Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

Mikä ihme niissä lapsissa voi niin paljon ärsyttää?

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Mikä ihme niissä lapsissa voi niin paljon ärsyttää?

Paula Gaston

Olin taannoin mukana Facebook -keskutelussa, jossa aloittaja kertoi olleensa lennolla Malediiveille jolla vauva itki 11 tuntia ja 40 minuuttia. Tähän joku kommentoi, että häiritseville lapsille ja humalaisille pitäisi olla koneessa oma “sikaosastonsa”, jonne ne voidaan laittaa kesken lennon. En malttanut olla tähän kommentoimatta, että sikaosaston nimi lentokoneessa on economy, jättäen mainitsematta, että business- ja ykkösluokat ovat sitten niille, jotka ovat valmiita maksamaan ylimääräisestä tilasta, palvelusta ja rauhasta. Keskustelu kärjistyi nopeasti niin, että se poistettiin ylläpitäjän toimesta kokonaan. Itse siirryin siinä jo aiemmin takavasemmalle, mutta en voinut olla miettimättä, että mikä ihme niissä lapsissa (tässä tapauksessa vieläpä pienessä vauvassa) voi niin paljon ärsyttää suomalaisia, että keskustelukaan ei pysy asiallisella tasolla?

137A2D57-C65D-4DAC-AD52-C7C5D2AEAB21.JPG

Nyt voisin tietysti ihan ensiksi kääntyä itseeni päin, ja kysyä samaa itseltäni. Muistan nimittäin sellaisenkin ajan elämässäni, kun matkustin usein San Franciscoon ystäväni luokse, ja join parvekkeella kahvia manaten pihalla metelöiviä lapsia. 10 vuotta Yhdysvalloissa asunut sinkku ja lapseton ystäväni ei voinut vaan ymmärtää, miksi leikkivät lapset ärsyttivät minua niin paljon. Enkä kyllä itsekään tiedä vastausta. Jotenkin ajattelen, etteivät ne äänet oikeasti minua edes härinneet, olin vain Suomessa oppinut sellaisen tavan, että tästäkin piti päästä purnaamaan. Mutta ystävääni eivät lapset tuntuneet ärsyttävän missään; ei rannalla, ei ravintolassa eikä edes siellä lentokoneessa.

Muistan, että juttelimme tästä asiasta hänen kanssaan sen jälkeen kun muutin Yhdysvaltoihin. Oma sietokykyni oli alkanut pikkuhijlaa muuttua, ja viimeinen niitti sille tietysti oli se, että meille syntyi omia lapsia. Väittäisin, että ympäristö tekee kaltaisekseen. Lapsia on täällä joka paikka täynnä. Ne kulkevat vanhempien mukana kaikkialle, sillä eihän niitä kotiinkaan voi jättää, ja elämää pitää kuitenkin elää kodin ulkopuolellakin. Ja kun ketään muutakaan ei lapset häiritse, niin ei kai ne sitten minuakaan. Lapsille jutellaan ja hymyillään, ja niitä tervehditään aina samalla kun aikuisiakin tervehditään. Olen oppinut itse tekemään samoin.

E8335D57-90A3-4822-846D-D90D814C5A9E.JPG

Toki minuakin joskus ärsyttää. Ei niinkään häiriökäyttäyvät lapset, vaan välinpitämättömät vanhemmat. Sellaiset, jotka lentokoneessa ja ravintoloissa eivät opeta lapselle käytöstapoja, vaan itse tuijottavat puhelimia ja muita vempaimia silloin kuin lapset meuhkaavat aiheuttaen pahennusta. Mitä silloin voi lapselta odottakkaan? Vauvat eivät minua häiritse. Mutta kieltämättä 11 tuntia ja 40 minuuttia vauvan itkua olisi saanut havahtumaan; olisin ollut huolesta suunniltaan. Mikään vauva ei nimittäin itke putkeen niin kauaa ellei sillä ole todella joku hätä; kipu, nälkä tai joku muu vaiva. Eiväthän vauvat edes valvo niin pitkään yhteen putkeen! En usko, että kovinkaan moni itkevän vauvan vanhempi nauttii sellaisesta tilanteesta. Voi olla, että he eivät edes olisi halunneet lentää, mutta meidänkin on pakko olla pitkällä lennolla, jos haluamme joskus lasten näkevän isovanhempiaan. Olemme tosin olleet onnekkaita, sillä pahimmilta itkukohtauksilta on vältytty, ja lennot on menneet pitkälti lasten nukkuessa.

Eräs amerikkalaistunut suomalaisrouva ihmetteli kerran eräässä keskustelu sitä, että oli Suomessa käydessään kovasti koittanut jutella tuttujensa lapsille, mutta lapset olivat kerta toisensa jälkeen seisoneet tuppisuuna tai jopa piiloutuen vanhempien jalkojen taakse. Aina välillä kun puheissa käy Suomeen muutto, jään miettimään näitä asioita. Teoriassa lasten kannalta Suomeen muutto olisi kuin lottovoitto; ilmaiset koulut ja kouluruoat, tasokas opetus, turvallinen kasvuympäristö ja sukulaiset lähellä. Elämää ilman sitä pelkoa, että milloin meidän koulussa ammuskellaan. Mutta sitten mietin, että haluanko sellaista ujoa ja pelokasta lasta, joka ei uskalla puhua kenellekkään, tai kenelle ei kukaan koskaan hymyile kaupassa tai tervehdi.

B1697ABA-4208-4389-B695-E4D2C073DCE3.JPG

Olen jotenkin väsynyt tähän aiheeseen, mutta nyt vaan tällainen vuodatus oli tarpeen höyryjen päästämiseksi ulos. Sitä miten erilailla täällä suhdaututaan lapsiin kuin Suomessa, ei varmasti voi ymmärtää, kuin asumalla hetki lasten kanssa Yhdysvalloissa. Tai useissa muissa maissa. Aurinkoisissa maissa. Sellaisissa, jossa ei jakseta lasten itkulla omaa päivää pilata kun se aurinko paistaa taivaalla. Ehkä se onkin se aurinko, joka tähänkin asiaan vaikuttaa!