Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

Kun kotipuolessa ammuskellaan

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Kun kotipuolessa ammuskellaan

Paula Gaston

Maanantai-aamuna heräsimme viimeiseen täyteen viikkoomme Suomessa, ja samalla myös karmeisiin uutisiin kotoa. Paikallisuutiset pursusivat epämääräisiä tietoja mahdollisesta ammuskelusta, ja tuttuja paikkojen nimiä vilahteli myös Suomen uutisissa. Aamukahvin juotuani totuus alkoi pikkuhiljaa selviämään, ja lisätietoja alkoi tulla. Meiltä kotoa vain vajaan 50 kilometrin päässä todellakin oli ammuttu ihmisiä, festareilla. Siellä mekin olisimme hyvinkin voineet olla, sillä monena vuonna olemme sinne menoa suunnitelleet. Ihan tavallisilla, hauskoilla ruokafestareilla; Gilroy Garlic Festivaalilla.

Gilroy on pikkuinen kaupunki meiltä eteläänpäin, joka huokuu maalaisidylliä. Siellä kasvatetaan paljon erilaisia hedelmiä ja kasviksia, mutta se on tullut kuuluisaksi etenkin valkosipulista, jota se tuottaa myyntiin 60 miljoonaa paunaa vuodessa. Me ajamme Gilroyn läpi melkein aina kun ajelemme Etelä-Kaliforniaan. Yleensä pysähdymme ostamaan matkalle tai kotiin hedelmiä, ja valkosipulia, olemmepa joskus maistaneet valkosipulijäätelöäkin. Se muuten oli ihan hyvää, mutta valkosipulinen jälkimaku ei lähtenyt suusta koko päivänä. Gilroy on tuttu minulle myös hevoskaupunkina. Siellä on paljon ratsastustalleja ja hevostapahtumia. Siellä on ihanan rauhallinen tunnelma. Ja kyllä, siellä todellakin haisee valkosipulille, ainakin valkosipulitehtaan lähellä.

Tällä hedelmäkojulla Gilroyssa olemme pysähtyneet yhden jos toisenkin kerran

Tällä hedelmäkojulla Gilroyssa olemme pysähtyneet yhden jos toisenkin kerran

Mutta nyt pikkukaupungin rauha on järkkynyt, kun 19-vuotias poika avasi tulen valkosipulifestivaaleilla tappaen kolme ihmistä ja haavoittaen noin tusinaa muuta puoliautomaattisella aseella. Kaksi kuolleista oli vieläpä lapsia. Amerikkalaiseen tapaan sukulaiset ja tuttavat ovat itkien kertoneet medialle uhreista ja heidän elämästään. Niitä katsellessa alkaa itseäkin ihan itkettämään. Miksi 6-vuotiaan pojan piti kuolla jonkun tuiki tuntemattoman luotiin kauniina kesäpäivänä? Ei sitä vaan voi ymmärtää!

Väkisinkin aina tällaisia uutisia lukiessa tulee miettineeksi, olisiko Suomi kuitenkin parempi paikka kasvattaa omat lapset. Ja elää muutenkin. Joku muistutteli minua jo siitä, että tilastollisesti auton alle jääminen on todennäköisempää kuin kuoleminen massamurhaajan luoteihin. Mutta kun perheessä on ollut jo kaksi läheltäpititilannetta, niin sekään teoria ei paljoa lohduta. Ensimmäisellä kerralla mieheni serkku oli selviytyjänä San Bernardinon ammuskelussa vuonna 2015, ja toisella kerralla seurasimme livenä mieheni sedän ja hänen vaimonsa selviytymistä Las Vegasin verilöylystä. He siis päivittivät tilannetta tekstiviestein paikan päältä. Kyllä siinä sydän otti pari ylimääräistä lyöntiä, sillä olemme todella läheisiä.

Moni amerikkalainen mieli työstää tätäkin asiaa erilailla kuin suomalainen, tai ainakin minä. Itse kysyn; “Miksi meillä on niin paljon aseita?”, “ Miksi ne ovat niin helposti saatavilla?” ja “Ja miksi kukaan tavallinen kadun tallaaja edes tarvisi puoliautomaatin?”. Vegasin massamurhassa kuoli 58 ihmistä. Sieltä selvittyään sukulaisemme eivät kysyneet samoja kysymyksiä mitä minä. Sen sijaan he kysyivät minulta: “Miksi opettajilla koulussa ei ole aseita?” He olisivat kuulemma turvallisemmalla mielellä, jos tyttäremmekin koulussa henkilökunta olisi aseistautunut. En tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Perhesovun säilymiseksi en sanonut mitään.

Ja tiedättekö, näistä ammuskelu-uutisista on tullut niin tavanomaisia, ettei niihin enää jaksa edes reagoida kuten ennen. Monia pienempiä ammuskeluja ei enää edes uutisoida, edes vaikka ne ovat olleet kouluissa tai niissä on ollut osalisena lapsia. Itsekin Gilroyn uutisen nähtyäni kohautin vähän olkiani, ja ajattelin, että ei varmaan mitään sen vakavampaa. MITÄÄN SEN VAKAVAMPAA!!! Eikö ammuskelu yleisellä paikalla ole aina vakavaa?! Näitä juttuja kun tulee joka tuutista, niin väkisinkin sitä alkaa kovettumaan. Tämän päivän uutiset on huomenna jo unohdettu, ja oma elämä jatkuu. Se on tosi surullista!

gilroy_ammuskelu.jpg

Gilroyn ammuskelu kuitenkin pysyy mielessäni varmasti pitkään. Jo siksikin, että palaamme ensi viikolla Kaliforniaan, jossa sitä varmasti puidaan mediassa vielä kauan. Mutta myös siksi, että se tapahtui niin lähellä meitä. Mihin sitä uskaltaa enää mennäkkään, jos viattomat ruokafestaritkin saavat tällaisia käänteitä. Hohhoijaa! Nyt on kuitenkin mentävä nukkumaan, että jaksamme aamulla herätä viimeisiin lomapäiviin Suomessa!