Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

Kohtaaminen matkalla joka muutti maailmani

Matkablogi Lifestyle-blogi Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Kohtaaminen matkalla joka muutti maailmani

Paula Gaston

Seitsemän vuotta sitten olin ikisinkku. Elämässä oli kaikki hyvin; hyvä työ, kavereita, oma asunto, hevonen ja koira. Matkustelin paljon. Kävin ystävien kanssa risteilyillä, ja lensimme milloin Dubaihin, Israeliin tai Egyptiin. Kävimme katsomassa pyramidit ja kuolleet meret. Olin kuukauden Islannissa ja kävin säännöllisesti lomalla ystäväni luona Kaliforniassa. Suomen sisälläkin oli kaikenlaista menoa ja meininkiä. Varsinkin kesällä viikonloput täyttyivät reissuista sinne sun tänne. Kaikki oli kivaa! Siinä kaikenlaisessa kiireessä ei vain ollut sitä omaa toista puoliskoa löytynyt. Sellaista jonka kanssa niitä reissuja voisi tehdä yhdessä. Tai vaikka mennä marjametsälle syksyllä. Koulukaverit olivat jo naimisissa ja lapset oli tehtynä. Jotkut heistä jopa jo toisella kierroksella. Minä sen sijaan olin panostanut harrastuksiin, maapallon valloittamiseen ja uraan. Ikääkin oli karttunut sen verran, että olin alistunut kohtalooni ikuisena kummitätinä. Kun muut kadehtivat vapauttani, minä kadehdin sitä, etteivät he viettäneet elämää yksin.

sulka.jpg

Sitten tuli mahdollisuus ottaa opintovapaata ja nostaa hetkellisesti kytkintä arkielämästä. Päätin lähteä Kalifornian viinialueille mukanani vain matkalaukku ja läppäri. Läppärillä oli viinimatkailua käsittelevä opinnäytetyö, joka piti saada valmiiksi, että voisin taas täysillä panostaa töihin. Lentolippu San Franciscoon oli hankittuna, ja paluulippu kolmen kuukauden päähän. Niin sitä sitten mentiin. Enpä tuolloin tiennytkään, millä tavalla tuo matka mullistaisi elämäni. 

Ensimmäinen kuukausi Kaliforniassa meni nopeasti. Yksi kokonainen viikko sujahti San Jose Staten yliopistossa kurssilla, jonka jälkeen palasin taas kirjoittamaan. Sitten tapahtui jotain, joka sekoitti kuviot täysin. Tapasin ihmisen, jonka kanssa ajatukset löivät täysin yksiin. Mitä enemmän vietimme aikaa yhdessä, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että tässä oli se toinen puoliskoni. Siis se, joka kaikilla muilla jo oli, mutta minulla ei. Meillä oli hauskaa yhdessä, ja näimme tulevaisuudessa samanlaisia asioita. Matkassa oli vain yksi aika iso mutka. Paluu Suomeen häämötti edessä! 

Meidän piti siis pikaisesti päättää miten tästä jatkettaisiin. Palaisinko Suomeen ja jatkaisin omaa elämääni kuten ennenkin? Jäisinkö maahan laittomasti ja anoisin sitten viisumia? Se ei ole ideaalia tai suositeltavaa, mutta sitäkin tapahtuu. Vai palaisinko kotiin, järjestäisin elämäni sille mallille, että voisin palata ja odottaisin viisumin saantia. Yhdessä oloon oli käytännössä vain yksi tie; "puolison viisumi" ja avioliitto. Aika isoja päätöksiä siis! Sitten ajattelin asiaa näin päin; harmittaisiko joskus, jos nyt en uskaltaisi lähteä? Istuisinko yksin kesämökin rannalla miettien, millaista elämäni olisi ollut, jos olisin lähtenyt? Miksi en lähtisi?

Niinpä lopulta palasin Suomeen, möin asunnon, irtisanouduin ja sain sen "puolison viisumin". Sitä anoessamme jouduimme aikamoiseen ryöpytykseen. Jouduimme todistamaan, että suhteemme on aito. Vaatimukset olivat välillä kuin suoraan elokuvista. Valokuvia, sähköposteja, kirjeitä perheiltä ja ystäviltä, haastatteluja, lääkärintarkastuksia... todisteita, todisteita, todisteita. Olimme erossa lähes vuoden, lukuunottamatta lyhyitä lomia, joita teimme yhdessä. Monien itkujen ja hammastenkiristelyjen jälkeen, edessä oli viimeinen haastattelu suurlähetystössä. Kädet täristen otin vastaan passini johon oli liimattu viisumi. Maahantulon jälkeen meillä olisi 90 päivää aikaa mennä naimisiin. Uusi elämä odotti!

wedding.jpg

Tuosta ajasta on nyt seitsemän vuotta. Kolmen kuukauden opintovapaa -matka on muuttunut määrittelemättömäksi ajaksi uudessa kotimaassa. Vaikka kaipaan Suomeen, elämä on tänään täällä. Onneksi sentään tänäkin vuonna Suomessa ollaan osa vuodesta, eikä sitä tiedä mistä tulevaisuudessa löydämme itsemme. Enää emme ole kaksin. Meitä oli pitkään kolme, ja nyt meitä on jo neljä. Oma pieni perhe! Se täydentyi täydellisen auringonpimennyksen aikaan toisella tyttövauvalla. Nämä reissuneidit ovat nähneet jo paljon maailmaa, ja kuulleet monta tarinaa siitä, miten äidin elämä muuttui matkalla maailman ääriin. Heille on normaalia elää elämää kahdessa maassa, tai lentää lentokoneella mummolaan maapallon toiselle puolelle. He ovat tottuneet siihen että naapurin setä on kiinalainen, monet koulukaverit intialaisia, ja äidin työkaverit Thaimaasta tai muualta maailmasta. Heillä on avoin mieli. Jonain päivänä ehkä heidänkin maailmansa muuttuu yhden tärkeän kohtaamisen seurauksena.  

 Pienet reissaajat

Pienet reissaajat

Voisi kai sanoa, että se oli elämäni tärkein kohtaaminen!

 

 

Osallistun tällä postauksella Momondon -kirjoituskilpailuun. Mikäli tykkäsit tarinasta, käythän äänestämässä minua. Äänestämään pääset klikkaamalla viereistä kuvaa.

Äänestää voi 15.4. saakka.

Kiitos paljon!