Viinilaakson viemää

Contact Us

Use the form on the right to contact us.

You can edit the text in this area, and change where the contact form on the right submits to, by entering edit mode using the modes on the bottom right. 

         

123 Street Avenue, City Town, 99999

(123) 555-6789

email@address.com

 

You can set your address, phone number, email and site description in the settings tab.
Link to read me page with more information.

80C4F3B5-B10E-4112-81A9-46227A086C38.JPG

Matkablogi Lifestyleblogi Perhematkat Viinilaakson viemää

Matkablogi ja lifestyle-blogi Kalifornian auringon alta. Elämää, matkakokemuksia, ruokaa ja viiniä ympäri maailmaa. Soolo- ja perhematkailua.

Filtering by Category: Utah

Utahin mielettömät suolatasangot - Bonneville Salt Flats

Paula Gaston

Utahin road tripin viimeinen etappimme oli Bonnevillen suolatasangot, jotka ovat monelle tutut siellä käydyistä kilpa-ajoista. Tämä ei varsinaisesti ollut yksi meidän matkan kohteista, mutta koska se sattui matkamme varrelle, halusin pysähtyä ottamaan siellä pari kuvaa. Olemme pysähtyneet siellä aiemminkin ohikulkumatkalla mutta päivä oli tuolloin pilvinen, eikä suola-aavikko näyttänyt yhtä upealle kuin olin kuvissa nähnyt. Kun lähdimme kotimatkalle Utahin Vineyardista, ristin sormeni toivoen, että Bonnevilleen päästyämme aurinko paistaisi.

Bonnevillen suola-aavikko sijaitsee ihan Utahin ja Nevadan rajan tuntumassa, I-80 tien varressa. Tämä niin sanottu “suolapannu” on syntynyt kun entisaikojen vesistö alueelta on haihtunut pois ja jättänyt jälkeensä suolakerrostuman. Bonnevillen suolatasanko on paksuimmillaan 1,8 metriä paksu, mutta se voi paikoin olla pettävä, sillä suolakuoren alla on usein liejua. Bonneville Speedwayllä on rikottu monia nopeusennätyksiä, ja joka vuotinen Speed Week televisioidaan moniin maihin. Muutamina lähivuosina Speed Week on kuitenkin jouduttu perumaan suolakerroksen ohenemisen vuoksi.

 

Aurinkoa toivovalle alkumatkamme ei näyttänyt mitenkään suotuisalle, sillä taivaalta putoili maahan hiljalleen lumihiutaleita. Joka suunnassa näytti harmaalle. Vasta kun ohitimme Salt Lake Cityn (josta muuten kirjoittelin muutama vuosi sitten), ja ajelimme Ison Suolajärven reunamaa pitkin, alkoi aurinko pilkottaa pilvien lomasta. Ensimmäinen vihje lähenevästä tasangosta oli Mortonin suolatehdas tien varressa. Morton on ainakin meillä Kaliforniassa varmasti käytetyin suolamerkki. Ja lopulta kun pääsimme itse suola-aavikkolle, taivas oli täysin pilvetön. Jippii! Mutta sitten kohtasimmekin toisen ongelman. Aavikkolla oli ihan hemmetinmoinen tuuli joka oli puhaltanut suolan päälle kerrostuman hiekkaa. Nyt kun taivas ei ollutkaan harmaa, suolatasanko sitten oli.

Lopulta löysimme aavikolta kohdan jossa suola säihkyi valkoisena auringossa. Se sattui olemaan levähdyspaikan kohdalla jossa oli myös vessat, joten parkkeerasimme auton sen pihaan. Monet ajoivat suoraan suolan päälle autoilla ja jatkoivat matkaa kauemmaksi aavikolle. Näin mekin teimme viimeksi, mutta nyt päätimme säästää autoa, sillä sen suolaaminen ei ole koskaan hyvä idea. Kävelimme pienen matkaa suolan päälle ottamaan vähän kuvia. Olisimme ehkä ottaneet enemmänkin kuvia tällä stopilla, mutta tuuli oli kertakaikkiaan todella jäinen. Kuvia katsellessa on vaikea uskoa kuinka järkyttävän kylmää aavikolla oli. Vinkkinä muuten pysähdyspaikkaa etsivälle sanottakoon, että kun sellainen sattuu kohdalle, ei kannata ajaa ohi! Moottoritieltä ei nimittäin pääse kääntymään enää takaisin kuin ajamalla tuhottoman kauan, tai tekemällä laittoman u-käännöksen, jonka mekin sitten päädyimme tekemään…shhh!

Suolaa suolaa, enemmän suolaa…

Suolaa suolaa, enemmän suolaa…

05818EFA-63E3-426B-89F4-A1E4F08F2070.JPG
FB9338D4-5471-4A65-9C72-39D1B73427F3.JPG
bonneville_jalat.jpg
441F7F65-69F3-413A-8763-61C07681AF49.JPG

Bonnevilleä lähin kaupunki on West Wendover, jossa mekin pysähdyimme syömään. Tietää todella tulleensa Nevadan puolelle kun kaupungin ainoa Starbucks löytyy kasinolta! Mutta kahvit saatiin ja matkamme jatkui kohti Winnemuccan kaupunkia jossa yövyimme. Suolatasangot ovat aina upea näky, mutta siellä ei sitten kirjaimmellisesti ole mitään muuta. Lähialueen huoltoasemalta voi ostaa matkamuistoja ja postikortteja jos haluaa tuntea itsensä turistiksi. Mutta muuten, en ehkä lähtisi näin kauas ajamaan ihan vain suolaa katsomaan. Oli kuitenkin kiva, että kotimatkallakin oli jotakin nähtävää. Nevadan erämaa nimittäin on todella puuduttavaa katseltavaa.

bonneville_cowboy.jpg

Kotiin Kaliforniaan päästiin seuraavana päivänä, ja näin on taputeltu tämäkin matka. Ensi kerralla ollaan vihdoin vähän jouluisimmissa tunnelmissa!

 

Utahin upeissa maisemissa - Cedar Breaks National Monument

Paula Gaston

Kun saavuimme Cedar Cityyn oli road trippimme tullut kutakuinkin puoleen väliin. Edessä oli vielä Kiitospäivän vietto sukulaisten luona (josta kirjoittelin jo aiemmin) ja kotimatka Utahin suolatasankojen kautta takaisin Nevadaan ja sieltä Kaliforniaan. Kyseessä oli matkan viides päivä, ja olimme ehtineet kotoa Kaliforniasta jo Manzanarin keskitysleirin kautta Kuolemanlaaksoon, pariksi yöksi Las Vegasiin ja sieltä Hooverin padolle. Yksi syy miksi vietimme aikaa Nevadan puolella oli se, että monet Utahin mielettömistä kansallispuistoista ovat tähän vuoden aikaan lumen peitossa. Mietimme visiittiä joko Zioniin tai Cedar Breaksiin, mutta päädyimme sitten jälkimmäiseen, sillä Zionissa olemme jo kerran käyneet. Zioniin haluamme myös palata takaisin joskus ajan kanssa, sillä siellä on niin paljon tekemistä, mutta tiesimme, että Cedar Breaks suhteellisen pieni puisto.

 
Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Jääpuikot matkan varrella ylös vuorelle

Cedar Breaks National Monument muistuttaa minua monella tavoin Bryce Canyonista, joka on ehkä upein toistaiseksi näkemäni Yhdysvaltojen kansallispuisto. Sen kiviset maisemat ja hoodoot ovat amfiteatterin muodostelmassa syvällä kanjonissa. Mutta Cedar Breaks on huomattavasti pienempi kuin sen isoveli Bryce, ja sen voi autoilla helposti läpi parissa tunnissa pysähdellen näköalatasanteilla. Näköalapaikkoja on tien varrella neljä, ja muutamasta niistä lähtee patikkapolkuja, jotka ovat kesäaikaan varmaan ihan kivoja. Nyt ne kuitenkin olivat jäässä, ja metsäkin oli kovettuneen lumen peitossa. Koko monumentti onkin virallisesti avoinna vain kesäkuusta lokakuun loppuun saakka. Muuna aikana sen visitor center ja palvelut ovat kiinni. Cedar Breaksissä voi kuitenkin vierailla mikäli päätie on saatu lumelta aukaistua. Tilanteen voi tarkastaa kansallispuistojen sivuilta tai voi kurkata kuvaa webbikamerasta täältä (valitse valikosta paikaksi Brian Head).

cedar_breaks.jpg
cedar_breaks_maisema.jpg
cedar_breaks_paula.jpg

Suosittelen ajamaan Cedar Breaksin ympäri sillä se ei juuri vie enempää aikaa kuin palaisi takaisin päätietä pitkin. Meidän käydessä vuoren toisella laidalla olevat hiihtokeskukset olivat jo täydessä käynnissä, ja niitä näytti olevan useampia. Talviaikaan Cedar Breaksillä menee useita moottorikelkkareittejä ja se on varmaan oiva paikka myös lumikenkäilylle. Kesäaikaan puistossa on avoinna myös camping -alue. Jos yöpaikkaa Cedar Cityn alueelta etsii, niin kannattaa katsastaa Abbey Inn. Me tykästyimme tähän keskitason hotelliin, joka oli hinnaltaan erittäin edullinen. Huonehintaan kuului ihan kattava aamiainen, ja monilla pienillä asioilla, ja sydämellisellä palvelulla, he ovat keränneet upeat arvostelut.

595693A2-47E7-4726-AD76-C356D1A14C02.JPG

Täytyy kyllä sanoa, että kun lähdimme San Franciscon Bay Arean maastopalojen savuisesta ilmasta ja vietimme muutaman päivän Las Vegasissa tupakansavussa, vasta täällä todella tunsin hengittäväni kunnolla puhdasta, kirpakkaa pakkasilmaa. Kyllä ulkona olo on ihanaa!

 

Seitsemän vaimon majatalo - Seven Wives Inn, Utah

Paula Gaston

Road trippimme jatkui Las Vegasista Hooverin padon kautta vihdoin Utahin puolelle. Olimme matkanneet jo 1440 kilometriä, ja vielä oli matkaa edessä lopulliseen määränpäähämme Utahissa. Edessä oli reissun neljäs yö jonka vietimme St. George nimisessä kaupungissa ihan eteläisessä Utahissa. Olimme varanneet huoneen Bed & Breakfast paikasta nimeltä Seven Wives Inn. Tällä majatalolla oli hirveän hyvät arvostelut eri sivustoilla, ja Las Vegasin jälkeen oli kiva päästä johonkin vähän yksilöllisempään ja tasokkaampaan paikkaan yöksi. Muutenkin suosimme aika usein persoonaallisia butiikkihotelleja, ja pienempiä majataloja, ketjuhotellien sijaan, jotka näyttävät kaikki samalle. Ja Seven Wives Inn täytti kyllä kaikki odotuksemme.

 

Utahin osavaltiohan on niittänyt mainetta erilaisten uskonlahkojen ja moniavioisuuden elinpaikkana. Moniavioisuus, eli polygamia, liittyy vahvasti mormoonikirkkoon (nykyinen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko), ja sen aloitti liikkeen perustaja Joseph Smith. Tyypillisesti miehellä voi olla useita vaimoja, mutta tiedossa on myös naisia, jotka naivat useamman miehen. Kirkko joutui vaikeuksiin kun Yhdysvallat alkoi säätää erilaisia lakeja rajoittaakseen moniavioisuutta, ja lopulta se peruutettiin kokonaan kirkossa vuonna 1890. Moniavioisuus elää kuitenkin vielä jossakin Utahin ja Arizonan rajamailla enemmän tai vähemmän salassa. Ja arvaattekin varmaan mistä yöpaikkamme nimi Seven Wives Inn sitten tulee?!

Majatalollamme on varsin pitkä historia ja siihen kuuluu kaksi vierekkäistä taloa sekä mökki. Lisäksi sen nykyiset omistajat asuvat pihapiirissä olevassa toisessa mökissä. Edwin G. Woolley rakensi päärakennuksen, jossa mekin majoituimme, vuonna 1873. Hän piilotteli talon ullakolla polygamisteja sen jälkeen kun moniavioisuus kiellettiin lailla vuonna 1882. Ullakolle kuljettiin salaoven kautta. Yksi piilossa olijoista oli majatalon pitäjien esi-isä; Benjamin F. Johnson, jolla todella oli seitsemän vaimoa, ja josta paikka on saanut nimensä. Viereisessä talossa majoittui pitkään mormoonikirkon presidenttejä, ja siitä syystä sitä kutsutaan nyt Presidentin taloksi. Nykyään majatalon omistaa herttainen kalifornialaispariskunta, joka työskentelee siellä täydellä sydämellä.

seven_wives_inn.jpg

Majatalon huoneet on nimetty seitsemän vaimon mukaan. Me olimme varanneet Jane -nimisen ullakkohuoneen, mutta kun saavuimme paikalle, meidät oli upgradattu isompaan huoneeseen alakertaan. Meille kerrottiin, että isompi huone oli ollut vapaana, ja he olivat ajatelleet, että se on lasten kanssa helpompi vaihtoehto. Huoneessa oli isompi vuodesohva kuin varaamassamme huoneessa, ja ullakkohuoneeseen mentiin ahdasta portaikkoa pitkin. Mahtavaa palvelua siis! Muistelin, että tämä huone nimeltään Lucinda, oli hinnaltaankin aika paljon kalliimpi. Kaikkien huoneiden hintaan kuului koti-aamiainen, joka tarjoiltiin isomman talon ruokasalissa. Illalla ruksasimme valintamme aamiaiskortista ja jätimme sen keittiön pöydälle tiedoksi. Iltaisin ruokasalista sai myös käydä hakemassa kahvia, teetä tai kuumaa omenasiideriä, ja itse leivottuja keksejä.

Lucinda

Lucinda

7DC0FF88-EC53-4E4A-A4C9-D6C6B50A14FB.JPG
Ihanan romanttinen kylpyhuoneemme

Ihanan romanttinen kylpyhuoneemme

Ruokasali

Ruokasali

F43AB942-ABF8-4B48-811D-0524434F7552.JPG

Seven Wives Inn oli hieno kokemus, ja voin todella suositella yöpymistä siellä. Talolla oli ihanan rauhallinen ja kodikas tunnelma, ja sen emäntä kertoi mielellään talon historiasta sekä lähialueen nähtävyyksistä. Vaikka talo oli vanha, siitä oli pidetty hyvää huolta, ja se oli ihastuttavan rustiikki. Yöpymisen hinta ei ole ihan yhtä edullinen kuin keskiverto hotellissa, ja se varmaan rajaa vähän asiakaskuntaa. Lapsiperheitä pyydetään soittamaan online -varauksen sijasta, mikä sekin kielii siitä, että paikka halutaan pitää rauhallisena. Majatalon alueella voi käveleskellä, ja kesäisin myös uima-allas on avoinna. Majoittujien kannattaa kurkata kaikkiin huoneisiin joiden ovi on auki. Alakerrassa on yksi kirjastohuone jossa voi oleskella, ja Sarah -huone, jossa on varsin erikoinen kylpyamme.

Sarah

Sarah

Sarah -huoneen kylpyamme…vroom vroom!

Sarah -huoneen kylpyamme…vroom vroom!

Tyytyväisin mielin ja levänneenä lähdimme jatkamaan matkaa kohti Cedar Breaksin kansallispuistoa. Siitä lisää ensi kerralla!

 

Kiitospäivän road trip Nevadaan ja Utahiin

Paula Gaston

Viimeisin reissu on nyt pulkassa ja olemme palanneet kotiin Kaliforniaan. Viimeisimpänä tuliaisena reissusta tuli aikamoinen flunssa, joka kaatoi petiin ensin perheen vauvan ja sitten myös minut. Niinpä blogissa, ja instagramissakin, on ollut hetken hiljaista. Kotimatkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Nevadaan jossa vauva alkoi yhtäkkiä oksennella. Äkkiseltään meille tuli mieleen karsea norovirus eräältä matkaltamme, jolloin valvoin yön hotellissa silloin vielä aika pienen esikoisemme kanssa. Onneksi tällä kertaa tauti näytti menneen ohi nopsaan ja pääsimme jatkamaan matkaa, eikä kukaan muu porukasta alkanut voimaan pahoin. Sen sijaan kotona sitten vauvalle nousi korkea kuume ja itse tunsin voimien ehtyvän flunssan vuoksi. Mutta nyt on taas kerätty voimia, ja ainakin pääosin ollaan taas kunnossa.

Tässä matkamme reitti:


KESKITYSLEIREJÄ JA KUOLEMANLAAKSOA

Kuulostaa aika karsealle, eikö vaan? Mutta sitä se ei ollut olleenkaan vaan matkamme meni oikein hyvin. Starttasimme siis täältä savuiselta San Franciscon Bay Arealta kohti etelää, toivoen, että pian saisimme hengittää taas raikasta ilmaa. Ajoimme ensimmäiseksi yöksi Mojaven kaupunkiin, jossa taivas olikin taas ihanan kirkas ja sininen. Mutta koko matkan Kalifornian keskuslaakson halki meitä seurasivat maastopalojen savut. Mojavesta jatkoimme aamulla kohti Kuolemanlaaksoa. Pysähdyimme menomatkalla myös Manzanarin keksitysleirillä, jossa pidettiin Amerikassa asuvia japanilaisia toisen maailman sodan aikana. Seuraava yöpaikkamme oli Las Vegasissa, jossa vietimme kokonaista kaksi yötä.

Las Vegas on aina hauska paikka, jopa lasten kanssa, mutta samalla hyvin väsyttävä ja epätodellinen. Oli kuitenkin mukavaa olla jossakin enemmän kuin vain yksi yö, ja purkaa vähän laukkujakin. Vegasissa tulee myös yllättävästi käveltyä paljon, sillä tykkäämme käydä katselemassa eri hotellien ihmeellisyyksiä. Niin tälläkin kerralla; kävelimme koko Stripin päästä päähän pysähdellen eri paikoissa.

HETKI ARIZONASSA JA SITTEN UTAHIIN

Sitten oli aika jättää Vegas taakse, ja suunnata Hooverin padolle Coloradojoen varrelle. Ennen sitä pysähdyimme vielä Lake Meadilla joka kuuluu Amerikan kansallispuistoihin. Hooverin pato sijaitsee aivan Nevadan ja Arizonan rajalla, joten padon päällä kävellessä voi ylittää osavaltioiden rajan, ja samalla saa siirtää myös kelloa tunnilla eteenpäin. Ja aikamoisen hieno paikkahan tämä Yhdysvaltojen kuuluisin pato on. Me olimme siellä ihka ensimmäistä kertaa, ja se oli ihan kiva kokemus.

20844298-F6B7-4783-BD98-86249CB7F07E.JPG

Hooverin padolta suuntasimme sitten kohti Utahia ajellen myös hetken Arizonan puolella. Ensimmäinen pysähdyspaikka Utahissa St. George, jossa yövyimme 7 Wives Inn (Seitsemän vaimoa) nimisessä Bed & Breakfast paikassa. Utahin osavaltiohan on kuuluisa historiastaan moniavioisuuteen kannustavien uskontojen tiimoilta, ja siihen tämänkin paikan nimi viittasi. Itse Bed & Breakfast oli todella idyllinen, ja kerronkin siitä vielä lisää myöhemmin! Aamulla sitten, herkullisen aamiaisen jälkeen, lähdimme kohti Cedar Breaksin kansallispuistoa, jossa pääsimme viettämään päivän lumisissa maisemissa. Ja lopulta yövyttyämme Cedar Cityssä, suuntasimme sukuloimaan Vineyard nimiseen kaupunkiin.

KIITOSPÄIVÄ PERHEEN KANSSA JA KOTIIN SUOLATASANKOJEN KAUTTA

Amerikkalaisesta Kiitospäivästä kerroinkin jo viime postauksessa. Me pääsimme nyt juhlimaan tätä kyseistä päivää perhepiirissä, ja viettämään aikaa sekä serkkujen että iso iso äidin kanssa. Kolme päivää menikin todella sukkelaan, ja juuri kun taivaalta alkoi sadella lunta, hyppäsimme taas autoomme ja suuntasimme nokan kohti Kaliforniaa. Matkareitti kulki tällä kertaa Nevadan yläkautta, I-80 tietä pitkin. Tie kaartaa pitkin Great Salt Lakea sekä halki kuuluisien Bonnevillen suolatasankojen. Mekin pysähdyimme suolatasangoilla ottamaan muutamat valokuvat, ja syömään sen vieressä olevaan pikkukaupunkiin.

967776C9-47E1-4776-AEE0-B005605974CF.JPG
2C86DA14-100F-42E2-A670-C8D626D6B149.JPG

Matkan viimeinen etappi oli siis ajella Nevadan halki kotiin. Tuo viimeinen matka on varsin puuduttava sillä Nevada on suurelta osalta pelkkää tasankoa eikä siellä juurikaan ole mitään nähtävää. Bongasimme sentään jossain kohtaa villihevosia ja upean auringonlaskun. Muutama vankilakin keskelle erämaata on rakennettu, ja niiden lähellä varoitetaan ihmisiä liftaamasta monenlaisin kyltein. Vasta kun pääsimme Sierra Nevadan vuoristoon alkoivat maisemat todella muuttua. Vuoristonäköalat ovat upeita, ja luntakin oli jo aika mukavasti korkeimmilla kohdilla.

Vaikka reissaaminen on aina niin hauskaa, on kuitenkin ihanaa tulla takaisin kotiinkin. Viime viikolla Bay Area sai vihdoin paljon kaivattuja vesisateita, ja niiden myötä ilmanlaatu muuttui taas normaaliksi. Myös suurin osa maastopaloista on saatu hallintaan tai jopa kokonaan sammutettua. Seuraavana haasteena on vesisateiden mahdollisesti mukanaan tuomat tulvat. Ja nyt ei sitten muuta kuin parannellaan itseämme joulunajan reissua varten!

 

Tänne haluaisin palata; 3 + 1 kestosuosikkiani maailmalla

Paula Gaston

Aika usein reissun jälkeen ajattelen, että tänne haluaisin joskus palata uudelleen. Vasta kun antaa ajan vähän kulua, huomaakin mikä paikoista on todella jäänyt sydämeen. Jotkut ikään kuin unohtuvat ja jäävät taka-alalle kivoina muistoina. Mutta sitten on niitä, joihin tietää palaavansa jonakin päivänä takaisin. Omalla kohdallani niitä on monia. Olen ollut erityisen ihastunut aina Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin, ja molempiin eri syistä. Molemmissa olen myös matkustellut paljon. Italiaankin aion vielä palata joskus, samoin kuin Islantiin. Mutta sitten on myös niitä, joihin on ihan oikeasti PAKKO päästä takaisin pian... 

1. JAPANI

17332945_1440445892700133_1958966366463590400_n.jpg
15047975_335701133476327_2420930381646659584_n.jpg

Olimme Japanissa muutama vuosi sitten, ja ihastuimme paikkaan ikihyviksi. Kahdessa viikossa ehdimme kierrellä Kiotossa, Narassa, Himejissä ja Hiroshimassa, sekä oleskella tietenkin Tokiossa jonkun aikaa. Reissu oli kaikinpuolin onnistunut, ja tuolloin 4-vuotias tyttäremmekin muistelee vieläkin esimerkiksi käyntiä Monster Cafessa. Pientä säätöähän se tietenkin on, kun siirtyilee lapsen ja laukkujen kanssa kaupungista toiseen eikä ymmärrä kieltä, mutta sählääminen kuuluu olennaisena osana reissuihimme. Niille sitten nauretaan yhdessä jälkeenpäin vuosienkin päästä! Ja jos totta puhutaan, taidan yksin ollessani sählätä matkoilla ihan yhtä lailla. 

Meille kuitenkin jäi palava halua palata Japaniin takaisin. Niin monta upeaa paikkaa jäi vielä näkemättä ja asiaa kokematta. Ja se ruoka... VAU! Japani on puheissamme ihan viikoittain, ja toivomme, että pääsemme sinne pian uudelleen!

2. HAVAIJI, USA

12907266_1691093451158210_1399943677_n.jpg
13092297_1686759961578353_150705058_n.jpg

Havaiji on kuin kalifornialaisen Kanarian saaret. Se on lähellä, ja tuttu ja turvallinen. Ajattelin aina, että kun käyn Havaijilla kerran, niin se on sitten nähty eikä sinne tarvitse koskaan palata. Mutta toisin kävi kun pääsin oikeasti käymään Big Islandilla vuonna 2012 häämatkallamme. Sen jälkeen olemme palanneet saarille jo kerran, ja suunnitelmissa on vielä palata tutkimaan loputkin saaret. Luonto Havaijilla on todella upea, samoin kuin snorklausmahdollisuudet. Ilma ja merivesi on aina lämmintä. Lisäksi polynesialainen kulttuuri on tosi kiehtovaa. Kuulemani mukaan kaikki saaret ovat omanlaisiaan, joten pakkohan nekin on päästä katsomaan. 

3. UTAH, USA

11420931_419985724867029_983283602_n.jpg
12093377_413506412186064_986925297_n.jpg

Utah on luonnonpuistojen ystävän unelmakohde! Puistoja riittää laidasta laitaan, ja ne ovat kaikki erilaisia. On luolia, kivimuodostelmia, laaksoja, kanjoneita, ja pääseepähän siellä näkemään vaikka dinosaurusten jälkiäkin. Luonto on todella ihmeellinen ja kaunis! Olemme käyneet Utahissa kahteen otteeseen ja silti meillä on vielä vaikka kuinka monta luonnonpuistoa näkemättä. Toisella kerralla pääsimme myös uimaan tähän lämpimään kraateriin. Olipahan sekin kokemus!

(BONUS) JORDANIA

IMG_4386.JPG

Jordania bonuksena siksi, että se on itselleni vielä hieman arvoitus, enkä voi ihan täysillä sanoa, että se on kestosuosikki... vielä. Olen viettänyt siellä yhden päivän retkeillen Israelin puolelta Petraan. Se oli ikimuistoinen reissu jo siksikin, että "pääsin" erikoiskuulusteluun rajalla, mutta myös siksi, että Petra oli ihan uskomattoman upea.

Jordania on jäänyt mieleeni kummittelemaan, ja tekisi mieli tutustua maahan lisää. Olisi kiva ajella vähän ympäriinsä ja nähdä eri paikkoja sekä paikallista kulttuuria. 

 

 

 

 

Minne sinä haluat palata aina vaan uudelleen ja uudelleen?

 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, joten kaikki kuvat ovat Instagram -tililtäni, @paulagaston. Käythän seuraamassa! IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover . Viinilaakson viemää -blogi löytyy myös Facebookista ja Twitteristä.