Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

           

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

Mutsi matkustaa helpommin muualla

Matkablogi Lifestyle-blogi Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Mutsi matkustaa helpommin muualla

Paula Gaston

Facebook muistutteli minua viime viikolla viiden vuoden takaisesta matkastamme Suomeen. Kuvassa seisoin Chicagon lentokentällä kolme kuukautinen vauva sylissäni ja onnellinen ilme naamallani, odotellen jatkoyhteyttä Helsinkiin. Se oli ensimmäinen matkani vauvan kanssa ja tietenkin vähän jännitti. Lisäksi olin innoissani päästessäni pitkästä aikaa rakkaaseen paikkaan, lapseni toiseen viralliseen kotimaanhan; Suomeen. Vaikka matka oli pääsosin onnistunut, oli se iso herätys itselleni siitä kohtelusta mitä Suomessa matkatessa vauvan kanssa kohtaa.

mutsi_kentalla.jpg

Meitä on siunattu keskimääräistä rauhallisemmalla tyttölapsella. Jo vauvana hän oli tosi rauhallinen ja tyytyväinen. Siitä johtuen matkustaminen on aina ollut meille helppoa ja mukavaa. Hän on ihan pienestä saakka tottunut kulkemaan joka paikassa mukanani, sillä meillä ei täällä Kaliforniassa ole perhettä eikä muita auttavia käsiä, lukuunottamatta muutamia ihania ystäviä. Myös välimatkat ovat täällä pitkiä, joten autossa istumisesta tulee äkkiä tuttua. Nyt esikoulu-ikäinen neitimme on saanut hirveästi kehuja muilta matkustajilta siitä, kuinka hienosti hän on lentokoneessa ja muilla reissuilla jaksanut. Meillä ei ole ollut kiukkukohtauksia lentokentillä, penkin potkimista koneessa tai huutokuoroja auton takapenkillä. Niin kuin sanoin, olemme olleet onnekkaita. Mutta silti en päässyt Suomessa kuin lentokentälle saakka, kun sain jo tuta siitä, että vauvan kanssa ei pitäisi lähteä lennolle muita häiritsemään.

Kahden lennon ja yli viiden tunnin odottelun jälkeen, aikaeron siivittämänä, astuimme bussiin jonka oli määrä viedä meidät matkan viimeiselle etapille; lennolle Helsingistä Kokkolaan. Tässä vaiheessa vauvalle tuli väsy. En tietenkään voinut siinä tavaroita raahatessa alkaa vauvaa nukuttamaan tai syöttämään, joten hän alkoi itkemään. Se oli koko menomatkan ainoa itku, eikä sekään ollut mitään huutamista, vaan ihan normaalia itkua. Menimme viimeisinä matkustajina bussiin, ja toisin kuin olin tottunut kotona Kaliforniassa, kukaan penkeillä istujista ei noussut tarjoamaan paikkaa äidille pienen vauvan kanssa. Ainoa vapaa paikka oli kahden miehen välissä joten tietenkin istuin sitten siihen. Ehdin istua paikalla vain minuutin, kun vieruskaverini, nuori mies, tempaisi ylös ja käveli bussin etuosaan manaten samalla suureen ääneen: "Tuleepa tosi kiva lento!" Olin niin järkyttynyt etten saanut edes sanaa suustani, yritin vain hyssytellä vauvaa. Kukaan paikalla olioista ei tarjonnut apuaan tai edes hymyillyt ymmärtävästi, kaikki vaan tuijottivat minua. Halusin itkeä ja painua maan alle. Tällainen oli tervetulo -toivotuksemme kotimaahani!

Lento Kokkolaan sujui lopulta hyvin. Vauva nukahti heti kun kone alkoi rullaamaan kiitoradalle ja nukkui koko matkan. Itse olin niin shokissa, että olisin lähtenyt suorilta takaisin Kaliforniaan jos olisin voinut. Perille päästyämme viivyttelin koneessa niin kauan, ettei minun tarvinut kohdata muita matkustajia ulos mennessä. En kertakaikkiaan voinut ymmärtää miten joku voi käyttäytyä noin törkeästi. Miten joku voi inhota pientä vauvaa noin paljon? 

Tämä oli ääriesimerkki kokemastamme negatiivisuudesta Suomessa mutta yleisesti ottaen ilmapiiri tuntui vauvaa kohtaan olevan hiukan kylmä koko matkalla. Sellaisena se on pysynyt myös koko taapero-ajan. Vieraat ihmiset eivät yleensä hymyile saatikka tule juttelemaan lapsellemme. Myönnän, että Suomessa lapsettomana asuessani taisin olla pitkälle yhtä välinpitämätön muiden asioista. Vauva-aikana ihmetystä herätti myös meidän matkailu. Joskus jopa sanottiin, ettei niin pienen kanssa pitäisi mennä ympäriinsä. Yhteiskuntakaan ei tuntunut tukevan pienten kanssa liikkuvia niin paljon kuin täällä. Ei ole rauhoitettuja tiloja imettämistä varten tai isoja lastenhuotohuoneita. Olen nähnyt kyllä lastenhoitohuoneita, mutta monet niistä ovat käytännössä olleet vain likaisia vessoja, joissa on lapselle oma pytty. Eräässä itseään "perhemarketiksi" mainostavassa kauppaketjussa ei ollut edes yhtään ainoaa vaipanvaihtoalustaa vessoissa.

arlanda.jpg

Nyt joku tietenkin sanoo, että lapset pilaavat lentomatkan muilta matkustajilta. Olen tosi pahoillani jos jollekin on niin käynyt. Tai itse asiassa, eikö me kaikki olla joskus koettu sekin? Olisi tietenkin toivottavaa, että jokaisen pikkulapsen vanhemmat harjoittaisivat tilannetajua, ja miettisivät mistä omat lapset suoriutuvat ja mistä eivät. Meillä esimerkiksi, on matkustettu myös business-luokassa, mutta vain koska tiesin, että neitimme ei aiheuta häiriötä muille. Emme ole koskaan antaneet hänen käveleskellä koneessa koska sillä tavoin vain opetamme hänelle tavan, jota joudumme sitten toistamaan joka lennolla. Haluan aina tehdä itselleni hommat mahdollisimman helpoksi, joten olemme yleensä olleet varautuneena tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mukana on paljon viihdykettä, välipalaa, vaihtovaatteita ja kaikkea mahdollista. Toki kaikkia tilanteita ei voi aina ennakoida, ja jokainen lapsi on erilainen. Ja kun se itkukohtaus sitten joskus tulee, toivoisi kanssamatkustajilta hieman joustavuutta, ehkä voisi tarjota ymmärtäviä katseita tai vaikka apuakin. Harva vanhempikaan siitä tilanteesta nauttii, tai välinpitämättömyyttään antaa lastensa itkeä. Tai jos näin on, ymmärrän täysin muiden matkustajien närkästyksen.

On tosi surullista, että lapset eivät Suomessa saa sellaista kohtelua kuin täällä. Lasten äänet kuuluvat täällä elämään ja niitä kuullaan joka puolella. Vauvan kanssa liikkuessa ihmiset hymyilevät, pysähtyvät juttelemaan, avaavat ovia ja kysyvät tarvinko apua. Kaupan kassa haluaa kantaa ostokseni autooni. Isompia lapsia tervehditään hymyillen, heille jutellaan ja kysellään kuulumisia. Lapsista kasvaa näin ulospäinsuuntautuneita ja puheliaita. Ei sellaisia kuin esimerkiksi itse olin lapsena; ujo ja pelokas. Tuskin sain sanaa suustani jos joku vieras minulta kysyi jotain, vaan piilouduin vanhempieni taakse. Suomalaiset lapset ovat toki todella itsenäisiä, mutta eivät missään nimessä sosiaalisia. Opetin useamman vuoden asiakaspalvelua nuorille tarjoilija-opiskelijoille. Vaikka teknisesti moni ehkä osasikin homman, suurin kynnys oli aina asiakkaille puhuminen. Se ihmispelko ja ujous oli jotenkin hämmentävää. Ja olen itse ollut ihan samanlainen kun olin opiskelija. Täällähän tarjoilijoilla on harvoin mitään koulutusta ravintolatyöhön, mutta homma hoidetaan rennosti asiakkaiden kanssa rupatellen ja nauraen. Monet tarjoilijat ovat itseasiassa opiskelijoita. Painotus ei niinkään ole osaamisessa silloin kun tarjoilija osaa keskustella asiakkaiden kanssa. 

Viime vuosina Suomessa on useampaan otteeseen ollut pinnalla keskustelu lapsista. Ensimmäisen kerran muistan lukeneeni aiheesta kun  Madventuresin Riku Rantala kirjoitti kolumnin; "Vain Suomessa vihataan lapsia". Joku aika sitten aihe nousi pariinkin kertaan pinnalle joidenkin julkkisten närkästyttyä lapsiin ravintoloissa. Silloin mietin, että ihanko oikeasti Suomessa keskustellaan tällaisesta aiheesta ihan uutisissa asti. Haloo! Eihän tämän pitäisi olla edes mikään aihe. Lapset ravintolassa on ihan normaali ilmiö, miten muuten he oppivat olemaan siellä. Lasten ilmeisesti pitäisi aina odottaa kotona kun äiti ja isä käyvät jossakin, ja sitten vanhempana kuitenkin olla valmiita elämään. Olen jo monta kertaa aikonut kirjoittaa tästä omasta kokemuksestani, mutta jättänyt sitten sen tekemättä ihan siitä syystä, että se saa verenpaineeni nousemaan. Nyt menin kuitenkin omalle epämukavuusalueelleni, ja tartuin aiheeseen ihanan Konalla -blogin Anun haastamana. Hänen; Muualla on helpompaa olla mutsi -kirjoituksensa todisti, että en ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa! 

Myös Tahdon Asiat -blogin Muusa tarttui aiheeseen postauksella; "Onko muualla helpompaa olla mutsi?"

Jos sinulla on kokemuksia aiheesta, lukisin mielelläni niistä. Voit jättää kommenttia tai vaikkapa tarttua aiheeseen omassa blogissasi.

Ja sitten vielä lopuksi varoitus kaikille suomalaisille; Meillä on nyt uusi vauva, ja olemme jälleen tulossa Suomen suuntaan (kiitos Finnairin suoran lennon SFO-HEL)! Liput on varattu!