Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

blogi_banner_uusin.jpg

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Tag: Kansallispuistot

Kondorikotkia ja lepakoita - Pinnacles National Park Kaliforniassa

Paula Gaston

Kun lueskelee ihmisten matkasuunnitelmia Kalifornian road tripille siellä yleensä vilkkuu sellaisia kansallispuistoja kuten Yosemite, Muir Woods ja Sequoia. Siitä sitten vielä koukkaus Nevadan kautta Arizonan rajalle katsomaan Grand Canyonia. Mutta nytpä esittelen teille kansallispuiston josta harva tuntuu tietävän. Edes monet täkäläiset eivät ole koskaan kuulleetkaan tästä kiipeilijöiden salaisesta aarteesta keskellä ei mitään. Kävin eilen kolmatta kertaa patikoimassa Pinnacles National Parkissa Salinas Valleyssä.

Pinnacles on itse asiassa muinaisen tulivuoren jäännökset jotka alunperin kuuluivat San Andreaksen railoon. Ajomatkaa puistoon tulee San Franciscosta parisen tuntia sen itäiselle sisäänkäynnille ja 2,5 tuntia sen länsipuolelle. Puistossa on useita patikointireittejä ja monet niistä kulkevat erilaisten luolien läpi. Luolat ovatkin Pinnaclesin yksi vetonaula, samoin kuin kondorikotkat joita voi nähdä liitelemässä vuorien yllä. Lisäksi siellä näkee aina runsaasti kalliokiipeilijöitä. Pinnaclesin alue suojeltiin alunperin jo vuonna 1908 jolloin presidentti Roosevelt teki siitä National Monumentin. Lopulta siitä tehtiin kansallispuisto vuonna 2013 presidentti Obaman määräyksellä.

 

PINNACLES ITÄINEN SISÄÄNKÄYNTI

Olen ollut Pinnaclesilla kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla menimme sisään itäiseltä sisäänkäynniltä, ja kiersimme mukavan reitin Bear Gulchin luolien läpi pienen järven rannalle syömään eväitä. Luolasto oli suhteellisen helppo kulkuinen ja suoriuduimme siitä aika helposti vauva kantorepussa. Monet luolat sopivatkin hyvin jo vähän isommille lapsille, jotka pystyvät itse kiipeämään kivillä, sanoisin että ehkä noin 5-vuotiaasta ylöspäin. Ja jännäähän siellä luolassa tietenkin on, kun välillä mennään kapeista kohdista, tai kiivetään pimeässä taskulampun turvin.

Itäistä puolta pidetään puiston "pääsisäänkäyntinä" ja siellä onkin aika ajoin tosi paljon väkeä. Kuten lähes kaikissa Amerikan kansallispuistoissa, omaa rauhaa on valitettavasti vaikea löytää. Puistot ovat äärimmäisen suosittuja, ja väkisinkin siellä törmää muihin ihmisiin tai jopa ruuhkiin. Niin on käynyt myös Pinnaclesille sen jälkeen kun siitä tehtiin kansallispuisto. Sen pääparkkipaikalle mahtuu vain kourallinen autoja, joten vierailijat kuljetetaan patikkapoluille bussilla. Ensimmäisellä vierailukerrallani Pinnacles oli vielä ihan tuore kansallispuisto, eikä itäinenkään puoli ollut silloin vielä tukossa.

Itäisellä sisäänkäynnillä on useampi tällainen tikkojen rei'ittämä puu

Itäisellä sisäänkäynnillä on useampi tällainen tikkojen rei'ittämä puu

pinnacles_jarvi.jpg

PINNACLES LÄNTINEN SISÄÄNKÄYNTI

Kahdella seuraavalla kerralla olemme menneet puistoon sisään läntiseltä sisäänkäynniltä. Tämä puoli ei näytä olevan yhtä suosittu mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että parkkipaikka löytyy helpommin eikä patikkapoluilla ole niin paljoa tunkua. Sekin hyvä puoli läntisellä puolella on, että siellä ei tarvitse jonotella bussin kyytiin vaan auton saa kävelymatkan päähän polkujen lähtöpaikasta. Menomatkalla läntiselle puolelle ajetaan myös Moneterey Wine Countryn läpi, eli jos viinihammasta pakottaa, kotimatkalla voi pysähtyä vaikka viinitilalla. 

Eilisellä reitillä lähdimme matkaan läntiseltä sisäänkäynniltä, ja kävimme Balconies luolassa, joka oli vaikeusasteeltaan hieman haastavampi. Taskulamppu tuli tässä luolassa tarpeeseen, ja välillä piti ihan miettiä, että miten päin kiviä pitkin olisi parasta edetä. Luolan jälkeen polulla avautuivatkin upeat näkymät.

pinnacles_kukkulat.jpg
Kohti luolia..

Kohti luolia..

Ja sitten sisään muiden perässä

Ja sitten sisään muiden perässä

KONDORIKOTKIA, LEPAKOITA JA KEVÄTKUKKIA

Molemmilta Pinnaclesin sisäänkäynneiltä pääsee useammalle reitille joilla on luolia, ja polut yhdistyvät jossain vaiheessa. Ennen reittivalintaa kannattaa kuitenkin varmistaa joko netistä, tai visitor centeristä, mitkä luolista ovat auki. Puiston luolissa asustelee 13 eri lepakkolajia, ja niiden pesintäaikana lepakkojen asuttamat luolat suljetaan. Tälläkin kerralla ainakin Bear Gulch Cave oli suljettuna. 

Pinnacles on myös oiva paikka bongata Pohjois-Amerikan harvinaisin lintu, eli kaliforniankondorikotka. Tämä kerran lähes jo sukupuuttoon kuollut lintulaji pesii Big Surin alueen lisäksi Pinnaclesin kallioilla. Kaliforniankondori on väriltään musta, mutta sen pää on kalju ja punainen. Se on helppo sekottaa kalkkunakondoriin. Se on kooltaan kuitenkin paljon paljon suurempi, sillä sen siipien väli voi olla jopa kolme metriä. Jos haluat ennen Pinnaclesiin menoa varmistua miten erottaa nämä linnut toisistaan, voit kurkata tunnusmerkit täällä olevasta kuvasta.

Parhaat vierailuajankohdat Pinnaclesille ovat kevät ja syksy. Kesä on usein hikisen kuumaa aikaa patikoimiseen. Puisto on kuitenkin auki ympäri vuoden. Keväällä voi bongata useita kevätkukkia siellä täällä polkujen varrella. Visitor centeristä saatavassa kartassa onkin esitelty niistä muutama, mutta itse olen aikoinaan ostanut Kalifornian luonnonkukista kertovan kirjasen juurikin Pinnaclesin luontokeskuksesta. Sitten ei muuta kuin kukkia ja lintuja bongailemaan!

California scrub jay

California scrub jay

Butterfly mariposa lily:n voit bongata ainoastaan Kaliforniassa (Kuva: Päivi Hakala)

Butterfly mariposa lily:n voit bongata ainoastaan Kaliforniassa (Kuva: Päivi Hakala)

 

VINKIT PINNACLES NATIONAL PARKIN VIERAILULLE

  • Valitse miltä sisäänkäynniltä haluat mennä sisään, jos matkaan läntiselle sisäänkäynnille menee puolituntia kauemmin, sen usein voittaa takaisin kun ei tarvitse jonotella puistossa bussiin
  • Molemmilla sisäänkäynnillä on Visitor centerit, vessat ja piknik -alueet, leirintäalue sijaitsee itäisellä puolella. Itäisellä sisäänkäynnillä on myös pieni luontokeskus
  • Muista ottaa mukaan paljon vettä, eväät, aurinkohattu ja -voide. Luolien valloittajien on hyvä kantaa mukana myös taskulamppua tai päälamppua
  • Muista hyvät kengät sillä luolissa kiipeillään kivien päällä
  • Kerrospukeutuminen on valttia; kun auringossa voi olla kuuma, luolissa taas on viileää
  • Tarkista etukäteen luolien aukiolot
  • Vältä heinikoita tai koloja joihin et näe, puiston alueella on kalkkarokäärmeitä
     

Jos haluat nähdä enemmän Pinnaclesista, käyppäs kurkkaamassa Instagram profiilini @paulagaston, etusivulta Highlightsien alta löytyy videoita reissustamme!

Päivä Kalifornian Channel Islandsilla - lokit ja me

Paula Gaston

Spring breaking road trippimme jatkui Etelä-Kaliforniasta, Rancho Cucamongalta ja Santa Monican vuoristosta Venturaan, Tyynen Valtamerenmeren rannalle. Majoitumme hotelliin ihan rannan tuntumaan odottelemaan aamua, sillä meillä oli seuraavalle päivälle buukattuna veneretki Channel Islandsille. Sen verran väsynyttä porukkaa hotellilla oli, että odottelimme huoneessa kun mies kävi hakemassa koko porukalle perinteiset, kalifornialaiset kalatacot. Paljoa ei unta tarvinut houkutella, vaan pian koko kööri jo kuorsasi. 

Aamun valjetessa, aamupalan jälkeen, suuntasimme Venturan satama-alueelle. Olimme varanneet veneretken Island Packers -nimiseltä yritykseltä. Jostakin syystä olin ajatellut, etteivät nämä retket niin kovin suosittuja ole, mutta check in -tiskille olikin aika pitkä jono. Ennen meitä lähdössä oli jo toinen veneellinen toiselle saarelle. Lisäksi Island Packersit järjestävät valasretkiä. Sitten ei kun veneeseen ja kohti Anacapan saarta. 

channel_vene.jpg

CHANNEL ISLANDS NATIONAL PARK

Channel Islands on kahdeksan saaren ryhmä Kaliforniassa, ihan Santa Barbaran edustalla. Viisi näistä saarista kuuluu Channel Islandsin kansallispuistoon. Saaret ovat siitä merkittäviä, että siellä, ja niitä ympäröivissä vesistöissä, elää useita endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja. Saarilla on aikoinaan asunut Chumash ja Tongva intiaaneja, ja myöhemmin ne ovat olleet lähinnä kalastuskäytössä. Joillakin saarista on edelleenkin armeijan toimintaa. Kansallispuistoihin kuuluvat saaret ovat täysin asumattomia, mutta kaikille saarille on mahdollista päästä järjestetylle veneretkelle. Kahdelle saarista pääsee myös lentäen pienlentokoneella. 

Channel Islands National Parkin virallinen visitor center on Venturassa kun taas saarelle menevän veneen kyytiin voi hypätä Venturan lisäksi Oxnardista. Noin 70 000 vierasta käy vuosittain saarilla, eli ei mikään ihan hirveän suuri määrä. Saaret näkyvät myös maihin esimerkiksi Venturassa ja Santa Barbarassa, ja me olemme ihailleet niitä myös lentokoneen ikkunasta matkallamme Havaijille. Veneretki saarille kannattaa varata etukäteen. 

ANACAPAN SAARELLA 

Me vierailimme tällä kertaa Anacapan saarella. Suosituin retkikohde lienee suurin ja monipuolisin saarista, eli Santa Cruzin saari, mutta siellä oli tällä kertaa metsäpalo. Anacapan saari kuulosti meille muutenkin sopivalta, sillä meillä oli mukana vauva, ja sinne oli fyysisesti helpohkoa päästä. Sanon helpohkoa, koska esitteissä varoiteltiin tikkaista jotka veneestä tullessa piti kiivetä sekä 157 portaasta ylös saarelle. Tosi asiassa tikkaat olivat vain pari askelmaa ja auttamassa oli veneen miehistö, eivätkä portaatkaan tuottaneet meille ongelmia. Matka sekä Santa Cruzille että Anacapalle kestää normaalisti tunnin, mutta me jäimme pariin otteeseen katselemaan venettä seuraavia delfiinejä ja harmaavalaita, joten aika venähti puoleen toista tuntiin. Lisäksi sekä tullessa että lähtiessä kierrettiin vähän saaren reunoja ympäri jotta nähtäisiin miltä saaret näyttävät. Island Packersille täydet pisteet siitä, että saimme tosiaankin rahalle vastinetta. Miehistöllä ei ollut mihinkään kiire, vaan he yrittivät katsella josko valaita näkyisi vaikka tämä ei tosiaankaan ollut mikään valasretki. Mennen tullen niitä näkyikin, ja pysähdyimme pitkäksi toviksi niitä ihmettelemään. 

channel_sea_arch.jpg
Venettämme seurasi mennen tullen kymmenien delfiinien parvi. Ne tykkäsivät hyppiä veneestä syntyvien aaltojen yli joten kapteenimme äityi vähän mutkittelemaan. Valaista sen sijaan en saanut tällä kertaa kuvaa. 

Venettämme seurasi mennen tullen kymmenien delfiinien parvi. Ne tykkäsivät hyppiä veneestä syntyvien aaltojen yli joten kapteenimme äityi vähän mutkittelemaan. Valaista sen sijaan en saanut tällä kertaa kuvaa. 

delfiini.jpg

Saari oli todella kaunis ja se jotenkin yllätti minut. Olin suhtautunut tähän reissuun hiukan vähätellen, mutta se oli todella kaiken rahan ja vaivan arvoinen. Kevätkukat olivat juuri alkaneet kukkimaan ja lokit pesivät. Ja niitä lokkeja todellakin oli ihan joka puolella ja paljon! Pesiä oli ihan patikkapolkujenkin vieressä ja välillä lokit huusivat meille varoittaen, että olemme liian lähellä niiden kotia. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin koko saari olisi ollut täynnä valkoisia golfpalloja. Lokkien lisäksi näimme Kalifornian ruskeapelikaaneja joiden kanta on saatu elvytettyä käytännössä sillä, että nämä saaret rauhotettiin. Näimme myös Tyrskymerimetsoja joita elää vain Yhdysvaltojen ja Meksikon rannikolla. Endeemiset, eli vain näiltä saarilta löytyvät linnut taisivat pysytellä ainakin meiltä piilossa. Mukana oli joitakin lintubongareita mutta en hoksanut kysyä heiltä mitä kaikkea he olivat saarella nähneet. Kasveista tunnistin jälkikäteen kuvia katsomalla kaksi endeemistä, saarille ominaista kevätkukkaa.

Nuo valkoiset pallerot selkäni takana ovat pesiviä lokkeja. 

Nuo valkoiset pallerot selkäni takana ovat pesiviä lokkeja. 

Häkellyttävä määrä lokkeja... ihan joka puolella. 

Häkellyttävä määrä lokkeja... ihan joka puolella. 

Inspiration point

Inspiration point

channel_vauva.jpg
Tyrskymerimetsot

Tyrskymerimetsot

Meillä oli aikaa olla maissa nelisen tuntia. Siinä ajassa ehdimme kiertää saaren ympäri, nauttia auringosta, syödä eväät ja syöttää myös vauvan. Monilla näistä saarista ei ole mitään palveluja, mutta Anacapalla on pieni visitor center jonka aukaisee veneen mukana tullut ranger, ja vessat. Lisäksi saarella on pari rannikkovartioston vanhaa taloa ja majakka. Majakka on edelleen toiminnassa ja sitä joutui ihailemaan pienen matkan päästä, sillä sen sumutorvi voi aiheuttaa kuulovaurioita liian lähelle meneville. Saarelle tullessa on varauduttava riittävillä eväillä ja vedellä, sekä viemällä omat roskat mennessään takaisin maihin. Saarelle voi tulla myös telttailemaan mikä varmaan olisi tosi hauskaa. Silloin voi ostaa paluun veneestä vaikka seuraavalle päivälle. Ja jos joku nyt miettii, että voiko vauvan kanssa lähteä Channel Islandsille, niin vastaus on että voi. Meillä ainakin kaikki meni hyvin. Vauva nukkui ensimmäiset päiväunet veneen keikkuessa ja toiset kantorinkassa. 5-vuotiaamme täytteli Junior Ranger puuhakirjaa joita oli tarjolla paluumatkalla.

Kaikinpuolin siis onnistunut kevätpäivä!

Veneretki Anacapalle maksoi $59 per aikuinen, $41 per lapsi ja vauva oli mukana ilmaiseksi. 

Jos haluat nähdä enemmän Channel Islandsilta, niin käyppäs kurkkaamassa Instagram profiilini @paulagaston. Etusivulta Highlightsien alta löytyy videoita reissustamme!

Satojen elokuvien Paramount Ranch Santa Monican vuoristossa

Paula Gaston

Ajelimme Spring Breakillä Etelä-Kaliforniaan ja viimeksi kirjoittelinkin jo meidän muuttuneista matkasuunnitelmista. Menomatkalla yövyimme Highway 1:llä Pismo Beachillä, ja pääsiäisen vietimme sukulaisilla Rancho Cucamongalla. Sieltä sitten lähdimme ajelemaan Santa Monican vuoristoon jossa oli tarkoitus käydä vähän patikoimassa ja katselemassa paikkoja. Matkalla sinne pysähdyimme ostamaan vähän eväitä, ja kahville tietenkin.

SANTA MONICA MOUNTAINS RECREATIONAL AREA

Santa Monica Mountains Recreational Area on valtava alue Santa Monican vuoristossa joka kuuluu kansallispuistoihin. Niistä, ja kansallispuistoharrastuksestani kirjoittelinkin viime viikolla. Yhdessä päivässä ei siis tältä alueelta ehdi nähdä kuin murto-osan, ja mekin vierailimme sen ehkä kuuluisimmassa kolkassa; Paramount Ranchillä. Alueeseen kuuluu useita puistoja ja suojelu-alueita, ja varmaan paljon upeampiakin patikkapaikkoja olisi ollut luonnonhelmassa. Olin kuitenkin jo pidempään halunnut Paramount Ranchillä käydä.

Aloitimme vierailun visitor centeristä joka sijaitsee Malibussa, Calabasissa. Calabasas on joillekin ehkä tuttu kaupunki siitä, että se vilahtelee tuon tuostakin erilaisissa televisiosarjoissa sillä sen monet asukkaat ovat varsin kuuluisia. Anthony C. Beilenson Visitor Center on rakennettu King C. Gillette Ranchille, ja rakennus on itse asiassa vanha hevostalli. Se on alunperin rakennettu jo vuonna 1928. Ja kyllä, sen omistaja todellakin oli aikoinaan SE Gillette jonka partateriä ostetaan edelleenkin ympäri maailmaa. Ranchillä voi patikoida, nauttia auringosta ja nähdä erilaisia eläimiä. Me tutkailimme visitor centerin varsin laajaa näyttelyä aikamme, käveleskelimme ulkona vähän ja lähdimme sitten eteenpäin. Mukaan lähti muutama esite, kartta, leima omaan keräilykirjaani ja ilmainen Junior Ranger puuhakirja lapselle. 

PARAMOUNT RANCH

Visitor Centeriltä ajoimme sitten valitettavasti ainoaan paikkaan johon ehdimme puistossa kunnolla tutustua; Paramount Ranchille. Vuonna 1927 Paramount Pictures osti farmin käyttöönsä elokuvien kuvaamista varten. Ranchille rakennettiin erilaisia lavasteita elokuvasta riippuen, ja yleisimmillään se toimi villinlännen kaupunkina. Siellä työskentelivät niin Cary Grant, John Wayne kuin Marlene Dietrichkin. Myöhemmin Paramount Pictures möi ranchin eteenpäin mutta elokuvien tekoa jatkettiin kun William Hertz osti tilan.

paramount_kyltti.jpg
paramount.jpg

Tila vaihtoi omistaa useamman kerran ennen kuin se päätyi kansallispuistoksi. Nykyäänkin siellä voi vielä törmätä kuvausryhmään. Ja se voi myös ensi kerralla käydessäsi näyttää ihan erilaiselta kuin tänään, sillä lavasteita muutellaan sen mukaisesti mitä kuvataan. Paramount Ranchillä kuvattiin muun muassa Sandra Bullockin tähdittämä The Lake House. Lisäksi siellä on kuvattu Paleface, Wells Fargo, The Flintstones: Viva Rock Vegas, The Girl Next Door, American Sniper, Scream sekä monia muita elokuviaMyös televisiosarjat Sabrina, the Teenage Witch (Sabrina teininoita), MacGyver (Ihmemies), Charlie’s Angels (Charlien enkelit) ja The X-Files (Salaiset kansiot) ovat ainakin jokusen jakson osalta kuvattu täällä. Viimeisimpiä tunnettuja Paramount Ranchillä kuvattuja teoksia on esimerkiksi televisiosarja Dr. Quinn, Medicine Woman.

paramount_hotel.jpg
paramount_sherif.jpg
paramount_kirkko.jpg

Paramount Ranchillä on ihan mukava käydä katselemassa lavasteita ja me teimme myös lyhyemmän patikkaretken sieltä lähteviä polkuja pitkin. Näimme useampia ratsastusporukoita sekä useita eri patikkareittejä joita olisi voinut käydä katsastamassa. Ihan western townin vieressä on rangerin mökki josta saa alueen kartan ja siellä voi käydä myös vessassa tarvittaessa. Ja mikä parasta, vierailu Paramount Ranchille ei maksa yhtään mitään!

 

Joosuanpuita, hyppiviä kaktuksia ja hiekkadyynejä Kaliforniassa

Paula Gaston

San Diegon visiitin jälkeen kurvasimme sisämaahan päin ja ohitimme Temeculan pikkukaupungin, jossa kertaalleen olimme jo käyneet. Maisemat alkoivat pikkuhiljaa näyttää karummilta. Alkuperäinen ajatuksemme oli yöpyä Palms Springsissä, mutta päädyimme sitten lähemmäksi seuraavan päivän vierailukohdetta, eli Joshua Treen kansallispuistoa, kaupunkiin nimeltä Palm Desert. 

Seuraavan päivän vietimme siis Joshua Treen kansallispuistossa jonne lähdimme heti aamupalan jälkeen. Matkalla pysähdyimme ostamaan kylmälaukkuun vähän evästä, sillä tässä puistossa ei juurikaan ole kahviloita. Lisäksi odotimme hellelukemia, joten kylmään pakattiin myös runsaasti kylmää vettä ja hukuttauduimme aurinkorasvaan.

 

MIKÄ IHMEEN JOOsUANPUU?
 

Joosuanpuut (engl. Joshua Tree, lat. Yucca brevifolia) ovat tyypillisiä kasveja Kaliforniassa sijaitsevassa Mojaven autiomaassa. Joosuanpuu on siitä erikoinen puu, ettei sitä tavata muualla maailmassa. Arizonassa, Nevadassa ja Utahissa niitä kasvaa pieninä määrinä paikoissa jonne Mojaven aavikko ulottuu. Puut kasvavat noin 15 metriä korkeiksi, ja ne voivat elää jopa 200 vuotta. Joosuanpuun nimi tulee Raamatusta, ja sen ovat nimenneet 1800-luvulla autiomaassa liikkuneet mormonit. Puun ylöspäin kohoavat oksat muistuttivat heitä Raamatun tarinasta jossa Joosua kurkottaa kätensä ylös taivasta kohti, ja siitä lopulta tuli puille nimi. 

Joinakin keväinä Joosuanpuu tekee oksiensa päihin isot kukat jotka sitten pölyttää alueella elävä perhonen. Puu tekee myös hedelmiä. Aikoinaan Amerikan intiaanit punoivat Joosuanpuiden lehdistä sandaaleja ja koreja. Joosuanpuuta uhkaa nykypäivänä ilmastonlämpeneminen sekä alueella usein riehuvat maastopalot. 

JOSHUA TREEN KANSALLISPUISTO
 

Joosuanpuita voi nähdä teiden varsilla kun ajelee näillä kulmilla mutta me kävimme ihailemassa niitä myös Joshua Treen kansallispuistossa. Ajoimme puiston läpi pysähtyen ensin visitor centerissä hakemassa kartan, ja sitten pysähdellen eri kohdissa puistoa. Joshua Tree puistossa kohtaavat kaksi eri ekosysteemiä; Mojaven ja Coloradon aavikkojen systeemit. Monissa kohdissa maa on tasaista ja edessä näkyy aavikkoa silmän kantamattomiin, toisinaan voi nähdä isoja kivimuodostelmia joiden väleissä kulkee erilaisia patikkapolkuja. Kauempana siintää San Bernardinon ja Hexien vuoristot.

Puisto on helposti ajettavissa läpi muutamassa tunnissa pysähdellen sinne tänne, tai siellä voi patikoida ja telttailla. Löydettävissä myös on useita vanhoja ja hylättyjä kaivosalueita. Pääosassa Joshua Treen puistossa on kuitenkin luonto. Siellä voi puiden ja kasvien lisäksi nähdä paljon erilaisia lintuja, perhosia, liskoja ja muita eläimiä. Keväisin voi olla onnekas ja nähdä aavikkokukkien kukinnan. Tällä kerralla teimme vain pari pienempää kävelylenkkiä ja söimme eväitä piknik -alueella, mutta viime käynnillä patikoimme pidemmästi sekä kävimme katsomassa pääkallon muotoista kivimuodostelmaa (Skull rock). Jos on liikkeellä lasten kanssa, kannattaa kansallispuistoissa aina kysellä Junior Ranger -ohjelmaan kuuluvaa puuhakirjaa. Pikkuneitimme täytti kirjaa innoissaan ja opin itseasiassa aika paljon itsekin puiston kasveista auttaessani häntä. Lopuksi kävimme vielä toisessa visitor centerissä näyttämässä lopputulosta, ja vannomalla Junior Ranger -valan, lapset saavat muistoksi rintamerkin ja usein muutakin kivaa tavaraa. 

Jos patikointi ja telttailu kyllästyttää niin tällaistakin voi päästä harrastamaan Joshua Treen kansallispuistossa. 

Jos patikointi ja telttailu kyllästyttää niin tällaistakin voi päästä harrastamaan Joshua Treen kansallispuistossa. 

Toukokuussa vielä löytyi joitakin aavikkokukkia.

Toukokuussa vielä löytyi joitakin aavikkokukkia.

AMERIKAN PELÄTYIN KAKTUS OSAA HYPÄTÄ
 

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista Joshua Treen puistossa on Cholla "kaktuspuutarha" jossa voi samalla tehdä pienen kävelylenkin. Cholla kaktukset ovat tyypillisiä alueen kasveja, mutta niiden lähellä kannattaa olla erittäin varovainen, sillä niitä kutsutaan toisella nimellä hyppiviksi Chollaksi (Jumping Cholla). Nämä kaktukset nimittäin tarttuvat erittäin helposti kaikkeen mahdolliseen ja takertuvat siihen tiukasti. Ne tiputtavat maahan pieniä piikkipalleroita ja jos pudonneeseen piikkioksaan potkaisee, näyttää se siltä kuin se hyppäisi takaisin. Piikit ovat onttoja ja tarttuessaan kiinni johonkin niiden kärki taittuu hieman, mikä tekee piikkien irrottamisesta erittäin kivuliasta. Nämä piikkipallerot jäävät helposti kiinni eläimiin jotka kuljettavat niitä sitten eteenpäin. Samalla tavalla ne jäävät kiinni ihmisten vaatteisiin ja sitten nojaillessa jonnekin, piikit tunkeutuvat ihoon. En siis suosittele sandaaleja tälle polulle! Eikä ainakaan kannata koskea tähän kasviin!

Tällä polulla kannattaa olla varovainen. 

Tällä polulla kannattaa olla varovainen. 

Tämä aaviikkoiguaana ei paljoa kaktuksista välittänyt. 

Tämä aaviikkoiguaana ei paljoa kaktuksista välittänyt. 

MOJAVEn AAVIKKO
 

Vietettyämme päivän Joshua Treen kansallispuistossa yövyimme ihan sen yläpuolella pikkukaupungissa nimeltä Twentynine Palms. Seuraavana aamuna matkamme jatkui kohti Mojaven aavikkoa eli Mojave National Preserveä, joka sekin kuuluu kansallispuistoihin. Olimme yllättyneitä, että näiden aavikkoalueiden lämpötilat eivät olleet kohonneet matkallamme kovin korkeiksi, mutta silti saimme poltettua ihoa sieltä sun täältä. Mojaven aavikko ei siinä mielessä ollut erilainen. Aurinkoa riitti mutta ei ollut turhan kuuma jalkautua autosta ulos. 

Emme etukäteen tienneet kovinkaan paljoa mitä Mojavella voisi tehdä. Puisto on iso, ja osaan paikoista pitää ajella sorateitä pitkin. Pysähdyimme ihan ensiksi Kelson visitor centerille kyselemään työntekijöiden suosituksia ja syömään lounaseväitä. Puiston alue on valtava, joten ranger kehottikin meitä kääntymään takaisin ja vierailemaan jo ohittamillamme hiekkadyyneillä. Olimme alunperin ajatelleet ajavamme ympyrän puiston halki, ja tutkivamme enemmän sen toista puolta ja siellä olevia kivimuodostelmia. Pikkuhiljaa ymmärsimme, että aavikko on aavikkoa myös sillä puolella, ja maisemat kutakuinkin samoja. Lisäksi tietyöt olisivat vaikeuttaneet paluutamme takaisin. Toisella puolella puistoa sijaitsevat luolastot, Mitchell Caverns, ovat Kalifornian State Parkien hallinnoimia ja nekin olivat toistaiseksi suljettu. Matkasimme siis takaisin hiekkadyyneille etsimään aavikkokukkia ja aavikkokilpikonnia. Konnia emme nähneet ja kukkiakin vain kourallisen. Mojave oli siinä mielessä siis pieni pettymys ja ehkä matkaisin sinne uudelleen vain jos tarkoituksena on telttailla alueella. 

Hiekkadyynejä kohti...

Hiekkadyynejä kohti...

Tästä alkaen matka jatkuikin sitten pohjoisen suuntaan.