Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyle-blogi Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Yhdysvallat

Elämää Kalifornian maastopalojen keskellä

Paula Gaston

On outoa kun aamulla herää, ja taivaalla on vain punainen pallo, jota kohti voi tuijottaa ilman että silmiin sattuu. Se on se kuuluisa Kalifornian aurinko, joka on tällä kertaa naamioitunut paksun savuverhon taakse. Nopealla vilkaisulla ulkona näyttää kuin minä tahansa talviaamuna San Franciscon Bay Arealla; harmaalta ja utuiselta. Erotuksena vain se, että tällä kertaa harmaus ei ole tullut merisumusta. Ja sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun aukaisee oven. Savun haju iskee heti ja alkaa yskittää, myöhemmin illalla myös silmiä alkaa kirvellä ja pääkin on kipeä. Ei missään nimeässä mikään miellyttävä kokemus!

 Aamuaurinkokin on yhtä punainen kuin auringonlasku illalla.

Aamuaurinkokin on yhtä punainen kuin auringonlasku illalla.

Tämä on toinen kerta täällä oloni aikana kun elämme savun keskellä. Edellisellä kerralla tuuli pukkasi meille savut tuhoisista Napa Valleyn ja Santa Rosan tulipaloista vuonna 2017. Tällä kerralla maastopalot runtelevat Kaliforniaa molemmista päistä. Meille savut ovat tulleet pohjoisesta, Butte Countysta, jossa Camp Fireksi ristitty maastopalo etenee etenemistään. Palo on nielaissut jo alleen kokonaisen kaupungin, Paradisen, jossa asui yli 26 000 ihmistä. Lähes 6500 kotia tuhoutui ja tämän hetkisen tiedon mukaan ainakin 23 ihmistä on kuollut. Satoja on kateissa. Eikä loppua ole näkyvissä sillä Santa Anan tuulet puhaltelevat tänäänkin iloisesti levittäen tulta eteenpäin. Etelä- Kalifornian tulipaloista kirjoittelin myös viime kerralla, kun kerroin vierailustamme Paramount Ranchille, josta on enää pystyssä vain yksi rakennus.

Kauppaan lähtiessä heitän maskin naamalle. Naapurusto tuntuu ihan kolkolta, kun ketään ei ole ulkona, ja kaikkialla ihan harmaata. Ihan maailmanlopun fiilis! Lapset eivät ole olleet nyt kolmeen päivään ulkona, sillä perjantaina jo koulupäivä vietettiin kokonaan sisätiloissa. Meistä vähän pohjoisempana jotkut koulut ovat olleet kokonaan kiinni. Ja voitte vain kuvitella sitä energiaa mikä lapsista lähtee kun ollaan päiviä neljän seinän sisällä. Itseäkin se ahdistaa. Tulee tehtyä kaikenlaisia suunnitelmia ja sitten yhtäkkiä muistuu mieleen, että ai niin, eihän me voidakaan mennä ulos. Ihmisiä on varoitettu etenkin harrastamasta liikuntaa ulkona, mutta myös siitä, että jokaisen olisi syytä käyttää N95 maskia. En olisi koskaan uskonut Suomessa asuessani, että joskus en voi mennä ulos koska ilma on niin saasteista. Jos ei muuta, niin tämä laittaa taas katsomaan asioita eri perspektiiveistä.

 Kauppaan…

Kauppaan…

savuinen_parkkipaikka.jpg

Vaikka maastopalot vaikeuttavat meidän elämäämme, olemme kuitenkin kiitollisia, että meillä on vielä koti ja toisemme. Meidän kokemukset eivät tietenkään ole verrattavissa siihen, mitä monet koko omaisuutensa menettäneet ovat kokeneet. Jotkut ovat menettäneet läheisiään, toiset lemmikkejään. Olen hevosihmisenä nähnyt monta koskettavaa artikkelia siitä, miten ihmiset ovat joutuneet päästämään hevosensa vapaaksi toivoen, että ne selviäisivät paloista ja joku ne sitten jostakin löytäisi. Ei ole kertakaikkiaan ollut aikaa alkaa lastaamaan hevosia trailereihin tai trailereita ei ole ollut saatavilla. Tuli levisi tuulen mukana pahimmillaan 80:n jalkapallokentän kokoisen alueen verran yhdessä minuutissa. Se on niin uskomaton luku, ettei sitä osaa edes kuvitella. Hevosia ja muita eläimiä on etsitty jo sammuneilta alueilta, mutta pelastustöitä haittaavat kaatuneet ja erittäin vaaralliset sähkölinjat. Tänä aamuna uutisissa varoiteltiin siitä, että se oma kissa tai koira ei ehkä näytäkään enää samalta kuin ennen. Kuvat loukkaantuneista tai tuhkan alle jääneistä pelastetuista lemmikeistä olivat kauheaa katsottavaa.

Vaikka illan auringonlaskut ovat upeampia ja punaisempia kuin koskaan, toivon silti joka ilta nukkumaan mennessä, että aamulla savut ovat kaikonneet ja palot sammuneet.

 

Vasta vierailemamme Paramount Ranch Kaliforniassa paloi maan tasalle

Paula Gaston

Viime huhtikuussa kerroin teille matkastamme Etelä-Kaliforniaan, ja siitä kuinka vierailimme eri kansallispuistoissa tuolla matkalla. Yksi paikoista jossa kävimme oli vanha “Western kaupunki” Santa Monican vuoristossa, jossa on kuvattu paljon eri elokuvia ja televisio sarjoja. Sitaateissa siksi, että paikka ei varsinaisesti ole kaupunki vaan talot ovat pelkkiä lavasteita. Silti tulin vähän surulliseksi kun eilen katselin uutisia eri puolilla Kaliforniaa roihuavista maastopaloista, ja näin, että kyseinen paikka, eli Paramount Ranch, oli tuhoutunut lähes kokonaan Woolseyksi nimetyssä palossa.

B0590F58-CE73-4E42-B621-D7339A2F89BC.JPG

Paramount Ranch otettiin käyttöön vuonna 1972 kun Paramount Films osti sen elokuvien kuvauspaikaksi. Sinne rakennettiin erilaisia lavasteita aina San Franciscosta villinlännen kaupunkiin. Viimeisimmät lavasteet olivat käytössä Tohtori tuli kaupunkiin (Dr Quinn, Medicine Woman) kuvauksissa. Shown päätähtenä oli Jane Seymour. Muita siellä kuvattuja televisiosarjoja (tai niiden jaksoja) ovat esimerkiksi Salaiset kansiot, Charlien Enkelit, Sabrina teininoita, Mentalist ja monia monia muita. Ranchillä on nähty kaikenlaisia tähtiä kuten John Wayne, Gary Grant, Warren Beatty ja Lucille Ball. Nykyään alue on suojeltu sillä se kuuluu kansallispuistoihin. Siellä kuitenkin edelleenkin kuvattiin erilaisia mainoksia ja ohjelmia.

Paramount Ranch oli suosittu vierailukohde. Alue oli avoinna kaikille veloituksetta ja sieltä lähti useita patikkapolkuja. Se oli hyvin suosittu paikka myös ratsastajien keskuudessa, jotka treffasivat parkkipaikalla, ja lähtivät siitä sitten polkuja pitkin ratsastusretkilleen. Monet tulivat paikalle vain katsomaan villinlännen kylää, ja nauttimaan luonnosta.

C38E78EC-B50C-4E0C-A9EE-89C4B4D2887B.JPG
ACFB0ECE-EB53-4DDE-A474-AA1D1C2F1D23.JPG
AC9BDCE3-269F-4CB8-90FE-8528E72095D5.JPG

Woosley Fire sai alkunsa viime torstaina Woolsey nimisestä kanjonista, ja levisi hurjaa vauhtia Santa Ana tuulten mukana. Tänään yli 200 000 asukasta Ventura Countyn ja Malibun alueelta on evakuoitu, ja palo on kokonaan hallitsemattomassa tilassa. Se on polttanut arvioilta ainakin 170 asuintaloa ja uhkaa nyt julkkisten suosimia rikkaita asuinalueita. Monet ovat joutuneet etsimään yösijaa tutuilta ja ystäviltä, kaupunkien tarjoamista suojista, tai teltoista ja autoista. Tilanne on todella tukala sillä säähän ei odoteta tulevan suuria muutoksia lähipäivinä.

Näyttää siltä, että Paramount Ranchistä on jäljellä enää vain kirkko:

Toivotaan, että palot saataisiin pian hallintaan ja ihmiset pääsisivät palaamaan koteihinsa. Uutisissa vasta sanottiin, että Kalifornia ei ole enää tunnettu vaan hyvistä ilmoistaan ja surffilaudoista, vaan kaaoottisista vuosittaisista tulipaloista.

Jos haluat nähdä lisää elämästä täällä Kaliforniassa, käyhän kurkkaamassa Instagram -tilini @paulagaston, jonne päivittyy kuvien lisäksi myös Instastoriet.

 

Syysmatkailija; Älä ohita USA:n värikkäitä kurpitsapeltoja!

Paula Gaston

Me ajelimme jälleen kerran tänä viikonloppuna sinne kuuluisalle Kalifornian Highway 1:lle eli Pacific Coast Highwaylle. Aina lokakuussa tien varrella olevan pikkukaupunki Half Moon Bayn farmit loistavat oransseina kurpitsoistaan, ja varsinkin lapsiperheet suuntaavat alueelle viettämään viikonloppua. Meillä on ollut tapana ajaa “ykköstä” vähän alaspäin ja sillä tavalla välttää suurimmat ryysikset, käydä syömässä lounasta sitten viettää iltapäivää jossakin rannalla. Niin teimme tänäkin vuonna.

 Yritimme päästä kapuamaan tälle rannalla mutta se osoittautui liian vaikeaksi vauvan kanssa. Alas piti kiivetä köyden avulla erittäin jyrkkää rinnettä pitkin. Syy miksi rannalla ei siis näy ketään selvisi meille nopeasti. Päädyimme sitten ajelemaan eteenpäin Pomponio State Beachille.

Yritimme päästä kapuamaan tälle rannalla mutta se osoittautui liian vaikeaksi vauvan kanssa. Alas piti kiivetä köyden avulla erittäin jyrkkää rinnettä pitkin. Syy miksi rannalla ei siis näy ketään selvisi meille nopeasti. Päädyimme sitten ajelemaan eteenpäin Pomponio State Beachille.

Amerikkalaiset käyvät perinteisesti kurpitsapelloilla ostamassa halloweenin koristekurpitsat ja leikkimässä lasten kanssa. Monet pumpkin patchit onkin pystytetty suorastaan rahastus mielessä ja ovat täynnä pomppulinnoja sun muita härpäkkeitä. Pääsymaksutkin saattavat olla aika tolkuttomia ja kurpitsojen hankinta on ihan sivuseikka. Siksi me lähdemme aina kaupunkien ulkopuolelle ja etsimme käsiimme ihan oikean kurpitsapellon, siis sellaisen, jossa kurpitsat ovat usein vielä niillä paikoilla jonne ne ovat kasvaneet. Tällaisilla farmeilla ohjelmakin on yleensä vähän maanläheisempää; heinäpaaleista kyhättyjä leikkialueita, maatilanelämiä ja traktoriajeluja. Eikä niihin ole pääsymaksuja sillä homman tuotto tulee oikeasti kurpitsoista ja vihannesmyynnistä. Yksi tällainen paikka on Bob’s Pumpkin Patch. Olemme tulleet huomaamaan, että kurpitsapellossa ja heinälabyrintissä on lapsille viihdykettä kerrakseen ilman niitä pomppulinnojakin. Eikä kannata unohtaa kameraa! Kurpitsapelloille tullaan myös ottamaan kuvia perheestä ja lapsista.

pumpkin_karry.jpg
punpkin_valkoinen.jpg
pyramidi.jpg
pumpkin_paula_auto.jpg

Meillä on lähellä kotiamme eräs toinenkin farmi jonka kurpitsapellolla olemme käyneet koulun jälkeen ihan vaan leikkimässä. Olen toki ostanut sieltä vähän myski- ja spagettikurpitsaa ruoanlaittoon, ja popcornia. Pumpkin patchit aukeavat aina lokakuun alussa taikka sitä lähimpänä olevan viikonloppuna, ja menevät kiinni sitten halloweenina. Eli tätä ihanaa kurpitsa-aikaa on oikeasti vain neljä viikkoa. Kannattaa ehdottomasti mennä käymään jos sattuu lokakuussa Yhdysvaltoihin!

Viime vuonna kirjoittelin myös siitä, miksi lokakuu on kiva kuukausi matkata Yhdysvaltoihin ja Half Moon Bayn kurpitsafestivaaleista.



















Se iso maanjäristys - milloin se tulee?

Paula Gaston

Tänä aamuna sain puhelimeeni viestin jossa testataan hätäviestejä mahdollisen maanjäristyksen varalta. Eilen täällä San Franciscon alueella vietettiin Loma Prietan maanjäristyksen vuosipäivää. Se ravisteli paikkaa tuhoisasti vuonna 1989, jolloin 63 ihmistä kuoli ja lähes 4000 loukkaantui. Vuosipäivän tiimoilta piirikuntamme osallistuu tänään Great Shakeout Earthquake Drilliin, jolla pyritään muistuttamaan ihmisiä maanjäristyksiin valmistautumisesta. Maanjäristykset ovat tavalla tai toisella osa jokapäiväistä elämäämme täällä Kaliforniassa. Mutta voimmeko olla koskaan valmiita sitä “isoa järistystä” varten?

PELKO TAKARAIVOSSA

Kun ensimmäistä kertaa tunsin maanjäristyksen, olin äitini kanssa etelän matkalla Kanarian saarilla. Silloin teini-ikäisenä se tuntui jännältä ja olin jotenkin ylpeä, että olin kokenut jotakin sellaista. Tuo järistys oli todella pieni emmekä olleet aluksi edes varmoja mikä hotellihuonettamme heilutti. Meillä Suomessahan en sellaisia päässyt juurikaan koskaan kokemaan, ja siinä mielessä koko asia oli hyvin kaukainen. Niin kuin sanonta kuuluu; poissa silmistä on myös poissa mielestä. Lomamatkoillani senkään jälkeen, en ole juuri tälle asialle suonut ajatustakaan. Ja vasta siinä vaiheessa kun muutin tänne maanjäristysalueelle asumaan, aloin oikeasti miettimään, että mitä jos se iso ravistus sittenkin sattuu omalle kohdalle.

Me itseasiassa asumme täällä suoraan yhden siirroslinjan päällä. Se on nimeltään Hayward fault. Ironisesti tulevana viikonloppuna, 21. päivä, tulee kuluneeksi 150 vuotta Haywardin linjan viimeisestä isosta järistyksestä. Tiedemiesten mukaan Haywardin linjan seuraava iso järistys tulee varmasti seuraavan 30:n vuoden sisällä, eli ihan minä päivänä tahansa! Ja niinhän täällä sanotaan, että kello tikittää! The big one is coming! Siirroslinjoja on San Franciscon alueella useita, ja jotkut niistä ovat kytköksissä toisiinsa. Pieniä järistyksiä Kaliforniassa on ihan päivittäin mutta moniakaan niistä emme tunne tai ne ovat jossakin kaukana merellä. Suurin järistys jonka täällä olen tuntenut oli 4.0 Richterin asteikolla, ja tarpeeksi iso herättämään minut keskellä yötä. Kirjaimellisesti hyppäsin ylös sängystä ja ihmettelin unen pöpperössä, että mitä tapahtui. Enemmän kuin varsinaiselta heilutukselta, se tuntui suurelta nykäykseltä. Ja suoraan sanottuna, en pistäisi pahakseni vaikken sitä isompia järistyksiä koskaan tulisi kokemaankaan.

 Hayward fault kulkee kutakuinkin tämän järven vierestä ja alta. Sen parkkipaikalla on nähtävissä miten linjakohta on siirtynyt aikojen saatossa.

Hayward fault kulkee kutakuinkin tämän järven vierestä ja alta. Sen parkkipaikalla on nähtävissä miten linjakohta on siirtynyt aikojen saatossa.

Zoomaamalla yllä olevaa kuvaa näet kaikki alueen linjat ja missä ne Bay Arealla kulkevat.

MAANJÄRISTYSPAKETTI JA -SUUNNITELMA

Maanjäristykseen valmistautuminen alkaa pienistä asioista. Varsinkin siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, aloin katsella monia asioita vähän eri tavalla. Onhan kirjahyllyt kiinnitetty seiniin kiinni, eihän lasten sänkyyn tipu tai kaadu mitään jos järistys tulee yöllä, ja kasvaako talon vieressä puita jotka voivat kaatua sen päälle. Mutta sitten on tietenkin niitä varotoimenpiteitä, jotka olisi hyvä ottaa tosissaan mutta jotka ovat meilläkin vähän retuperällä. Varastossa olisi hyvä pitää aina kuivaruokaa, säilykkeitä ja vettä vähintään kolmeksi päiväksi, mielellään pidemmäksikin ajaksi. Näitä meillä yleensä onkin ainakin jonkin verran. Lisäksi maanjäristyspaketissa olisi hyvä olla purkinavaaja, taskulamppuja ja pattereita, mahdolliset perheen tarvitsemat lääkkeet, kyniä ja paperia, kopiot tärkeistä papereista, pieni summa rahaa, työhansikkaat, hengityssuojaimia, pilli ynnä muuta tarpeellista. Lisäksi perhekohtaisesti sellaista mitä voisi tarvita siinä vaiheessa kun on pitempään ilman sähköä ja lämmitystä. Meillä se voisi olla esimerkiksi vaippoja, vauvanruokaa tai vaikka lemmikki-eläintenruokaa. Mitä kukakin tuntee tärkeäksi. Aika monet pitävät autotallissaan myös varageneraattoria. Sille totisesti olisi varmasti käyttöä ison järistyksen jälkeen.

Päässä on hyvä olla myös jonkunlainen suunnitelma valmiina mitä pitää tehdä tai minne mennä. Turvallisin paikka meidän talossa lienee iso ja jykevä ruokapöytämme alusta. Kannattaa pitää mielessä missä kotona säilytetään esimerkiksi taskulamppuja tai missä kohdassa taloa on turvallista ja missä ei. Ikkunoiden ja kaatuvien esineiden viereen ei kannata mennä, eikä myöskään siirtyä ulos. Jos on ulkona järistyksen sattuessa tulisi katsoa ettei vieressä ole puita tai sähkötolppia.

Alueen kouluissa on tänään harjoiteltu juuri tätä suojautumista. Joissakin kouluissa vanhempia pyydetään tuomaan omalle lapselle maanjäristyspussi jossa on veden ja syötävän lisäksi henkilötiedot, vanhempien puhelinnumerot, taskulamppu, varavaatteet, mahdolliset lääkkeet ja valokuva perheestä. Ihan sydäntä särkee ajatella, että oma lapsi joutuisi olemaan sellaisessa hädässä erossa vanhemmistaan.

kukkapelto.jpg

Toivotaan nyt kuitenkin, että Bay Arean linjat uinuvat vielä pitkään, ja saamme olla siltä osin rauhassa. Aina välillä nämä asiat kuitenkin kolkuttelevat tuolla pääkopassa, ja taas Suomi alkaa tuntua aika houkuttelevalta asuinpaikalta!



Oletko kokenut jossakin maanjäristyksen, ja ajatteletko koskaan lomamatkalla että sellainen voisi sattua kohdalle?








Amerikan vähiten vierailtu kansallispuisto - surullinen Port Chicago

Paula Gaston

Viime toukokuussa pääsimme vierailemaan varsin erikoisessa paikassa. Port Chicago Naval Magazine National Memorial San Franciscon lähellä on sekä muistopaikka Port Chicagon onnettomuuden kunniaksi, että edelleen toiminnassa oleva sotilastukikohta. Sisään ei pääse ihan kuka tahansa eikä milloin tahansa, ja mukana kierroksella on aina opas. Meille kerrottiin, että Port Chicago on kaikista kansallispuistojen yksiköistä vähiten vierailtu. Pääsimme kunnioittamaan paikallista Memorial -päivää, eli kaatuneiden muistopäivää, ja auttamaan lipunlaskussa puoleen tankoon muistopaikalla. Aika mielenkiintoinen päivä!

 

PORT CHICAGON RÄJÄHDYS

Port Chicagon kaupungissa lastattiin Toisen maailman sodan aikaan ammuksia laivoihin. Heinäkuun 17. vuonna 1944 koko San Franciscon alueen asukkaat heräsivät voimakkaaseen räjähdykseen kun kaksi lastauksessa olevaa alusta räjähti vieden mukanaan 320 merijalkaväen miestä. Sen lisäksi 390 miestä loukkaantui. Port Chicagon räjähdys oli sota-ajan pahin onnettomuus kotirintamalla, ja nosti esiin sekä turvallisuus- että tasa-arvokysymykset. Ammuksia lastaamaan laitettiin käytännössä vain afroamerikkalaisia sotamiehiä, eivätkä he saaneet siihen kunnollista koulutusta.

Onnettomuuden jälkeen monet miehistöstä kieltäytyivät palaamasta töihin vedoten siihen, ettei työ ollut turvallista. 50 kieltäytyjää tuomittiin kieltäytymisen vuoksi vankeuteen. Koko onnettomuus ja niiden jälkeinen oikeudenkäynti kertoo Port Chicagon miesten epäoikeudenmukaisesta ja rasistisesta kohtelusta, ja on häpeäpilkku koko Amerikan sotilashistoriassa. Tapahtumia on yritetty lakaista kaikessa hiljaisuudessa maton alle ja unohtaa, eikä vankilatuomioita ole vieläkään monista yrityksistä huolimatta saatu oikaistua ja kumottua.

PORT CHICAGON MUISTOMERKKI

Port Chicagoon rakennettiin muistomerkki vuonna 1994. Se liitettiin kansallispuistoihin vuonna 2002 toiveena saada paikalle lisää rahoitusta ja julkisuutta. Näin tiedot paikasta ehkä liitettäisiin myös koulujen opetusmateriaaleihin, ja ihmiset oppisivat tietämään Port Chicagon historiasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Port Chicagon räjähdys on jäänyt monella tavalla unholaan.

Nykyään muistomerkille pääsee vierailulle National Park Systemin järjestämillä opastetuilla kierroksilla, joita tehdään torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Mutta koska alue on edelleen toimiva sotilastukikohta, kierroksille pääsevät vain Amerikan kansalaiset läpäistyään turvatarkastuksen. “Background checkiä” varten varausvaiheessa annetaan jokaisen vierailijan henkilötiedot. Jos muistan oikein, kun jokunen vuosi sitten katselin näitä kierroksia, niin silloin vierailijoilta “vain” vaadittiin green cardia, mutta nyt se on muuttunut kansalaisuudeksi. Varsinaista syytä tähän en tiedä, mutta joko viime vuosien erilaiset terrori-iskut tai nykyhallinnon tiukentunut linja on vaikuttanut myös tähän asiaan.

port_chicago_merkki.jpg

Kierroksemme alkoi visitor centeristä joka sijaitsee Martinezin kaupungissa. Aluksi katsoimme videon elämästä Port Chicagossa ja itse räjähdyksestä, ja saimme ohjeita mitä tukikohdassa saa ja ei saa tehdä. Alueella on esimerkiksi paikkoja joita ei saa valokuvata lainkaan. Meitä oli myös varoitettu siitä, että varaamamme kierros saattaa peruuntua milloin tahansa mikäli armeija alkaa lastaamaan jälleen ammuksia. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt vaan pääsimme vierailulle sovittuna ajankohtana. Alkujorinoiden jälkeen jälkeen ranger ajoi meidät bussilla tukikohdan alueelle, jossa nousimme kirjautumaan sisään ja näyttämään henkkarit henkilökunnalle. Tästä tuli vähän mieleen rajatarkastus, olisikohan luukulta kenties saanut jonkunlaisen leiman passiin jos sellainen olisi ollut mukana… ha ha.

Ajoimme bussilla muistomerkille jossa opas kertoi meillä todella kattavasti Port Chicagon tapahtumista. Koska oli Memorial Day, laskimme paikalla olevan lipun puoleen tankoon yhdessä rangerin kanssa. Oppaamme oli hirmu hyvä tarinankertoja, ja olimme juuri eläneet mielessämme suuronnettomuuden hetkiä, joten lipunlaskuun osallistuminen tuntui meistä erityiselle kunnialle. Sitten kävimme vielä katsomassa junanlastauspaikkaa joka oli ihan muistomerkin vieressä. Alueelta lähtiessä pysähdyimme hetkeksi kohdassa jossa Port Chicagon kaupungin keskusta oli ennen ollut. Nyt tilalla oli enää vain keltaiseksi kuivunutta heinämaata. Kuvittelimme mielessämme ihmiset kävelemään kohti kauppaa, lapset leikkimään kaduille ja miehet palaamaan koteihinsa töistä. Paikalla jossa seisoimme oli ennen ollut elokuvateatteri. Vuonna 1968 nämä kaikki kaupungin vanhat rakennukset tuhottiin hallituksen toimesta jotta sotilastukikohta saataisiin turvallisen matkan päähän asutuksesta.

 Vanhat laiturintukipylväät vedessä ovat ainoa asia joka on jäänyt jäljelle vanhasta ammustenlastauspaikasta.

Vanhat laiturintukipylväät vedessä ovat ainoa asia joka on jäänyt jäljelle vanhasta ammustenlastauspaikasta.

port_chicago.jpg
port_chicago_kyltti.jpg
port_chicago_lippu.jpg

Vierailu Port Chicagoon veti meidät aika hiljaiseksi. Ensiksikin siksi, että kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä oli todella suuri, ja myös siksi, että koko tämä surullinen tapahtuma on haluttu kokonaan unohtaa historiankirjoista. Olimme kiitollisia että saimme käydä kunnioittamassa näiden sotilaiden muistoa!