Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

blogi_banner_uusin.jpg

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Ulkosuomalaisuus

Minäkin olen 90 Day Fiancé

Paula Gaston

Tähän matkatarinoiden sekaan, tuli nyt kirjoitettua myös vähän erilainen postaus. Aloin nimittäin tänä talvena katsomaan telkusta sarjaa nimeltä 90 Day Fiancé, ja se herätti minussa monenlaisia tunteita. Ensinnäkin varmasti siksi, että meno ohjelmassa on aika päätöntä, ja pariskunnat varsinaisia persoonia, mutta osin myös siksi, että minäkin olen oikeasti yksi noista 90 day fiancésta. Viime viikolla sarjalle saatiin jatkoa, ja jäin tuijottamaan ohjelmaa lapsen päiväuniaikoina, pudistelemaan päätäni, ja muistelemaan omaa 90:tä päivää morsiamena. Olipa sekin aikaa! Mahtaako tämä sarja pyöriä Suomessa?

wedding_chapel.jpg

Siinä vaiheessa kun suunnittelee avioliittoa amerikkalaisen kanssa, kannattaa miettiä kahdesti jaksaako koko rulijanssia läpi. Kuten ohjelmastakin käy ilmi, se voi olla aika stressaava aikaa. Ohjelman nimi tulee siitä, että viisumin saamisen ja maahan tulon jälkeen, sinulla on oikeasti 90 päivää aikaa mennä naimisiin ja lähettää hakemus pysyvään oleskelulupaan. Siinä ajassa joudut tottumaan uuteen kotimaahasi, kulttuuriin, perheeseen, ja mahdollisesti siihen, ettet tunne yhtään ketään uudessa kotikaupungissasi. Samalla suunnittelet häitä ja yrität kerätä todisteita green card -hakemusta varten, että olette oikeasti edelleen yhdessä. Puhumattakaan kaikesta byrokratiasta ja paperisodasta mitä tuolloin kohtaa. Kaikki on uutta ja jännittävää, vähän pelottavaakin! Se aika mikä pitäisi ehkä olla elämäsi hienointa aikaa rakkaudessa, onkin suhteen todellinen koetin kivi. Ehkä hyvä niin… mutta kuka muu oikeasti menee naimisiin näin nopeasti tällaisissa olosuhteissa? Mutta ollakseen yhdessä on pakko.

Meidän tarinan voi muuten kokonaisuudessaan lukea täältä.

Tämä kasa papereita ja kuvia todisteeksi pitäisi mahtua tähän kirjekuoreen… hmm.

Tämä kasa papereita ja kuvia todisteeksi pitäisi mahtua tähän kirjekuoreen… hmm.

Itse jo muutto toiseen maahan on aika iso elämänmuutos. Sitten vielä muutat saman katon alle ihmisen kanssa jonka kanssa et ole ennen asunut. Olet juuri jättänyt taaksesi kaiken; entisen elämäsi perheineen ja ystävineen, harrastukset, työn ja mahdollisesti koko omaisuutesi. Sitten huomaat, että uudessa maassa et olekaan kukaan. Sinulla ei ole statusta, koska et ole virallisesti vielä pysyvä asukas. Ilman green cardia et saa luottokorttia, ajokorttia, puhelinliittymää, vakuutusta… olet täysi NOBODY amerikkalaisen byrokratian silmissä! Miehesi perhe miettii, oletko tullut maahan vain green card mielessä. Kaikille pitää todistaa olevansa joku! Ei siis ihme, että tässäkin ohjelmassa nähdään aika räiskyviä kohtauksia, riitoja, itkua ja eroja. Ja valitettavasti niitäkin, jotka eivät tule oikeasti tänne rakkauden perässä.

Ohjelmassa nähdään myös kahden kulttuurin vastakkain asettelua, joka seuraa näitä pareja varmaan hamaan hautaan saakka. Joskus oikeasti harmittaa, että on monia suomalaisia asioita, joita ei vaan voi ulkomaalaiselle selittää. Jos sanon miehelleni, vaikka että villasukkia ei voi pestä joka kerta kun ne on olleet jalassa, hän pudistelee päätään. On myös vaikeaa selittää, miksi jääkiekko herättää suomalaisessa niin suuria tunteita. Tai mikä Uuno Turhapurossa on niin hauskaa. Yhä kahdeksan vuoden jälkeenkin hän ihmettelee lounaaksi tekemääni nakkikeittoa; “Miksi kukaan haluaisi syödä hot dog soup?” Tai miksi laitan kaurapuuroon suolaa ja voita fariinisokerin sijaan. Tykkään myös viljellä suomalaisia sanontoja, ja monesti arkielämässä olisi kiva paukauttaa tilanteeseen sopiva sanonta ilmoille. Mutta mitenpä käännät: “Levisi kuin Jokisen eväät” tai “Hävisi kuin pieru Saharaan”. Ei vaan kuulosta samalle enkuksi. Toki molemmat opimme toisiltamme uusia asioita ja tapoja tehdä asioita, mutta ymmärrän siis, miksi tämän ohjelman pariskunnat taplaavat tämän kulttuuri-asian kanssa.

fiance_banner.jpg

Täytyy kyllä joskus vähän ihmetellä mahtavatko tässä ohjelmassa olevat parit olla ihan keskivertoa, vai onko nyt hakemalla haettu ne, joilla sitä draamaa syntyy. Eihän se muuten olisi kovin viihdyttävää katsojien kannalta. Ja 90 Day Fiancésta astetta vielä hauskempi ohjelma on siitä seuraavana päivänä tuleva Pillow Talk, jossa muut sarjan parit katsovat kyseisen viikon ohjelmaa telkusta ja kommentoivat muiden toilailuja. Ai että olen saanut hyvät naurut moneen kertaan!

Onko sinulla jotain sarjaa johon olet koukussa?

 

Luukku 3; Vihdoinkin suomalaiset joulumarkkinat!

Paula Gaston

Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa! Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Viikko on sujahtanut ohi lähinnä toipuessa. Kuten jo aiemmin mainitsin, Utahin matkamme toiseksi viimeisenä päivänä vauva alkoi sairastaa, ja kotiin päästyämme minäkin sain sitten taudin tottakai. Vaikka pääsääntöisesti tuntuu, että voimme jo paremmin, lepo on tullut tarpeeseen. Lauantaina kuitenkin päätin uskaltautua ulkoilemaan kun ohjelmassa oli Finlandia Foundationin kauan odotetut Suomalaiset joulumarkkinat. Ja vieläpä historian ensimmäiset sellaiset täällä San Franciscon Bay Arealla.

A82B0125-F3D1-45A3-A495-142C709D8BFD.JPG

Olikin mukavaa päästä vähän ulos sillä perille päästyäni vesisadekin oli muuttunut auringonpaisteeksi. Markkinat pidettiin Palo Altossa, Lucie Stern Community Centerissä. Olin päättänyt olla paikalla jo heti tapahtuman alkaessa, sillä muut skandinaaviset markkinat alueella myyvät parhaat tuotteet loppuun tunnissa tai parissa. Tunnelma näilläkin markkinoilla tiivistyi heti ensimmäisen tunnin aikana ja jono päämyyntipöytään oli pitkä. Tarjolla oli iso määrä erilaisia karkkeja, ruisleipää, joulukalentereita, suomalaisia keksejä ja muuta. Kalliilla hinnalla tietenkin, mutta eihän painavien karkkien rahtaaminen tänne puolelle maailmaa ihan ilmaista ole. Valtava karkkipöytä tyhjenikin odotuksieni mukaisesti ensimmäisen puolen toista tunnin aikana.

Harmikseni myyntiin ei oltukaan saatu karjalanpiirakoita tiukkojen lupa-asetusten vuoksi. Pullaa, torttuja, munkkeja ja piparkakkuja oli sen sijaan myynnissä, samoin kuin glögiä ja lonkeroa. Innostuin tästä uudesta glögi tuttavuudesta niin paljon, että tilasin jälkeen päin kokonaisen laatikollisen tätä viiniglögiä. Sen tuottaja on ruotsalaistaustainen viinitila Napa Valleyssä, ja tämä oli ilmeisesti ensimmäinen vuosi kun he tekivät glögiä myyntiin. Lonkeroa en tällä kertaa maistanut. Mahtaakohan sairastamisella olla jotain osaa siihen, että ei vaan maistunut. Sen sijaan kotiin viemisiksi lähti korvapuusteja, karkkia ja ruisleipäpussi. Kyllähän niillä jo joulun tunnelmaan pääsee! Myynnissä oli myös paljon kivoja käsitöitä, koruja ja vaatteita.

A16852F9-A0DC-4933-AFBE-9E8EFB3EFE5E.JPG
Valokuva pukin kanssa kuului lipun hintaan. Torkahtikohan pukki välillä?

Valokuva pukin kanssa kuului lipun hintaan. Torkahtikohan pukki välillä?

Kaikista parastahan tällaisissa tapahtumissa on toisten suomalaisten tapaaminen! Niin nytkin, oli kiva nähdä niin monta tuttua samassa tilassa. Välillä oli vaikea kuulla mitä toinen sanoo kaiken sen puheensorinan seasta. Väen paljoudesta päätellen ensi vuonna tarvitaan melkein jo isompi tila! Ja mielellään sellainen missä olisi vähän pöytiä ja tuolejakin kahvilatyyliin. Kahvilan pito voisi olla ihan tuottoisaa hommaa joulumyyjäisissä. Hienoa että ensimmäiset Suomalaiset joulumarkkinat Bay Arealla olivat tällainen menestys!

 
 

Kalkkunaa napaan - Perinteinen amerikkalainen Kiitospäivä

Paula Gaston

Reissumme on edennyt jo Kaliforniasta Nevadan kautta tänne Utahiin sukulaisten luokse. Tuossa aiemmin jo mainitsinkin, että tulomatkalla pysähdyimme muun muassa Las Vegasissa ja Hooverin padolla, mutta nyt olemme ehtineet käymään jo parissa kansallispuistossakin. Toinen on Lake Mead ihan Arizonan ja Nevadan rajalla, ja toinen on Cedar Breaks täällä Utahissa. Niistä kerron lisää sitten myöhemmin mutta nyt hetkeksi tämän hetkiseen olinpaikkaamme Vineyardissa, Utahin osavaltiossa.

Koko reissumme päätarkoitus oli siis viettää perinteistä Kiitospäivää sukulaisten ja etenkin vakavasti sairastuneen iso mummon kanssa. Koska omiin perinteisiini ei Kiitospäivä tietenkään ole kuulunut, en ole koskaan osannut sitä viettää ihan samalla volyymilla kuin amerikkalaiset. Yleensä olemmekin olleet reissussa Kiitospäivän aikana, tai olemme tehneet illallisen kotona vähän pienemmässä mittakaavassa. Koko Kiitospäivän tarkoitushan osoittaa kiitollisuutta siitä kaikesta hyvästä mitä elämässä tällä hetkellä saamme kokea. Ennen osoitettiin kiitollisuutta esimerkiksi hyvästä sadosta tai pelastumisesta kiperästä tilanteesta. Nykyään painoarvo on kovasti perheellä ja yhdessä olemisella, ja Kiitospäivän aikaan matkustetaan perheiden tai ystävien luo jopa enemmän kuin joulun aikaan. Monet kokevat Kiitospäivän olevan myös aikaa jolloin tehdään hyväntekeväisyyttä ja lahjoitetaan ruokaa tai rahaa vähempiosaisille.

25B7DA3A-1A98-403B-B8DD-18ED95A09EEC.JPG

Kiitospäivästä alkaa perinteisesti myös joulun odotus. Mekin pystytimme jo kuusen olohuoneen nurkkaan ja lapset pääsivät sen koristelemaan. Täällähän kuuset eivät tule metsästä, vaan joulukuusifarmeilta, ja ne kestävät helposti koko kuukauden. Kiitospäivä sijoittuu aina torstaille ja sen jälkeinen perjantai tunnetaan yleisesti nimellä Black Friday. Black Friday aloittaa hervottoman joulushoppailun “tajuttomilla” alennuksillaan. Itse pysyn kyseisenä päivänä kaukana kaupoista, sillä en vaan kestä sellaista väenpaljoutta tai tungettelua. Ja Kiitospäivän rauhoittumisen jälkeen ostoksille ryntääminen tuntuukin aika isolta kontrastilta.

Itse juhlapäivän kruunaa tietysti varsin aikaisin nautittava kalkkuna-illallinen. Perinteisesti tarjolla on paistettu kalkkuna, “stuffingia” eli kalkkunan täytettä, karpalohyytelöä, perunamuusia, bataattia, kastiketta ja jonkunlaista salaattia. Jälkiruokana syödään kurpitsapiirakkaa kermavaahdon kera. Kalkkunan täyte tehdään yleensä valmiista sekoituksesta jonka pääraaka-aineena ovat leipäpalat, selleri, sipuli ja mausteet. Täyte tehdään nykyään erillisessä astiassa eikä suinkaan kalkkunan sisässä kuten ennen vanhaan, sillä kalkkunan sisällä siihen saattaa jäädä bakteereja. Me skippasimme koko stuffingin tänä vuonna, ja keskityimme muihin tarjottaviin. Yksi herkullisimmista ruoista oli mielestäni bataattilaatikko jonka päällä oli siirappia ja saksanpähkinöitä. Kurpitsapiirakan lisäksi herkuttelimme myös omenapiirakalla.

22BA57ED-9AA4-4B1D-B7CC-FD1C06853ED3.JPG
64D1CEDB-0AA8-40DB-90FB-F467B3F79B4F.JPG

Juhla-aterian aluksi kerroimme jokainen mistä asioista olemme erityisen kiitollisia tällä hetkellä. Meille tietenkin tämä oli erityinen tilaisuus viettää aikaa perheen, ja etenkin iso mummon kanssa. Lapset leikkivät omia leikkejään, ja me aikuiset pelasimme vähän Scrambleä, ja kuuntelimme tarinoita iso mummon nuoruudesta. Meillä todellakin on monta syytä olla kiitollinen tällä hetkellä, ja unohtaa hetkeksi valittaminen. Huomiseksi Utahiin on luvattu lumisadetta. Siitäkin osaa ulkosuomalainen olla kiitollinen vaikka paikalliset ehkä eivät sitä toivokkaan!

 

Iltalehden haastattelu Kalifornian maastopaloista

Paula Gaston

Kalifornia on viime aikoina ollut kovasti uutisissa. Eikä syyttä. Tilanne täällä on ollut suorastaan katastrofaalinen. Kaikilla alkaa olla jollakin tavalla paukut lopussa, sillä maastopalot ovat vaikuttaneet aika laajalti lähes jokaiseen. Pahimmin ovat tietysti kärsineet ne, jotka ovat menettäneet koko omaisuutensa, tai lähimmäisiään. Palopaikalla työskentelevät palomiehet, viranomaiset ja vapaaehtoiset vaarantavat oman terveytensä tai jopa henkensä työssään. Ja sitten ollaan tietenkin me, jotka kärsimme vähän eri tavalla.

Sieltä se aurinko taas aamulla pilkistää… savun seasta.

Sieltä se aurinko taas aamulla pilkistää… savun seasta.

Meidän riesana on ollut huono ja ajoittain jopa vaarallinen ilmanlaatu josta kirjoittelin viime sunnuntaina blogiinkin. Tämän jutun oli bongannut myös Iltalehden toimittaja, joka halusi tehdä juttua lehteen sen perusteella. Juttelimme muun muassa siitä, kuinka ulkona ollessamme käytämme N95 maskia, ja kuinka monet koulut ovat olleet suljettuna tai lapset pidetään sisällä. Me olimme pysytelleet pääsääntöisesti sisällä tuolloin neljä päivää. Lisäksi juttelimme siitä, ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta kun savut ovat meille saakka vyöryneet.

Juttu on luettavissa kuvineen täällä:

Kalifornian maastopalojen keskellä asuva suomalainen Paula ei lähtisi ulos ilman hengityssuojainta: ”Tämä ei ole sumua, johon olemme tottuneet”

Savutilanne osaltamme on jutun julkaisun jälkeen vain pahentunut. Tänään en vienyt tytärtämme kouluun, sillä ilmanlaatu oli kaupungissamme 178 joka lähentelee jo vaarallisen rajaa. Monet muutkin äidit päättivät pitää lapset kotona, sillä vaikka koulussa pääsääntöisesti oltaisiin sisällä, siirrytään siellä luokista toiseen kesken päivän ulkokautta. Lisäksi matkalla koululle ja takaisin saa jo hengitettyä aimo annoksen saasteista ilmaa. Kaiken huipuksi jotkut opettajat ovat myöntäneet, etteivät pidä aina luokan ovea kiinni. Mitä hyötyä siis on olla koko päivää sisällä jos ulko-ovi on auki? Tämän päivän hengittely tällä lukemalla vastaisi samaa kuin lapseni polttaisi 7 tupakkaa. Nyt iltaa kohden luku on jo kohonnut 195 ja koulultakin tuli ilmoitus, että kaikki countyn koulut pidetään huomenna suljettuna.

Suurin tulipaloista, Camp Fire riehuu vielä pohjoisessa. Se on tällä hetkellä 60% hallinnassa. Myös Etelä-Kalifornian suurin palo Woolsey Fire jatkaa palamistaan, se on 57% hallinnassa. Viime päivinä paloja on tullut myös lisää niin etelämpänä kuin täällä meilläkin. Yksi jopa omassa kaupungissamme. Niles Fire alkoi eilen ja on kaupungin laidalla olevassa kanjonissa. Se on tällä hetkellä 60% hallinnassa. Toinen meitä huolestuttava uusi palo on Sierra Fire joka on ihan mieheni perheen kotikaupungin vieressä.

Tällaisia lukemia oli meillä torstaina.

Tällaisia lukemia oli meillä torstaina.

Nyt kun Piilaaksossa ollaan, niin täällä tietenkin on applikaatiota joka lähtöön. Tänään törmäsin sellaiseen kuin Sh**t! I smoke. Se kertoo ilmanlaadun sieltä missä olet, ja kuinka moneen tupakkaan ilman hengittäminen on verrattavissa. Oheinen mittaus on Camp Firen palo paikalla Paradisessa.

Nyt kun Piilaaksossa ollaan, niin täällä tietenkin on applikaatiota joka lähtöön. Tänään törmäsin sellaiseen kuin Sh**t! I smoke. Se kertoo ilmanlaadun sieltä missä olet, ja kuinka moneen tupakkaan ilman hengittäminen on verrattavissa. Oheinen mittaus on Camp Firen palo paikalla Paradisessa.

Onneksi huomenna starttaamme road tripille Nevadaan ja Utahiin. Ehkä sitten blogikin täyttyy vähän iloisemmista jutuista. Metsäpaloja koskevien uutisten ja savumittareiden kyttääminen on itsellekin henkisesti väsyttävää hommaa, joten loma ei voisi tulla parempaan ajankohtaan. Toivotaan, että säätiedotukset kerrankin osuisivat Kalifornian kohdalla oikeaan, sillä ensi viikolle on luvattu sadetta!

 

Elämää Kalifornian maastopalojen keskellä

Paula Gaston

On outoa kun aamulla herää, ja taivaalla on vain punainen pallo, jota kohti voi tuijottaa ilman että silmiin sattuu. Se on se kuuluisa Kalifornian aurinko, joka on tällä kertaa naamioitunut paksun savuverhon taakse. Nopealla vilkaisulla ulkona näyttää kuin minä tahansa talviaamuna San Franciscon Bay Arealla; harmaalta ja utuiselta. Erotuksena vain se, että tällä kertaa harmaus ei ole tullut merisumusta. Ja sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun aukaisee oven. Savun haju iskee heti ja alkaa yskittää, myöhemmin illalla myös silmiä alkaa kirvellä ja pääkin on kipeä. Ei missään nimeässä mikään miellyttävä kokemus!

Aamuaurinkokin on yhtä punainen kuin auringonlasku illalla.

Aamuaurinkokin on yhtä punainen kuin auringonlasku illalla.

Tämä on toinen kerta täällä oloni aikana kun elämme savun keskellä. Edellisellä kerralla tuuli pukkasi meille savut tuhoisista Napa Valleyn ja Santa Rosan tulipaloista vuonna 2017. Tällä kerralla maastopalot runtelevat Kaliforniaa molemmista päistä. Meille savut ovat tulleet pohjoisesta, Butte Countysta, jossa Camp Fireksi ristitty maastopalo etenee etenemistään. Palo on nielaissut jo alleen kokonaisen kaupungin, Paradisen, jossa asui yli 26 000 ihmistä. Lähes 6500 kotia tuhoutui ja tämän hetkisen tiedon mukaan ainakin 23 ihmistä on kuollut. Satoja on kateissa. Eikä loppua ole näkyvissä sillä Santa Anan tuulet puhaltelevat tänäänkin iloisesti levittäen tulta eteenpäin. Etelä- Kalifornian tulipaloista kirjoittelin myös viime kerralla, kun kerroin vierailustamme Paramount Ranchille, josta on enää pystyssä vain yksi rakennus.

Kauppaan lähtiessä heitän maskin naamalle. Naapurusto tuntuu ihan kolkolta, kun ketään ei ole ulkona, ja kaikkialla ihan harmaata. Ihan maailmanlopun fiilis! Lapset eivät ole olleet nyt kolmeen päivään ulkona, sillä perjantaina jo koulupäivä vietettiin kokonaan sisätiloissa. Meistä vähän pohjoisempana jotkut koulut ovat olleet kokonaan kiinni. Ja voitte vain kuvitella sitä energiaa mikä lapsista lähtee kun ollaan päiviä neljän seinän sisällä. Itseäkin se ahdistaa. Tulee tehtyä kaikenlaisia suunnitelmia ja sitten yhtäkkiä muistuu mieleen, että ai niin, eihän me voidakaan mennä ulos. Ihmisiä on varoitettu etenkin harrastamasta liikuntaa ulkona, mutta myös siitä, että jokaisen olisi syytä käyttää N95 maskia. En olisi koskaan uskonut Suomessa asuessani, että joskus en voi mennä ulos koska ilma on niin saasteista. Jos ei muuta, niin tämä laittaa taas katsomaan asioita eri perspektiiveistä.

Kauppaan…

Kauppaan…

savuinen_parkkipaikka.jpg

Vaikka maastopalot vaikeuttavat meidän elämäämme, olemme kuitenkin kiitollisia, että meillä on vielä koti ja toisemme. Meidän kokemukset eivät tietenkään ole verrattavissa siihen, mitä monet koko omaisuutensa menettäneet ovat kokeneet. Jotkut ovat menettäneet läheisiään, toiset lemmikkejään. Olen hevosihmisenä nähnyt monta koskettavaa artikkelia siitä, miten ihmiset ovat joutuneet päästämään hevosensa vapaaksi toivoen, että ne selviäisivät paloista ja joku ne sitten jostakin löytäisi. Ei ole kertakaikkiaan ollut aikaa alkaa lastaamaan hevosia trailereihin tai trailereita ei ole ollut saatavilla. Tuli levisi tuulen mukana pahimmillaan 80:n jalkapallokentän kokoisen alueen verran yhdessä minuutissa. Se on niin uskomaton luku, ettei sitä osaa edes kuvitella. Hevosia ja muita eläimiä on etsitty jo sammuneilta alueilta, mutta pelastustöitä haittaavat kaatuneet ja erittäin vaaralliset sähkölinjat. Tänä aamuna uutisissa varoiteltiin siitä, että se oma kissa tai koira ei ehkä näytäkään enää samalta kuin ennen. Kuvat loukkaantuneista tai tuhkan alle jääneistä pelastetuista lemmikeistä olivat kauheaa katsottavaa.

Vaikka illan auringonlaskut ovat upeampia ja punaisempia kuin koskaan, toivon silti joka ilta nukkumaan mennessä, että aamulla savut ovat kaikonneet ja palot sammuneet.