Mutsi matkustaa helpommin muualla
Facebook muistutteli minua viime viikolla viiden vuoden takaisesta matkastamme Suomeen. Kuvassa seisoin Chicagon lentokentällä kolme kuukautinen vauva sylissäni ja onnellinen ilme naamallani, odotellen jatkoyhteyttä Helsinkiin. Se oli ensimmäinen matkani vauvan kanssa ja tietenkin vähän jännitti. Lisäksi olin innoissani päästessäni pitkästä aikaa rakkaaseen paikkaan, lapseni toiseen viralliseen kotimaanhan; Suomeen. Vaikka matka oli pääsosin onnistunut, oli se iso herätys itselleni siitä kohtelusta mitä Suomessa matkatessa vauvan kanssa kohtaa.
Meitä on siunattu keskimääräistä rauhallisemmalla tyttölapsella. Jo vauvana hän oli tosi rauhallinen ja tyytyväinen. Siitä johtuen matkustaminen on aina ollut meille helppoa ja mukavaa. Hän on ihan pienestä saakka tottunut kulkemaan joka paikassa mukanani, sillä meillä ei täällä Kaliforniassa ole perhettä eikä muita auttavia käsiä, lukuunottamatta muutamia ihania ystäviä. Myös välimatkat ovat täällä pitkiä, joten autossa istumisesta tulee äkkiä tuttua. Nyt esikoulu-ikäinen neitimme on saanut hirveästi kehuja muilta matkustajilta siitä, kuinka hienosti hän on lentokoneessa ja muilla reissuilla jaksanut. Meillä ei ole ollut kiukkukohtauksia lentokentillä, penkin potkimista koneessa tai huutokuoroja auton takapenkillä. Niin kuin sanoin, olemme olleet onnekkaita. Mutta silti en päässyt Suomessa kuin lentokentälle saakka, kun sain jo tuta siitä, että vauvan kanssa ei pitäisi lähteä lennolle muita häiritsemään.
Kahden lennon ja yli viiden tunnin odottelun jälkeen, aikaeron siivittämänä, astuimme bussiin jonka oli määrä viedä meidät matkan viimeiselle etapille; lennolle Helsingistä Kokkolaan. Tässä vaiheessa vauvalle tuli väsy. En tietenkään voinut siinä tavaroita raahatessa alkaa vauvaa nukuttamaan tai syöttämään, joten hän alkoi itkemään. Se oli koko menomatkan ainoa itku, eikä sekään ollut mitään huutamista, vaan ihan normaalia itkua. Menimme viimeisinä matkustajina bussiin, ja toisin kuin olin tottunut kotona Kaliforniassa, kukaan penkeillä istujista ei noussut tarjoamaan paikkaa äidille pienen vauvan kanssa. Ainoa vapaa paikka oli kahden miehen välissä joten tietenkin istuin sitten siihen. Ehdin istua paikalla vain minuutin, kun vieruskaverini, nuori mies, tempaisi ylös ja käveli bussin etuosaan manaten samalla suureen ääneen: ”Tuleepa tosi kiva lento!” Olin niin järkyttynyt etten saanut edes sanaa suustani, yritin vain hyssytellä vauvaa. Kukaan paikalla olioista ei tarjonnut apuaan tai edes hymyillyt ymmärtävästi, kaikki vaan tuijottivat minua. Halusin itkeä ja painua maan alle. Tällainen oli tervetulo -toivotuksemme kotimaahani!
Lento Kokkolaan sujui lopulta hyvin. Vauva nukahti heti kun kone alkoi rullaamaan kiitoradalle ja nukkui koko matkan. Itse olin niin shokissa, että olisin lähtenyt suorilta takaisin Kaliforniaan jos olisin voinut. Perille päästyämme viivyttelin koneessa niin kauan, ettei minun tarvinut kohdata muita matkustajia ulos mennessä. En kertakaikkiaan voinut ymmärtää miten joku voi käyttäytyä noin törkeästi. Miten joku voi inhota pientä vauvaa noin paljon?
Tämä oli ääriesimerkki kokemastamme negatiivisuudesta Suomessa mutta yleisesti ottaen ilmapiiri tuntui vauvaa kohtaan olevan hiukan kylmä koko matkalla. Sellaisena se on pysynyt myös koko taapero-ajan. Vieraat ihmiset eivät yleensä hymyile saatikka tule juttelemaan lapsellemme. Myönnän, että Suomessa lapsettomana asuessani taisin olla pitkälle yhtä välinpitämätön muiden asioista. Vauva-aikana ihmetystä herätti myös meidän matkailu. Joskus jopa sanottiin, ettei niin pienen kanssa pitäisi mennä ympäriinsä. Yhteiskuntakaan ei tuntunut tukevan pienten kanssa liikkuvia niin paljon kuin täällä. Ei ole rauhoitettuja tiloja imettämistä varten tai isoja lastenhuotohuoneita. Olen nähnyt kyllä lastenhoitohuoneita, mutta monet niistä ovat käytännössä olleet vain likaisia vessoja, joissa on lapselle oma pytty. Eräässä itseään ”perhemarketiksi” mainostavassa kauppaketjussa ei ollut edes yhtään ainoaa vaipanvaihtoalustaa vessoissa.
Nyt joku tietenkin sanoo, että lapset pilaavat lentomatkan muilta matkustajilta. Olen tosi pahoillani jos jollekin on niin käynyt. Tai itse asiassa, eikö me kaikki olla joskus koettu sekin? Olisi tietenkin toivottavaa, että jokaisen pikkulapsen vanhemmat harjoittaisivat tilannetajua, ja miettisivät mistä omat lapset suoriutuvat ja mistä eivät. Meillä esimerkiksi, on matkustettu myös business-luokassa, mutta vain koska tiesin, että neitimme ei aiheuta häiriötä muille. Emme ole koskaan antaneet hänen käveleskellä koneessa koska sillä tavoin vain opetamme hänelle tavan, jota joudumme sitten toistamaan joka lennolla. Haluan aina tehdä itselleni hommat mahdollisimman helpoksi, joten olemme yleensä olleet varautuneena tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mukana on paljon viihdykettä, välipalaa, vaihtovaatteita ja kaikkea mahdollista. Toki kaikkia tilanteita ei voi aina ennakoida, ja jokainen lapsi on erilainen. Ja kun se itkukohtaus sitten joskus tulee, toivoisi kanssamatkustajilta hieman joustavuutta, ehkä voisi tarjota ymmärtäviä katseita tai vaikka apuakin. Harva vanhempikaan siitä tilanteesta nauttii, tai välinpitämättömyyttään antaa lastensa itkeä. Tai jos näin on, ymmärrän täysin muiden matkustajien närkästyksen.
On tosi surullista, että lapset eivät Suomessa saa sellaista kohtelua kuin täällä. Lasten äänet kuuluvat täällä elämään ja niitä kuullaan joka puolella. Vauvan kanssa liikkuessa ihmiset hymyilevät, pysähtyvät juttelemaan, avaavat ovia ja kysyvät tarvinko apua. Kaupan kassa haluaa kantaa ostokseni autooni. Isompia lapsia tervehditään hymyillen, heille jutellaan ja kysellään kuulumisia. Lapsista kasvaa näin ulospäinsuuntautuneita ja puheliaita. Ei sellaisia kuin esimerkiksi itse olin lapsena; ujo ja pelokas. Tuskin sain sanaa suustani jos joku vieras minulta kysyi jotain, vaan piilouduin vanhempieni taakse. Suomalaiset lapset ovat toki todella itsenäisiä, mutta eivät missään nimessä sosiaalisia. Opetin useamman vuoden asiakaspalvelua nuorille tarjoilija-opiskelijoille. Vaikka teknisesti moni ehkä osasikin homman, suurin kynnys oli aina asiakkaille puhuminen. Se ihmispelko ja ujous oli jotenkin hämmentävää. Ja olen itse ollut ihan samanlainen kun olin opiskelija. Täällähän tarjoilijoilla on harvoin mitään koulutusta ravintolatyöhön, mutta homma hoidetaan rennosti asiakkaiden kanssa rupatellen ja nauraen. Monet tarjoilijat ovat itseasiassa opiskelijoita. Painotus ei niinkään ole osaamisessa silloin kun tarjoilija osaa keskustella asiakkaiden kanssa.
Viime vuosina Suomessa on useampaan otteeseen ollut pinnalla keskustelu lapsista. Ensimmäisen kerran muistan lukeneeni aiheesta kun Madventuresin Riku Rantala kirjoitti kolumnin; ”Vain Suomessa vihataan lapsia”. Joku aika sitten aihe nousi pariinkin kertaan pinnalle joidenkin julkkisten närkästyttyä lapsiin ravintoloissa. Silloin mietin, että ihanko oikeasti Suomessa keskustellaan tällaisesta aiheesta ihan uutisissa asti. Haloo! Eihän tämän pitäisi olla edes mikään aihe. Lapset ravintolassa on ihan normaali ilmiö, miten muuten he oppivat olemaan siellä. Lasten ilmeisesti pitäisi aina odottaa kotona kun äiti ja isä käyvät jossakin, ja sitten vanhempana kuitenkin olla valmiita elämään. Olen jo monta kertaa aikonut kirjoittaa tästä omasta kokemuksestani, mutta jättänyt sitten sen tekemättä ihan siitä syystä, että se saa verenpaineeni nousemaan. Nyt menin kuitenkin omalle epämukavuusalueelleni, ja tartuin aiheeseen ihanan Konalla -blogin Anun haastamana. Hänen; Muualla on helpompaa olla mutsi -kirjoituksensa todisti, että en ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa!
Myös Tahdon Asiat -blogin Muusa tarttui aiheeseen postauksella; ”Onko muualla helpompaa olla mutsi?”
Jos sinulla on kokemuksia aiheesta, lukisin mielelläni niistä. Voit jättää kommenttia tai vaikkapa tarttua aiheeseen omassa blogissasi.
Ja sitten vielä lopuksi varoitus kaikille suomalaisille; Meillä on nyt uusi vauva, ja olemme jälleen tulossa Suomen suuntaan (kiitos Finnairin suoran lennon SFO-HEL)! Liput on varattu!
Kiva kirjoitus, mutta tämä kaikkihan johtuu pitkälle viedystä tasa-arvosta! siis jo se, että et saa penkkiä vauvan kanssa jne. jos sinulle annetaan penkki niin ruvetaan kiljumaan, että kyllä mä pärjään, ei tartte autta eli kyllä suomalaiset naiset on ihan itte kuoppansa kaivaneet, mä ainkain Espanajssa asuessa nautin kun raskaana olevat sai etuilla jonoissa ja oli penkit, joisa raskaanaolevat sai istua…erikseen siis oikein merkitty eikä tullut kuuloonkaan että olisin saanut matkalaukkuja nostella kun taksilla liikuin jne.
Mutta en mäkään tykkää lapsista, jotka huutaa lentokoneessa koska yleensä olen tavattoman väsynyt lennoilla ja inhoan vanhempia, joiden mielestä lasten pitää saada kaikki periksi siellä ja rynkyttää mun selkänojaa koko reissun ajan tai potkia tms. ja kyllä matkustan itsekin lapsen kanssa mutta mä oonkin natsimutsi, joka niuhoo säännöt lapselle. Pikkuvauva tietty itkee välillä ja mun mielestä on fiksua vanhemmilta ajatella oikeeest että onko juuri meidän nöpöliinin kanssa järkeä matkustaa toiselle puolelle maapalloa lomailemaan vai riittäiskö lyhyempi lento. Itseasiassa teillä on ihana tilanne kun neiti on tuollainen reissuihme, peukutan ja arvostan vanhempia! Tää aihe on siis aika monimutkainen…en mä tykkää ranskalaisesta ja espanjalaisesta tavasta että lapset saa ravintoloissa juosta ympäriinsä ja tulla vieraisiin pöytiin ja se on muka okei. Musta se ei ole okei, että kun mä syön ruokaani niin naapuripöydän lapsi vie mun haarukan tms. sellaista ja selitystä ei tarvita kato kun ne vanhemmat syö annoksiaan siellä omassa pöydässä. Sitä mä en ikinä oppinu ymmärtämään enkä ees halua oppia. mutta joo, maailmassa on eri tavat eri paikoissa.
Ihmisten pitäisi pystyä hillitsemään itseään vähän, nykyään ihmiset ovat tosi piittaamattomia. Minulla ei kylläkään ole huonoja kokemuksia omien lasteni kanssa, en ainakaan muista, tosin olen voinut unohtaa ne. Nyt kun olen matkustanut pienen lapsenlapseni kanssa niin ihmiset lentokoneessa ovat kilvan hauskuuttaneet häntä. Samaten viime lennolta muistan äidin kolmen pienen tenavan kanssa, kaikki halusivat auttaa häntä pitämään vauvaa ja joku kantoi hänen kassinsa koneeseen, joten ei tuo sinun kokemuksesi nyt aina onneksi pidä paikkaansa.
Kiitos kommentista Terhi! Minun kokemukset itse lennoilta on itse asiassa hyvät vaikka olen itsekin joskus todistanut paljon itkeviä ja huutavia lapsia koneessa. Minua ei yleensä itkut haittaa, enemmänkin silloin tulee sääli ja ajatus, että lapsella on huono olla. Mutta silloin ei ymmärrys riitä jos on isompia lapsia mölyämässä ja potkimassa penkkejä, eikä aikuiset välitä yhtään. En oikein tiedä miten kirjoitin näin lentopainotteisen postauksen vaikka tarkoitus oli keskittyä yleisesti lasten kohteluun 😀
Voi ei miten surullista kuulla että olette saaneet tuollaista kohtelua. Meilläkin on kiltti ja rauhallinen tyttölapsi ja vaikka emme ole vielä lentäneet hänen kanssaan, voin samaistua siihen miten hirveältä tuntuu jos kanssamatkustajat käyttäytyvät tökerösti lasta kohtaan. Se ei ole todellakaan sinun tai lapsesi häpeä vaan sen aikuisen, joka ei osaa käyttäytyä. Olen itsekin hyvin rauhallinen, mutta tuollaisessa tilanteessa saattaisin tölväistä jotakin takaisin.
Kiitos Martina!
Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus!
Myönnetään alkuun, että itseänikin suututtavat joskus lentokoneessa tai ravintolassa esim. kouluikää lähestyvät lapset, jotka känkkäränkkäilevät ihan vain, koska voivat (tai pikemminkin heidän vanhempansa siinä tilanteessa ärsyttävät). Muttei tulisi mieleenkään suhtautua vauvaan tai taaperoon noin kylmästi, saati sanoa jotain noin tökeröä vanhemman kuullen! Pikemminkin kysyisin, voinko auttaa jotenkin. Itku on kuitenkin vauvan ainoa keino kommunikoida, eikä se tee sitä ärsyttääkseen: luulisi, että kuka tahansa aikuinen sen ymmärtäisi.
En ole itse huomannut, että lapsiin suhtauduttaisiin noin kylmästi Suomessa, mutta itselläni ei olekaan lapsia. Häiritsevää Suomessa on mielestäni juuri tuo asenne, että lastensaanti tarkoittaa kaiken muun elämän loppumista: ei voi mukamas enää matkustaa, käydä ravintoloissa tai edes tyyliin nähdä (lapsettomia) ystäviä. (Ja ei varmaan joka lapsen kanssa helposti voikaan, mutta kun oman kokemukseni mukaan tämä johtopäätös tehdään usein jo vauvan ollessa kohdussa.) Tosi masentavaa putkiajattelua. Onneksi on nämä ulkosuomalaisten blogit ja ylipäänsä oma koti ulkomailla, minkä kautta näkee, että asiat voi tosiaankin tehdä aivan hyvin useammalla kuin yhdellä tavalla. 🙂
Kiitos Anu kivasta kommentista! En minäkään ollut huomannut tätä asiaa kun asuin Suomessa mutta nyt kun käydään vain lomailemassa, ero on selkeä. Olen samaa mieltä kanssasi näissä asioissa mitä mainitsit.