin padolle on ihan mielenkiintoinen, ja eihän sitä ihan joka päivä tule käytyä tämän luokan patoja katsomassa. Kannattaa kyllä käväistä jos on näissä maisemissa joskus.

 

Manzanar - sodanaikainen keskitysleiri Kaliforniassa

Paula Gaston

Mitä ihmettä? Onko Amerikassakin keskitysleirejä? Kyllä vaan. Ensimmäinen varsinainen etappimme Nevadan ja Utahin road tripillämme oli vielä Kalifornian puolella oleva Manzanarin keskitysleiri. Ehkä vähän erilainen keskitysleiri, kuin ne mitä tästä sanasta yleensä tulee mieleen, mutta muuta sanaa en suomenkielestä sille löytänyt. Myös englanniksi Manzanarista on käytetty montaa eri nimitystä aina “War Relocation Centeristä” keskitysleiriin, eikä kukaan oikein tunnu tietävän, mikä nimistä olisi osuvin. Oli nimi mikä tahansa, ensimmäinen kohteemme veti meidät varsin mietteliäiksi heti jo matkan alussa.

Manzanar sijaitsee Kaliforniassa ihan Sierra Nevadan vuoriston takana lähellä Kuolemanlaaksoa. Emme juurikaan tienneet mitä odottaa tältä vierailulta, sillä Manzanar ei ole kovin tunnettu, enkä tullut siitä kovin paljoa lukeneeksikaan ennen matkaa. Sen verran taustaa kuitenkin tiesin, että leiri oli käytössä toisen maailman sodan aikaan vuosina 1942-45, ja siellä pidettiin Amerikassa asuvia japanilaisia sekä amerikan-japanilaisia. Pearl Harbourin iskun jälkeen Yhdysvallat päätti, että “japanilaisongelmalle” oli tehtävä jotakin, ja niin ympäri maata avattiin yhteensä kymmenen leiriä. Kaikkien japanilaisten oli jätettävä taakseen kotinsa ja koko elämänsä, ja ilmoittauduttava lähimmälle keskitysleirille, sillä muuten he saattaisivat olla uhka Yhdysvalloille. Leireillä oli yhteensä yli 110 000 ihmistä.

Elämä Manzanarissa ei suinkaan ollut ihan samanlaista kuin tuntemillamme Eurooppalaisilla keskitysleireillä. Asukkaita ei kidutettu eikä kohdeltu muutenkaan kaltoin. Elämä Manzanarissa oli kuitenkin raskasta, sillä leiri oli omavarainen, ja sen asukkaat joutuivat tekemään paljon töitä saadakseen ruokaa. Leirillä asuttiin parakeissa jotka eivät varsinaisesti olleet tehty alueen säätiloja huomioon ottaen. Kesät olivat prutaalin kuumia ja talvella alueella satoi lunta. Manzanar oli kuin pieni kaupunki erämaan keskellä, jossa elettiin eristynyttä elämää. Kun leiri lopulta lopetettiin, ihmisille annettiin $25 rahaa, ja menolippu paikkaan jonne he halusivat mennä. Monella ei kuitenkaan ollut enää paikkaa minne palata, sillä he olivat menettäneet ihan kaiken. Jotkut jopa kieltäytyivät lähtemästä leiriltä koska he eivät tienneet minne mennä. Lopulta kaikki pakotettiin lähtemään, samalla tavoin kuin heidät myös pakotettiin tulemaan leirille.

Tällaisissa parakeissa asukkaat asuivat

Tällaisissa parakeissa asukkaat asuivat

B1DA6F15-CA63-45B1-B250-8A7C3B0C3AD8.JPG

Nykyään Manzanar on entisöity museoksi, ja se on osa Amerikan kansallispuistosysteemiä. Lähes kaikki alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet, mutta tilalle on rakennettu jäljitelmiä, jotta kävijöille muodostuisi kuva siitä, millaista elämää leirillä elettiin. Alueen läpi voi ajaa autolla pysähdellen eri rakennuksille ja muistomerkeille, ja visitor centerissä on kattava näyttely esineistä joita paikalta on löydetty. Lisäksi teatterissa pyörii koskettava elokuva siitä, miten nämä viattomat ihmiset riistettiin elämistään ja sitten jätettiin oman onnensa nojaan.

Kymmenen keksitysleiriä ympäri Yhdysvaltoja

Kymmenen keksitysleiriä ympäri Yhdysvaltoja

61B22FF4-9DDE-4B1D-BC58-BC6DD57D55F8.JPG
Manzanarin hautausmaalle pystytetty muistomerkki

Manzanarin hautausmaalle pystytetty muistomerkki

Vierailu Manzanariin oli yllätti meidät täysin. Luulimme tulevamme paikkaan jossa on vain muutama muistomerkki, mutta Manzanar olikin itseasiassa aika vilkas museo, jossa olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka kauan. Mieleen jäi monta tarinaa ihmisistä, jotka yhtenä päivänä elivät aivan normaalia elämää, ja sitten seuraavana päivänä olivatkin syyttömästi vankeina. Lähdimme jatkamaan road trippiämme aika hiljaisina…

 

Kiitospäivän road trip Nevadaan ja Utahiin

Paula Gaston

Viimeisin reissu on nyt pulkassa ja olemme palanneet kotiin Kaliforniaan. Viimeisimpänä tuliaisena reissusta tuli aikamoinen flunssa, joka kaatoi petiin ensin perheen vauvan ja sitten myös minut. Niinpä blogissa, ja instagramissakin, on ollut hetken hiljaista. Kotimatkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Nevadaan jossa vauva alkoi yhtäkkiä oksennella. Äkkiseltään meille tuli mieleen karsea norovirus eräältä matkaltamme, jolloin valvoin yön hotellissa silloin vielä aika pienen esikoisemme kanssa. Onneksi tällä kertaa tauti näytti menneen ohi nopsaan ja pääsimme jatkamaan matkaa, eikä kukaan muu porukasta alkanut voimaan pahoin. Sen sijaan kotona sitten vauvalle nousi korkea kuume ja itse tunsin voimien ehtyvän flunssan vuoksi. Mutta nyt on taas kerätty voimia, ja ainakin pääosin ollaan taas kunnossa.

Tässä matkamme reitti:


KESKITYSLEIREJÄ JA KUOLEMANLAAKSOA

Kuulostaa aika karsealle, eikö vaan? Mutta sitä se ei ollut olleenkaan vaan matkamme meni oikein hyvin. Starttasimme siis täältä savuiselta San Franciscon Bay Arealta kohti etelää, toivoen, että pian saisimme hengittää taas raikasta ilmaa. Ajoimme ensimmäiseksi yöksi Mojaven kaupunkiin, jossa taivas olikin taas ihanan kirkas ja sininen. Mutta koko matkan Kalifornian keskuslaakson halki meitä seurasivat maastopalojen savut. Mojavesta jatkoimme aamulla kohti Kuolemanlaaksoa. Pysähdyimme menomatkalla myös Manzanarin keksitysleirillä, jossa pidettiin Amerikassa asuvia japanilaisia toisen maailman sodan aikana. Seuraava yöpaikkamme oli Las Vegasissa, jossa vietimme kokonaista kaksi yötä.

Las Vegas on aina hauska paikka, jopa lasten kanssa, mutta samalla hyvin väsyttävä ja epätodellinen. Oli kuitenkin mukavaa olla jossakin enemmän kuin vain yksi yö, ja purkaa vähän laukkujakin. Vegasissa tulee myös yllättävästi käveltyä paljon, sillä tykkäämme käydä katselemassa eri hotellien ihmeellisyyksiä. Niin tälläkin kerralla; kävelimme koko Stripin päästä päähän pysähdellen eri paikoissa.

HETKI ARIZONASSA JA SITTEN UTAHIIN

Sitten oli aika jättää Vegas taakse, ja suunnata Hooverin padolle Coloradojoen varrelle. Ennen sitä pysähdyimme vielä Lake Meadilla joka kuuluu Amerikan kansallispuistoihin. Hooverin pato sijaitsee aivan Nevadan ja Arizonan rajalla, joten padon päällä kävellessä voi ylittää osavaltioiden rajan, ja samalla saa siirtää myös kelloa tunnilla eteenpäin. Ja aikamoisen hieno paikkahan tämä Yhdysvaltojen kuuluisin pato on. Me olimme siellä ihka ensimmäistä kertaa, ja se oli ihan kiva kokemus.

20844298-F6B7-4783-BD98-86249CB7F07E.JPG

Hooverin padolta suuntasimme sitten kohti Utahia ajellen myös hetken Arizonan puolella. Ensimmäinen pysähdyspaikka Utahissa St. George, jossa yövyimme 7 Wives Inn (Seitsemän vaimoa) nimisessä Bed & Breakfast paikassa. Utahin osavaltiohan on kuuluisa historiastaan moniavioisuuteen kannustavien uskontojen tiimoilta, ja siihen tämänkin paikan nimi viittasi. Itse Bed & Breakfast oli todella idyllinen, ja kerronkin siitä vielä lisää myöhemmin! Aamulla sitten, herkullisen aamiaisen jälkeen, lähdimme kohti Cedar Breaksin kansallispuistoa, jossa pääsimme viettämään päivän lumisissa maisemissa. Ja lopulta yövyttyämme Cedar Cityssä, suuntasimme sukuloimaan Vineyard nimiseen kaupunkiin.

KIITOSPÄIVÄ PERHEEN KANSSA JA KOTIIN SUOLATASANKOJEN KAUTTA

Amerikkalaisesta Kiitospäivästä kerroinkin jo viime postauksessa. Me pääsimme nyt juhlimaan tätä kyseistä päivää perhepiirissä, ja viettämään aikaa sekä serkkujen että iso iso äidin kanssa. Kolme päivää menikin todella sukkelaan, ja juuri kun taivaalta alkoi sadella lunta, hyppäsimme taas autoomme ja suuntasimme nokan kohti Kaliforniaa. Matkareitti kulki tällä kertaa Nevadan yläkautta, I-80 tietä pitkin. Tie kaartaa pitkin Great Salt Lakea sekä halki kuuluisien Bonnevillen suolatasankojen. Mekin pysähdyimme suolatasangoilla ottamaan muutamat valokuvat, ja syömään sen vieressä olevaan pikkukaupunkiin.

967776C9-47E1-4776-AEE0-B005605974CF.JPG
2C86DA14-100F-42E2-A670-C8D626D6B149.JPG

Matkan viimeinen etappi oli siis ajella Nevadan halki kotiin. Tuo viimeinen matka on varsin puuduttava sillä Nevada on suurelta osalta pelkkää tasankoa eikä siellä juurikaan ole mitään nähtävää. Bongasimme sentään jossain kohtaa villihevosia ja upean auringonlaskun. Muutama vankilakin keskelle erämaata on rakennettu, ja niiden lähellä varoitetaan ihmisiä liftaamasta monenlaisin kyltein. Vasta kun pääsimme Sierra Nevadan vuoristoon alkoivat maisemat todella muuttua. Vuoristonäköalat ovat upeita, ja luntakin oli jo aika mukavasti korkeimmilla kohdilla.

Vaikka reissaaminen on aina niin hauskaa, on kuitenkin ihanaa tulla takaisin kotiinkin. Viime viikolla Bay Area sai vihdoin paljon kaivattuja vesisateita, ja niiden myötä ilmanlaatu muuttui taas normaaliksi. Myös suurin osa maastopaloista on saatu hallintaan tai jopa kokonaan sammutettua. Seuraavana haasteena on vesisateiden mahdollisesti mukanaan tuomat tulvat. Ja nyt ei sitten muuta kuin parannellaan itseämme joulunajan reissua varten!