Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

blogi_banner_uusin.jpg

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Kalifornia

Oletko koskaan tanssinut kannon päällä? - Calaveras Big Trees, Kalifornia

Paula Gaston

Maailman suurimmista puista, eli jättiläispunapuista on nopeasti tullut yksi Kalifornian suosituimmista nähtävyyksistä. Suurin osa käy ihmettelemässä niitä ihan San Franciscon kupeessa, Muir Woodsissa tai Sequoia National Parkissa vähän kauempana. Mutta punapuita löytyy myös muutamasta vähän vähemmän tunnetusta puistosta esimerkiksi Santa Cruzin vuoristosta tai pohjoiseen, kohti Oregonia suunnattaessa. Yksi meidän lempparipaikoista on ehdottomasti Calaveras Big Trees State Park Sierra Nevadan vuoristossa, jossa pääsee näkemään Sequoia puita. Sequoiat ovat itseasiassa eri puita kuin Muir Woodsissa olevat Coastal Redwoodsit. Isoja ja hienoja ovat molemmat, mutta siinä kun Coastal Redwood on todella korkea, Giant Sequoia on rungoltaan paksumpi ja siinä mielessä näyttävämpi. Jos mahdollista, suosittelenkin ehdottomasti valitsemaan Giant Sequoiat rannikon punapuiden sijaan!

Tämän jutun kuvat ovat sekalainen seurakunta eri reissuiltamme Calaverakseen eri vuosina.

DISCOVERY TREEN SURULLINEN TARINA - TANSSIT KANNON PÄÄLLÄ

“Vau, mitä puita! Nämä täytyy saada jotenkin näytille.” ajattelivat kaliforniaan tulleet uudisasukkaat, kun he löysivät jättiläispuut Calaveraksesta vuonna 1853. Koska puita oli hankala noina aikoina tulla paikan päälle katsomaan, päätettiin ne jotenkin viedä ihmisten ihmeteltäväksi San Franciscoon, ja siitä vielä New Yorkiin asti. Jättiläiskokoisen puun siirtäminenkään ei ollut ihan helppoa, joten keksittiin, että jos puusta voisi ottaa mukaan vain kuoret, se voitaisiin koota kasaan vasta kohteessa. Näin ihmiset näkisivät puun todellisen koon. Ja niin sitten tehtiinkin. Metsästä valittiin suurin ja kaunein puu, Discovery Tree, joka kuorittiin kokonaan paljaaksi, ja myöhemmin myös kaadettiin. Itse puun katkaiseminen kesti miehiltä kolme viikkoa, niin suuri se oli.

Lopulta ihmisiä alkoi virrata paikalle metsän ihmeitä katsomaan. Lähistölle rakennettiin hotelli, ja Discovery Treen jättimäisellä kannolla järjestettiin tanssiaisia. Katkaistun puun runkoa käytettiin keilaratana ja sen kylkeen rakennettiin myös baari. Metsän muitakin puita kuorittiin, ja kuoria lähetettiin näytille aina ulkomaita myöden Lontooseen saakka. Mainoskiertue ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti, sillä ihmiset eivät uskoneet, että näin suuria puita voisi olla olemassa, kuorista huolimatta. Sen sijaan pikkuhiljaa herätä raivo puunkuorijoita kohtaan, ja monen mielestä, niitä ei koskaan olisi pitänyt katkaista. Vuonna 1864 tilanne eskaloitui niin, että kalifornialainen senaattori teki aloitteen Yosemiten, ja muiden lähialueiden punapuiden suojelemisesta. Näin pyörähti liikkeelle ajatus kansallispuistojen perustamisesta. Vaikka ensimmäinen kansallispuisto perustettiinkin Yellowstoneen vuonna 1872, Calaveraksen tilanne sysäsi ajatuksen ilmoille. Calaverasin puita taas ei saatu suojeltua virallisesti ennen kuin vuonna 1931, sillä puuyhtiöt hannasivat vastaan. Heille jättiläispunapuut ovat olleet arvokasta materiaalia, jonka suosio perustuu siihen, ettei se pala helposti.

Discovery Treen kuuluisa kanto ja palanen sen rungosta on edelleen nähtävissä Calaveras State Parkissa. Nyt tosin suojeltuina, muistuttamassa meitä ihmisen ahneudesta, ja luonnon ihmeellisyydestä.

Discovery Treen kannon päällä tavattiin pitää tanssiaisia

Discovery Treen kannon päällä tavattiin pitää tanssiaisia

Discovery Tree - Calaveras Big Trees State Park

Discovery Tree - Calaveras Big Trees State Park

Pala runkoa ihan kannon vieressä

Pala runkoa ihan kannon vieressä

PIONEER CABIN TREE - TUNNELIPUU

Pioneer Cabin Treestä tuli Calaverasin toinen tunnettu puu. Se oli yksi Kalifornian useasta “drive thru” puusta, eli puusta jonka läpi pystyi ajamaan tai kävelemään. Se tunnettiinkin toiselta nimeltään Tunnel Tree. 1880-luvulla alueen yksityinen omistaja kaiversi puuhun kolon houkutellakseen paikalle lisää turisteja. Aluksi tunnelin läpi käveltiin, mutta jossain välissä siitä sai ajaa myös autolla. Mestän muututtua suojelukohteeksi, sen läpi ei luonnollisesti enää autoiltu, mutta mekin olemme kävelleet sen alta kun puu oli vielä pystyssä. Valitettavasti tämä yli tuhat vuotinen jättiläinen kaatui lopullisesti vuonna 2017 myrskyn seurauksena, ja alunperin tietenkin ihmisen tekosien seurauksena. Pioneer Cabin Tree oli eittämättä yksi Kalifornian tunnetuimmista puista. Tällaisia tunnelipuita löytyy vielä Sequoian ja Yosemiten kansallispuistoista. Yosemiten puu on kokonaan kuollut, kun taas nämä muut tunnelipuut ovat edelleen elossa. Lisäksi Kalifornian rannikolla on tiettävästi ainakin kolme yksityisessä omistuksessa olevaa tunnelipuuta, joista yhden mekin olemme nähneet aiemmin.

Pioneer Cabin Tree joka kaatui pari vuotta sitten myrskyssä

Pioneer Cabin Tree joka kaatui pari vuotta sitten myrskyssä

CALAVERAS BIG TREES STATE PARK

Calaveras Big Trees State Park sijaitsee heti Arnoldin pikkukaupungin jälkeen ajettaessa Sierra Nevadan vuoristoon State Route 4:sta pitkin. Tätä käyttävät muun muassa ne, jotka suuntaavat laskettelemaan Bear Valleyn hiihtokeskukseen. Vuoristotietä ei kuitenkaan tarvitse ajaa kovin pitkästi, joten mekin olemme vierailleet siellä ihan vaan puita katsomassa ja viemässä lapsia lumelle. Meillehän lumi ei ole ihan niin itsestäänselvyys kuin suomalaisille lapsille, vaan sitä “etsitään” vuorilta vuosittain. Aika lähellä Calaverasta olimme viime reissullammekin kun pysähdyimme Gold Countryyn Columbiaan, eli kultakuumeen synnyttämään pikkukaupunkiin. Näkemistä tälläkin alueella siis riittää!

 

Calaveras Big Tree State Park on Kalifornian vanhin yhtäjaksoisesti auki ollut matkailukohde, siis alkaen siitä, kun sinne alkoi virrata ihmisiä jättiläispuita katsomaan.Puisto tarjoaa monenlaisia palveluita. Useiden patikkapolkujen lisäksi, Calaveraksessa on vuokrattavana mökkejä ja siellä kaksi erillistä camping aluetta. Visitor Centeristä saa mukaansa kartan, ja siellä kannattaa myös katsastaa alueesta kertova pieni museo. Puiston pääpolku on avoinna koko vuoden mutta talvella tälläkin korkeudella saattaa sataa jo lunta, eikä polkuja siivota mitenkään. Visitor Center on avoinna talvisin vain viikonloput paitsi myrskysääolosuhteissa. Talvella liikkuessa kannattaa siis tarkistaa aukiolot vaikka soittamalla Visitor Centeriin.

Calaveras Big Trees State Park, Kalifornia

Calaveras Big Trees State Park, Kalifornia

calaveras_under_tree.jpg
giant_sequoia_people.jpg
calaveras_sequoias.jpg
giant_seqiouas.jpg
Sequoian juuret ovat aika isot

Sequoian juuret ovat aika isot

Tämä puu osoittaa kuinka huonosti jättiläispunapuut palavat. Vain sisus paloi, kuoret jäivät.

Tämä puu osoittaa kuinka huonosti jättiläispunapuut palavat. Vain sisus paloi, kuoret jäivät.

big_trees_mom_daughter.jpg
Tunnetko nämä puut? Visitor Centerin museo.

Tunnetko nämä puut? Visitor Centerin museo.

Minä en kyllästy metsässä samoilemiseen koskaan, ja vien sinne aina mielellään lapsetkin. Jos olet reissaamassa Kaliforniaan, niin nämä puut kannattaa ehdottomasti laittaa reitin varrelle!

 

Kultakuumeen aikaan Kaliforniassa - Columbia State Historic Park

Paula Gaston

Kotimatkalla Sierra Nevadan vuoristosta satuimme Highway 49:lle, joka on tunnettu Kalifornian kultabuumin keskiönä. Palasimme siis vuorilta eri reittiä kuin sinne menimme. Menomatka taittui mukavasti Yosemiten kansallispuiston läpi, mutta nyt kun olimme koukanneet pohjoisemmaksi käymään Bodien kummituskaupungissa, palasimme takaisin Sonora Passia pitkin. Tie ei kulkenut ihan yhtä korkealla kuin Yosemiten Tioga Pass, mutta se oli kovin mutkainen ja kapea, ja tuntui siksi pahemmalle. Manasin moneen kertaan, että miksi me oikein lähdimme tänne, ja milloin tämä tie oikein loppuu. Palkinto odotteli kuitenkin vuoren toisella puolella kun tajusin, että saavuimme ihan Columbia nimisen vanhan kaupungin viereen.

 

MITEN KULTAKUUME ALKOI COLUMBIASSA

Aivan kuten Bodie Ghost Townkin, myös Columbian kaupunki eli kultahuumaa 1800-luvulla. Kaikki alkoi siitä kun Dr. Thaddeus Hildreth leiriytyi alueella veljensä ja muutamien muiden kullan etsijöiden kanssa. Ja niin vain kävi, että kultaa löytyi, ja ihmisiä alkoi virrata paikalle pilvin pimein. Ensiksi kylä pahanen nimettiin American Campiksi, mutta se muutettiin myöhemmin Columbiaksi. Ihmiset alkoivat elää kaupungissa pysyvämmin, ja teltat muuttuivat aikojen myötä oikeiksi asuin rakennuksiksi. 1860-luvulla kultasuonet alkoivat kuitenkin hiipua ja ihmiset muuttaa Columbiasta pois. Columbia alkoi kutistua useamman tuhannen asukkaan kaupungista pikkuruisemmaksi kyläksi, joka pysyi pystyssä muutaman sadan ihmisen voimin. Rakennukset rapistuivat ja liikeyritykset sulkivat ovensa. Kunnes lopulta sitten useamman yrityksen jälkeen, siitä päätettiin tehdä suojelukohde, eli state park.

Oli oikeastaan aika hauskaa vierailla kahdessa kultabuumin kaupungissa peräkkäisinä päivinä ja nähdä miten erilaisia ne olivat. Ja olivathan ne. Siinä kun Bodie oli tyhjentynyt ihan kokonaan, ja muuttunut aavekaupungiksi, Columbia ei koskaan menettänyt kaikkia asukkaitaan. Kun Bodie on jätetty totaalisesti sen alkuperäiseen tilaansa, Columbian talot on korjattu ja entisöity entiseen loistoonsa, ja niissä toimii nyt erilaisia yrityksiä ja museoita. Itse pidin enemmän siitä autenttisuuden tunteesta, joka Bodiessa tuli, kun näki tukipuilla tuettuja rakennuksia joiden ikkunat olivat rikki. Mutta toki Columbiakin oli hieno. Lisäksi Bodiessa jotenkin pääsi lähemmäksi kaupungin elämää, ja pääsi kuulemaan kaikenlaisia ihmiskohtaloita, kun taas Columbiassa emme juurikaan sellaisia kuulleet. Kaupunki oli muutenkin täysin tyhjä ja suurin osa liikkeistä kiinni. Ehkä viikonloppuisin siellä on enemmän elämää, mutta nyt käveleskelimme Columbian katuja ihan yksin.

Columbia. Hiljaista on.

Columbia. Hiljaista on.

KÄVELYLLÄ COLUMBIA STATE HISTORIC PARKISSA

Me aloitimme kierroksen Columbia State Historic Parkissa lounaalla. Sen verran nälkäisiä olimme vuorten ylityksen jälkeen, että etsimme käsiimme ruokapaikan. Sellainen löytyikin ihan puiston kulmalta tien toiselta puolelta, ja nyt täytyy sanoa, että tätä paikkaa voin suositella. El Jardín tarjosi todella maukasta meksikolaista ruokaa ihanassa, pienessä ravintolassaan, ja sen varjoisassa puutarhassa. Mittari huiteli koko päivän yli kolmessakympissä, joten varjoa todellakin kaivattiin.

Puiston puolella satuimme melkein heti pieneen museoon, jossa puistonvartija lakaisi lattiaa. Saimme häneltä alueen kartan jonka avulla kiertelimme puistossa. Museossa oli mahdollisuus katsoa Columbian historiasta kertova video, ja lapsille oli mukava leikkipaikka. Oli mahdollisuus muun muassa pukeutua vanhanajan vaatteisiin. Myytävänäkin oli kaikenlaista pientä matkamuistoa, mutta me jätimme sen mahdollisuuden käyttämättä.

Vanhanajan vaatteita lasten nurkkauksessa.

Vanhanajan vaatteita lasten nurkkauksessa.

Mieleen jäivät parhaiten vanha hotelli, jossa pystyy nykyäänkin yöpymään, vankila, karkkikauppa ja pankki. Karkkikaupan namut tehdään käsin 1800-luvulta olevassa keittiössä, jonne kurkimme sisään sen ikkunoista. Kauppa oli kyllä auki nytkin, mutta ilmeisesti karkkeja ei valmisteta joka päivä, sillä keittiö oli tyhjä. Kultakuumeen aikaiset pankit taas toimivat enemmänkin kullan ostajina tai siirtäjinä, kuin rahan tallettajina. Postivaunut kulkivat kaupunkien välejä arvokas lasti kyydissään. Vanhaan Wells Fargon pankkiin pääsi myös sisälle.

Vain hevoskärryjä tämän kyltin toiselle puolelle.

Vain hevoskärryjä tämän kyltin toiselle puolelle.

City Hotel

City Hotel

Karkkikaupassa ja sen keittiössä valmistetaan kultabuumin aikaisia karkkeja.

Karkkikaupassa ja sen keittiössä valmistetaan kultabuumin aikaisia karkkeja.

Keittössä ei näkynyt ketään mutta taikina oli “unohtunut” pöydälle.

Keittössä ei näkynyt ketään mutta taikina oli “unohtunut” pöydälle.

Vanha Wells Fargon pankki

Vanha Wells Fargon pankki

columbia_wells_fargo.jpg
columbia_wells_fargo_inside.jpg
Hevosia myytävänä!

Hevosia myytävänä!

columbia_carriage.jpg

Vapaamuurarit olivat voimissaan Columbiassa jo 1800-luvulla. Sisällä talossa oli mielenkiintoinen näyttely vapaamuurarien historiasta ja tavaroista. Olisipa mielenkiintoista nähdä vieläkö kokouksissa näyttää samalle.

Masonic Hall - Vapaamuurarien talo

Masonic Hall - Vapaamuurarien talo

Sisätilassa kuvat oli valitettavasti otettava lasin läpi, joten niistä ei tullut ihan parhaita.

Sisätilassa kuvat oli valitettavasti otettava lasin läpi, joten niistä ei tullut ihan parhaita.

Kaikenkaikkiaan Columbia oli ihan mielenkiintoinen pysähdyspaikka kotimatkalla. Se ei alunperin ollut meidän listalla, mutta olen toki näistä alueista kuullut joskus, ja miettinyt, että olisi kiva joskus käydä. Ehkä en ihan yksin Columbiaa ajaisi kovin kaukaa katsomaan, mutta näin ohikulkumatkalla se oli kiva stoppi. Ja onhan Highway 49:llä toki paljon muutakin nähtävää.

Meidän matka jatkui tällä Labor Dayn road tripillä kohti kotia San Franciscon Bay Arealle. Tämä reissu oli nyt taputeltu, ja sitten ei kun uusia suunnittelemaan!

 

Kalifornian Bodie Ghost Town ja sen kirous

Paula Gaston

Mitä kaikkea on hyvä tietää, ennen kuin vierailee Kalifornian yhdessä parhaiten säilyneistä kummituskaupungeista, Bodiessa? Ainakin sen, että paikalle pääsee vain kesäisin, ja mukaan Bodiesta ei kannata ottaa mitään! Ei yhtään mitään! Miksi ei? No, se selviää kohta.

✻✻✻

Labor Day viikonlopun viimeisimpiä käyntikohteitamme oli Bodie Ghost Town, joka sijaitsee Sierra Nevadan vuoristossa Bodie Hillillä. Vuorethan tällä reissulla olivat tulleet tutuksi monestakin eri paikasta; Yosemiten kansallispuistosta, Mammoth Lakesilta ja siellä olevalta Devils Postpileltä, sekä Mono Lakesilta. Sen jälkeen kun olimme pysähtyneet Mono Lakesillä katselemaan sen tufa torneja, ja syöneet lounasta paikallisessa pikkuravintolassa, jatkoimme matkaa pohjoiseen päin Highway 395:sta pitkin. Olin halunnut käydä Bodiessa jo pitkään, mutta kuten Devils Postpilekin, se on auki vain muutaman kuukauden vuodesta.

Tie Bodieen mutkittelee ylös vuorelle. Matkalla ei näkynyt juurikaan muuta kuin mäkiä ja heinikkoa. Jossakin vaiheessa tie muuttui sorapäällysteiseksi ja jouduimme hiljentemään vauhtia. Muutama auto sentään tuli silloin tällöin vastaan, muuten olimme ihan keskellä ei mitään. Pari lehmää näkyi kukkuloilla jossakin horisontissa laiduntamassa. Hetken jo mietin, että olemmeko ajaneet harhaan, mutta sitten alkoi näkyä kylttejä ja tiesimme olevamme oikeassa paikassa. Parkkipaikalla sitten olikin reilusti autoja, ei mitään tunkua, mutta jonkin verran väkeä kuitenkin. Lähdimme vihdoin seikkailemaan kummituskaupunkiin.

Tie Bodieen vuorilla

Tie Bodieen vuorilla

 
bodie_sign.jpg

BODIEN KAUPUNGIN VÄRIKÄS ELÄMÄ

Koko kaupunki on saanut alkunsa siitä, kun William S. Bodey löysi vuonna 1858 sen lähellä olevilta kukkuloilta kultaa. Alueelle alkoi virrata kullankaivajia, ja lopulta paikalle kasvoi kokonainen kaupunki, jonka nimi on aikojen saatossa vääntynyt Bodeystä Bodieksi. Bodie oli tietenkin kullankaivajien koti, mutta siellä asui myös kaikenlaista muuta väkeä aina perheistä prostutioituihin ja ryöstäjiin saakka. Kaupungin kukoistaessa sen pääkadulla sanotaan olleen jopa 65 saluunaa. Miehet lähtivät aamuisin töihin kaupungin reunalla olleelle kaivaukselle, ja palasivat sitten illalla tuhlaamaan tienestit kaupungin “punaiselle alueelle” ja saluunoihin.

Elämä Bodiessa oli rankkaa. Sen kaduilla oli päivittäin ammuskeluja kuin villissä lännessä konsanaan. Alkoholi virtasi ja koitui samalla myös monen kohtaloksi. Sen lisäksi talvet vuorilla olivat äärimmäisen kovia. Kesäisin sää saattoi vaihtua hetkessä lämpimästä kovaan ukkoseen, ja talvisin oli kylmää, sillä taloissa ollut minkäänlaisia eristyksiä. Lumen tultua Bodieen johtava tie oli poikki, ihan kuten nykyäänkin, eikä sinne ollut pääsyä.

1880-luvulla monet Bodien asukkaat siirtyivät uusille alueille kullankiilto silmissä, ja kaupungin asukasluku lähti laskuun. Vuoteen 1915 mennessä Bodie oli täysin autioitunut ja siitä alettiin puhumaan kummituskaupunkina. Perheet jotka lähtivät Bodiesta viimeisinä, jättivät sijoilleen kaiken; huonekalut, astiat, koriste-esineet, verhot. Mukaan otettiin vain se tarpeellinen mitä oli mahdollista kuljettaa mukana. Jopa kaupan hyllylle jäivät tavarat sille sijoilleen. Näin uinahti Bodie parikymmenvuotiseen uneen, kunnes siitä tehtiin ensin National Historic Landmark, ja sitten State Park vuonna 1962.

Bodie Ghost Town

Bodie Ghost Town

BODIE STATE HISTORIC PARK

Nykyään Bodiessa käy noin 200 000 vierasta vuodessa. Se on aika paljon verraten siihen, että paikka on tosiaan suuren osan vuodesta lumen peitossa ja tie kiinni. Sen vaikea saavutettavuus on ehkä omiaan lisäämään Bodien viehätystä, sillä ainakin me olemme joutuneet odottamaan useamman vuoden sinne pääsyä. Bodiessa on vielä pystyssä 170 rakennusta, mutta valitettavasti suuri osa kaupungista on aikojen saatossa tuhoutunut. Se on silti paljon enemmän kuin missään muussa käymässäni aavekaupungissa. Rakennuksia ei entisöidä vaan niitä pyritään vain pitämään yllä sellaisessa kunnossa kuin ne ovat. Siinä mielessä voi sanoa, että tämä on todellakin aito villin lännen kummituskaupunki.

Kierrokseen Bodiessa kannattaa varata aikaa, sillä rakennuksia on paljon, ja on mielenkiintoista lukea kartasta niihin liittyviä tarinoita. Eräässä rakennuksessa on nähtävillä puolisen tuntia kestävä video Bodien historiasta. Me kiertelimme ympäriinsä kurkkien sisään ovista ja ikkunoista, sillä vain murto-osaan taloista pääsi sisälle. Mutta oli pysäyttävää nähdä miten kaikki oli jäänyt ihmisten lähtiessä paikoilleen. Kattilat ja kupit olivat pölyttyneet, ja sohvat ja sängyt rapistuneet. Pääkadulla, yhdessä vanhassa talossa on pieni museo, jossa on nähtävillä erilaisia asukkaiden henkilökohtaisia esineitä, kuten kirjeitä ja rahoja, joita on löytynyt alueelta.

Bodiessa todellakin oli aavemainen tunnelma. Tuuli heilutteli repaleisia ikkunaverhoja taloissa joissa ikkunalasit olivat rikki, ja ukkonen jyrisi kaukana vuorilla säikytellen meitä aina välillä.

Kirkko

Kirkko

bodie_church_inside.jpg
Tämä tuskin enää pystyssä pysyvä talo on aikoinaan toiminut vaatekauppana, kasinona ja sitten Swazey nimisenä hotellina.

Tämä tuskin enää pystyssä pysyvä talo on aikoinaan toiminut vaatekauppana, kasinona ja sitten Swazey nimisenä hotellina.

bodie_bed.jpg
bodie_kitchen.jpg
bodie_paula_baby.jpg
Tämä tässä on Dechambeau Hotel, Bodiessa vierailleiden majatalo. Sen vieressä rakennuksessa kokoontui Independent Order of Odd Fellowsin klubi.

Tämä tässä on Dechambeau Hotel, Bodiessa vierailleiden majatalo. Sen vieressä rakennuksessa kokoontui Independent Order of Odd Fellowsin klubi.

Sieltä ne mustat pilvet saapuivat.

Sieltä ne mustat pilvet saapuivat.

Bodien rikkaimman miehen, James Stuart Cainin talo.

Bodien rikkaimman miehen, James Stuart Cainin talo.

BODIE GHOST TOWNIN KIROUS

Bodiessa vieraillessa on lähes mahdotonta välttyä kuulemasta sen pahasta onnesta ja kirouksesta. Kuten jo ylempänä kerroin, kaupungin kadulla tapasi kuljeskella kaikenlaisia ryöstäjiä, ja siellä oli usein ammuskeluja kunnon länkkärityyliin. Jopa niin, että siellä tavattiin kysyä; “Have we a man for breakfast?” tarkoittaen, että oliko edellisenä päivänä kukaan kuollut. Elämä Bodiessa oli kaikin puolin kovaa!

Myös vuorten kovat sää olosuhteet veivät omansa. Talven pakkasiin ja lumituiskuihin kerrotaan kuolleen useamman asukkaan. Heitä voi käydä muistelemassa kaupungin vastakkaisella puolella olevalla hautausmaalla. Mekin pääsimme todistamaan nopeasti vaihtuvaa säätä. Jossakin sanottiin, että Bodien taivaalla on aina musta pilvi. Se piti ainakin meidän vierailulla paikkansa. Ukkonen kumisi nimittäin komeasti kauempana, ja sadekuuron tullessa olimme hetken jumissa vanhan kaupan katoksen alla.

Huono onni kohtasi myös Bodien kaivoksia jotka saivat vuonna 1982 aikansa ensimmäisen sähkönsiirtolaitteen. Vain vuoden käytön jälkeen lumivyöry tuhosi voimalaitoksen josta sähköä johdettiin Bodieen.

Kaivos ja mustat pilvet.

Kaivos ja mustat pilvet.

Bodiessa todella tuntuu siltä, että on astunut historiassa taakse päin. Sen jälkeen kun on kurkistellut ikkunoista sisään ja nähnyt mitä kaikkea ihmisiltä on jäänyt jälkeen, alkaa yllättäen huomaamaan kaikenlaista pientä maassa. Pieniltä poluilta voi löytyä vanhaa tavaraa aina lasinpaloista nauloihin ja vanhoihin kolikkoihin saakka. Mutta niitä ei kannata kerätä mukaan taskun pohjalle, sillä niiden mukana tulee Bodien kirous. Puistonvartijat kertovat herkeämättä tarinaa, jonka mukaan useita puistosta jotain mukaansa ottaneita on kohdannut huono onni, ja he ovat lähettäneet tavarat takaisin puistoon. On ollut tulipaloja, onnettomuuksia ja kaikenlaisia tappeluita. Näitä kirjeitä ja esineitä on nähtävissä Bodien museossa. Ei siis kannata langeta matkamuistojen keräämiseen maasta!

Tällainen on siis Bodien kaupungin tarina. Varsin mielenkiintoinen ja kiehtova paikka. Oletko sinä käynyt koskaan vastaavassa aavekaupungissa?

 

Kalifornian upea Mono Lake ja sen tufa tornit

Paula Gaston

Enpäs ollut tiennytkään, kuinka upea järvi meillä on Kaliforniassa, ennen kuin viime reissulla pysähdyimme Mono Lakelle. Yosemiten kansallispuiston ylityksen jälkeen oleskelimme Mammoth Lakesillä, ja kävimme muun muassa Devils Postpilella patikoimassa. Sitten parin yön jälkeen lähdimme ajamaan kohti Bodien kummituskaupunkia, ja pysähdyimme Mono Lakelle matkalla. Vau! Ihastuin tähän erikoiseen järveen, joka on tullut tunnetuksi sen tufa torneista, eli kivimuodostelmista. Oli mielenkiintoista nähdä ja oppia, miten nämä tornit ovat syntyneet, ja mikä tekee tästä järvestä niin uniikin.

MONO LAKE ON MUINAINEN, YLTIÖSUOLAINEN JÄRVI

Ensinnäkin, Mono Lake on yksi Yhdysvaltojen vanhimpia järviä. Sen sanotaan olevan muinainen järvi, sillä se on muodostunut jo ainakin 760 000 vuotta sitten. Arvellaan kuitenkin, että sen oikea ikä voisi olla jopa yli miljoona vuotta. Järvi sijaitsee Sierra Nevadan vuoriston kupeessa, ihan Mammoth Lakesin lähellä. Ajomatkaa meille tuli Mammoth Lakesiltä vain vajaa puoli tuntia. Järven vesi on yltiösuolaista, ja siinä voisi kellua ihan samoin kuin Kuolleessa meressä Israelissa. Suolaa kertyy veteen sillä vesi ei virtaa ulospäin järvestä lainkaan. Suolasta johtuen vesi on myös hyvin emäksistä.

mono_lake_view.jpg
 

Mono Laken eliöt poikkeavat suuresti makean veden järvien eliöistä. Järvessä elää muun muassa miljoonia, pieniä lehtijalkaisia (brine shrimp), joita ei tavata missään muualla. Nämä eliöt houkuttelevat järvelle paljon lintuja ympäri vuoden. Paikalla pesivien lintujen lisäksi, siellä pysähtyy monia eri muuttolintulajeja, ja lintubongarit ovatkin tuttu näky järven rannoilla. Aikojen saatossa järveen on yritetty myös istuttaa kaloja, mutta ne yritykset ovat pääosin epäonnistuneet. Jokunen kala on saattanut jäädä järveen elämään, mutta alunperin järvessä ei ole ollut lainkaan kaloja. Me emme nähneet lehtijalkaisia emmekä kaloja, mutta näimme rantaviivalla ihan hirvittävät määrät pieniä kärpäsiä. Ne ovat alkalikärpäsiä (Ephydra hians), jotka tulevat järvelle pariutumaan, ja ovat tärkeä osa lintujen ruokavaliota.

Suolasta johtuen Mono Lake ei myöskään koskaan jäädy vaikka muuten alueella onkin talvella lumi maassa.

MITÄ OVAT MONO LAKEN TUFA TORNIT?

Mono Lakella vierailevia kiinnostaa aina eniten siellä olevat kivimuodostelmat, eli tufat. Nämä kalkkikiviset tornit muodostuvat kun järven pohjassa olevat kalsiumia sisältävät lähteet kuplivat ylöspäin. Kalsium ja vedessä oleva karbonaatti yhdistyvät ja näin muodostuu kalkkikiveä lähteen ympärille. Lähde pulppuaa edelleen kivitornin keskeltä, joten se jatkaa kasvamistaan kunnes saavuttaa veden pinnan.

Vuonna 1941 Los Angesin kaupunki alkoi käyttää vettä Owens joesta joka laskee Mono Lakeen. Järven pinta alkoi nopeasti laskea, ja koko alueen luonto kärsi. Veden pinta laski puoleen, ja alueen ilmanlaatu huononi huomattavasti. Tufa tornit tulivat esiin veden alta ja lakkasivat kasvamasta. Näin Mono Laken tufat tulivat kaikkien tietoisuuteen, ja niistä tuli alueen varsinainen nähtävyys. Onneksi vuonna 1978 perustettu komitea on onnistunut järven suojelemisessa, ja sen järven pinnan ei anneta enää laskea.

mono_lake_tufas.jpg

MONO LAKE TUFA STATE NATURAL RESERVE (SOUTH TUFA)

Monet vierailevat Mono Lakella Yosemiten vierailun yhteydessä tai käydessään Mammoth Lakesilla. Lähin kaupunki on Lee Vining, joka on käytännossä melkein järven rannalla. Lee Vining on pikkuruinen kaupunki jossa asuu vain 222 ihmistä (2010). Sieltä löytyy kuitenkin pari ihan kivaa ravintolaa, ellei sitten halua tuoda piknikkiä mukanaan järvelle. Järvellä voi vierailla useammassa paikassa, mutta suosituin käyntikohde on Mono Lake Tufa State Natural Reserve, joka tunnetaan myös nimellä South Tufa, sillä se on järven etelärannalla.

Mono Lake Tufa State Natural Reserve perustettiin vuonna 1981 suojelemaan alueen kivimuodostelmia ja eläimiä. Parkkipaikalla on pieni rangerin koppi, mutta näytti vähän siltä, että hiljaisimpina päivinä käytössä on vain pieni lukollinen laatikko, johon pääsymaksu kerätään. Sisäänpääsy alueelle on $3 aikuisilta (lapset ilmaiseksi), ja sillä ylläpidetään luonnonsuojelun lisäksi palveluita, kuten polkuja, kylttejä ja vessoja. Mikäli sinulla on hallussasi America the Beautiful -passi, eli kansallispuistojen vuosikortti, sen voi jättää auton tuulilasiin ja se kelpaa maksusta. South Tufa Interpretive Trail alkaa heti parkkipaikalta, ja se vie vierailijat rantaan katsomaan järven parhaita tufa torneja. Polku on yhden mailin (1,6 km) pituinen, ja sen varrella on useita järvestä ja sen elämästä kertovia kylttejä.

mono_lake_trail.jpg

Järvi on todella kaunis! Sen pinnasta heijastuvat lumihuippuiset Sierra Nevadan vuoret, ja vedestä nousevat tufa tornit. Paikka on oikea valokuvaajan unelmakohde kunhan muistaa, että kivimuodostelmille kiipeily on laissa kiellettyä!

mono_lake_sign.jpg
mono_lake_banner.jpg
mono_lake_tufa.jpg
mono_lake_south.jpg
mono_lake.jpg

Mono Lakesilla on muitakin paikkoja joissa voi vierailla. Ihan Tufa State Natural Reserven vieressä on Navy Beach, josta voi laskea vesille kanootit ja kajakit. Pohjoisempana järveä on County Park. Kaikki nämä paikat ovat aika lailla Highway 395:n varrella ja helposti löydettävissä.

✻✻✻

Meille sattui siinä mielessä ikävästi, että kun laskeuduimme Mammoth Lakesilta Mono Lakesille, vuoristotauti otti vähän valtaa vanhimmassa tyttäressämme. Kuten kerroin jo aiemmin, minäkin kärsin vähän oireista tällä reissulla, sillä olimme kuitenkin aika korkealla vuoristossa. Kun olimme lähdössä polulle tutkimaan järveä hän alkoi oksentaa ja voida pahoin. Niinpä kävin vähän yksin käveleskelemässä rannalla, ja vierailu jäi aika lyhyeksi. Kun olin palannut takaisin oli lapsenkin oli jo kohentunut, ja hän kävi sitten vähän pienemmän retken isänsä kanssa järvellä. Kaikki siis hyvin onneksi, ja ranger tuntui tunnistavan oireet heti. Siinä mielessä olisi kiva joskus palata vielä takaisin tutkimaan tätä uskomattoman kaunista järveä ja sen elämää!

 

Geologinen ihme Kalifornian vuoristossa - Devils Postpile National monument

Paula Gaston

Viime kerralla kerroin teille Labor Dayn matkastamme Sierra Nevadan vuoristoon. Kun olimme viettäneet päivän Yosemiten kansallispuistossa, ja ajaneet vuorten yli Tioga Passia pitkin, jatkoimme matkaamme Mammoth Lakesin pikkukaupunkiin. Tarkoituksena oli viettää pari yötä Mammoth Lakesillä, ja samalla käydä Devils Potspile National Monumentilla. Tästä paikasta olemme haaveilleet useasti, mutta sinne pääseminen on ollut vähän haasteellista, sillä tie vuorille on avoinna vain pari kuukautta vuodessa. Vihdoinkin, useamman vuoden pähkäilyn jälkeen pääsimme oikeasti paikan päälle. Mutta millaista oli Mammoth Lakesillä, ja mikä ihme on Devils Postpile?

MAMMOTH LAKES

Mammoth Lakes on suosittu hiihtokeskus Kaliforniassa, ja lähin paikka Devils Postpileltä katsoen josta löytyy majoituksia, ellei sitten halua leiriytyä itse monumentin kupeeseen. Talvisten laskettelijoiden lisäksi, tässä pienessä vuoristokaupungissa vierailevat kesäisin sadat maastopyöräilijät, sekä meidän kaltaiset patikkaretkeilijät tai vaeltajat. Ylipäätään se on upea paikka niillle, jotka nauttivat luonnosta ja vuoristosta. Kaupunki sijaitsee 2,5:n kilometrin korkeudessa, ja hiihtokeskus jossa me yövyimme melkein 3:ssa kilometrissä, joten monet kävijät kärsivät lievistä vuoristotaudin oireista. Kirjoittelinkin jo aiemmin millaista meillä oli tällä matkalla, ja kehotan kaikkia ottamaan etukäteen selvää vuoristotaudista ennen reissuun lähtöä.

 
devils_postpile_mammoth_lakes.jpg

Mammoth Lakes on mukava pieni kaupunki josta löytyvät kaikki palvelut. Meille kävi niin hauskasti, että saimme hotellin vastaanotosta todella hyvät vinkit illallispaikoista, ja pääsimme molempina iltoina herkuttelemaan kunnolla. Harvemmin käy niin, että “Voi vitsi kuin hyvää ruokaa” -huokailuja kuullaan reissussa useampana iltana peräkkäin. Toinen ravintoloista oli hotellissamme, ja nimeltään Mountainside Bar & Grill, ja toinen keskustassa, nimeltään The Mogul Restaurant.

Mammutti hotellihuoneessa

Mammutti hotellihuoneessa

Herkuttelemassa

Herkuttelemassa

MITEN DEVILS POSTPILELLE PÄÄSEE

Devils Postpile National Monument on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Mammoth Lakesilta. Tie vuorille on hyvin kapea, joissain kohti vain yksi kaistainen, ja todella mutkainen. Parkkialue sijaitsee Red Meadows Resortin luona, eikä se oli jättimäisen suuri, joten kannattaa ehkä tähdätä paikalle jo aamulla. Vuoristotie alas monumentille on avoinna vain muutaman kuukauden vuodesta, yleensä kesäkuun puolesta välistä lokakuulle asti, sillä muun ajan se on lumen peitossa.

Kesäkuukausien viikonloppuina alueella kulkee linja-auto, eikä yksityisiä autoja päästetä ajamaan vuoristotielle lainkaan. Näin vähennetään liikennettä hitaalla ja mutkaisella tiellä, ja mahdollistetaan useampien ihmisten pääsy monumentille. Bussilippuja myydään Mammoth Mountain Adventure Centerissä, joka sattui hauskasti olemaan ihan hotellimme edessä. Järkytykseksemme bussijono oli todella pitkä, ja kiersi jopa erään rakennuksen toiselle puolelle. Opimme siis nopeasti, että Labor Day viikonloppun lauantai on tämän paikan koko vuoden kiireisin päivä. Mutta onneksi uusi bussi saapui aina edellisen lähtiessä, ja jono liikkui koko ajan eteenpäin, eli pääsimme kyytiin nopeammin kuin ensin ajattelimme. Näin ei ihan normaali viikonloppuna ole, vaan bussit ajavat ihmisiä vuorelle puolen tunnin välein. Päivälippu linja-autoon maksoi $8 aikuisilta ja $4 lapsilta (alle 2-vuotiaat ilmaiseksi). Oma automme oli parkissa hotellilla mutta jos saapuu paikalle kauempaa, voi auton jättää tienvarren parkkipaikoille, ja hypätä ilmaiseen parkkipaikkojen väliä kulkevaan bussiin.

Bussijonon loppuu häämöttää vihdoin.

Bussijonon loppuu häämöttää vihdoin.

JA SITTEN SE DEVILS POSTPILE NATIONAL MONUMENT

Bussi jätti meidät vuorille Ranger Stationin eteen, josta lähdimme sitten patikoimaan kohti Devils Postpilea. Polku on erittäin helppokulkuista eikä ole kovin pitkäkään, vain vajaan kilometrin pituinen. Polun varren maisemat joelle ja vuorille olivat upeat! Ja sitten yhtäkkiä edessämme aukesi iso basalttinen kivimuodostelma, joka on syntynyt kuuman laavan ja jään jälkeen jättämänä. Noin 100 000 vuotta sitten koko laakso täyttyi laavakivestä, joka sitten jäähtyessään alkoi halkeilla. Halkeilun aiheutti jäähtyvän kiven alle jäänyt paine. Kivipaalut muodostuivat kuusikulmioiksi, minkä voi etenkin nähdä jos patikoi vielä monumentin päälle asti. Siellä voi nähdä alueella myöhemmin olleen jäätikön jäljet ja minne suuntaan jäätikkö on mennyt. Suosittelen ehdottomasti kiipeämään ylös vaikka se onkin jyrkkää ylämäkeä.

Tämän kaltaiset basalttikivimuodostelmat ovat aika harvinaisia vaikka niitä onkin muuallakin maailmassa. Itse muistan nähneeni vastaavan Reynisfjaran mustalla hiekkarannalla Islannissa.

Maisemia patikkapolun varrella.

Maisemia patikkapolun varrella.

Devils Postpile National Monument

Devils Postpile National Monument

devils_postpile_basalt.jpg
devils_postpile_sign.jpg
Devils Postpile ylhäältä katsottuna

Devils Postpile ylhäältä katsottuna

Sen jälkeen kun olimme kavunneet monumentin päälle, söimme vähän evästä ja jatkoimme sitten eteenpäin. Monet jatkavat Devils Postpileltä Rainbow Fallsin vesiputoukselle saakka. Rangerit varoittelivat kuitenkin ihmisiä lähtemästä enää Rainbow Fallsille saakka, sillä laakson pohjalla oli kuulemma tosi kuuma ja paluumatka oli pelkkää ylämäkeä. Päivä oli ehtinyt jo iltapäivän puolelle. Niinpä mekin päätimme, että emme lähde sille tielle lasten kanssa, varsinkin kun 2-vuotiaamme kantorinkassa ei ole ihan kevyin kannettava. Lisäksi kärsimme vähän vuoristosairauden oireista. Matka vesiputoukselle olisi ollut yhteen suuntaan 4 kilometriä. Sen sijaan me päätimme patikoida Red Meadows Resortille metsän läpi, josta sitten linja-autot poimivat patikoijia kyytiin. Vähän yllättäen tällä pysäkillä oli myös pieni kauppa, josta saimme kuumuutta hellittämään myös jäätelöt ennen matkaa takaisin hotellille.

General store

General store

DEVILS POSTPILE JA JUNIOR RANGER -OHJELMA

Meidän 7-vuotias tyttäremme on jo useamman vuoden ajan ollut innostunut kansallispuistojen tarjoamasta Junior Ranger -ohjelmasta. Ranger Stationilta saimme hänelle puuhakirjan, jota hän sitten täytteli aina kun pysähdyimme jonnekin. Onneksemme tässä puistossa vihkon palauttaminen onnistui seuraavana päivänä Mammoth Lakes Welcome Centerille, sillä moni ei varmasti enää palaa samalle Ranger Stationille. Ajatuksena on siis tehdä puuhakirjan tehtäviä, ja sitä kautta tutustua puistoon ja sen luontoon. Kun vaadittavat tehtävät on tehty, käydään ne läpi yhdessä rangerin kanssa, joka sitten vannottaa Junior Ranger valan ja antaa puiston oman rintamerkin. Se on mielestäni hieno tapa saada lapset kiinnostumaan luonnosta ja luonnonsuojelusta.

Juonior ranger työssään.

Juonior ranger työssään.

✻✻✻

Jos nyt innostuit tästä, ja suunnittelet käyntiä Devils Postpilella, kannattaa reissu suunnitella hyvin. Ihan ensiksi kannattaa ottaa selvää milloin tie vuorille mahdollisesti avautuu ja sulkeutuu sillä ajankohta vaihtelee vuosittain. Sen, ja muut aukiolot voi katsoa National Park Systemsin sivulta. Sitten kannattaa varailla majoituksia, sillä alue on yleensä aika varattu varsinkin loma-aikoina. Ja sitten ei kuin metsään! Upea paikka!