Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Arizona

Route 66: Oatman ja sen kesyt villi burrot

Paula Gaston

Tämän reissun viimeinen juttu tulee vihdoinkin tässä! Ja sitten on aika siirtyä muihin aiheisiin, tapahtumiin ja reissuihin joita on jo ehditty kokemaan Utahin ja Arizonan road tripin jälkeen. Viime viikonloppu vierähti esimerkiksi Los Angelesin suunnalla, ja Sacramentossakin on ehditty käymään hevosasioissa. Mutta nyt ollaan siis vielä Arizonassa Route 66:llä ajamassa kotia kohti. Pysähdyttyämme Seligmaniin lounaalle, pääsimme vihdoin siihen aaseistaan kuuluisaan viilinlännen kaupunkiin, Oatmaniin, jota olin niin kovasti odottanut.

 

Route 66, Oatman ja villit aasit

Oatman on yksi niistä pienen pienistä vanhoista kaupungeista Route 66:n varrella, joista viime postauksessani kirjoitin. Se oli alkujaan kaivostyöläisten camping paikka, mutta kehittyi nopeasti kaupungiksi kun kaivauksissa alueelta löydettiin kultaa. Kun kultakausi alkoi olla ohi, Oatman oli jonkun aikaa Route 66:llä ajavien pysähdyspaikka, mutta vuonna 1953 rakennettu uusi tie tyrehdytti liikenteen lähes kokonaan. Sen jälkeen Oatman joutui hylätyksi kunnes siitä alettiin kehitellä turistikaupunkia.

Oatmanin vetonaula on sen vapaana vaeltelevat kesyt burrot, eli aasit. Kun kullankaivajat vuosia sitten lähtivät Oatmanista, he jättivät jälkeensä apunaan käyttämänsä aasit. Siitä asti aasit ovat eläneet villinä näillä alueilla. Sana burro on espanjaa, ja on laajasti käytössä myös Kaliforniassa aaseista puhuttaessa. Vaikka Oatmanin aasit ovat villejä, ne ovat tottuneet turisteihin ja heiltä saamiinsa makupaloihin. Joka aamu ne saapuvat kaupunkiin etsimään ihmisiä, ja illan tullen palaavat sitten takaisin vuorille. Aaseja voi silitellä ja syöttää, mutta aina välillä ne saattavat heittäytyä liian tuttavallisiksi, joten varovainenkin kannattaa olla. Oatmanin kaupoista voi ostaa niille tarkoitettuja, terveellisiä makupaloja.

Oatmanissa on myös paljon historiallisia ja vanhoja rakennuksia. Niistä kuuluisin lienee Oatman Hotel, jonka sviitissä aikoinaan viettivät kuherruskuukautta Clark Gable ja Carole Lombard. Huonetta voi jopa käydä katsomassa. Jos mahdollista, visiitti Oatmaniin kannattaa ajoittaa viikonlopulle, sillä silloin voi päästä näkemään erilaisia villin lännen show:n tai vanhoja autoja.

Moottoripyörät ja me

Tällä kertaa meidän käynnillämme ei ollut täysin onni myötä. Matkan varrella nimittäin alkoi jo näkymään normaalia enemmän moottoripyöräilijöitä. Ajattelimme ensin, että Route 66 on tietenkin kaikenlaisten motoristien haavelistalla, mutta varmaan aivan erityisesti moottoripyöräilijöiden. Vähänpäs me tiesimme tuossa vaiheessa mitä tuleman piti itse kohteessa. Tie Oatmaniin on pieni ja mutkainen, vähän pelottavakin joissain kohtaa, sillä se kulkee ylös vuoren reunaa pitkin. Jossakin mutkassa oli pystyssä iso teltta ja sen pihalla yläosattomat nuoret naiset möivät olutta moottoripyöräilijöille. Vielä tuossakaan vaiheessa emme ymmärtäneet, että nyt ei ollutkaan ihan normaali viikonloppu meneillään.

Matkalla; Route 66 ja kohta Oatmanissa

Matkalla; Route 66 ja kohta Oatmanissa

Kun lopulta pääsimme Oatmaniin asti, iski karu totuus silmille. Pikkukaupungin joka ikinen kolkka oli täynnä moottoripyöriä, ja liikennettäkin oli ohjaamassa sheriffit. Kyseessä oli Laughlin River Run 2019, eli tämän rannikon suurin moottoripyörätapahtuma, ja me olimme tietenkin olleet autuaan tietämättömiä kyseisestä hommasta. Oatman oli tupaten täynnä, hyvä kun sekaan mahtui, eikä autoakaan saanut minnekään parkkiin. Miestänihän tämä ei suuresti haitannut, sillä hän mielellään ihmetteli pyöriä siinä kun minä ihmettelin aaseja, mutta ei tämä nyt ihan lapsiperheen tapahtumalta näyttänyt. Niinpä käytännössä ajoimme Oatmanin läpi hissukseen pariin otteeseen, otimme vähän kuvia ja häivyimme sitten paikalta yhtä vähin äänin kuin olimme sinne tulleetkin.

Apua! Ihan vaan pari pyörää…

Apua! Ihan vaan pari pyörää…

Aasit käyskentelivät rennosti rakennusten edessä…

Aasit käyskentelivät rennosti rakennusten edessä…

…ja välillä myös tien tukkona.

…ja välillä myös tien tukkona.

Oatmanin museo toimi poliisien tukikohtana tapahtuman aikana. Alun perin se on ollut Oatman Drug Company, ja talo on rakennettu vuonna 1915.

Oatmanin museo toimi poliisien tukikohtana tapahtuman aikana. Alun perin se on ollut Oatman Drug Company, ja talo on rakennettu vuonna 1915.

Fast Fanny’s Place tilalla tapasi olla ennen ilotalo.

Fast Fanny’s Place tilalla tapasi olla ennen ilotalo.

oatman_emporium.jpg
oatman_classyass.jpg

Meillä on toiveissa palata joskus vielä tutustumaan kaupunkiin paremmin. Jos ajelet Route 66:llä niin Oatmania ei kannata missään nimessä ohittaa pysähtymättä! Ja vinkatkaahan tännekin päin mitä meillä jäi siellä näkemättä!

Jos Route 66 kiinnostaa, niin näistä vanhoista postauksista löytyy myös juttua reitin varrelta:
Route 66 ja Seligman, Arizona
Legendaarinen Peggy Suen 50’s Diner Kaliforniassa ja Route 66
Pala amerikkalaista historiaa - McDonald’s Museum, Kalifornia

 

Route 66 ja Seligman, Arizona

Paula Gaston

Kotimatka Utahin ja Arizonan road tripiltä alkoi meillä kuuluisalta Route 66:ltä joka halkoo läpi Amerikan aina Chicagosta Los Angelesiin saakka. Olemme ajelleet ennenkin Route 66:llä mutta silloin Kalifornian puolella, emme koskaan Arizonassa. Olikin ihan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea välille Williams - Oatman oikein mahtuu. Ja mahtuihan sitä… ainakin aika paljon historiaa!

route66_banner.jpg

Grand Canyonilla käymisen jälkeen vietimme yön Williamsissa, ja jatkoimme sitten matkaa aamulla. Tarkoituksena oli ajaa Route 66:ä ainakin Oatmanin kaupunkiin saakka, sillä halusin käydä katsomassa sen villejä aaseja, jotka kuuleman mukaan tulevat turisteja ihmettelemään, ja ovat sillä tavalla kesyjä. Route 66 kulkee Williamsin läpi ja siitä kohti Kaliforniaa. Ensimmäinen paikka johon saavuimme oli Ash Forkin lähes kuollut kaupunki. Pysähdyimme ottamaan pari kuvaa ja jatkoimme sitten matkaa Seligmaniin, jossa sitten yllättäen oli väkeä senkin edestä.

 

ROUTE 66:N KUOLLEET KAUPUNGIT

Grand Canyonilla käymisen jälkeen vietimme yön Williamsissa, ja jatkoimme sitten matkaa aamulla. Tarkoituksena oli ajaa Route 66:ä ainakin Oatmanin kaupunkiin saakka, sillä halusin käydä katsomassa sen villejä aaseja, jotka kuuleman mukaan tulevat turisteja ihmettelemään, ja ovat sillä tavalla kesyjä. Route 66 kulkee Williamsin läpi ja siitä kohti Kaliforniaa. Ensimmäinen paikka johon saavuimme oli Ash Forkin lähes kuollut kaupunki. Pysähdyimme ottamaan pari kuvaa ja ihmettelemään sitä, ettei ketään näkynyt yhtään missään.

U.S. Route 66, niin sanottu “the Mother of Highways”, toimi pitkään länteen päin suuntaavien pääväylänä. Ash Forkin ja sen lähellä olevien kaupunkien kohdalla Route 66 oli ainoa tie vuosien 1926 ja 1978 välillä, kunnes sitten sen viereen rakennettiin suurempi ja nopeampi Interstate 40. Yhtäkkiä kaikki näissä kaupungeissa ennen pysähtyneet ihmiset katosivat, ja yksi toisensa jälkeen kaupungit kuolivat.

Joskus ennen Ash Forkinkin keskusta oli täynnä kuhinaa, sillä se oli yksi rautatien varrella olevista kaupungeista. Mutta kaupungin kohtalon sinetöivät Route 66:n kuoleminen ja vuonna 1977 kaupungissa riehunut tulipalo. Sitä seurasi vielä toinen tulipalo vuonna 1987 joka vei mennessään kaupungin keskustan, ja samalla monta Route 66:n varrella ollutta historiallista rakennusta. Näitä tällaisia kummituskaupunkeja mahtuu tämän tien varrelle useita.

Ash Forkin kuuluisin rakennus lienee tämä DeSoto’s Salon joka on vanha kauneushoitola/parturi. Nyt se on kuitenkin tyhjillään.

Ash Forkin kuuluisin rakennus lienee tämä DeSoto’s Salon joka on vanha kauneushoitola/parturi. Nyt se on kuitenkin tyhjillään.

Ash Fork, Arizona - Tyhjää täynnä

Ash Fork, Arizona - Tyhjää täynnä

Yritimme seurata sitä aitoa U.S. Route 66:ä niin paljon kuin pystyimme. Aina välillä oli kuitenkin pakko ottaa jonkunlainen kiertotie.

Yritimme seurata sitä aitoa U.S. Route 66:ä niin paljon kuin pystyimme. Aina välillä oli kuitenkin pakko ottaa jonkunlainen kiertotie.

Tuonne se aito ja oikea historiallinen tie menee… jonkun pellolle. Sitten taas hetken päästä löysimme missä tie jatkui ja pääsimme eteenpäin.

Tuonne se aito ja oikea historiallinen tie menee… jonkun pellolle. Sitten taas hetken päästä löysimme missä tie jatkui ja pääsimme eteenpäin.

HISTORIAA HUOKUVA ROUTE 66 JA SELIGMAN

Seuraava kaupunki eli Seligman on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen jos haluaa hetken kuvitella elävänsä Route 66:n kulta-aikaa. Vuonna 1987 Seligmanissa herättiin siihen, että kaupunki näivettyy muiden kaupunkien tapaan näivettymistään, ja sitä alettiin kehittämään matkailumielessä. Se kannatti, sillä nyt Seligmanissa pysähtyy paljon ohikulkijoita ja sen pieni keskusta on taas eloa täynnä. Meidänkin siellä ollessa useampi linja-auto pysähtyi kaupunkiin tuoden sinne mahdollisesti Grand Canyonille menossa olleita turisteja. Pikkukaupungin kaikki kaikki liikkeet olivat selvästi suunnattu vain turisteja varten.

Me istahdimme ensiksi pieneen kahvilaan nimeltä RoadRunner syömään vähän lounasta, ja kiertelimme sitten Seligmanin pienissä kaupoissa. Myynnissä oli paljon Route 66 krääsää; koristeita, t-paitoja ja muuta sellaista. Liikkeiden pihoilla oli kaikenlaisia vanhoja autoja ja koristeita turistien houkuttimina, ja olipa kaupungissa jopa pari motelliakin. Ihan hauska paikka lyhyelle pysähdykselle tai kahvitauolle jos näillä seuduilla liikkuu!

RoadRunner -ravintola Seligmanissa

RoadRunner -ravintola Seligmanissa

1953 vuoden Chrysler on toiminut joskus poliisiautona New Yorkissa

1953 vuoden Chrysler on toiminut joskus poliisiautona New Yorkissa

route66_stop.jpg
route66_seligmantown.jpg
route66_bensis.jpg

Seligmanista matkamme jatkui pitkin hyvin kunnossa pidettyä, peltojen ja maatilojen välissä kulkevaa Route 66:ä pitkin aina vuorille saakka. Montaa “elävää” kaupunkia ei tuohon välille mahtunutkaan, mutta määränpäämme Oatman olikin sitten sitäkin mukavampi. Mutta siitä lisää ensi kerralla. Jos haluat kuitenkin vielä lukea lisää Route 66:stä, niin tästä löytyy juttua edellisestä kerrasta kyseisellä tiellä:

Legendaarinen Peggy Suen 50’s Diner Kaliforniassa ja Route 66

 

Upea Grand Canyon - North Rim vai South Rim?

Paula Gaston

Road trip postaukset lähenevät vihdoin loppuaan… huh huh, olihan se melkoinen rykäisy. Ajoimme yhteensä noin 3175 kilometriä vähän yli viikossa. Toistaiseksi mieleenpainuvimmat paikat minulle olivat olleet Toadstool Hoodoos, Antelope Canyon ja Horseshoe Bend. Miehen mielestä ehdottomasti intiaanien pueblot Wupatkissa. Edessä oli vielä vierailu Grand Canyonilla ja sitten ajomatka pätkittäin Route 66:llä kohti Kaliforniaa ja kotia. Ensimmäinen kerta Grand Canyonilla oli ollut meille pieni pettymys sen ollessa täynnä metsäpaloista tullutta savua. Olisiko Grand Canyon tällä kertaa nimensä veroinen?

GRAND CANYON - NORTH RIM VAI SOUTH RIM?

Grand Canyonin täytyy olla yksi Yhdysvaltain vierailluimmista luontokohteista ja samalla kansallispuistoista. Kukakapa ei olisi kuullut Grand Canyonista tai tietäisi mikä se on! Kanjoni on syntynyt Coloradojoen muovatessa kalliota miljoonia vuosia. Myös mannerlaattojen liike on vaikuttanut sen kokoon. Noin 5 miljoonaa ihmistä käy vuosittain ihailemassa tätä upeaa luonnon ilmestystä. Grand Canyon sijaitsee Arzonassa, ihan Utahin ja Arizonan osavaltioiden rajalla.

 

NORTH RIM

Muutama vuosi sitten olimme Utahissa ja päätimme ajaa Arizonan rajan yli käymään Grand Canyonin North Rimillä, eli pohjoisella reunalla. Pohjoisreunalla on vain yksi paikka josta kanjonille pääsee, ja se on osa Grand Canyonin kansallispuistoa. Utahin puolella Grand Canyonia lähin kaupunki on Kanab, jossa me tälläkin road tripillä yövyimme. Tällä kerralla kanjonille johtava tie oli vielä kuitenkin suljettuna talven jäljiltä, ja me muutenkin halusimme tällä kerralla nähdä South Rimin, koska North Rim oli meillä jo nähtynä.

North Rim on Grand Canyonin rauhallisempi ja vähemmän tunnettu puoli. Alueella oli isohko Visitor Center, ravintola, yksi hotelli ja yksi camping alue. Parkkialueen takana levittäytyy upeat maisemat kanjonille jonka reunalle on rakennettu useampi aidattu näköalapaikka. Lyhyen, mutta kiipeämistä vaativan patikkapolun päässä on Bright Angel Point, josta on upea näkymä kanjonille. North Rim tarjoaa ison määrän erilaisia patikkapolkuja siellä käyville.

Tien varressa ollut biisonilauma

Tien varressa ollut biisonilauma

Jos katsot tarkkaan niin näet ihmisiä Bright Angel Pointilla

Jos katsot tarkkaan niin näet ihmisiä Bright Angel Pointilla

Näin savuista oli North Rimillä muutama vuosi sitten

Näin savuista oli North Rimillä muutama vuosi sitten

North Rimillä voi täyttää vesipullon suoraan Grand Canyonin lähteistä tulevalla vedellä, ja näin ei tarvitse ostaa kertakäyttöisiä muovipulloja!

North Rimillä voi täyttää vesipullon suoraan Grand Canyonin lähteistä tulevalla vedellä, ja näin ei tarvitse ostaa kertakäyttöisiä muovipulloja!

Niille jotka kaipaavat rauhaa, ja haluavat vetäytyä luontoon törmäämättä koko ajan muihin ihmisiin, suosittelen ehdottomasti North Rimiä. Vain 10% Grand Canyonin vierailijoista käy täällä pohjoisella puolella. Jollakin tavalla koko paikasta huokui sellainen rauhanomainen kaiku, eikä minnekään tarvinut jonotella tai odotella omaa vuoroa. North Rim on yleensä auki toukokuusta lokakuulle riippuen säästä. Talvella sinne sataa lumi.

SOUTH RIM

Toisin kuin North Rim, Grand Canyonin eteläinen laita on avoinna ympäri vuoden. South Rim on myös kansallispuistojen aluetta. South Rim levittäytyy laajemmalle alueelle kuin North Rim, ja siellä on monta erillistä näköalapaikkaa joista voi kanjonia ihailla. Me pysähdyimme ihan ensiksi Desert View Watchtowerille koska saavuimme puistoon sen itäiseltä sisäänkäynniltä. Watchtower on rakennettu muistuttamaan pueblo intiaanien vanhoja näkötorneja. Tornista olikin hienot näkymät Grand Canyonille, ja siellä toimi pieni kansallispuistojen lahjatavarakauppa. Rakennuksen vieressä oli myös kahvila ja isot WC -tilat.

Jatkoimme puiston halki menevää tietä kohti Grand Canyon Villagea pysähdellen eri näköalapaikoilla. Village on suunniteltu ottamaan vastaan suuret määrät vierailijoita, joten sieltä löytyvät valtavat parkkipaikat, Visitor Center, museoita, kauppoja, ravintoloita ja camping alue. Sieltä lähtevät myös edes takaisin puistossa suhaavat shuttle bussit, jotka tulevat tarpeeseen varsinkin kesällä sesonkiaikaan. Nyt huhtikuussa puisto ei ollut lainkaan ruuhkainen, joten autoilimme sen läpi omalla autolla ihan helposti. Puistoon on kaksi eri sisäänkäyntiä, ja me poistuimme sitten etelään vievää tietä kohti Williamsia, jossa meillä oli hotellivaraus.

South Rimillä on North Rimin tapaan useita eri patikkapolkuja helposta vaikeampi kulkuisiin reitteihin.

Grand Canyon South Rim

Grand Canyon South Rim

Grand Viewpoint South Rimillä

Grand Viewpoint South Rimillä

Grand Canyon South Rim

Grand Canyon South Rim

WEST RIM

Grand Canyonilla on North ja South Rimin lisäksi vielä yksi vaihtoehto käyntikohteeksi, nimittäin West Rimillä oleva Hualapai intiaanireservaatti. Se lienee aika suosittu vierailupaikka, sillä se on lähin Grand Canyonin kohta Las Vegasissa vieraillessa. Emme ole siellä käyneet, sillä me halusimme nimenomaan käydä kansallispuiston puolella. Myös West Rimillä on kattava määrä eri palveluita joita intiaaniheimo yllä pitää, sekä kuuluisa Skywalk. Skywalkilla kävellään kanjonin reunan ylittävällä lasilattialla. Hinta Skywalkille on aika korkea ja ajomatkaa olisi tullut aika paljon extraa, joten se ei tällä kertaa päässyt meidän reitille.

GRAND CANYON - MIKSI ET OLE YSTÄVÄMME?

Grand Canyon ei ole koskaan ottanut meitä vastaan avosylin. Ensimmäisellä kerralla kanjoni oli täynnä savua lähialueilla roihunneista metsäpaloista, tällä kerralla saimme niskaamme kunnon saderyöpyn. Ja mikä huvittavinta; lähtiessämme tälle road tripille, jätimme kotiin autossa kuukausia lojuneet sateenvarjot, sillä eihän Arizonassa sada tähän aikaan vuodesta!? Vähämpä me sitten lopulta tiesimme kohteemme säätilasta.

grand_canyon_rain.jpg

Alkuun näytti siltä, että sadepilvet väistyisivät ennen kuin ylitämme puiston ja rajan, ja pääsimme ihailemaan tuplasateenkaartakin Watchtowerilla. Grand Canyon Villageen päästyämme vettä tuli kuitenkin kuin saavista kaataen, joten valitettavasti emme päässeet tällä kertaa patikoimaan lainkaan. Aikaakaan meillä ei ollut jäädä odottelemaan sateen loppumista, sillä pimeä alkoi jo kolkutella taivaalla, ja meillä oli vielä vähän matkaa ajettavana majapaikkaamme.

Desert View Watchtower - Grand Canyon

Desert View Watchtower - Grand Canyon

No, ehkäpä joskus vielä näemme Grand Canyonin sen täydessä loisteessa ja auringossa.

Rajatapaukset -blogin Anni muuten seikkaili samoilla huudeilla melkein samoihin aikoihin kuin mekin, ja on juuri aloittamassa matkapostausten purkamisen blogiin, joten sieltä voi ladata lisää matkaintoa jos näistä maisemista tykkää.

 

Sunset Crater Volcano National Monument, Arizona

Paula Gaston

Utahin ja pohjoisen Arizonan upeiden punaisten kallioiden jälkeen, matkamme jatkuikin yllättäen pikimustiin maisemiin. Olimme lähteneet päiväksi katsomaan pueblo-intiaanien rakennusten raunioita Wupatki National Monumentille, mutta tulimme samalla käyneeksi myös tulivuorella. Wupatki olikin nimittäin vähän yllättäen kytköksissä toiseen kansallispuistoon; Sunset Crater Volcano National Monumentiin. Lähdimme Wupatkin punakivisistä maisemista ja alle puolessa tunnissa olimme mustan laavan keskellä kaukana ihmisasutuksesta.

sunset_volcano_kyltti.jpg

Sunset Crater Volcano sijaitsee lähellä Arizonan Flagstaffiä, ja kuuluu San Francisco nimiseen vulkaaniseen vuoririvistöön. Vuonna 1085 se alkoi syöstä sisästään laavaa, ja lähialueet peittyivät mustaan tuhkaan. Paikalta ei ole löytynyt todisteita laavan alle jääneistä ihmisistä, joten mitä ilmeisimmin alueen asukkaat ehtivät pakenemaan ennen tulivuoren purkausta. Maata ei kuitenkaan sen jälkeen enää voinut viljellä, joten siellä asuneet eivät koskaan enää palanneet alueelle.

Vuonna 2015 luultiin hetkellisesti, että tulivuori on taas herännyt, sillä sen yllä havaittiin savua. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseessä olikin metsäpalo. Silloin siis vältyttiin suurelta katastrofilta.

 

Nykyään alueelle on kasvanut jo paljon kasveja ja puita, mutta suurin osa puistosta on joko mustan hiekan tai laavakiven peitossa. Itse tulivuori lepää tyytyväisenä keskellä maisemaa, sen on todettu nukahtaneen syvään uneen eikä se siis ole elossa. Itse en muista tällaista paikkaa nähneeni muualla kuin Havaijin Volcanoes National Parkissa Big Islandilla. Paikoitellen tuntui kuin olisimme käymässä kuussa.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

Sunset Crater Volcano National Monument. Tulivuoren kraateri, tai tässä tapauksessa varmaankin kaldera, on selvästi nähtävissä vuoren yläosan vajonneena kohtana.

sunset_crater_rinne.jpg

Tulivuoren varsinaiselle kraaterille ei pääse enää patikoimaan. Se kiellettiin vuonna 1973 kun todettiin vierailjoiden turmelleen aluetta liikaa. Sen sijaan muutama lyhyempi patikkapolku vuoren juurella on edelleen, ja niissä pääsee näkemään niin laavakenttää kuin siellä eläviä eläimiäkin. Alueella oli ennen myös laava sisään rakentunut luola, mutta aikojen saatossa se murtui. Me kiersimme lyhyehkön A’a nimisen patikkapolun, jolla nähtävissä oli Bonito laavavirtauksen jäämistöt 900 vuoden takaa. A’a tarkoittaa tietynlaista laavatyyppiä, joka virtaa nopeasti ja voimalla, muodostaen karkeaa laavaa jossa on teräviä reunoja.

sunset_crater_paula.jpg
sunset_crater_hiekka.jpg

Sunset Volcano National Monument on samaisen tien varressa kuin Wupatki National Monument, joten samalla visiitillä kannattaa katsastaa molemmat. Vaikka molemmilla paikoilla onkin omat Visitor Centerinsä, samalla lipulla voi silti ajaa katsomaan molemmat paikat. Me vietimme enemmän aikaa Wupatkissa, joten Sunset Crater jäi meillä iltapäivän kohteeksi. Pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia, patikoimme vähän ja kävimme Visitor Centerissä. Kummassakaan puistossa ei myydä mitään syötävää, joten on ihan hyvä idea tuoda mukanaan eväät ja vesipullo.

Tämä paikka oli meille positiivinen yllätys sillä olimme pääsääntöisesti lähteneet Wupatkiin katsomaan intiaani puebloja. Päivä kului nopsaan, ja pian meidän oli palattava majapaikkaamme. Seuraavana päivänä meillä oli tiedossa vähän Navajo intiaanien alueeseen tutustumista, ja ajomatka Grand Canyonille. Eli niistä sitten ensi kerralla! Morjensta!

 

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatki National Monumentilla

Paula Gaston

Utahin ja Arizonan road trip sen kuin jatkuu, ja matkalle mahtui muutama vähän yllättäväkin kohde joita ei oltu etukäteen suunniteltu. Sen jälkeen kun olimme siirtyneet Utahin Snow Canyonilta ja Zionin kansallispuistosta Arizonan puolelle, olimme suunnitelleet käyvämme Antelope Canyonilla ja Hosreshoe Bendillä. Olimme jättäneet vähän luppoaikaa reissullemme, sillä emme tienneet jos joku sukulaisista jäisi vielä näihin maisemiin, tai jos löytäisimme jotain jännää matkan varrelta. Niinpä meillä oli yksi kokonainen päivä tyhjää täynnä, eli ei muutakuin suunnittelemaan sille tekemistä.

Juuri ennen road tripille lähtöä, olin huomannut kartasta, että vain pienen koukkauksen päässä reitiltämme on kaksi kansallispuistoyksikköä; Wupatki National Monument ja Sunset Volcano Crater National Monument. Miestäni kiinnosti kovasti nähdä puebloja, eli intiaanien vanhoja asuinrakennuksia. Toisaalta, meitä kiinnosti myös lähialueella olevat dinosaurusten jalanjäljet. Ajattelimme, että jos ajamme Wupatki National Monumentille tutustumaan puebloihin, voimme palatessa katsastaa myös dinosaurukset. No emmepä kuitenkaan siinä vaiheessa hoksanneet, että Wupatki ja Sunset Crater ovat kytköksissä toisiinsa, ja saimme näissä puistoissa kulumaan koko päivän.

 

INTIAANI PUEBLOT

Pueblo tarkoittaa Amerikan intiaanien vanhaa asutusta tai yhteisöä, siis eräänlaista kylää. Niitä on löytynyt muun muassa Arizonasta, New Mexicosta ja Teksasista. Yleensä pueblot ovat tiilestä rakennettuja taloja tai vuorenseinämiin kaiverrettuja luolamaisia asutuksia, joitakin puisiakin puebloja on löydetty. Wupatkissa pueblot ovat punaisesta hiekkakivestä tehtyjä rakennuksia. Pueblo intiaanit viljelivät maata kuivassa Arizonassa, ja todisteiden mukaan myös luultavimmin kävivät kauppaa.

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

Pueblo-intiaanien raunioilla Arizonan Wupatkissa on ihanan rauhallinen ja hengellinen tunnelma

WUPATKI NATIONAL MONUMENT

Wupatkin alue on ollut asutettuna noin 900 vuotta sitten. Wupatki on hopin kieltä, ja tarkoittaa korkeaa taloa. Alueella oli useita puebloja, ja niistä suurin oli nimeltään Wupatki, ja siitä tulee myös puiston nimi. Wupatki Pueblossa oli aikanaan jopa yli 100 huonetta, ja se oli täynnä elämää. Arvellaan, että vuonna 1182 siellä on asunut noin 80-100 ihmistä. Muut alueen pueblot olivat pienempiä mutta nekin ovat näkemisen arvoisia. Alueella tehdään edelleen arkeologisia kaivauksia, joten siellä ei voi patikoida tai harhailla oman mielen mukaan. Puebloille johtavat tiet ja polut ovat kuitenkin avoinna koko päivän, samoin kuin muutama puistossa oleva patikkapolku.

Me aloitimme kierroksen Visitor Centeristä. Siellä on mielenkiintoinen pieni museo, ja saimme mukaamme vihkosen joka kertoi mitä kaikkea Wupatkissa oli ollut. Polku Wupatki Pueblolle lähtee ihan Visitor Centerin pihasta. Kiersimme ensin varsinaisen rakennuksen ja sitten sen pihamaan. Alueella oli sen aikaiseen pallopeliin tarkoitettu kenttä, sekä “kiva” eli uskonnollisiin tarkoituksiin ja kokouksiin tarkoitettu pyöreä rakennelma. Kivassa joidenkin tietojen mukaan saatettiin myös jakaa ruokaa. Wupatkin kiva näkyy yllä olevassa kuvassa jossa katselen raunioita sen keskeltä.

Wupatki ennen ja nyt

Wupatki ennen ja nyt

wupatki_sign.jpg
Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Wupatkin pyöreä reunainen “kiva” -rakennelma

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Ball court on toiminut ennen muinoin pallopelien pelaamisen areenana

Kävimme myös katsomassa paria muuta puebloa Wupatkin alueella. Jotkut eivät olleet niin hyvin säilyneitä, mutta sanoisin, että ainakin Wukoki Pueblo kannattaa käydä kurkkaamassa. Paikalla ei ollut meidän lisäksi montaa muuta ihmistä, joten saimme ihailla näitä rakennuksia ihan rauhassa.

IHMEELLINEN ILMAREIKÄ - BLOW HOLE

Wupatkin pihassa oli myös niin sanottu “blow hole”. Se on eräänlainen reikä, joka väliin imee itseensä ilmaa, ja väliin puhaltaa ilmaa ulos. Ilma voi tulla ulos niin lujaa, että se saa hameesi nousemaan ylös… ha ha. Onnekseni minulla oli päällä pitkä hame, enkä tuntenut reiän kohdalla mitään ilmavirtausta. Sain siis käyskennellä huoletta hameeni kanssa!

Kukaan ei täysin tiedä, mikä tämä reiän alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut intiaanien elämässä, mutta nykyään sen tarina kiehtoo monia. Ei myöskään täysin tiedetä mitä reiän alapuolella on, mutta tutkijoiden mukaan maan alla on rakoja, joissa ilma voi kulkea edes takaisin. Alueella on muitakin ilmareikiä joiden maanrakojen arvellaan olevan kytköksissä toisiinsa. Ilmareikä toimii niin, että kun ilma reiän yläpuolella on lämpimämpää kuin maan alla olevassa raossa, ilma tulee ulos. Kun tilanne taas on toisinpäin, reikä vetää itseensä lisää ilmaa. Myös ilmanpaine vaikuttaa siihen milloin ilma tulee ulos tai menee sisään.

Wupatki blow hole, Arizona

Wupatki blow hole, Arizona

Vielä nykyäänkin tarinat Wupatkista kulkevat eri intiaaniheimojen; Hopien, Navajojen ja Zunien mukana vanhemmilta lapsille. Vaikka puebloissa ei enää ole virallisesti asutusta, Hopi-intiaanit uskovat, että sen entiset asukkaat ovat edelleen läsnä vartioimassa aluetta. Ja jotenkin sen hengellisyyden pystyy myös siellä vierailessa aistimaan… tuossa aavikon omassa hiljaisuudessa.

Jätän kertomukset Sunset Craterin tulivuoresta ensi kertaan, muuten tästä tulee liian pitkä sepustus. Vaikka puistot ovat yhteisen tien varressa ja toisissaan kiinni, ne ovat totaalisen erilaisia. Kannattaa siis tulla kurkkaamaan seuraavakin postaus mustan hiekan ja laavan maisemista!